Month: heinäkuu 2015

Aivot kuin televisio, jossa kaikki kanavat yhtäaikaa päällä

”Kun on valinnut jonkin ammantin, siihen on panostettava kaikkensa. Sitä pitää rakastaa, antaa sen vangita itsensä. Jos näkee vain esteitä, ei voi tehdä kunnollista työtä. Kun on tehnyt päätöksen, pitää nähdä vaivaa ja antaa parastaan. Se johtaa menestykseen ja sinusta tulee kunnioituksen arvoinen henkilö. Näin ajattelen.”Jiro Ono

Kesä on mennyt töiden ohella kriiseillen tulevaisuutta. Yhtäkkiä kyseenalaistan kaikki kiinnostuksenkohteeni. Kiinnostaako mikään ja mikä kiinnostaa oikeasti? Kaikki kirjat toitottavat, että menestyksen salaisuus on keskittyminen yhteen asiaan ja siinä itsensä huippuun kehittäminen. Samalla kuitenkin kaivataan monialaisia taitureita.

Enemmän kuulee ihmisten valittavan, että oikein mikään ei sytytä niin paljon, että voisi kuvitella tekevänsä samaa työtä kovin pitkään. Omalla kohdalla ongelma on enemmän siinä, että kaikki innostaa niin paljon, että on vaikea keskittyä yhteen asiaan. Välillä työskennellessä tulee miettineeksi, onko tässä pienessä ihmisessä ADHD, jota ei ole koskaan testattu.

Parin viimeisen vuoden aikana olen kiinnostunut valtavasti liikeideoiden kehittämisestä, yrittäjyydestä, viestinnästä, valmentamisesta ja etenkin johtamisesta. Näissä olen myös kehittänyt osaamistani kovalla tahdilla.  Valmistumisen lähestyessä on mieleeni palannut myös intohimo sisustamista ja taidetta kohtaan. Elokuvat, maalaminen ja valokuvaus ovat palanneet arkeeni. Nyt tuntuu kuitenkin, että pitäisi jo valita yksi, johon pääsääntöisesti keskittyy. Mutta mikä on se, mikä eniten kiinnostaa?

”Jos yksinkertaisen riisuu, jäljelle jää vain tärkein.” – Masuhiro Yamamoto

Tavaroiden ja ihmisten kohdalla huomaa nopeasti, kuinka luopumalla ylimääräisestä näkee, mikä todella merkitsee. Asuntoa tyhjentäessä olokin kevenee, kun luopuu kaikista turhista hankinnoistaan ja miettii, mitä oikeasti tarvitsee. Ystävien kohdalla olen jo pitkään pyrkinyt noudattamaan omaa sääntöäni: mitä enemmän aikaa annat ihmisille, jotka eivät sitä ansaitse, sitä vähemmän sinulla on aikaa ihmisille, jotka oikeasti sen ansaitsevat.

jiro_dreams_sushi_unelmat_ruusu_rose02

Mistä olen aina pitänyt? Mistä sytyn? Mikä on ollut läpi elämän ja tulee olemaan? Ensimmäisenä vastaan tähän elokuvat, maalaaminen, taide ja kaikki muu luova puoli. Toinen puoli on sosiaalisuus, ihmiset, johtaminen, yhdessä tekeminen ja tiimissä toimiminen. Luova työ tuo minulle harvinaista rauhaa pään sisälle. Yleensä ajatukset poukkoilee ympäriinsä, mutta esimerkiksi maalaaminen ja kirjoittaminen saavat minut pysähtymään. Luovan työn kautta saan harvinaisen rauhoittavan ja virkeän olon.

