Kirjahaaste 2017: Tavoitteena 15+5

Lupasin reilu vuosi sitten lukea 12 kirjaa 12 kuukaudessa ja haastoin muutkin asettamaan tavoitteen lukemiselle. Miten muilla meni? Onnistuitteko vai unohtuiko koko juttu tammikuun jälkeen?

Ärsyttävää kyllä, en päässyt tavoitteeseen. Enpä ole aikoihin lukenut yhtä vähän kuin vuonna 2016. Taisin jopa ajatella itsekseni, että 12 tietokirjaa ja 12 fiktiota olisi varsinainen tavoitteeni. Ei mitään toivoa, vaikka tänä vuonna olin aiheesta kiinnostuneempi kuin aikoihin. Paljon aloitettuja ja keskenjääneitä kirjoja.

Tälle vuodelle tavoite on 15+5 ja onneksi kotona on kirittäjä. Nyt kehitän myös konkreettisia keinoja lukuinnostuksen ylläpitämiseen.

Mitä luin vuonna 2016?

Kirjahaaste 2016 ei siis mennyt kovin hyvin. Vuosi toki oli muutenkin sekava ja stressaava, joten annan tässä itselleni armoa. Pysähtyminen kirjan äärelle tuntui mahdottomalta. Aloitin useita kirjoja ja yleensä sadan sivun jälkeen aloitin jo uuden.

Kesken jäi mm. Tuomas Nyholmin ja Jarkko Ruudun Jarkko Ruutu, Orhan Pamukin Museum of Innocence, Matti Alahuhdan Johtajuus, Zadie Smithin Kauneudesta ja jopa Guy Kawasakin The Art of the Start (joka oli innostava ja kiinnostava!). Tästä nopea sivujuonne: Orhan Pamukilta sain kyllä Instagram-tykkäyksen vierailtuani hänen museossaan. Heh, ei sitä joka päivä saa instatykkäyksiä Nobel-voittajalta.

Kaiken kaikkeaan sain luettua vain yhdeksän kirjaa. Ei edes yhtä per kuukausi.

  1. J. K. Rowling: Harry Potter and the Philosopher’s Stone (englanniksi)
  2. Cecelia Ahern: One hundred names (englanniksi)
  3. J. K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets (englanniksi)
  4. J. K. Rowling: Harry Potter and the Prisoner of Azkaban (englanniksi)
  5. Draivi: Voiko sisäistä motivaatiota johtaa?
  6. David Lagercrantz: Minä, Zlatan Ibrahimovic (äänikirja)
  7. Roope Lipasti: Rajanaapuri (äänikirja)
  8. Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita (äänikirja)
  9. Aaro Hellaakoski: Huojuvat keulat (runokirja)

Harry Potterit toimivat juuri niin kuin pitääkin. Kevyttä, helppoa, mukavaa, aivot narikkaan. Cecelia Ahernin teos oli ihan kiva uppoutuminen toimittajan maailmaan ja voin hyvin kuvitella, millainen tarina olisi elokuvana: draamakomedia, joka koskettaisi ja naurattaisi katsojaa. Luettavana teoksena se oli vähän turhan kepeä, vaikka paksu opus olikin.

Tietokirjallisuus rajoittui viime vuonna Draiviin ja puoliksi luettuun Guy Kawasakin the Art of the Startiin, josta alleviivasin melkein joka lauseen. Onneksi luin e-kirjana. Tietokirjojen kohdalla e-kirjan ovat todella näppäriä, koska ainakin Elisa Kirja ja Googlen Play Kirjat kokoaa alleviivatut kohdat kätevästi yhteen. Googlen kanssa saa jopa alleviivaukset automaattisesti Google Drivelle yhteen tiedostoon. Ihanaa! No, the Art of the Start jäi joka tapauksessa kesken. Todennäköisesti johtuen tästä ihanasta e-kirjamuodosta. Ristiriitaista, tiedän. En vain mitenkään päin halunnut tuijottaa sitä tabletin valoa illalla. Kawasakin kirjaa lukiessa kävin kyllä aika kovilla kierroksilla muutenkin. Samalla tuli todettua, että ennen nukkumaan menoa on parempi lukea jotain, mikä ei vie ajatuksia töihin. Ennemmin näkisin unta Tylypahkasta kuin töistä. Oli muuten melkein mahdoton löytää the Art of the Starttia Tampereen kirjastoista tai edes Tampereen korkeakoulujen kirjastoista. Siksi ostin e-kirjan.

