Itsekuri nolla / Kirjamessut 2017

Helsingin kirjamessut kahlattu läpi mitä kirjahulluimmassa seurassa. Huh hah hei, mitkä messut. Ei voi muuta sanoa. Tai siis toki aion sanoa muutakin, koska muuten olisi aika lyhyt blogiteksti. Heh heh. (vissiin reissuväsymys painaa huumorissa). Ei ollut oikein minkäänlaisia ennakko-odotuksia eikä kokemuksia kirjoihin liittyvistä messuista.  Mutta kylläpä vaan siellä oli nähtävää.

Aivan kuin olisin astunut unelmien kirjakauppaan, jossa rahat loppuu ennen kuin mielenkiintoiset asiat. Oli paljon, paljon erilaisia kirjoja, paljon hyviä tarjouksia, erilaista nähtävää, vihkoja, kortteja, kalentereita, paljon lastenkirjoja, romaaneja, tietokirjoja, eri kieliä, kirjailijoita, nuortenkirjoja, vanhoja kirjoja, uusia kirjoja, kustantamoita, antikvariaatteja ja tupa täynnä hyväntuulisia ja ystävällisiä ihmisiä.

Iltasatuja kapinallisille tytöille

Erityisesti mieleen jäi Iltasatuja kapinallisille tytöille -kirja, joka oli messuilla tarjouksessa 25 euroa / kappale. Eikä vain jäänyt mieleen vaan jäi vähän vaivaamaan mieltä. En millään raaskinut ostaa sitä, vaikka olisin itsekin halunnut lukea sen läpi ja ehkä joku päivä antaa kummitytölle luettavaksi. Kyseessä on siis Elena Favillin ja Francesca Cavallon kovakantinen ja tyylikäs teos täynnä iltasadun muotoon kirjoitettuja itsenäisten naisten tarinoita. Kirjasta löytyy oman suosikkini, Frida Kahlon, lisäksi mm. J. K. Rowling, Amelia Earhart, Nina Simone ja Kleopatra.

Ostokset  

No joo, meillä lähti ystäväni Hennan kanssa ostokset pikkaisen lapasesta. Piti ihan vain ehkä yksi kirja ostaa ja ehkä jos yhden vihkon ostaisi ja muutaman postikortin. Mutta miten olisin voinut perustella itselleni lastenkirjan jättämistä hyllyyn, kun eivät paljoa maksaneet ja lähisukulaisissa on sopivan ikäisiä lukijoita? Tai olisinko jättänyt ostamatta kirjan, joka maksoi kirjakaupassa sitä ihaillessani melkein 30 euroa ja messuilla sain sen kahdella eurolla? No, eihän niin nyt voisi tehdä.

Hyvä tovi ihasteltiin pokkarivalikoimaakin ja hartaudella valitsimme kumpikin kolme suosikkia ostettavaksi. ”Jos sä ostat Donna Tarttin ja mä Haruki Murakamin, ja sitten lainataan toisillemme.” Löysin myös täydellisen pieniruutuisen vihkon, johon voin suunnitella ja kirjata ylös villasukkaohjeita (kannessa hieman anatomiaoppeja täysin aiheeseen sopimattomasti). Postikortteja en enää uskaltanut edes selailla kaiken muun hurahtamisen jälkeen. Henna sen sijaan näytti salaa minulta poimivan muutamia, joita varmaan voin odotella tipahtelevan postiluukustani lähikuukausina.

Parasta tietysti oli olla kirjahullussa seurassa. Kysyin Hennalta, mitä hänelle jäi päällimmäisenä mieleen kirjamessuista (myöskin ensikertalaisena). ”Innostus lukemiseen. Tuli oikein sellainen himo kirjallisuuteen. Ja ihmiset oli todella ystävällisiä ja puheliaita. Nyt haluaisi vain kaivautua peiton alle ahmimaan kirjoja.” Täytyy nyökytellä ja olla samaa mieltä Hennan kanssa. Lisäisin tähän ainoastaan sen, että oli kyllä hyviä tarjouksia messuilla ja painavat kantamukset kotiin lähtiessä.

Oletteko te käyneet kirjamessuilla? Mitä tarttui mukaan?

Selina Kustula

Psst. Väittäisin, että lauantai on paras päivä iskeä messuille. Ainakin paljon mielenkiintoista ohjelmaa on luvassa kaiken muun nähtävän lisäksi. Tsekkaa ohjelma ja messukartta täältä.

Ostimme mm.
Haruki Murakami: Kafka rannalla;
Juhana Torkki: Puhevalta / Tarinan valta;
Dale Carnegie: Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa;
Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin;
Stephen Hawking: Ajan lyhyt historia;
William Golding: Kärpästen herra…

// Messuliput saatu blogin kautta.

Pieni viaton essee räjähtää käsiin

Piti kirjoittaa ihan vain kaksi sivua tiedon visualisoinnista.
Kaksi sivua. Essee.
Essee, jolla ei ole mitään merkitystä.

