Punainen mökki

Edellisestä blogipostauksesta on kulunut ikuisuus.

Ei oikeasti.

Todellisuudessa siitä ei ole paria viikkoakaan. Siinä ajassa on kuitenkin tapahtunut ikuisuuden edestä asioita.

Olen matkustanut Porissa, Helsingissä, Seinäjoella ja koti-Tampereella. Junalla, autolla, bussilla, veneellä ja kävellen.

Olen kohdannut ennestään tuntemattomia ihmisiä, jotka ovat uskoneet ideaani, innostuneet siitä ja auttaneet sen kehittämisessä odottamatta mitään vastineeksi.

Olen unelmoinut suuria ja siirtynyt unelmoinnista toteutukseen. Se saa aikaan vatsan pohjassa hassun tunteen. Kuulemma, jos unelmat eivät pelota, ne ovat liian pieniä. Voisin väittää, että nyt on kokoluokka kohdallaan.

Olen löytänyt vierelleni pari tarpeeksi hullua, ammattitaitoista ja tehokasta ihmistä. Ja iloinnut siitä. Yksin unelmien tavoittelu on harvinaisen tylsää ja tehotonta. Paljon pidemmälle pääsee yhdessä.

Olen metsästänyt koodareita. Ja haku on edelleen päällä. Webbipuolen nerot, saa olla yhteydessä. Kolme naista etsii lisäystä tiimiin, tositarkoituksella ja nopealla aikataululla.

Olen kironnut Windows 10:n ylläriasentumista.

Olen miettinyt asiakaspalveluprosesseja, asiakaspalautteiden oikeaoppista vastaanottoa ja huonon asiakaspalvelun vaikutusta.

Olen tehnyt pitkiä päiviä.

Olen miettinyt aikatauluja, kohderyhmiä, kilpailijoita, osaamista, ansaintamalleja, tuotekehitystä, johtamista, rekrytointia… Tutkinut, selvittänyt, kehittänyt, keskustellut.

Olen oppinut valtavasti.

Olen pitänyt huolen myös vastapainosta.

Olen haravoinut, roudannut kodinkoneita, kartoittanut valaistusratkaisuja, syönyt epäterveellisesti, valvonut myöhään, saunonut ja herkutellut.

Olen mökkeillyt ja iloinnut veneestä.

Olen nauranut koiralleni, joka odotti mökillä kuistin ikkunasta tuijotellen. Kylläpä se osaakin olla hölmön näköinen otus.

Mökki koira

IMG-20160527-WA0017
IMG-20160527-WA0016