Ei pitäisi mitään

Leijonaa mä metsästän -muki

Saanko esitellä: virallinen Leijonaa mä metsästän -muki. *aplodit*

Muistatteko, kun aikoinaan netissä kerrottiin omia tekemisiä tähtien sisällä? *hymyilee merkitsevästi* Voi niitä aikoja.

Se siitä nostalgiasta. Tulin tänne puhumaan tuosta mukista tai oikeastaan tuosta kuvan näkymästä. Kerrankin blogitekstin kuva vastaa täysin sitä, mitä silmieni edessä on. Toki tällä sekunnilla kahvimukin sijasta kädessä on puhelin, jolla näpyttelen tätä postausta.

Käytännössä joka päivä ja lähes joka hetki mielessäni on ajatus, joka alkaa ”pitäisi”. Ja se on siellä, vaikka olisin jo tehnyt paljon töitä sinä päivänä tai sillä viikolla. Se suorastaan huutaa, jos olen pitänyt edellisenä päivänä hauskaa.

Eilen oli todella hauska päivä. Näin uudehkoa ystävääni Sonjaa (joka btw, on rohkea yrittäjä, tsekkaa verkkokauppa täältä), jonka kanssa kävimme loppupalautekeskustelun yhteisestä projektistamme ja vaihdoimme kuulumisia aamupalan äärellä molemmat hyvin huvittavan väsyneinä. Sen jälkeen kävin vihdoinkin Nanson myymälässä käyttämässä lahjakorttini, jonka voitin Aamukahvilla-blogin arvonnasta. Tervetuloa elämääni musta, laadukas neuletakki.

Nanson villaneule ja Nomun herkkuruuat

Illalla päätimme Aleksin kanssa hemmotella itseämme Nomun ruualla – pitkästä aikaa. Pöytävaraukseen oli pari tuntia aikaa, joten tuli odotellessa sattumalta käytyä Aussie Barissa. Edellisestä versiosta samasta puljusta en pitänyt, mutta tämä oli mielestäni tunnelmallinen ja mukava paikka. Eikä Nomukaan pettänyt, tietenkään. Suunnitelma oli jatkaa kotiin, mutta lähdettiinkin spontaanisti ystäviemme Ilen ja Kamillan matkaan uuteen drinkkibaariin, joka jatkoi illan tunnelmallista linjaa.

Ystävien lähdettyä vaihdoimme jälleen paikkaa ja päädyimme taistelemaan kahdestaan Trivial Pursuitin mestaruudesta Muusassa. Enpä osannut arvata, miten hauskaa sekin voi olla. Ja miten paljon tiesinkään vastauksia. Lopulta kotiuduimme vasta puoli yhdeltä, vaikka olimme puoli neljältä lähteneet kotoa ”vain syömään”.

Mikä ihana ilta! Ja koko päivä. Mikään ei takaa yhtä varmasti sitä, että nyt heräsin sunnuntaiaamuna ”pitäisi”-lauseiden kolkutteluun. Kamala morkkis, kun olen mennyt ja viettänyt hauskan päivän. Kuinka kehtaan. Yritän vakuuttaa itseni, että Sonjan tapaaminen oli myös tuottoisa, vaikka olikin mukava, että ei se päivä ihan ”hukkaan” mennyt. Mutta omatunto soimaa, koska ei ole yksinkertaisen laskukaavan mukaan ollut tehokas. Olen hetken aikaa ihan vain nauttinut elämästä ja unohtanut velvollisuudet.

Uhmaan vaistonvaraisia syyllisyydentuntojani ja aion olla tehoton vielä tämänkin päivä. Ties vaikka loikoilisin näissä kauniissa lakanoissa koko päivän. Ei pitäisi yhtään mitään.

Laiskaa sunnuntaita, kaverit!

Selina Kustula

// toim. huom. Oli pitäisi-tuskat myös tämän postauksen kuvien suhteen, mutta se on ihan ok, että kuvat on ihan aidosti itseä varten näpsittyjä ja puhelimella muokattuja. Nyt lepo vaan.