Puoli tuntia myöhemmin minulla on 28 välilehteä auki ja olen löytänyt aiheeseen liittyen useita mielenkiintoisia artikkeleita ja keskusteluita sekä e-kirjan, pari seminaaripuheenvuoroa, mielenkiintoisia esimerkkejä onnistuneista toteutuksia, 1300 euroa maksavan kurssin ja aiheeseen perehtyneen Facebook-ryhmän, joka on kerännyt yli 1500 jäsentä. Twitteristä löytyy lisäksi useampi rekryilmoitus aiheen asiantuntijoille. Olen pian kirjoittanut omia kokemuksia ja ajatuksia sivun verran ja siinä ei ole vielä edes hyödynnetty mitään näistä kiinnostavista lähteistä. Pääni täyttyy lisäkysymyksistä ja haluaisin tietää tästä kaiken. Alan jo miettiä, voisiko aiheesta tehdä kandin ja miten se kandi tehdään.

Älyttömän mielenkiintoista. Niin kuin moni muukin asia. Niinpä suljen kaikki välilehdet, toteutan esseen minimivaatimuksilla ja kiellän itseäni innostumasta. Nyt täytyy fokusoida.

Selina Kustula

Viisi toimintahäiriötä tiimissä

Eipä ole tullut aikoihin kirjoitettua lukuhaasteen etenemisestä. Inspiroiduin nyt #NBForum2017-twiittejä lueskellessa kuitenkin pysähtymään tiimiasioiden äärelle. Nordic Business Forumissa oli nimittäin tänä vuonna puhumassa Patrick Lencioni ja moni oli jakanutkin muistiinpanojaan Lencionin puheenvuorosta. Sisällöltään puhe oli näköjään tiivistänyt hänen kirjaansa Viisi toimintahäiriötä tiimissä.

Sain viime maaliskuussa hyvältä ystävältäni syntymäpäivälahjaksi kyseisen kirjan ja loppukesästä tuntui, että nyt on aika lukea se. Ahmin kirjan parissa päivässä. Se toimi minulle ennakkovalmistautumisena Tiimimestarit-valmennuksen viimeiselle lähijaksokerralle, jonka aiheena oli ”valmentajan karaktääri”.

Käytännössä 2013 vuodesta saakka olen aktiivisesti seurannut omaa kehittymistäni valmentavana johtajana ja pyrkinyt saamaan siihen apuja palautteen, dialogin, seminaarien ja kirjojen kautta. Lencionin teemat olivatkin hyvin tuttuja jo aiemmin kokemani ja lukemani perusteella. ”Luottamus, konfliktit, sitoutuminen, vastuu, tulokset.” Hyvin loogista. Siitä huolimatta kirjasta tarttui, ei ehkä uutta, mutta syvempiä ajatuksia monista osa-alueista.

Jäin etenkin miettimään luottamuksen syntymistä tiimissä ja kuinka tärkeää se on konfliktien syntymisen kannalta. Konfliktit taas ovat aidon sitoutumisen saavuttamiseksi äärimmäisen tärkeitä. Jos pelätään konflikteja, eli käytännössä sitä, että ollaan eri mieltä ja sanotaan se ääneen, päädytään myötäilemään tapahtuvaa päätöksentekoa. Tällöin ei koeta, että on itse ollut vaikuttamassa ja tekemässä päätöstä, mikä taas johtaa löyhään sitoutumiseen.

Luottamus on siis jälleen kerran kaiken perusta. Lencionin kirjassa tuotiin myös hyvin esiin se, ettei toista voi pakottaa luottamaan tiimiin. Jos joku ei avaudu tiimille ja kerro todellisia mietteitään, ei asiaa auta henkilön haastaminen aiheesta. ”Mitä sä oikeasti ajattelet? Kerro nyt!” Itse ainakin sorrun helposti tämän kaltaiseen malttamattomuuteen.

Toisaalta olen useamman kerran pähkäillyt, että onko luottamus kuitenkin tahdon asia. Joihinkin ihmisiin luottaa jo alle vuorokaudessa, toisiin ei vielä useamman vuodenkaan jälkeen. Toki alitajuntamme kerää kaikenlaista tietoa ihmisen käytöksestä ja yrittää sen perusteella rakentaa päätöstä siitä, voiko toiseen luottaa vai ei. Loppujen lopuksi meistä ei silti ole ennustajiksi. Emme voi tietää onko ihminen luottamuksen arvoinen. Joka tapauksessa se on uskon asia.

Huomaan myös usein, että toiset ihmiset ovat epäluuloisempia ja toiset taas haluavat uskoa ihmisistä hyvää. Väittäisin myös, että luottamus voi synnyttää luottamusta. Kun uskoutuu toiselle ihmiselle jostain henkilökohtaisesta, herättää se usein myös vastavuoroisesti luottamusta. ”Kun kerran tuo ihminen luottaa minuun noin suuresti, kai minäkin voin luottaa häneen.”