Valitettavan usein luova työ on myös yksin työskentelemistä, mikä ei sovi minulle. Jostain syystä teen usein projekteja yksin. Tiimissä päädyn helposti johtajaksi. Sain kerran palautteen: ”– Johtajuus on vahva osa sinua, sillä olet vahva persoona ja usein projekteissa vaikka et ole projektipäällikkö tuntuu että löydät itsesi silti ”piilojohtamasta” porukkaa. Lause, ”johtajuus on valinta, ei asema” osuukin kohdalleen. –” Johtaminenkin on loppujen lopuksi hyvin yksinäistä ja henkisesti raskasta työtä. Se tuottaa kaikkea muuta kuin rauhallisen olon sisälleni, mutta se on aivan valtavan palkitsevaa. Johtamistehtävissä sytyn haasteista, jotka vaativat tunneälyä ja psykologista silmää. Kun oikein onnistuu johtamaan ihmistä, onnistumisen tunne on niin suuri, että voin hetken uskoa pystyväni mihin tahansa. Esimerkiksi maalaaminen ei varmaan ikinä pysty tuottamaan minulle vastaavaa adrenaliiniryöppyä. Johtaminen myös aiheuttaa minussa suuren tarpeen kehittää itseäni.

”Hän ei tyydy koskaan. ’Voisiko se olla parempaa, voinko olla parempi?’” – Masuhiro Yamamoto Jirosta

Luonteeltani olen perfektionisti. Onnekseni olen oppinut antamaan anteeksi itselleni monessa tilanteessa. Uskon vahvasti, että avain aidosti onnistuneeseen stressinhallintaan, paineensietokykyyn sekä avoimeen palautteenvastaanottoon on oman vajavaisuuden hyväksyminen. Kun hyväksyy epäonnistumisen myös omalla kohdallaan, uskaltaa tehdä paljon enemmän ja isommin. Samalla oppii suhtautumaan palautteeseen suurena mahdollisuutena kehittyä.

”Minun on pakko huomioida kaikki yksityiskohdat. Alaiset eivät aina huomaa kaikkea, mutta minä huomaan, koska olen tehnyt tätä niin kauan. Minä määrään.” – Jiro Ono

Etenkin stressinsietokykyni on parantunut, kun olen ymmärtänyt, ettei mitään pysty ikinä tekemään aivan täydellisesti. Aina on parannettavaa, joten turha stressata. Tekee parhaansa niillä eväillä, mitä löytyy. Johtamisessa huomasin suuren eron johdettavien rohkeudessa ja oma-aloitteisuudessa, kun opin päästämään irti ja luottamaan sokeasti. Jos johtaja on liian perfektionisti, eivät alaiset uskalla toimia oma-aloitteisesti.

jiro_dreams_sushi_unelmat_ruusu_rose03

”Lopettaa? Pitäisikö lopettaa jokin, jonka vuoksi olen taistellut niin? En ole koskaan pitänyt työtä vastenmielisenä. Olen aina rakastanut sitä ja tehnyt parhaani ja jatkuvasti yrittänyt parantaa suoritustani. Vaikka olenkin 85, en todellakaan aio lopettaa.” – Jiro Ono

Toivoisin löytäväni työn, josta todella nautin vielä vuosienkin jälkeen. Olen aina ollut jotenkin levoton sielu. Ihailen suuresti ihmisiä, jotka osaavat valita yhden intohimon kohteen ja omistautua sille. Uskon myös, että valitseminen on varmasti yksi tie menestymiseen. Mitä suuremman osan ajasta panostaa yhdelle asialle, sitä parempi tulee olemaan siinä. Jos taas resurssejaan – henkisiä, fyysisiä ja ajallisia – jakaa useampaan suuntaan, on tottakai panostus aina pienempi. Mutta voinko todella rakastaa yhtä asiaa niin paljon, että jatkaisin sen parissa vielä 85-vuotiaanakin?

”Minä näen unta sushi-ideoista. Välillä herään niihin.” – Jiro Ono

adhd_testi_televisio_kysymys_keskittymishäiriö

 

 

PS. Netistä löytyi ADHD-testi http://karkia.me/adhd/ ja tulos oli 81/100, että saattaapi olla.

// Jiro dreams of Sushi and I’m trying to find out what should I be dreaming of.

