Category: Enemmän (Page 2 of 3)

Pahuus - sammakko ja skorpioni

Sammakko ja skorpioni

Vanha sammakkoherra istui joen rannalla ihmettelemässä iltaa. Skorpioni saapui hänen luokseen. Sammakko katseli skorpionia epäilevästä, sillä hän tiesi skorpionin olevan vaarallinen.

”Voisitko viedä minut joen toiselle puolelle?” skorpioni kysyi sammakolta. ”Matkustaisin selkäsi päällä.” Sammakko epäröi ja kertoi pelkäävänsä skorpionin pistävän häntä. Skorpioni kuitenkin lupasi olla pistämättä.

Niin he lähtivät yhdessä ylittämään jokea. Sammakko ui ja skorpioni istui hänen selkänsä päällä. Puolessa välissä matkaa skorpioni kuitenkin pisti sammakkoa. ”Miksi teit sen? Sinähän lupasit?” sammakko parkaisi. ”Nyt me hukumme molemmat.” Skorpioni kuitenkin kertoi, ettei hän voinut sille mitään. Pistäminen oli osa häntä – se oli hänellä luonteessaan.

Sammakko ja skorpioni - pahuus

Tuo vanha kansantarina viestii yksinkertaisuudessaan yhden ajatuksen pahuudesta: mikä on pohjimmiltaan pahaa, se ei muuksi muutu. En oikein tiedä, olenko samaa mieltä. Se on jotenkin helppo ratkaisu. Niin pahalle kuin hyvälle. Heittäytyä passiiviseksi toteajaksi. ”Näin se nyt vain on. Minkäs teet.”

ENG// the Scorpion and the Frog

 

Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä.

Tommy Tabermann kirjoitti: ”Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle!

Voi kuinka samaistunkaan tuohon. Harvemmin koen ikäkriisiä ja syntymäpäiviinkin suhtaudun aina innolla. On hienoa vanhentua. Joka vuosi on kasvanut ja kokenut – muuttunut. Nyt mietin tätä ihan ilman syntymäpäivääkin.

Huomaan vanhentumisen tuovan mukanaan jo varovaisuutta. Varoivaisuutta, jota en haluaisi kokea. En haluaisi olla pelokas. Liian harkitseva. En halua sensuroida liikaa sanomisiani ja asetella niitä kaikille sopivaksi.

Haluan olla vahvasti jotain mieltä. Ehdoton. Kertoa, miten asiat on ja miten kuuluu toimia. Pitää mustan mustana ja valkoisen valkoisena.

Mutta iän myötä. Mitä enemmän tiedän, mitä enemmän olen kokenut. Sitä vaikeampi on olla ehdoton. Naiivi ja rohkea. Ajattelematon.

Sitä alkaa miettiä niin paljon seurauksia ja eri näkökulmia. On paljon vähemmän ehdottomasti mitään mieltä. On vain ympäripyöreä möllykkä. Mitään sanomaton ja hajuton. Niin varovainen.

Selina Kustula

Muutos. Change.

 

itsensäjohtaminen, itsekuri, keskittyminen, multitasking

Itsensäjohtamisesta itsensähallintaan. What went wrong?

Varmasti jokainen on törmännyt artikkeliin, jossa annetaan 5 / 10 / 50 vinkkiä, mitä menestyneet ihmiset tekevät ennen nukkumaan menoa / aamuisin / joka päivä / säännöllisesti / paremmin kuin muut. Ja me koitamme innoissamme muuttaa toimintatapojamme samankaltaisiksi. Nuku enemmän, nuku vähemmän, älä multitaskaa, kirkasta suuri visiosi, keskity tavoitteisiin päivittäin, ole läsnä… Mutta entä jos tämä ei ole lainkaan luontaista? Kenen tapoja me kopioimme ja miksi? Onko touhussa mitään järkeä?

Luin sunnuntaina Aamulehteä kahvin kera ja innostuin valtavasti yhdestä artikkelista. Jätin lehden kesken ja avasin koneen, jotta pääsin keskustelemaan aiheesta lisää. Avattuani Twitterin silmiin osunut linkki johdatti uudelle välilehdelle. Sieltä sain idean, jonka vuoksi avasin sähköpostin ja siellä taas oli mielenkiintoinen sähköposti, jonka vuoksi aukesi jälleen uusi välilehti. Oli sunnuntai, joten päästin irti multitaskausestoista ja pakko keskittyä -ajattelusta. Miten ihanalta se tuntuikaan. Aivot kävivät kovilla kierroksilla ja tartuin kaikkiin innostuksen aiheisiin ja heittäydyin virran vietäväksi. Sain neljässä tunnissa enemmän aikaiseksi kuin koko viikolla. Ja ennen kaikkea parempaa jälkeä.

itsensäjohtaminen, itsekuri, keskittyminen, tavoitteet, multitasking

Olen pitänyt Duracell-henkistä ajatusten säntäilyä yhtenä suurimmista heikkouksistani. Alan kuitenkin yhä vahvemmin uskoa, että se on ehkä myös yksi suurimmista vahvuuksistani. Tämä sai minut miettimään itsensäjohtamista ylipäätään. Mistä lähtien olen ollut tyrannijohtaja? Muita ihmisiä johtaessani painotan vapautta ja yhteistä visiota. Uskon ehdottomasti siihen, että alaisella tulisi olla vapaus määrittää itse työskentelytapansa. Työntekijän pitäisi kokea itse valinneensa mihin pyrkii ja miten ja mitä varsinainen tekeminen on. Jos omalla kohdallani multitaskaus ja kaaoksenomainen hyppiminen tehtävästä toiseen on minulle luontaista, miksi pakotan itseni keskittymään yhteen asiaan kerrallaan? Kuitenkin hommat tulee tehdyksi kummallakin tavalla, mutta jälkimmäinen on itselleni paljon tuskallisempi.

Opiskeluiden yhteydessä oppi paljon dialogista, erilaisista persoonista, kuuntelemisesta ja toisen nopeuteen asettautumisesta. Väittäisin olevani jo todella hyvä asettumaan keskustelussa samaan nopeuteen kuin toinen osapuoli. Välillä mennään hitaasti ja pohditaan asioita rauhassa. Toisinaan taas juostaan kuin kilparadalla eteenpäin tukka hulmuten. Tässäkin olen kuitenkin todennut, että pidemmän päälle se käy tuskalliseksi. Lähimpien työkavereiden olisi hyvä olla edes jotenkin samassa tahdissa. Ja täytyy myöntää, että on myös hyvä, kun kotoa ja ystävistä löytyy ihmisiä, joiden seurassa ei aina tarvitse olla niin järkevä, kohtelias ja looginen.

Huomaan hivuttautuneeni itsensäjohtamisen opeista itsensähallitsemiseen. Hillitse, hallitse, pysy aisoissa, rauhoitu. Miten tässä näin kävi ja mitä se itsensäjohtaminen oikeasti on? Luin aikoinaan Pentti Sydänmaanlakan kirjan Älykäs itsensäjohtaminen, jossa itsensäjohtamiselle on listattu seitsemän periaatetta: merkitys, fokus, aitous, uudistuminen, itsekuri, herkkyys ja nöyryys. Kuitenkin itsekuri ja fokus nousevat käytännössä paljon suurempaan ja arvostetumpaan rooliin kuin muut osa-alueet. Itsekin koin ne suurimmiksi kehityskohteikseni analysoidessa omaa tilannettani reilu vuosi takaperin. Mennäänkö kuitenkin jossain pieleen, kun kuri nousee itseisarvoksi ja selättää ominaiset työskentelytavat? Aitous edellyttää kuitenkin rehellisyyttä itselleen ja kova itsekuri rokottaa helposti myös herkkyyttä.

Merkitys: etsi elämäsi syvempi merkitys (pysähdy)
Fokus: keskity olennaiseen ja elä yksinkertaisesti
Aitous: ole aito ja rehellinen itsellesi
Uudistuminen: ole rohkea ja uudistu jatkuvasti
Itsekuri: älä anna periksi ja ole kärsivällinen
Herkkyys: herkkyydet ovat ikkunoita maailmaan
Nöyryys: tunnista keskeneräisyytesi

Yksi suosituimpia mantroja menestyneiden ihmisten ihannoinnissa on tavoitteiden merkitys. Pitäisi tehdä pitkän tähtäimen tavoitteita ja kirkastaa visio. Pitäisi päivittäin keskittyä tavoitteisiin ja mieluiten luoda myös viikolle ja päivälle omat tavoitteet. Tähänkin koitin itseäni pakottaa, mutta totuus on, että vapaus on niin paljon mukavempaa. Mietin kyllä, mitä toivon elämältäni ja missä toivoisin olevani esimerkiksi viiden vuoden päästä. En kuitenkaan aseta liian tarkkoja tavoitteita saati sitten mitään mitattavia lupauksia. Sydänmaanlakka toteaa kirjassaan loistavasti: ”Luota, että kaikki tärkeät asiat elämässäsi tapahtuvat ajallaan.” Suosittelen lukemaan myös Elina Ruuskasen blogikirjoituksen tavoitteiden sokaisevasta vaikutuksesta.

Oliko tämä nyt loppujen lopuksi oodi vapaudelle? Ehkäpä.

Selina Kustula

Onnellisuus

Onnellisuudesta

onnellisuus_selina_kustula06

Nyt täytyy puhua pari sanaa onnellisuudesta. Luvassa ajatuksenvirtaa eri kanteilta. Koittakaahan pysyä matkassa.

Ensimmäinen onnellisuuden este on mielestäni stressi. Omalla kohdallani olen huomannut sen aiheuttajan olevan turha perfektionismi ja asioiden yliajattelu. Elämäni uusi motto, ohjenuora ja tukipylväs on kerrassaan mainio Mark Mansonin kirjoittama artikkeli: Subtle Art of Not Giving a Fuck. Suosittelen. Varsinkin, jos tulee ajateltua, että pitäisi olla tietynlainen tai asiat kuuluisi hoitaa juuri oikealla tavalla. Oikeastaan se ei ole kauhean uusi minulle. Varmaan vuosi sitten luin ensimmäisen kerran ja palaan siihen aina, kun meinaan itse aiheuttaa itselleni stressiä. Suosittelen varsinkin niille, jotka työskentelevät välillä vähän liiankin huolettomien ja spontaanien ihmisten parissa. Toimii myös silloin, kun kyseessä on vaikkapa oma poikaystävä. Kröhöm…

Tiedättekös kaikki hienot lainaukset ja sanonnat, joita nykyihminen tuntuu rakastavan etenkin somessa. No, jotkin lainaukset vaan jää päähän ja ihan hyvästä syystä. Omalla kohdalla yksi vanha hyvä on ”kyllä Jumala huolen pitää hulluistaan.” Niin se vaan menee. Seuraavaksi sanon itselleni, että kaikesta on tähänkin asti selvitty, joten miksei selvittäisi jatkossakin. Proakatemialla hieman samaan ajatukseen suosikkilauseeni on ollut ”Luota prosessiin.” Toimii tuokin hienosti. Olen myös kehitellyt stressierkkien kanssa keskustellessa järkeen vetoavan taktiikan. Kaikki ei nimittäin ihan vaan automaattisesti luota sokeasti. Tämä logiikkaan vetoava mantrani voisi olla nimeltään ”Five times of So What”. Kun siis jokin stressaa, kysyn kysymyksen: ”Mikä on pahinta, mitä siitä voisi seurata?” Harvemmin se pahin nyt niin kamala asia on. Jatkokysymyksenä mietitään, että mitäs sitten. Onko sillä niin väliä? Onko se loppujen lopuksi niin paha? Tätä sitten vaan kysellään niin kauan, että järkikin sanoo, että tästä kyllä selvitään. Yleensä perfektionismin, tarkkuuden ja varmuuden suuntaan on helpompi säätää ajatuksiaan takaisin kuin tuonne hullunrohkean luottamuksen suuntaan.

selina_henna_aurinko

Se stressistä. Mites sitten onnellisuus ylipäätään. Miksi on niin tyytymätön olo jatkuvasti? Kotona odotti nytkin ihana mies nukkumasta sohvalla, koira hyppimässä onnesta ja kämppäkin on kuin pieni unelma suoraan 20-luvulta keskellä Tampereen keskustaa. Kädessä on tradenomin paperit maailman parhaasta koulusta ja elämä edessä. Kaksi huippumielenkiintoista projektiakin on nyt käsillä. Miksi silti tuntuu vähän onnettomalta? Mikä tässä mättää? Ikäisteni kanssa keskustellessa olen huomannut samankaltaista epäonnellisuutta. Periaatteessa kaikki hyvin ja juuri niin kuin toivoikin, mutta silti ei ole mitenkään erityisen onnellinen olo. Juuri kun tätä pähkäilin illan, Noora Toivo linkittää Facebookiin: Why Generation Y is unhappy. On muuten sekin yhdestä suosikkiblogistani, Wait But Why:sta.

Artikkeli esittelee yksinkertaisen laskutoimituksen onnellisuudesta. Onnellisuus on todellisuus miinus odotukset. Baby Boomers -sukupolvea edeltänyt sukupolvi koki toisen maailmansodan ja suuren laman. Tavoitteet ja unelmat keskittyivät taloudellisesti vakaaseen ympäristöön. Tällä mentaliteetilla kasvatettiin seuraava sukupolvi. Vakaan ja turvallisen uran luominen oli kaikki kaikessa ja se saavutettiin vain kovalla työllä. Ennennäkemätön taloudellinen kasvu johti siihen, että odotukset ylittyivät. Onnellisuuslaskuopin mukaan siis todellisuus oli parempaa kuin odotukset. Tämä johti positiiviseen ja optimistiseen ympäristöön, johon Y-sukupolvi syntyi. Ja nyt päästään asiaan.

Sukupolvemme on huomattavan tavoitteellinen, eikä ajatus urasta keskity enää vakaaseen taloudelliseen tilanteeseen. Me haluamme toteuttaa itseämme. Uskomme vahvasti pystyvämme mihin vain, eikä ole roolia, johon emme voisi päästä. Tsekatkaapa tuosta artikkelista, kuinka internetistä löytyvien fraasien ”a secure career” ja ”a fulfilling career” määrä on muuttunut vuosien mittaan. Ero on huima. Hauska myös huomata, kuinka ”follow your passion” -fraasin käyttö on moninkertaistunut 20 viimeisen vuoden aikana. Tämä sukupolvi,  meidän sukupolvemme, uskoo vahvasti omaan erinomaisuuteensa. Jokainen meistä kuvittelee yksilönä olevansa jotenkin parempi, kauniimpi, ainutlaatuisempi ja erikoisempi kuin muut. Loistava ura on kuin itsestäänselvyys, pitäisi vain päättää, mihin suuntaan lähteä.

onnellisuus_selina_kustula07

Kaikki tämä naurattaa, koska se on niin totta. Maksamme innoissamme kalliista seminaareista, joissa onnistujat kertovat ilosanomaa menestyksestä ja upeista mahdollisuuksista. ”Voit olla mitä vain. Pystyt mihin vain.” Puhutaan tavoitteista, unelmista, visioista. Työn tulee olla hauskaa ja ajatuskin vain rahan vuoksi työskentelystä tuntuu vieraalta. Nauran, koska olen yksi näistä ihmisistä. Pohdin muulloinkin kuin vuoden vaihtuessa tavoitteita. Pääsinkö aiempiin? Minne nyt? Mitä vaaditaan? Miksi en onnistuisi? Mitä haluan elämältäni? Miten olen onnellisin? Onhan tavoitteeni tarpeeksi suuria?

Picture: Wait but Why

Picture: Wait but Why

Ollaanpa siis raa’an rehellisia. Minä kuvittelen olevani keskivertoa parempi ja välkympi ja monipuolisempi ja kaikin puolin ihana. Olen myös varmasti useammankin kerran sanonut ääneen, että nyt pitäisi vain päättää, mitä teen elämälläni. Menestyminen on kuin itsestäänselvyys. Suosikkisanontani tänä syksynä on ollut ”You get what you tolerate.” Voisiko tätä ajatteluani paremmin tiivistää yhteen lauseeseen? Kuka minut on saanut näin hullun itsevarmaksi ja optimistiseksi? Ehkä kaikki ihmiset ympärilläni. Tutut ja tuntemattomat. Nyt on aika positiivista suhtautumista ilmassa, vaikka muuta tunnutaan väittävän. Optimistisen asenteen lisäksi huomaan pitäväni vanhemmille sukupolville itsestäänselviä asioita aivan kummallisina. Tekisinkö oikeasti töitä vain ja ainoastaan rahan vuoksi? Olisin yrityksessä, jossa ihmisiä motivoidaan rahan avulla? Kuulostaa joltain satuolennolta tuollaiset yritykset. Miten ne edes voivat säilyä hengissä? Jep, tällainen kupla minulla on.

Aloin miettiä. Artikkeli ja tämä koko onnelisuusaihe laittoi pohtimaan tavoitteita. Aiemmin ystävieni kanssa aiheesta keskustellessa nostimme esiin tunteen tavoitteen saavuttamisesta. Harvemmin siitä kauhean pitkään jää tuntemaan yletöntä onnellisuutta tavoitteen saavuttamisesta. Päähän nousee pikemminkin kysymys, mitä seuraavaksi? Tavoitteet eivät jostain syystä helpota tyytymättömyyden tunnetta lainkaan. Pitäisikö tavoitteiden asettaminen unohtaa kokonaan? Onko se paljon puhuttu hetkessä eläminen avain onneen? En ainakaan itse pysty kuvittelemaankaan elämää, jossa en edes jossain määrin eläisi tulevaisuuden tavoitetta varten.

Ehkä sukupolveni kirous on olla jatkuvasti tyytymätön ja jahtaamassa seuraavaa tavoitetta. Tai ehkä se ei ole kirous lainkaan. Voisiko olla, että onnellisuuden kaava tälle sukupolvelle on tavoitteiden jatkuva kasvu sitä mukaan, kun niistä tulee todellisuutta.

 

”Here’s my advice for Lucy:

1) Stay wildly ambitious.  The current world is bubbling with opportunity for an ambitious person to find flowery, fulfilling success.  The specific direction may be unclear, but it’ll work itself out—just dive in somewhere.

2) Stop thinking that you’re special.  The fact is, right now, you’re not special.  You’re another completely inexperienced young person who doesn’t have all that much to offer yet.  You can become special by working really hard for a long time.

3) Ignore everyone else. Other people’s grass seeming greener is no new concept, but in today’s image crafting world, other people’s grass looks like a glorious meadow. The truth is that everyone else is just as indecisive, self-doubting, and frustrated as you are, and if you just do your thing, you’ll never have any reason to envy others.”

 

onnellisuus_selina_kustula01

 

// Tämän blogitekstin valokuvat ovat eräältä Kokkolan matkalta, jolloin valvoin ystäväni Hennan kanssa aamuun ja ajoimme kukkulalle katsomaan auringonnousua. Tuolloin tunsin itseni todella onnelliseksi. Kamerana toimi Lumia 930.

ENG// Happiness. WTF. Check this out.

onnellisuus_selina_kustula02

onnellisuus_selina_kustula04

onnellisuus_selina_kustula03

onnellisuus_selina_kustula05

Kun koulu antaa enemmän

pilakuva perinteinen koulujärjestelmä

Tänään valmistun TAMKin Proakatemialta yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tradenomiksi. Tuntuu todella hienolta sanoa tuo. Eikä pelkästään sen takia, että on käynyt ammattikorkeakoulun ja tutkinto on kädessä. En oikein kuulu niihin ihmisiin, jotka ilahtuvat tittelistä tai paperista. Ylpeä olo johtuu enemmänkin siitä, että olen ottanut kaiken irti tästä ajasta ja se on ollut aika unohtumaton kokemus. Olen oppinut liiketaloudellisen osaamisen lisäksi palautteesta, työelämälähtöisyydestä, tiimin voimasta, johtamisesta, dialogista, itsensäkehittämisestä, itsensäjohtamisesta, itsenäisyydestä, itsepäisyydestä, erilaisuudesta ja ihmisistä voimavarana. Näin muutaman tärkeimmän mainitakseni.

Sen sijaan että joku minulle tuntematon ihminen suuressa viisaudessaan osoittaisi, mitä minun kannattaa opiskella ja millä tavalla opin sen parhaiten, ohjat ovat olleet omissa käsissäni. Vapaus päättää tuo mukanaan monta kysymystä, joiden ansiosta on oppinut todella paljon itsestään. Kun rajoitteet poistetaan, joutuukin kysymään, mitä oikeasti haluaa tehdä ja millä tavoin sinne pääsee. Palaute tiimikavereilta, Proakatemia-yhteisöltä ja asiakkailta on kehittänyt, haastanut ja auttanut tunnistamaan omat vahvuudet ja heikkoudet.

 

Proakatemia at 8 PM. Waking up.

Proakatemia at 8 PM. Waking up.

"None of us is as smart ass all of us."

Incore 24 tuntia kestäneen loppunäytön jälkeen. Sain kunnian olla projektipäällikkö SPR:n toimeksiannossa.

Luin alkuviikosta Sami Sillanpään kolumnin Hesarista otsikolla ”Elämä on oppiaine – mutta opettaako suomalainen koulu sitä?”. Se ei ole pitkä, joten suosittelen lukaisemaan läpi, vaikka kiire olisikin. Mitä tulee Sillanpään kolumnin otsikkoon, voin kyllä todeta opiskelleeni suomalaisessa koulussa, joka on opettanut minulle elämää. Vaikka opin valtavasti johtamisesta, markkinoinnista, myynnistä, työhyvinvoinnista, taloudesta ja yrittäjyydestä ylipäätään, ennen kaikkea olen Proakatemian ansiosta oppinut itsestäni.

”None of us is as smart as all of us.”

Tuntuu, ettei meinaa omaan päähän mahtua, miten paljon on parissa vuodessa ehtinyt tapahtua ja miten paljon on voinut ihmisenä kasvaa ja muuttua. Miten erilaisten ihmisten parissa onkaan tullut tehtyä töitä ja oivallettua pieniä ja suuria asioita. Miten arki on voinut maistua niin hyvältä? Kun selaa Instagramissa #proakatemia -kuvia, sitä vain ihmettelee, kuinka se voi olla arkea. Kuvista tulee samanlainen nostalginen fiilis kuin jonkin ikimuistoisen reissun kuvia katsellessa. Kuvat ovat täynnä hienoja hetkiä ja ihmisiä, joiden kanssa ne tuli vietettyä.

Mutta eteenpäin sanoi mummo lumihangessa. Tänään Incore ja Volumi juhlii yhdessä. Varokaa Tampere.

// ENG. Graduating today from the best school in the whole world.

 

 

 

 

Page 2 of 3

Kuvat minun kuvaamia, ellei toisin mainita. & Teemasta kiitos Anders Norén