Mitä ajatuksia tai kokemuksia teillä on luottamuksesta ja sen synnyttämisestä? Aihe on todella mielenkiintoinen, koska se on niin elintärkeä toimivan tiimin kannalta. Paljon muitakin hyviä pointteja kirjassa oli, mutta tuo luottamus jäi kaikista tärkeinpänä mieleeni.

Kirja kokonaisuudessaan oli hassulla tavalla kirjoitettu – kuin kertomuksen muotoon. Yritykseen tulee uusi toimitusjohtaja töihin ja hän alkaa ratkomaan johtoryhmän tiimityöskentelyongelmia. Aluksi taistelin pääni sisällä, että vihaanko tätä tyyliä vai pidänkö siitä. Loppujen lopuksi kallistuin pitämisen puolelle, koska johtoryhmän erilaiset persoonat antavat varmasti erilaisille lukijoille samaistumispintaa ja hyvin käytännönläheisiä esimerkkejä eri tilanteista. Tarinamuotoinen kerronta oli myös hyvin helppolukuista ja ymmärrettävää. Kirjan lopussa oli vielä tietokirjamaisemmin avattu teoriaa ja miten viedä asioita käytäntöön.

Ehdottomasti siis suosittelen Patrcik Lencionin Viisi toimintahäiriötä tiimissä -kirjaa. Se on sinulta pieni panostus ajallisesti, mutta suuri palvelus tiimillesi.

Selina Kustula

#selinalukee2017-haasteessa tämä taisi olla kirja numero 9/20 :) Enköhän saa 20 kirjaa luetuksi ennen vuoden vaihdetta. Uskon niin.

Papyrus


Toisaalta on helpottunut olo,
kun tiedän, etten ole yksin tämän asian kanssa.

Toisaalta on kammottavaa huomata,
miten yleistä tämä on.

Pirkanmaallakin tulee aivan liian usein vastaan.

Tuo fontti,
jonka voisimme jo unohtaa.

What is your passion?

 

Istuin pyöreän pöydän ympärillä upealla illallisella. Minä ja seitsemän muuta tuijotimme triathlonistin säihkyviä silmiä, kun hän kertoi harrastuksestaan ja me kyselimme ihmeissämme. Hetken päästä siirryimme keskustelemaan lentokoneista ja helikoptereista, mikä oli vähintään yhtä vieras aihe kuin triathlonit. Samanlainen säihke syttyi sen silmiin, joka suhtautui aiheeseen intohimoisesti.

Miten ihana onkaan kuunnella ihmistä, joka suhtautuu asiaansa intohimoisesti. Puhe on vaivatonta ja energia on aivan erilainen. Mikä on sinun intohimo? Tuo kysymys nousi tuossa pöydässä silmien säihkymisen myötä keskusteluun. En saanut suustani oikein minkäänlaista vastausta. Onnekseni keskustelu soljui luontevasti valokuvaukseen, josta innostuneita löytyi useampikin.

Tuo sama kysymys oli esitetty minulle edellisenä päivänä eri yhteydessä. ”What is your passion?”. Ja minä jäin vain miettimään vastausta. Miten ihmeessä en osannut vastata tuohon? Pidän itseäni hyvin intohimoisena ihmisenä. Minulla ei kuitenkaan ole vapaa-ajalla mitää yksittäistä harrastusta, johon voisin sanoa suhtautuvani intohimoisesti. Ja viime aikoina intohimo on puuttunut lähes kaikesta tekemisestäni.

Valokuvaaminen, maalaaminen, kirjoittaminen, kirjat, taide, museot, sisustaminen, remontoiminen, postikortit. Pidän sellaisista ja ne rentouttavat ja innostavat, mutta onko mikään niin yli muiden, että voisin kutsua sitä intohimoksi?

Mikä saa minun suuni käymään samalla tavalla ja silmät säihkymään kuin lentokoneintoilijan? Minkä eteen olen valmis tekemään töitä ja antamaan aikaani niin kuin triathlonisti?

 

Ainut vastaus, mikä on aidosti yli muiden on johtaminen ja ihmiset. Voisin keskustella loputtomiin valmentamisesta ja parhaasta työskentely-ympäristöstä, motivaatiosta, oppimisesta, kehittymisestä, palautteesta, luottamuksesta, tavoitteista, arvoista, prosesseista, tehokkuudesta.

Kyse on ennen kaikkea ihmisistä ja heidän unelmistaan. Ja silti ihmiset ovat viime aikoina tuntuneet lähinnä väsyttäviltä. Sosiaalisuus ja sen sellainen. Tiedättehän.

”Mikä paljon antaa, paljon myös vaatii.”

Ei intohimo silti mihinkään katoa, vaikka se välillä palaisikin hieman pienemmällä roihulla. Joskus vain väsyttää ja tarvitsee vain jonkun, jolle puhua hetki ihan oikeista asioista.

Selina Kustula

Kiitos BELT bootcamp muistutuksesta. #BELTsweden

Kuva nro 1 – Venla Kekäläinen

Page 1 of 20

Kuvat minun kuvaamia, ellei toisin mainita. & Teemasta kiitos Anders Norén