Niin vähän kuin tarpeen

Facebookin paras ominaisuus

Joka kerta kun käyn Facebookissa, tarkistan mitä on samana päivänä tapahtunut aiempina vuosina. Omalla kohdallani selvästi aktiivisimpia aikoja Facebook-päivityksien kannalta on ollut noin kahdeksan vuotta sitten.

Kyllä vaan on erikoista, kun katsoo itsensä keskustelevan luontevasti päivityksen kommenteissa ihmisten kanssa, joita en tällä hetkellä tunne lainkaan. Pitää oikein miettiä, että mistä tunsin tuon ihmisen ja kuka se oikein on. Kahdeksan vuotta riittää unohtamaan ihmisen.

Suosikkejani on päivitykset, joissa olen jakanut artikkelin, joka on vaikuttanut ajatteluuni sillä hetkellä. Aika usein se sama artikkeli vaikuttaa uudelleen, koska eihän ihminen, ainakaan minunkaltainen, koskaan opi pysyvästi. Samoja virheitä toistetaan ja samoja oppeja opitaan.

Niin vähän kuin tarpeen

Nähdessäni tuon Facebook-muiston päätin pysähtyä hetkeksi ja lukea kyseisen Joni Jaakkolan artikkelin. Löydätte sen täältä.

”Törmäämme lähes päivittäin ihmisiin, jotka yrittäessään korjata elämäntapojaan tekevät muutoksia sillä tavalla, että niitä on ensinnäkin lukumäärällisesti yhdellä kertaa aivan liikaa ja toiseksi jokainen niistä kuormittaa tekijäänsä tarpeettoman paljon sekä henkisesti että fyysisesti.”

Kuinka moni nyökyttelee juuri nyt? Itse ainakin sorrun tällaiseen. Luonne on vähän turhankin usein kaikki tai ei mitään. Toimii varmasti sellaisiin asioihin, jotka hoidetaan kertarykäisyllä maaliin, mutta auta armias, kun se pitäisi jatkua päivästä toiseen. Rutiinien muuttaminen kaiken mahdollisen suhteen kerralla on sula mahdottomuus. Huomattavasti helpompi vaihtoehto olisi asia kerrallaan muuttaa tapojaan.

”Olet sitten tavallinen kansalainen tai ammattiurheilijaksi tähtäävä, voi olla, että ei voi syödä aina kakkua ja pitsaa silloin kun tekee mieli, joskus pitää ottaa ruuat mukaan purkissa ja joskus pitää syödä sitä mistä ei välttämättä tykkää (kalaöljy, kasvikset, jne). Mutta on tärkeä tässäkin muistaa se, että rajoituksia ja kieltoja pitäisi olla niin vähän kuin on tarpeen. Ei niin paljon kuin internet on tällä viikolla niitä keksinyt.”

Joskus tuli Nooran kanssa juteltua tapojen muuttamisesta ja siitä, kuinka pitkään uuden tavan omaksuminen kestää. Riippuu hieman lähteestä, mutta keskimääräinen aika on ainakin jonkin tutkimuksen mukaan 66 päivää. Riippuen ihmisestä, omaksumiseen voi mennä jopa kahdeksan kuukautta. Tottakai nopeuteen vaikuttaa, miten motivoitunut on ja miten normaalista poikkeava uusi tapa on. Joka tapauksessa on vain ja ainoastaan järkevää alkaa muuttaa tapojaan vain vähän kerrallaan – varsinkin jos muutokseen ei ole ulkoista painetta.

Aina välillä pyörittelen päässäni kysymystä, mikä voisi olla hyvinvoinnin minimum viable product eli MVP. En ole varma, olenko jopa tästä puhunut blogin puolella jo aiemmin. (Hihkaiskaa, jos kuulostaa turhan tutulta.) Tarkoitan hyvinvoinnin MVP:llä juuri sitä, mistä lähtisi liikkeelle. Jos elämä on vähän joka tavalla rempallaan, työtä on paljon. Mutta mikä olisi pienin mahdollinen tapa saada paljon hyvinvointia?

Tässä muutama idea/vaihtoehto:

  • Päätä vesimäärä, jonka juot joka päivä ja pidä siitä kiinni.
  • Herää samaan kellonaikaan joka päivä.
  • Tee syömisestä säännöllistä, vaikka ruuat pysyisivätkin samana.
  • Kävele joka päivä sama superminipieni kävelylenkki.

Ajatus siis, että kaikki muu saisi olla aivan niin retuperällä kuin on ollut ennenkin. Muuttaa ensin tuon yhden pienen asian ja vasta sitten etenee seuraavaan. Aihe on todella mielenkiintoinen ja palaan siihen varmaan myöhemmin uudestaan, kun olen saanut luettua loppuun Tapojen voima -kirjan :)

Mites te? Oletteko tapojenne orjia vai löytyykö jotain salaisia vinkkejä muutoksien aikaansaamiseen?

Miksi luen kirjoja?

Sari Valto kysyi radiossa, miksi luen kirjoja. Jäin tätä miettimään. Mikä on sinun vastauksesi?

Minä luen oppiakseni uutta, kehittyäkseni ihmisenä ja avartaakseni ajatteluani.

Luen, jotta voin kävellä toisen saappaissa, uskoa ihmeisiin ja rauhoittaa mieleni.

Luen, jotta saan matkustaa ajassa, olla sankari ja tehdä taikoja.

Luen ymmärtääkseni ihmisiä, yrityksiä, maailmaa, historiaa, tulevaa ja itseäni.

Luen, jotta voin kadota hetkeksi ja uppoutuakseni toiseen maailmaan.

Luen, koska olen utelias.

Miksi sinä luet?

Itsekuri nolla / Kirjamessut 2017

Helsingin kirjamessut kahlattu läpi mitä kirjahulluimmassa seurassa. Huh hah hei, mitkä messut. Ei voi muuta sanoa. Tai siis toki aion sanoa muutakin, koska muuten olisi aika lyhyt blogiteksti. Heh heh. (vissiin reissuväsymys painaa huumorissa). Ei ollut oikein minkäänlaisia ennakko-odotuksia eikä kokemuksia kirjoihin liittyvistä messuista.  Mutta kylläpä vaan siellä oli nähtävää.

Aivan kuin olisin astunut unelmien kirjakauppaan, jossa rahat loppuu ennen kuin mielenkiintoiset asiat. Oli paljon, paljon erilaisia kirjoja, paljon hyviä tarjouksia, erilaista nähtävää, vihkoja, kortteja, kalentereita, paljon lastenkirjoja, romaaneja, tietokirjoja, eri kieliä, kirjailijoita, nuortenkirjoja, vanhoja kirjoja, uusia kirjoja, kustantamoita, antikvariaatteja ja tupa täynnä hyväntuulisia ja ystävällisiä ihmisiä.

Iltasatuja kapinallisille tytöille

Erityisesti mieleen jäi Iltasatuja kapinallisille tytöille -kirja, joka oli messuilla tarjouksessa 25 euroa / kappale. Eikä vain jäänyt mieleen vaan jäi vähän vaivaamaan mieltä. En millään raaskinut ostaa sitä, vaikka olisin itsekin halunnut lukea sen läpi ja ehkä joku päivä antaa kummitytölle luettavaksi. Kyseessä on siis Elena Favillin ja Francesca Cavallon kovakantinen ja tyylikäs teos täynnä iltasadun muotoon kirjoitettuja itsenäisten naisten tarinoita. Kirjasta löytyy oman suosikkini, Frida Kahlon, lisäksi mm. J. K. Rowling, Amelia Earhart, Nina Simone ja Kleopatra.

Ostokset  

No joo, meillä lähti ystäväni Hennan kanssa ostokset pikkaisen lapasesta. Piti ihan vain ehkä yksi kirja ostaa ja ehkä jos yhden vihkon ostaisi ja muutaman postikortin. Mutta miten olisin voinut perustella itselleni lastenkirjan jättämistä hyllyyn, kun eivät paljoa maksaneet ja lähisukulaisissa on sopivan ikäisiä lukijoita? Tai olisinko jättänyt ostamatta kirjan, joka maksoi kirjakaupassa sitä ihaillessani melkein 30 euroa ja messuilla sain sen kahdella eurolla? No, eihän niin nyt voisi tehdä.

Hyvä tovi ihasteltiin pokkarivalikoimaakin ja hartaudella valitsimme kumpikin kolme suosikkia ostettavaksi. ”Jos sä ostat Donna Tarttin ja mä Haruki Murakamin, ja sitten lainataan toisillemme.” Löysin myös täydellisen pieniruutuisen vihkon, johon voin suunnitella ja kirjata ylös villasukkaohjeita (kannessa hieman anatomiaoppeja täysin aiheeseen sopimattomasti). Postikortteja en enää uskaltanut edes selailla kaiken muun hurahtamisen jälkeen. Henna sen sijaan näytti salaa minulta poimivan muutamia, joita varmaan voin odotella tipahtelevan postiluukustani lähikuukausina.

Parasta tietysti oli olla kirjahullussa seurassa. Kysyin Hennalta, mitä hänelle jäi päällimmäisenä mieleen kirjamessuista (myöskin ensikertalaisena). ”Innostus lukemiseen. Tuli oikein sellainen himo kirjallisuuteen. Ja ihmiset oli todella ystävällisiä ja puheliaita. Nyt haluaisi vain kaivautua peiton alle ahmimaan kirjoja.” Täytyy nyökytellä ja olla samaa mieltä Hennan kanssa. Lisäisin tähän ainoastaan sen, että oli kyllä hyviä tarjouksia messuilla ja painavat kantamukset kotiin lähtiessä.

Oletteko te käyneet kirjamessuilla? Mitä tarttui mukaan?

Selina Kustula

Psst. Väittäisin, että lauantai on paras päivä iskeä messuille. Ainakin paljon mielenkiintoista ohjelmaa on luvassa kaiken muun nähtävän lisäksi. Tsekkaa ohjelma ja messukartta täältä.

Ostimme mm.
Haruki Murakami: Kafka rannalla;
Juhana Torkki: Puhevalta / Tarinan valta;
Dale Carnegie: Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa;
Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin;
Stephen Hawking: Ajan lyhyt historia;
William Golding: Kärpästen herra…

// Messuliput saatu blogin kautta.

Pieni viaton essee räjähtää käsiin

Piti kirjoittaa ihan vain kaksi sivua tiedon visualisoinnista.
Kaksi sivua. Essee.
Essee, jolla ei ole mitään merkitystä.

Puoli tuntia myöhemmin minulla on 28 välilehteä auki ja olen löytänyt aiheeseen liittyen useita mielenkiintoisia artikkeleita ja keskusteluita sekä e-kirjan, pari seminaaripuheenvuoroa, mielenkiintoisia esimerkkejä onnistuneista toteutuksia, 1300 euroa maksavan kurssin ja aiheeseen perehtyneen Facebook-ryhmän, joka on kerännyt yli 1500 jäsentä. Twitteristä löytyy lisäksi useampi rekryilmoitus aiheen asiantuntijoille. Olen pian kirjoittanut omia kokemuksia ja ajatuksia sivun verran ja siinä ei ole vielä edes hyödynnetty mitään näistä kiinnostavista lähteistä. Pääni täyttyy lisäkysymyksistä ja haluaisin tietää tästä kaiken. Alan jo miettiä, voisiko aiheesta tehdä kandin ja miten se kandi tehdään.

Älyttömän mielenkiintoista. Niin kuin moni muukin asia. Niinpä suljen kaikki välilehdet, toteutan esseen minimivaatimuksilla ja kiellän itseäni innostumasta. Nyt täytyy fokusoida.

Selina Kustula

Page 1 of 20

Kuvat minun kuvaamia, ellei toisin mainita. & Teemasta kiitos Anders Norén