Draivi – Voiko sisäistä motivaatio johtaa? -kirjan sain valmistumisen yhteydessä Proakatemian oppiminen-arvopalkintona. Pidin siitä, kuinka nykyaikaista johtamista avattiin niin teorian kuin käytännön esimerkkien kautta. Selkokielistä ja hyvin jäsenneltyä asiaa. Hyvä palkintokirja, kiitos siitä! Tiimimestareissa otimme johtamisen lähijaksoa edeltävälle ajalle ennakkotehtäväksi, että kaikki lukevat Draivin. Oli kyllä keskustelut heti astetta paremmat, kun niiden tukena oli myös yhteistä teoriapohjaa. Toivottavasti saan tänä vuonna paremmin varattua aikaa ja harjoitettua itsekuria, jotta olisin lukenut enemmän ennen Tiimimestareiden lähijaksoja. Seuraavan lähikerran aiheena on Innovointi ja haluaisin lukea Alf Rehnin Vaaralliset Ideat, mutta en ole vielä ehtinyt tutkia, onko kirjastossa millaiset varausjonot.

Vuoden 2016 parhaita kirjainnostuksia oli äänikirjojen löytäminen. Onnistuin vieläpä voittamaan BookBeatin Instagram-kilpailussa vuoden ilmaisen jäsenyyden. Äänikirjan kuunteleminen on erilaista lukemista, aivan kuin e-kirjakin on perinteiseen verrattuna. Äänikirja vaatii eri tavalla keskittymistä ja rauhoittumista, kun katse ei ole kirjassa. Kirjassa ei myöskään voi edetä sellaisella nopeudella kuin haluaisi. Kirjan lukija tuo oman sävynsä koko kertomukseen. Vahva suositus Zlatan-kirjalle, jonka lukija Kari Ketonen eläytyi tehtäväänsä loistavasti. Rajanaapuria en voi suositella. Olihan siinä ihan hienoa ajatusta ja kerrontaa, mutta jotain jäi uupumaan.

Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävän kuuntelin myös äänikirjana, mutta se on varmasti parempi itse luettuna. Tässä tapauksessa lukijan äänensävy ja ääni toivat kirjaan ehkä vähän ronskimman sävyn kuin mitä itse äänettömästi lukemalla olisi ollut. Ja kun kirjassa käydään värikkäitä tarinoita yhden illan jutuista ja parisuhteista suorasanaisesta, äänensävyllä on väliä. Mielikuvituspoikaystävä sopii mielestäni niin sinkuille kuin parisuhteessa oleville, miehille ja naisille. Henriikka Rönkkönen onnistuu taltioimaan nuoren naisen sielunmaisemaa suorasanaisesti ja armottoman rehellisesti.

Miten lisätä lukemista arkeen?

Törmäsin syksyllä Noora Valkosen tekemään listaukseen, miten lisätä lukuintoa. Blogitekstiä ei enää löydy, mutta onneksi olin napannut kuvan.

Kirjahaaste 2017

Eikö ihana listaus? Varsinkin Snapchat on tuonut itselleni uutta intoa ja kiinnostusta lukemiseen ja valtavasti kirjasuosituksia. Kannattaa laittaa seurantaan ainakin @markosuomi ja @miiaesa. Kumpikin löytyy myös Twitteristä samalla nimellä. Ja kirjoja todellakin kannattaa jättää kesken. Ei ehkä ihan muutaman sivun perusteella, mutta jos olet jo puoli välissä ja aina vain maistuu puulta, lopeta!

Tuosta listauksesta itseeni kolahti parhaiten numero yksi. Välillä huomaan Netflixin ja somen pitävän suhteettoman suurta roolia arjessani. Mitä jos vaihtaisi jumalaa edes parina iltana viikossa? Bussimatkallakin ehtii lukea yllättävän paljon kirjaa, mutta se ei tapahdu, jos ei ensin irrota otetta puhelimestaan.

