Category: Luovuus

Kameran väärällä puolen

Sain ensimmäisen oman kameran ennen kuin osasin lukea. Tein kummeilleni perinteisen joululahjatoivelistan, joka oli käytännössä aanelonen täynnä kuvia leluista ja yksi kuva mustasta filmikamerasta. Kummeillani oli tapana ostaa joululahjaksi toiveistani järkevin. Samasta syystä sain edellisenä jouluna shakkipelilaudan. Niinpä lahjapapereista kuoriutui filmikamera.

Valokuvaaminen on innostanut aivan pienestä saakka. Valitettavan vähän jaksan innostua teknisten ominaisuuksien ymmärtämisestä, opettelusta ja harjoittelusta. Vilkas mieleni tarttuu ennemmin sommitteluun, tilanteeseen, valoon ja rajaukseen. Eniten olen oppinut tekniikasta valokuvauskursseilla tai kaverin kanssa yhdessä valokuvaten. En ole niin tavoitteellinen tai säntillinen, että jaksaisin yksin opetella.

Valokuvaajan vastuu

Ylioppilasjuhlistani on useita satoja kuvia, mutta käytännössä minä näyn vain muutamassa, koska olin yleensä kameran toisella puolella. Se on minulle tutuin puoli. Se on turvallinen paikka, jossa pystyn olla luova ja tarkkailla sekä hallita ja ohjata. Minun ei tarvitse luottaa kehenkään muuhun kuin itseeni ja kameraan.

Kuvatessa tulee taltioitua ihmisien eleitä, ilmeitä ja asentoja kaikessa kirjossaan. Jostain syystä olen aina suhtautunut aika tarkkaan siihen, että en kovinkaan herkästi jaa kaikkea kameraan tarttunutta esimerkiksi isolle ryhmälle. Mielestäni se on osa valokuvaajan vastuuta. Ihmisestä tarttuu vain minimaalinen osa valokuvaan ja kuva ei liiku. Se ei selitä, ei etene, ei katoa hetkessä. Valokuva on usein niin armoton.

Kuva: Suvi-Marja Tuulia / http://suvi-marja.net/

Luottamus kuvaajaan

En osaa olla kameran edessä. Rakastan kyllä esiintymistä ja huomion keskipisteenä olemista, eikä esimerkiksi Snapchattiin videolle puhuminen tuota mitään ongelmia vaan lähinnä iloa ja innostusta. Kuitenkin kameran edessä oleminen, kun kamera on jonkun muun käytössä, on aina jännittävää.

Kuva: Suvi-Marja Tuulia / http://suvi-marja.net/ Kuva: Suvi-Marja Tuulia / http://suvi-marja.net/

Ilahduin suuresti, kun alkukeväästä ystäväni Suvi-Marja pyysi minua kuvattavaksi. Itseään harvoin pääsee näkemään kovin etäältä ja tiesin tämän olevan minulle haaste. Yritän parhaani mukaan tehdä mahdollisimman usein ja paljon jännittäviä asioita, jotta jännittävät tilanteet olisivat ehkä vähän vähemmän jännittäviä. Kuvattavana oleminen olisi ihan eri tavalla epämukava ajatus minulle.

Järjellä kuitenkin perustelin itselleni, että valokuvaajana on nyt ammattilainen ja ystävä, johon voin luottaa. Eikä rumaan kuvaan ole tietääkseni kukaan kuollut. Edellisenä päivänä saatoin vielä vähän panikoida Suvi-Marjalle ja kirota koko vaatekaappini, mutta pieni rauhoittelu WhatsAppin välityksellä auttoi.

Painuimme siis metsään viileänä kevätpäivänä. Edellisenä päivänä satoi kaatamalla, mutta meitä sää suosi. Taitava kaverini Mandi oli vielä kihartanut hiukseni kunnon kikkurakiharalle ja nappasin säkillisen vaatteita mukaan, jotta voi sitten pusikossa vaihtaa niin kuin mikäkin muotibloggaaja.

Kuva: Suvi-Marja Tuulia / http://suvi-marja.net/Kuva: Suvi-Marja Tuulia / http://suvi-marja.net/

Kylläpä vaan jännitti silti! Huomasin vieläpä jännittäväni yllättävän paljon, saako Suvi-Marja kuvauksesta varmasti nyt irti jotain ja mitähän hän haluaisi minun pukevan ja tekevän. Ehkä tunne johtui siitä, että ammattilainen kuvaa ilmaiseksi minua, tällaista vaivaannuttavaa kuvattavaa. Pelkäsin tuhlaavani Suvi-Marjan aikaa ja toimivani jotenkin väärin. Suvi-Marja onneksi sanoi ääneen itsestäänselvyyden, että tässä nyt kuvataan ihan vaan huvin vuoksi, että ei mitään paineita :D

Kuvattavana sitten huomasinkin todella olevani erilaisessa tilanteessa, kun en hallitse lopputulosta. Voin toki ilmeillä miten vain ja vääntyä haluamiini asentoihin. Voin myös etukäteen meikata ja laittaa hiuksiani ja valita vaatteeni. Siitä huolimatta kamera ei ole minun kädessäni vaan Suvi-Marjan. Tämä saattaa kuulostaa monen korvaan hölmöltä, mutta minulle se oli iso juttu. Olen tottunut hallitsemaan tilanteita. Haluan vaikuttaa kaikkeen.

Valokuvien suhteen olen vieläpä tottunut olemaan se, jolla on valta rajaukseen ja kuvakulmaan. Se, joka varmistaa, että kuvattava on edukseen kameran edessä. Se, joka varmistaa, että epäonnistuneita ei julkaista. Nyt ohjat oli annettava jollekin toiselle. Osittain kyse on siis hallinnantarpeesta, mutta osittain myös omasta kokemuksesta. Muutama toimittaja on todistanut minulle, että minusta saa aivan järkyttäviä kuvia ja joku vielä tosissaan päättää julkaista sellaisia. Onneksi olen osannut repiä niistäkin tilanteista huumoria. Tottakai epämukavat kokemukset kuitenkin lisäävät epävarmuutta olla kameran edessä.

Kuva: Suvi-Marja Tuulia / http://suvi-marja.net/ Kuva: Suvi-Marja Tuulia / http://suvi-marja.net/

Naurattaa kirjoittaa tätä näin jälkikäteen, mutta nuo jännitykset olivat aitoja tunteitani ennen kuvausta. Kameran edessä sitten pikku hiljaa rentoutui. Niinhän se usein on, että tekeminen saa jännityksen katoamaan. Esiintyminenkin jännittää aina etukäteen, mutta ei sitten lavalla enää.

Loppujen lopuksi oli todella mukavaa, kun sai vain luottaa kuvaajaan ja olla kerrankin se, jonka pärstä tallentuu muistikortille. Miten mahtava tunne, kun tekee jotain aivan erilaista kuin yleensä. Enkä varmasti opi olemaan kuvattavana millään muulla tavalla kuin olemalla kuvattavana.

Huomasin monesti myös ihmetteleväni jotain asentoa tai sijaintia, että miten ihmeessä tämä voi näyttää nätiltä kamerassa ja miksi se Suvi-Marja on nyt niin innoissaan juuri tästä kohdasta. Ja tottakai se sitten siellä kameran ruudulla näytti upealta ja varsinkin viime viilausten jälkeen koneella.

Tekisi mieli riipustaa vielä pitkästi ajatuksiani parhaan kuvan valitsemisesta ja siitä, miten pitäisi aina antaa jonkun muun valita se paras kuva – miltä tuntuu katsoa omaa kuvaa ja miten eri tavoin muut sen näkevät. Nyt tulee kuitenkin jo liian pitkä tarina ja pitäisi tämän sunnuntain aikana tehdä vielä paljon muutakin, joten pistetään tästä nyt poikki.

Kertokaas omia ajatuksianne kuvattavana olemisesta. Kummalla puolella kameraa viihdytte paremmin? Samaistuitteko yhteen tuntemuksiini?

Selina Kustula

Kuva: Suvi-Marja Tuulia / http://suvi-marja.net/ Kuva: Suvi-Marja Tuulia / http://suvi-marja.net/

Kuvat: Suvi-Marja Tuulia

 

Great Vibes Day

Olipa ihana päivä. Emme ole kertaakaan pitäneet tiimimme kanssa rentoa päivää yhdessä ilman töitä. Nyt siis päätimme yllättäen maaliskuun alussa, että 22. maaliskuuta on Great Vibes Day. Ja keksin oikeastaan edellisellä viikolla vasta, mitä tekisimme.

Selina järjestää hauskan päivän yhdessä = kävellään vesisateessa harmauden keskellä

Otimme siis aikaa taiteilulle. Miten kiva olikaan valoisaan aikaan ajan kanssa pysähtyä olemaan luova ilman sen suurempaa ja syvempää tavoitetta tai tarkoitusta. Sai vain tehdä, inspiroitua ja uppoutua. Suosittelen isosti ihan jokaiselle, mutta etenkin luovan työn tekijöille. Se on aivan eri asia kuin töitä tehdessä. Ei rajoja, ei vaatimuksia, ei tulostavoitteita. Vain luovuutta.

Aiheena taidepläjäykseemme oli omakuva, mikä olikin yllättävän innostavaa. Omakuvaa tehdessä alkaa pakostakin miettiä itseään. Ja koska nyt ei ole kyse valokuvasta, se voi olla hyvin surrealistinen, yllättävä, erikoinen. Mietin itsekin alkuun, että yhdistäisinkö kuvaan jotain vertauskuvallisia elementtejä, mutta loppujen lopuksi päätinkin vain maalata vihreän ja sinisen sävyillä lähikuvan kasvoistani vakavina. Siinä sitten tuijotteli omia kasvojaan pari tuntia kehittäen työtä eteenpäin tietämättä, millainen lopputulos tulisi olemaan.

Maalaaminen oli todella rentouttavaa ja vaihdoimme välillä muutamia sanoja, mutta enimmäkseen keskityimme omaan työhön. Mandi käytti useita eri tekniikoita ja Emilia ehti tehdä useammankin version lyijykynätöinä. Itse valitsin akryylimaalit, joiden vahvoja sävyjä rakastan. Lopuksi esittelimme omat tuotoksemme. Naureskelimme myös ajatukselle, että mitä jos laittaisimme tuleville verkkosivuille yhteystiedot-sivulle nämä kuvat edustamaan meitä, hehe.

Kävimme myös yhdessä kävelyllä Härmälänsaaressa, mistä tämän postauksen kuvatkin ovat. Sekin oli ihmeen inspiroiva reissu – vesisateessa, utuisen harmaan tunnelman ympäröimänä. Tasaisen jään pehmeä yleisilme oli hieno kontrasti rannan rouheille, tummille kiville. Kaunista. Otin puhelimella joitain kuvia, mutta aloin taas ikävöidä valokuvausharrastusta. Se on ollut tauolla osittain hajonneen akun vuoksi ja osittain jostain olemattomasta tekosyystä. Ehkä olisi aika kaivaa taas kamera esiin.

Päätimme illan yhdessä kokkaillen ja komediaelokuvaa katsoen. Juuri nyt kaipasinkin tällaista rauhallista, hiljaista, rentouttavaa päivää hyvässä seurassa. Feels good.

Koska viimeksi istuit alas ja teit luovaa työtä ihan vain omaksi iloksesi?

Selina Kustula

Käytin tätä kuvaa osittain mallina omakuvaani maalatessa.

 

 

Olo kuin muffinssilla mukissa

Olen kokeillut useita mukimuffinssiohjeita, koska onhan se parhaan reseptin löytäminen tärkeä asia, ja tähän mennessä paras on ollut Chez Henkan versio.

Samaistun juuri nyt tuohon muffinssiin. Viikonloppu meni vuorokauden ympäri töiden parissa sykkien. Ja koska resurssit ovat pienet, tekivät samat ihmiset myyntiä ständillä, haastatteluita, neuvottelivat yhteistöistä muiden yritysten ja yhteisöjen kanssa ja markkinoivat ja kävivät keskustelua somessa. Hullu hälinä päässä. Sitten vielä, kun kyse on omasta yrityksestä, kaikki informaatio toimii myös sytyttimenä uusille ideoille ja ajatuksille. Näen päässäni kuinka to do -listan pää hyppäsi kilometrikaupalla kauemmas.

Ani Kellomäki teki oikein mainion YouTube-videon luovassa työssä jaksamisesta ja ”tehojen laskemisesta”. Juuri nyt ei aivan samasta tilanteesta ole kyse, mutta samaistun tuohon ajatukseen tietoisesta rauhoittumisesta. Toimii myös lyhyemmän ja pienemmän mittakaavan asioissa. Päässäni on jonkinmoinen ylikuormitus informaatiota, inspiraatiota, sosiaalisuutta. Olo on kuin muffinssilla mukissa.

Nyt siis hidastetaan hetki. Kävin jopa kävelyllä auringonpaisteessa. Tänään rauhoitetaan oma tahti takaisin normaaliin rytmiin, eikä vastaanoteta liikaa informaatiota. Nyt ei innostuta tai imetä uutta tietoa tai ainakaan kehitytä. Muki on täynnä ja muffinssi paisuu yli, jos ei välillä rauhoita mieltä.

Niin ja siis mukimuffinssillahan tarkoitetaan mikrossa valmistettavaa muffinssia. Kuivat ainekset sekaisin mukiin, rasva ja kahvi sekaan ja muki mikroon. Niin simppeliä. Itse laitan vielä kasan pakastemustikoita taikinan päälle ennen mikroon laittamista.

Kirjoittelen vielä tällä viikolla MP-messuista, että miten ne nyt meni :) Mutta odotellessa voitte käydä tsekkaamassa MustRiden minuutin videokoosteen

Kuvat minun kuvaamia, ellei toisin mainita. & Teemasta kiitos Anders Norén