Kun mikään ei riitä

Terveisiä aurinkoisesta Porista! Kiireettömyyden keskeltä on hyvä kirjoitella kiireestä ja kuluttamisesta. Nyt käsittelyssä yksi alkukesän suosikkiaiheistani. Kuvat mökkireissulta, jolla pääsi taas pysähtymään.

The Earth provides enough to satisfy every man’s need but not for every man’s greed”, kuuluu Gandhin kuuluisa sitaatti. En ole oikeastaan koskaan miettinyt sitaattia sen tarkemmin. Se on ollut vain yksi maailmaa rakastava lausahdus muiden joukossa. Nyt olen kuitenkin lukenut kaksi mielenkiintoista kirjaa aiheeseen liittyen ja suhtautumiseni tavaroihin ja kuluttamiseen ylipäätään on muuttunut.

Ensimmäinen kirja oli Erilainen ote omaan talouteen – vapaus, onni ja hyvä elämä. Sen takana ovat kolme suomalaista miestä: Pasi Havia, Ville Lappalainen ja Antti Rinta-Loppi. Toinen aiheeseen tiiviisti liittyvä kirja on ehkä enemmän naisten keskuudessa kiinnostusta herättänyt KonMari – Siivouksen elämän mullistava taika. Kirja käsittelee japanilaisen Marie Kondon luomaa KonMari-metodia, jonka avulla oppii luopumaan järkevästi tavaroista ja järjestämään kotinsa ja sitä kautta koko elämänsä. Tiedän, kuulostaa huuhaalta, mutta toimii. Voin suositella molempia. Ei kannata lukea kuin piru Raamattua – niin kuin ei kirjoja koskaan. Voin kuitenkin vannoa, että jokainen löytää varmasti kummastakin kirjasta mielenkiintoisia näkökulmia ja pohdittavaa.

konmari_kuluttaminen_järkestys_erilainen_ote_omaan_talouteen01

Aina niin järkevä ostaja

Olen aina syönyt paljon. Pari vuotta sitten aloin tarkkailemaan omaa käytöstäni etenkin ravintolaruuan suhteen. Otin tavakseni muistuttaa itseäni: ehkä sitä lautasta ei tarvitse väkisin saada tyhjäksi, vaikka koko annoksesta onkin maksanut. Aivan kuin suomalaiset ilmaisen viinan bileissä: ”Nyt juodaan, kun kerran juotavaa on!” Samanlainen ajattelumalli tuntuu vaivaavan koko yhteiskuntaa kuluttamisen suhteen. Nyt kun kerran rahaa on, on sitä käytettävä. Eikä sitä rahaakaan ole koskaan tarpeeksi. Olemme jo kauan sitten saavuttaneet pisteen, jossa taloudellinen tilanteemme mahdollistaa riittävän elintason, mutta silti käytämme koko elämämme tienataksemme enemmän, jotta voimme ostaa enemmän. Olemmeko unohtaneet, mikä on tarpeeksi?

Vaikuttaako meidän kulutuskäyttäytymiseen se, että kuvittelemme tekevämme ostopäätökset itse? Helposti tulee väitettyä, että on harkinnut ostosta ja punninnut tieto- ja tunnepohjaiset plussat ja miinukset. Onhan se toki totta, mutta hyvin paljon tapahtuu myös meidän alitajunnassa.

veneily_reposaari01

Jo 1920-luvulla luotiin keinoja pitää kuluttajat nälkäisinä. Jatkuvasti on saatava lisää ja uusia ja enemmän. Ei riitä, että kuluttaja ostaa tuotteen kerran vaan hänelle on luotava sama tarve uudelleen. Suunniteltu vanhentaminen sai alkunsa autoteollisuudesta, mutta nykyään sitä näkee alalla kuin alalla. Tulostimet ohjelmoidaan käyttämään kaikkia värejä harmaasävytulostuksessa, jotta väriä kuluisi enemmän. Älypuhelimesta pyöristetään hieman kulmia ja näin luodaan ero uuden ja vanhan mallin välille. Uudet videopelit luodaan sopimaan vain uuden pelikonsolin mallin kanssa yhteen. Esimerkkejä on loputtomasti.

Tunnetuimpia vanhentamisen muotoja ovat:

  1. Tekninen vanhentaminen
  2. Tyylillinen vanhentaminen
  3. Systeeminen vanhentaminen
  4. Ilmoituksellinen vanhentaminen
  5. Ohjelmoitu vanhentaminen
  6. Kulutuksellinen vanhentaminen

Kuluttajan on vaikea taistella suunnitelmallisen vanhentamisen vaikutuksia vastaan, mutta tietyissä tilanteissa on mahdollista yrittää. Jos kuitenkin juoksee aina uusimman ja tuoreimman mallin perässä, heittäytyy vapaaehtoisesti muiden vietäväksi. Kun ostopäätöksen kohteena on uusi malli samasta tuotteesta, on hyvä pysähtyä miettimään, juokseeko päättömästi yritysten luomien kuvitteellisten tarpeiden perässä vai tuoko uusi malli aidosti lisäarvoa. Tästä hyvä esimerkki on iPhone, jonka kohdalla on vaikea rehellisesti uskoa uuden mallin tuovan hintansa arvoista lisäarvoa.

kuluttaminen_kukat_piha_violetti_purple

Kulutusyhteiskunta on luotu hyvin tietoisesti. Pysähtyvätkö ihmiset koskaan miettimään asiaa sen tarkemmin? Olen myös miettinyt, että suhtautuisivatko ihmiset eri tavoin kuluttamiseen, jos he tietäisivät, kuinka suunnitelmallisesti olemme luoneet maailman, jossa mikään ei riitä. Taloustieteilijä Victor Lebow kirjoitti jo vuonna 1955:

“Valtavan tuottelias taloutemme vaatii, että teemme kulutuksesta elämäntapamme, että muutamme hyödykkeiden ostamisen ja käytön rituaaleiksi, joista etsimme henkistä tyydytystä, egon täyttymystä. Sosiaalinen status, sosiaalinen hyväksyntä ja arvomme löytyvät nyt kulutustavoistamme. Elämämme merkitys ja tärkeys peilautuu kulutuksemme kautta. Mitä suurempi paine yksilöllä on mukautua turvallisiin ja hyväksyttyihin sosiaalisiin normeihin, sitä enemmän hänellä on taipumuksena tuoda esiin yksilöllisyyyttään pukeutumisensa, kulkuvälineensä, kotinsa, harrastustensa kautta.

Nämä hyödykkeet ja palvelut on tarjottava kuluttajalle erityisellä kiireellisyyden tunteella. Emme vaadi ainoastaan ’kiihdytettyä’ kulutusta, vaan myös ’kallista’ kulutusta. Hyödykkeitä on kulutettava, käytettävä loppuun, vaihdettava ja hylättävä yhä nopeammin. Meidän on saatava ihmiset syömään, juomaan, pukeutumaan, ajamaan, elämään yhä monimutkaisemmin ja näin ollen aina vain kalliimman kulutuksen kautta.”

Erilainen ote omaan talouteen –kirjassa esiteltiin mielenkiintoinen esimerkki siitä, kuinka kuluttamisemme ei ole niin selkeästi omien järjellä ajattelevien aivojemme varassa. Vuonna 1990 markkinoille tuotiin leipäkone, joka maksoi noin 300 dollaria. Kauppa ei kuitenkaan käynyt, vaikka tuotteessa ei sinänsä ollut mitään vikaa. Yritys päätti luoda tuotteesta luxusversion, jossa oli joitain lisäominaisuuksia ja huomattavasti korkeampi hinta. Kun alkuperäisen leipäkoneen viereen tuotiin saman tuotteen kalliimpi versio, lähti alkuperäisen leipäkoneen myynti lentoon. Asiakkaat tarvitsivat jonkin vertailukohdan, jotta osasivat arvioida tuotteen hintaa. Tätä kutsutaan ankkuroinniksi.