Omalla kohdallani myös ulkoisen paineen luominen toimii aika hyvin. Kun lukutavoitteen julistaa edes jollekin ääneen, toimii sekin motivaattorina. Viime vuonna tosin huomasin, että lykkäsin vain tilannetiedotusblogipostausta myöhemmäksi koko ajan :D ”Kirjoitan aiheesta blogiin sitten, kun olen vähän pidemmällä tavoitteessani.” Tällä kertaa siis luvassa muutos asiaan. Päivitän Instagramiin aina, kun olen lukenut kirjan (seuraajien onneksi en lue aivan älyttömiä määriä). Lisäksi blogiinkin tulossa useammin katsausta lukemiseen.

Vuoden 2017 tavoitteena 15+5 kirjaa

Nostan tavoitetta, vaikka viime vuoden tavoite jäi saavuttamatta. Tällä kertaa kuitenkin parempi ote rutiineihin ja ehkä suurempi nälkä oppimiselle ja elämyksille. Tavoite on 15 kaunokirjallista teosta sekä 5 tietokirjaa.

Mieleeni on jäänyt heikosti jokin kirjoitus, jossa kritisoitiin nykyihmistä ja samalla sivuttiin menestyjiä koskevaa kirjallisuutta ja kaiken maailman tietokirjojen lukemista ikään kuin oikotienä menestykseen. Muistaakseni kirjoitus suositteli ennemmin pysähtymään kaunokirjallisuuden äärelle ja oppimaan elämästä. En osaa sanoa, mitä mieltä olen tuosta kirjoituksesta (tai muistanko sitä edes etäisesti oikein), mutta se jäi ainakin hatarasti mieleeni. Proakatemian aikana en oikein muuta lukenutkaan kuin tietokirjoja. Aika useita kirjoja leimaa tekotieteellisyys ja pyörän keksiminen uudelleen. Jauhetaan itsestään selviä oivalluksia mukatärkeistä asioista.

Ammattillisen kehittymisen näkökulmasta kuitenkin pidän tietokirjoista ja innostun niitä lukiessani. Siitä syystä tavoitteena viisi tietokirjaa. Kaunokirjallisuuden suhteen tavoite on 15 kirjaa, joka tulee jo melkein täyteen, jos lukee yhden kirjan kuukaudessa. Jos parin kirjan välein päivittäisin ajatuksiani myös blogiin, ei ehkä nähdä tällaista maratoonipostausta vuoden päästä.

Tämän vuoden kirjat tähän mennessä

  1. David Lagercrantz: Se mikä ei tapa (Millenium-trilogian jatkoa)
  2. Anneli Auer: Murhalesken muistelmat (äänikirja)

Aloitin vuoden hieman huvittavasti sillä kirjalla, jonka piti olla viime vuoden toinen kirja. No, nyt oli tämän kirjan aika. Alku tuntui kankealta, mutta kun tarina käynnistyi, kyllä se koukutti. Tutut, kiinnostavat hahmot Mikael Blomkvist, Lisbeth Salander ja Erika Berger toivottivat tervetulleeksi maailmaansa. Keinoäly, NSA ja journalismi yhdessä ovat kiinnostava kompo ja Lagercrantz sai mielestäni hyvin jatkettua Stieg Larssonin aloittamaa tarinaa. Toivottavasti jatkoa on luvassa. Hassu huomio muuten, sama kirjailija kirjoittanut Zlatanin.

Anneli Auerin Murhalesken muistelmat oli aivan erilainen kuunneltava. Siinä vasta oli äänikirjaa kerrakseen. Anneli Auer toimii itse lukijana ja on kyllä, no, aika uuvuttavaa kuunneltavaa. Jopa iloisista muistoista puhutaan hyvin apaattisella ja ankealla äänensävyllä. En ollut itse lukenut ainuttakaan uutista tapauksesta ja lööppejäkin lähinnä vältellyt. Jostain syystä koko jutun jatkuva uutisointi roskalehdissä ärsytti. Sain siis uppoutua muistelmiin aika ennakkoluulottomasti. Yllättävää kyllä, ankeudestaan huolimatta kirja koukutti. Pituutta oli 11 tuntia ja loppujen lopuksi voisin antaa arvosanaksi 4/5. Aloin myös miettiä sitä, kuinka vähän tunnen suomalaista oikeusjärjestelmää. Amerikkalaiset lakisarjat sen sijaan on pitänyt huolen, että täkäläiset oikeuskäytännöt on vähän turhankin tutut. Jos ei jollekin ole, suosittelen Good Wifea.

Oletteko mukana?

Kiitos kaikille, jotka syksyn mittaan kyselivät, miten haasteeni etenee. Samaa kyselyä saa jatkaa tänäkin vuonna! Tällä kertaa toivottavasti minusta kuuluu jo ennen kyselyjäkin.

Oma tavoitteeni on siis 15 kaunokirjallista teosta ja 5 tietokirjaa. Etenemistäni voi seurata Instagramissa #selinalukee2017. Nyt siis tilanne 2/20.

Mikä on sinun tavoitteesi? Onko vinkkejä, miten ylläpitää lukuharrastusta? Kaipaisin kovasti myös vinkkejä uskomattoman koukuttavista kirjoista, joita ei malta jättää käsistä.

Kommentoi alle tai huutele somessa :)

Selina Kustula

 

Pahuus - sammakko ja skorpioni

Sammakko ja skorpioni

Vanha sammakkoherra istui joen rannalla ihmettelemässä iltaa. Skorpioni saapui hänen luokseen. Sammakko katseli skorpionia epäilevästä, sillä hän tiesi skorpionin olevan vaarallinen.

”Voisitko viedä minut joen toiselle puolelle?” skorpioni kysyi sammakolta. ”Matkustaisin selkäsi päällä.” Sammakko epäröi ja kertoi pelkäävänsä skorpionin pistävän häntä. Skorpioni kuitenkin lupasi olla pistämättä.

Niin he lähtivät yhdessä ylittämään jokea. Sammakko ui ja skorpioni istui hänen selkänsä päällä. Puolessa välissä matkaa skorpioni kuitenkin pisti sammakkoa. ”Miksi teit sen? Sinähän lupasit?” sammakko parkaisi. ”Nyt me hukumme molemmat.” Skorpioni kuitenkin kertoi, ettei hän voinut sille mitään. Pistäminen oli osa häntä – se oli hänellä luonteessaan.

Sammakko ja skorpioni - pahuus

Tuo vanha kansantarina viestii yksinkertaisuudessaan yhden ajatuksen pahuudesta: mikä on pohjimmiltaan pahaa, se ei muuksi muutu. En oikein tiedä, olenko samaa mieltä. Se on jotenkin helppo ratkaisu. Niin pahalle kuin hyvälle. Heittäytyä passiiviseksi toteajaksi. ”Näin se nyt vain on. Minkäs teet.”

ENG// the Scorpion and the Frog

 

Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä.

Tommy Tabermann kirjoitti: ”Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle!

Voi kuinka samaistunkaan tuohon. Harvemmin koen ikäkriisiä ja syntymäpäiviinkin suhtaudun aina innolla. On hienoa vanhentua. Joka vuosi on kasvanut ja kokenut – muuttunut. Nyt mietin tätä ihan ilman syntymäpäivääkin.

Huomaan vanhentumisen tuovan mukanaan jo varovaisuutta. Varoivaisuutta, jota en haluaisi kokea. En haluaisi olla pelokas. Liian harkitseva. En halua sensuroida liikaa sanomisiani ja asetella niitä kaikille sopivaksi.

Haluan olla vahvasti jotain mieltä. Ehdoton. Kertoa, miten asiat on ja miten kuuluu toimia. Pitää mustan mustana ja valkoisen valkoisena.

Mutta iän myötä. Mitä enemmän tiedän, mitä enemmän olen kokenut. Sitä vaikeampi on olla ehdoton. Naiivi ja rohkea. Ajattelematon.

Sitä alkaa miettiä niin paljon seurauksia ja eri näkökulmia. On paljon vähemmän ehdottomasti mitään mieltä. On vain ympäripyöreä möllykkä. Mitään sanomaton ja hajuton. Niin varovainen.

Selina Kustula

Muutos. Change.

 

New is always better.

Vuosi sitten kirjoitin vuoden vaihteesta otsikolla Valmiina seikkailuun. Nyt kun luen tuota samaista tekstiä, ihmettelen vain, miten paljon sainkaan matkustaa vuonna 2015 ja kuinka innokas ja toiveikas olo oli tulevaisuudesta. Ei voi kuin huokaista, miten onnekas olenkaan ollut. Vuonna 2015 matkustin paljon. Ja sain paljon asioita päätökseen.

Onneksi olen luota prosessiin -ihminen. ”Asioilla on tapana järjestyä.” Täytyy silti myöntää, että ihan en olisi uskonut, että suunnitelma vakiduunista ja Helsingin kodista muuttuukin Pirkkalaan ja yrittäjyyteen. Yllätyin ehkä eniten itse.

Kummasti tuo koira opettaa pysähtymään. Ei aina pidä hötkyillä joka suuntaan.

Proakatemian jälkeen olin vakaasti sitä mieltä, että haluaisin töihin jollekin toiselle. Takana oli paljon projekteja, joissa olen joko vetovastuussa tai ainoana tekijänä. Halusin antaa ohjat jollekin muulle ja olla vain osana tiimiä. Ja samalla kaipasin myös uutta asuinympäristöä. Tuntui, että Tampere on jo koluttu läpi moneen otteeseen.

Vakaa aikomus oli löytää rauhallisempi, vakaampi työ kuin mitä viimeiset vuodet yrittäjänä olivat olleet. Jännitystä voisi hakea matkustamalla ja muuttamalla uuteen paikkaan. Näin olin ajatellut.

Sattumien ja avoimen mielen kautta vakiduuniajatukset lensivät roskiin, kun oikea tiimi osui kohdalle ja omalle liikeidealleni näyttivät vihreää valo niin kohderyhmä kuin minua kokeneemmat ihmiset. Heräsi uusia kysymyksiä, joihin oli kaivettava vastauksia. ”Tää kortti on katsottava läpi.”

Arki on Finlaysonilla ja olo on etuoikeutettu, kun saa näissä maisemissa matkata töihin.

Jos alkuvuosi tuntui siltä, että seilaa eksyksissä avomerellä jonkun lautan päällä ilman kompassia, oli loppuvuosi hullu pyörremyrsky. Yhtäkkiä ei tuntunutkaan enää niin huonolta ajatukselta, että kotipaikka olisikin tylsä, tuttu ja turvallinen. Niin joo, meillehän siis tuli kesällä ilmoitus, että asunto on myyty ja aika etsiä uusi koti.

Asuntomessujen myötä olin hieman väsynyt ajattelemaan pohjakuvia, sijainteja, asumisasioita sen syvällisemmin. Ulkoistin koko homman siis Aleksille. Hän näytti kaksi pohjakuvaa, toista asuntoa menimme kaksi päivää myöhemmin katsomaan ja samalla päätimme, että otamme sen. Viikkoa myöhemmin aloitimme muuton.

Viimeinen terassireissu tamperelaisena. Samalla haikea ja helpottunut olo.

Ja uusi koti oli Pirkkalassa. Ennestään minulla ei ollut mitään ajatusta koko asuinalueesta, mutta kaikilta kuului pelkästään kehuja ja jo ensimmäisen viikon asumisen jälkeen olin minäkin myyty. Niin hiljaista, vihreää, rauhallista, järven ranta lähellä ja silti isot ruokakaupat, ravintoloita ja julkinen liikenne aivan vieressä. Kaiken myllerryksen keskellä tämä Pirkkalan koti on ollut mulle turvasatama.

Hauholla puhuimme Tiimimestari-porukalla johtajuudesta. Hassua, miten niistäkin ihmisistä on tullut niin läheisiä muutaman kohtaamisen pohjalta.

Mitä muuta tapahtui?

Söin enemmän pizzaa kuin koskaan ennen. Roiskeläppiä, vegepizzoja, kotipizzaa, Napolin-pizzaa, jotain random pikaruokalapizzaa, pakastepizzaa, metripizzaa, itsetehtyä pizzaa. Ehkä tammikuu voisi olla pizzaton.

Rapujuhlat juhlittiin tällä kertaa Isojärven rannalla.

En lukenut 12 kirjaa vuodessa. Lukeminen ei ole koskaan ollut yhtä vaikeaa. Samaan aikaan ei ole koskaan tuntunut olevan yhtä suurta tarvetta ottaa aikaa lukemiselle. Kirjoittelen tästä teille pidemmin tammikuun aikana.

Matkustin todella vähän. Ainut reissu ulkomaille tapahtui alkuvuodesta, kun juoksimme ympäri Istanbulia viikon verran. Tuntuu kuin siitä olisi jo ikuisuus. Toivottavasti vuosi 2017 antaa enemmän aikaa ja rahaa matkustamiseen.

Istanbulissa ravintola, josta sai ystävällistä palvelua, hyvää ruokaa ja herkullisia drinkkejä.

Rakennusrakkautta Istanbulissa. Olin sanaton.

Tuntui aivan jatkuvasti siltä, että pitäisi olla parempi myyjä, markkinoija, ihmisten johtaja, asioiden johtaja, yrittäjä, lakiasiantuntija, viestijä ja ties vaikka mitä. Yritän olla itselleni armollinen ja nähdä tässä hyvän puolen: opittavaa on! Yleensä oppimisen tarve tulee siitä, että on tarpeeksi vaikeita hommia.

Kehityin pitkästä aikaa graafisen suunnittelun parissa. Proakatemian aikana tuli ikään kuin tauko kaikesta kuvankäsittelystä ja taittohommista, kun kaikkea muuta (sosiaalisempaa) tekemistä oli niin paljon. Nyt teen etenkin taittojuttuja vapaa-ajallani. Se toimii mukavasti vastapainona arjelle. Taittotyötä tehdessä saa olla epäsosiaalinen, istua hiljaa koneella ja olla luova. Lisäksi siinä tulee tunne, että tietää, mitä tekee.

Neuloin 16 paria villasukkia syksyn aikana. Alkuvuodesta ehkä neljät tai viidet. Saaneen toistaa: 16 paria villasukkia. Aivan älytöntä. Mutta luulen senkin johtuvan tasapainon luomisesta. Villasukassa tekeminen vaihtuu tarpeeksi nopeasti ja siinä on alku ja loppu. Yksi pari syntyy parissa illassa ja jokaisen sukkaparin kohdalla voi käyttää luovuutta ja nostaa vaatimustasoa. Voi luoda mallin joko päästään tai ottaa käyttöön jonkun hieman haastavamman ohjeen ja noudattaa säntillisesti sitä. 16 paria ja jokaisen olen jollekin tehnyt ajatellen vastaanottajaa.

Opin aivan valtavasti eri asiantuntijoilta, jotka ovat auttaneet meitä MustRiden idean parissa. Kiitos kaikille! Voisin vielä täsmentää, että olen oppinut, miten paljon on vielä opittavaa. Tiedon nälkä on suuri.

Reposaaren paras herkku: stout-suklaakakku. Mökkireissujen vakiotaukopaikka.

Vietimme todella paljon aikaa mökillä. Alkukesästä laskin, että olimme kuusi viikonloppua putkeen mökillä. Loppukesän reissuja en laskenut, mutta veikkaisin, että kymmenen mökkireissua tuli tänä vuonna täyteen. Kyllä siellä sitten saatiin aikaiseksikin. Yhdellä kerralla istuimme vain aurinkotuoleissa ja ihmettelimme, että voisiko täällä ihan vain ollakin. Ettei aina remontoisi ja tekisi vaan hommia.

Sinna ja Janne meni naimisiin ja mä itkin silmät päästä, kun olin niin onnellinen niiden puolesta.

Myös taivas itki niissä häissä. Ei tosin menoa haitannut.

Moni ystäväni muutti. Puolaan, Helsinkiin, Kauhavalle, Turkuun, Tampereelle. Niin ja itse muutin Pirkkalaan. Ihmiset alkavat pikkuhiljaa olla valmiita ja aloittavat ”aikuisten” elämää. Asuntolainaa, vakiduunia, avioliittoa. Pakostakin mietin, miten asiat tulevat muuttumaan entisestään. Milloin alkaa lapsia tulla kuvaan ja kuinka pitkään kavereiden kanssa pystyy helposti kokoontumaan vaikka uuden vuoden viettoon yhdessä, kun kuvaan astuu lapset ja koirat, eikä lähteminen ole niin helppoa. Mutta toisaalta, muutos on useimmiten hyvä asia.

Perinteinen Tour De Tanpere eli tamperelaisten kämppien kierros päättyi tällä kertaa meille jouluteeman kera. Unohtumaton päivä.

Mitä lupaan?

Tammikuussa en syö pizzaa lainkaan.

Olen vähintään viikon ulkomailla.

Mökin saunaremontti saadaan valmiiksi.

Luen vähintään 12 kirjaa, jotka eivät ole tietokirjoja.

Luen vähintään 5 kirjaa, jotka voi laskea tietokirjoiksi.

Neulon Aleksille villapaidan, jonka lupasin jo joululahjaksi. Siitä on jo kolme senttiä valmiina.

Slushin jatkoilla Mandi pisti mut tanssimaan. Ehkä Koirillakin oli osansa asiaan.

New is always better.

Nyt suljen koneen ja kuivaan hiukset. Pakkaan sushitarvikkeet ja hedelmät (ihan perus uuden vuoden juhlatarvikkeet) ja suuntaan Nokialle.

Vuosi 2017, sinusta tulee vuosi, jota en koskaan unohda. Bring it on. I’m ready.

Selina Kustula

Tiimimestari-porukalla Lehmonkärjessä. Tämä oli kolmas reissu tuolla porukalla ja jälleen teki hyvää kaiken arjen kiireen keskellä.

Päiväreissulla Turussa. Istuttiin tuohon pöydän äärelle ja juteltiin tunteja.

Slush oli mainio. Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan.

Osallistuin Reaktorin järjestäään Kanban-valmennukseen. Uusien oppien lisäksi uusia tuttuja.

Kesällä menossa poikakaverin veljen tytön yksivuotissynttäreille. Ihan uusi kokemus tämäkin.

Aleksi yllätti kesällä, kun tulin töistä. Ekstempore-ravintolareissu. Upea paikka.

Pikavisiitti Kokkolassa. Teki hyvää meille molemmille.

uusi vuosi lupaus uusi alku itsensäjohtaminen

Uusi vuosi – mikä ihana tekosyy

Rakastan uutta vuotta. Se on yksi suosikkijuhlapyhistäni. Ei ole niinkään väliä, missä sen vietän tai kenen seurassa. Voin yhtä hyvin olla kotona keskenäni tai isolla porukalla jonkun kotibileissä. Tai vaikka mökillä, jos sinne pääsisi talvella.

Uudessa vuodessa on jotain mystistä. Koko maailma pysähtyy juhlimaan uutta alkua. Vanha vuosi jätetään taakse rakettien räiskyessä ja uudelle vuodelle tehdään lupauksia. Joku lupaa aloittaa kuntoilun, toinen aikoo pitää paremmin yhteyttä ystäviinsä ja kolmas päättää vähentää töiden tekoa.

Nykyään näkee aika paljon ihmisten summaavan myös somessa mennyttä vuotta ja samalla pohtivan tulevaa. Hyvä niin! Yleensä lupaukset ja päätökset tulevan suhteen pitävät paremmin, kun ne on edes yhdelle ihmiselle julistettu ääneen. Siinä muodostuu tietty tilivelvollisuus vähintäänkin alitajuisesti.

uusi vuosi lupaus uusi alku itsensäjohtaminen

Tälle on toki helppo naureskella tyhjinä lupauksina ja turhana menneen hehkuttamisena. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että jos tällainen juhlapäivä saa ihmiset edes hetkeksi pysähtymään ja katsomaan omaa elämäänsä, on se vain ja ainoastaan hyvä asia. Liian paljon mennään vain laput silmillä eteenpäin sen kummempia pohtimatta.

Pentti Sydänmaanlakka listaa Älykäs itsensäjohtaminen -kirjassaan seitsemän itsenäjohtamisen perusperiaatetta. Näistä ensimmäinen on merkitys (pysähtyminen) – elämässä syvemmän merkityksen etsiminen. Tällä ei tarkoiteta sitä, että nyt pitäisi sännätä Intiaan etsimään elämän tarkoitusta. Pikemminkin voisi pysähtyä säännöllisin väliajoin kysymään itseltään, mitä elämällään tekee ja mihin on menossa.

Itse teen tämän tyyppistä pysähtymistä aika paljonkin. Johtunee osittain Proakatemia-taustani. Mutta ettei pysähtymiset pääse vain unohtumaan, uusi vuosi on aina itselleni sellainen minipysähtymisen paikka. Hetki hiljaa keskiyöllä rakettien paukkuessa.

Mihin elämäni on menossa? Veikö viimeinen vuosi minua kohtia unelmiani? Olenko onnellisempi kuin vuosi sitten? Miksi, miksi en? Mitä tulisi muuttua, jotta vuoden päästä olisin onnellisempi? Mitä teen elämälläni ja miksi?

Mitä olette mieltä? Vaihtukoon vuosi vaikka ison porukan keskellä tai rauhassa kotosalla – mitä jos pysähtyisit hetkeksi?

Selina Kustula

// pics: unspalsh

Page 1 of 15

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén