Pää on aivan pyörällä, kun mietin sivuaineita ja maisterivaihetta ja kaikkia opiskeluun liittyviä valintoja. Mihin suuntaan haluan ammatillista osaamistani ja elämääni viedä? Syvennänkö minulle ennestään vahvoja osa-alueita vai laajennanko osaamistani?

Tavoilleni uskollisesti otin paperin esiin ja aloin selvittää sotkua kirjoittamalla ja piirtämällä. Mistä oikeasti innostun ja kiinnostun? Mikä motivoi ja koukuttaa? Mikä vie mennessään? Minkä parissa voisin viettää loppuelämäni? Lopulta yläteemat tiivistyivät neljään aiheeseen.

ART
COMPUTER SCIENCE
PEOPLE
BUSINESS

Mark Manson kysyy eräässä blogitekstissään: ”What is true about you today that would make your 8-year-old self cry?”Aina välillä mietin tuota(kin) kysymystä. Voiko olla, että meidän syvin sisin määrittyy jo hyvin varhaisessa vaiheessa? Vaikka kuinka kasvan, opin ja koen kaikenlaista, pysynkö loppujen lopuksi kuitenkin hyvin samanlaisena? Välillä ehkä jokin osa minusta unohtuu tai jää jonkin elämäntilanteen tai ihmisen jalkoihin, mutta pian laiva taas keikahtaa suoraan tai hieman toiseen suuntaan kallelleen.

Pieni Selina oli kiinnostunut tietokoneesta, taiteilusta, elokuvista ja ihmisistä. Isäni opetti 9-vuotiaalle minulle yksinkertaisimmat html-koodit, jotta sain Jyrki.comin profiiliini kuvia lisättyä. Sittemmin tuli virtuaalikennelit, kuvankäsittelykilpailut (kuka muistaa blendaus-termin? :)) ja keskustelufoorumit. Oma keskustelufoorumini oli arkeni merkittävin asia ala-asteen lopun ja yläasteen alun aikana. Se oli henkireikä. Niiltä ajoilta on pari ystävää jäänyt elämääni vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Elokuvat, TV-sarjat ja taide hallitsivat yläasteen lopun ja lukion aikaa. Lukiossa muistan olleen 11 tuntia kuvataidetta viikossa. Jälkikäteen olen harmitellut vähän turhankin rentoa suhtautumistani taiteen tekemiseen.

Lukion jälkeen yritin päästä TTY:lle opiskelemaan arkkitehtuuria. Lisäksi hain TAMKiin liiketalouteen, tietojenkäsittelytieteisiin ja kuvataiteisiin, mutta niiden pääsykokeet menivät päällekkäin arkkitehtuurin pääsykokeiden kanssa. Näin jälkikäteen hymyilyttää, koska en edes muista ajatusprosessiani TAMK-hakujeni suhteen, mutta nyt ne tuntuvat niin luontevilta vaihtoehdoilta. Silloin keskityin vain arkkitehtuurin. Hain sinne kolme kertaa ennen kuin muu elämä vei mennessään.

Huolimatta kaikesta haahuilusta, mitä melkein 30 ikävuoteen on mahtunut, samat asiat kiinnostavat edelleen. Art, computer science, people, business. Business ei ehkä näkynyt lapsuudessa muuten kuin neuvottelutaitoina, periksiantamattomuutena ja uteliaisuutena, mutta eihän siltä yrittäjäperheessä voinut välttyäkään. Vasta Proakatemialla tajusin, että yrittäjyys on juuri se suuri mysteeri, jossa riittää minulle loputtomasti ratkottavaa.

Viime viikot olen ratkonut mm. tietokantojen perusteisiin liittyviä tehtäviä yliopistolla. Samalla olen näyttänyt huvittavan paljon pikkuiselta lapselta innostukseni kanssa. Asiat ovat ihanan selkeitä, kauniin yksiselitteisiä ja mustavalkoisia. Ainakin toistaiseksi. Verrattuna vaikkapa viestintään, markkinointiin ja johtamiseen tässä on hyvin vähän harmaasävyjä. Kun tehtävä on oikein, se on oikein. Yrityksien toiminnassa löytyy aina parannettavaa ja kehitettävää. Jatkuvasti on luotettava omaan intuitioon. Tottakai tämäkin tästä vielä hankaloituu ja aiheuttaa harmaita hiuksia, mutta nyt nautin tästä.

Selina Kustula

Kuvat: Suvi-Marja Tuulia