konmari_kuluttaminen_järkestys_erilainen_ote_omaan_talouteen02

Luopumisen sietämätön helppous

Omaa kuluttamista on helpompi hahmottaa ihan jo oman asunnonkin kautta. Kun katselee ympärilleen, näkee valtavan määrän tavaraa. Kuinka suuri osa tavarasta on sellaista, jota ei koskaan käytä? Tai josta ei malta luopua, koska se on saatu lahjaksi tai siihen liittyy jotain muistoja tai jota ei oikeastaan käytä, mutta se on ihan ehjä ja toimiva?

”Kun koti täyttyy tavarasta (joka päätyy lopulta kaapin perille), kärsimme vähitelleen myös ahtaudesta. Yhtäkkiä ’tarvitsemme’ enemmän tilaa. Suuremman asunnon myötä kulumme jälleen nousevat. Ja kierre on valmis. Itse köyhdytämme itsemme ja ahtautamme elintilamme, eikä se kuuluisa elämänlaatu kohene lainkaan.” (Erilainen ote omaan talouteen)

Myönnän itse kuuluvani hamstraajiin. Tavarat tuottavat iloa ja takerrun vanhoihin muistoihin. Kodistani löytyy valtava määrä vanhoja kirjeitä, valokuvia, lahjaksi saatuja tavaroita ja muuta muistoja herättäviä esineitä. Olen todella huono luopumaan muistotavaroista. Lisäksi on toinen kategoria, johon kuuluu esineet, jotka ovat ehjiä, toimivia, nättejä, kalliita ja kaikin tavoin muutenkin käypiä käyttöesineitä. Helposti tulee perusteltua, että tätä voi joskus tarvita.

KonMari-metodin ydin on nimenomaan siinä, että opetellaan eroon huonoista perusteluista tavaran säilyttämiseen. Kun käy koko omaisuutensa läpi ja valitsee, mitä todella haluaa säilyttää, aukeaa moni muukin lukko. Karsiessaan kaiken turhan näkee, millä oikeasti on merkitystä.

loma_aurinko

Yritin parhaani mukaan koota listan KonMarin perussäännöistä. Suosittelen kuitenkin lukemaan koko kirjan, jos haluat todella saada kotisi ja pääsi järjestykseen. Se ei vain aukea tiivistelmistä.

  1. Käy koko omaisuutesi jokaista sukkaa myöten läpi ja päätä mitä haluat pitää. Sen jälkeen päätä jokaiselle tavaralle oma paikka.
  2. Käsittele asiaa positiivisesta näkökulmasta eli kysy itseltäsi, mitkä haluat pitää eikä mistä haluat eroon.
  3. ”Tuottaako tämä minulle iloa?” Perustele tavaran säilyttäminen itsellesi tunteen kautta.
  4. ”Joskus” on sama kuin ei koskaan. Jos todella myöhemmin tarvitsetkin sellaista, osta uusi. Saavutettu tila on sen rahan arvoinen. Tästä hyvä esimerkki on kirjat, jotka aiot joskus lukea loppuun.
  5. Jos luopuminen tuntuu vaikealta, tarraatko menneisyyteen vai turvaatko tulevaisuutta? Onko se perusteltua?
  6. Esine on sillä hetkellä tuottanut iloa ja ollut luomassa ihanaa muistoa, mutta se muisto ei katoa mihinkään, vaikka luopuisit esineestä.
  7. Lahjan tehtävä on tuottaa iloa sillä hetkellä, kun se annetaan. Jos siitä ei myöhemmin ole hyötyä, eikä se tuota omistajalleen iloa, ei sitä tule säilyttää. ”Sain sen lahjaksi” ei ole minkäänlainen peruste varastoida tavaraa loputtomiin.
  8. Älä anna karsimiasi tavaroita (myöskään vaatteita) ystävillesi tai sukulaisillesi. Ei ole tarkoitus levittää omaa roinaa eteenpäin. Myöskään lapsuudenkoti ei ole mikään varasto vaan se on vanhempiesi koti. Jätä se rauhaan.
  9. Tee koko urakka kerralla, jotta muutos vaikuttaa pysyvästi sinuun.

Kiire ja onnellisuus

Erilainen ote omaan talouteen –kirjasta minulle jäi vahvasti mieleen ajatus kroonisesta tyytymättömyydestä ja loputtomasta kiireestä. Kirjassa todetaan: ”Mitä tyytymättömämpi olet kulloiseenkin elämäntilanteeseesi ollut, sitä suuremman johtajan pallilla tänään istut. Tyytyväistä ja oman sisäisen rauhansa löytänyttä pidetään ihmisenä, joka ei yrittänyt tarpeeksi.” Kärjistettyä, niin kuin tietyissä tilanteissa onkin tarpeen.

Uskon suhtautumiseni muuttuneen jonkin verran – niin kiireen kuin kuluttamisen ja omistamisen suhteen. Tulee nykyään usein kysyttyä, miksi tavoittelen erilaisia asioita ja mikä on tarpeeksi. Vielä en ole käynyt koko omaisuutta läpi, mutta varmasti sen teen vielä.

 

PS. Tähän aiheeseen sopiikin hyvin mainita, että ostin KonMarin Elisa Kirjasta e-kirjana. Oli jopa mukavampi lukea kuin oikeana kirjana. Kaikki ”maalatut” tekstin pätkät sai mukavasti koottua yhteen. Miinuspuolena vain törkeä hinta, joka oli kalliimpi kuin Adlibriksestä kotiin kuljetetun oikean kirjan.

Linkkejä aiheeseen liittyen:

http://hidastaelamaa.fi/2011/01/tarina-kalastajasta-ja-liikemiehesta/

http://veikkonen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/142628-lastasi-saattaa-vituttaa

https://kirja.elisa.fi/ekirja/konmari-siivouksen-elamanmullistava-taika

http://www.talentumshop.fi/erilainen-ote-omaan-talouteen.html

Ravintolalaivat Tampereella

Pää on aivan täynnä opparia. Miten hölmö idea oli sijoittaa samalle kesälle opparin lisäksi vielä toinen kirjoitusprojekti e-kirjan muodossa? Toisaalta loistava, koska kesällä oma pää rauhoittuu, kun jopa Proakatemia näyttää hiljaiselta ja kaikki huitelee kuka missäkin.

Opparin aiheuttaman mökkihöperyyden jäljiltä olin aivan ihmeissäni lähdettyäni kävelylle yksin. Tampereen keskusta oli täynnä elämää jopa arki-iltana. Terassit olivat viimeistä paikkaa myöten täynnä ihmisiä, aurinko paistoi ja musiikki soi. Olin jo aivan unohtanut, miten ihana Tampere on kesällä.

ratina_tampere_ravintolalaiva_silta02

Pakkohan sitä oli mennä selvittämään, millainen ravintolalaiva Ratinassa on vastuussa olohuoneeseeni kantautuvasta musiikista. Metelinsä vuoksi lähtökohtaisesti kyseinen laiva kiinnosti kaikista vähiten, mutta siinä on ehkä kaikista paras syy lähteä tutustumaan tarkemmin.

Puhelias baarimikko, pari työstään silminnähden nauttivaa DJ:tä, liian kovalla oleva musiikki ja kiireetön meininki. Kyllähän siihen ihastui. Istuttiin vaan hiljaa ja nautittiin metelistä ja iloisten ihmisten luomasta tunnelmasta.

Ajatella, että näitä ravintolalaivoja ei ollut juuri lainkaan vielä pari vuotta takaperin. Ihana päästä veden äärelle keskellä kaupunkia.

 

ratina_tampere_ravintolalaiva01 ratina_tampere_ravintolalaiva_silta02 ratina_tampere_ravintolalaiva_corona01

 

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén