Page 2 of 22

Sydämen valloittanut ravintola Nusa Penidalla

Nusa penida restaurant coco leaf

Istun tässä juuri itsekseni Coco Leaf -ravintolassa Nusa Penidan saarella (tarkka sijainti täällä). Juon jackfruitmehua ja dragonmehua. Ei hajua, mitä ovat suomeksi, mutta maistuvat todennäköisesti paremmalta kuin mikään mehu koko 27-vuotiaan elämäni aikana. Tällaiset hiljaiset hetket yksin ihmetellen on aika kivoja, kun matkustaa kaksin. Oma rauha on välillä tarpeen – oli sitten missä puolella maailmaa hyvänsä.

Kuulemma vielä viisi vuotta sitten tällä saarella ei kukaan puhunut englantia, eikä ravintoloitakaan ollut kuin yksi. Ravintoloita on toki jo enemmän, vaikka niitä ei välttämättä Google Mapsistä löydäkään. Englantia puhuu ainakin hotellimme henkilökunta ja tämän kahvilan tarjoilija yrittää kovasti. Hän esitteli minulle YouTube-videota, jonka avulla hän opettelee kieltä. Välillä käytämme Google-kääntäjää, jotta saamme englannin kääntymään edes jotenkuten indonesiaksi, jota en tietenkään puhu sanaakaan.

Päätie Nusa Penidalla

Kävimme eilen tässä ravintolassa syömässä ja kuvasin varmaan kaiken, mitä tästä voi kuvata. Tien toisella puolella on hotellimme Singabu Bungalows ja siihen liittyvä työmaa. Välissä kulkeva tie on tämän saaren päätie, joka muistuttaa lähinnä Suomen pikkukylän pienintä asfalttitietä, jonka ympärillä jostain syystä on kaikki kaupungin ravintolat ja liikkeet.

Tässä istuskellessa olo on kuin katsoisi formuloita ihmisten ajaessa vauhdilla ohi. Tai ehkä pikemminkin MotoGP, koska yli 95% ajaa skootteria tai moottoripyörää. Kyydissä on myös taaperoikäisiä ja välillä koko perhe. Kaiken ikäisiä, kokoisia ja näköisiä kuskeja. En tiedä, mikä nopeusrajoitus on todellisuudessa, mutta käytännössä jokainen valitsee nopeutensa itse. Nopeammat kyllä ohittavat kohteliaasti varoitukseksi töötäten. Liikenne on rauhallisempaa kuin Sanurin alueella Balin pääsaarella. Tiet ovat kuitenkin huonokuntoisempia.

Nusa Penida restaurant Coco Leaf

Juuri äsken katsoin sattumalta tielle ja hotellimme omistaja lähti skootterilla viemään hotellivierasta asioille. Hassu näky näin suomalaisen silmin. En ihan heti näe Tampereen Torni-hotellin johtajaa nappaamassa pyörää alle, jotta voi heittää vieraan käymään Postissa.

Alunperin suunnittelimme olevamme Nusa Penidalla vain kolme yötä ja sen verran olemme öitä varanneetkin. Saavuimme tänne eilen noin kello 12 ja ihastuimme paikkaan puolessa tunnissa jo niin suuresti, että ajatus muhi iltaan mennessä muotoon: ”olisikohan hotellissa tilaa vähintään yhdeksi yöksi lisää”.

Ihmiset ovat ystävällisiä. Olivathan ne Sanurissakin, mutta siellä tuntui enemmän olevan kova tarve manipuloida meidät käyttämään enemmän rahaa. Täällä ihmiset hymyilevät ja ehkä jopa vähän nauravatkin nähdessään meidät. Kaksi turistia täällä, missä niitä ei juurikaan ole. Tälläkin hetkellä istuessani tässä ravintolassa tuttu tarjoilijamme tuli tähän istumaan viereiselle penkille ja naureskelee, kuinka valkoinen olen ja kuinka musta hän on. ”Is he still asleep?”, hän kysyy nauraen Aleksin unenlahjoille.

Ihmettelen kyllä, miksi tämä saari jää viereisen Nusa Lembongan varjoon. Kun yritin googlettaa majoituksia ja tekemistä täältä, tuloksissa tuli enemmän Nusa Lembongania kuin Nusa Penidaa. Myös Sanurissa huomasi, että päiväretket keskittyivät enemmän naapurisaareen kuin tähän. Ehkä tämä vaikuttaa liian suurelta monen silmiin. Kiitos Reetta blogiteksteistäsi, sillä olisi varmaan jäänyt minultakin tämä kokematta ilman niitä. Juuri nyt kaipaan enemmän rauhaa ja etäisyyttä turistirannoista, joten tämä saari sopii meille täydellisesti.

Eilen juttelimme tuon tarjoilijan kanssa hotellistamme ja hän oli aivan järkyttynyt hinnasta, joka on siis 28 euroa yhdeltä yöltä. Selitin, että Suomessa yksi yö maksaisi vähintään kolme kertaa sen verran. Tänä aamuna hän on tullut juttelemaan vielä paljon enemmän kuin eilen. Johtunee siitä, että olen yksin, joten ei koe häiritsevänsä. Kyseli paikallisille tuttuun tapaan, että olemmeko naimisissa. Juttelimme myös Gussesta ja hän oli kiinnostunut millaisessa talossa asumme. Ihmetteli (kerros)talon suuruutta verrattuna heidän taloihinsa. Tällä saarella ei ole kerrostaloja näkynyt.

Ja nyt kirjoittamiseni keskeytyi yllättävään photoshoottiin. Paikan omistaja tuli paikalle. Tähän asti hän on aina nauranut iloisesti ja huikannut ”thank you, thank you” nähdessään minut sekä näyttänyt peukkua. Yrittäjänä samaistuin tunteeseen, haha. Tällä kertaa hän tuli heti istumaan tarjoilijan viereen ja tarjoilija kertoi, että tässä on hänen pomonsa. Kysyin, saanko ottaa heistä yhteiskuvan. He innostuivat koko jutusta niin, että lopulta he halusivat minusta yhteiskuvia ja kaikkea seurasi suuri naurunremakka. Välillä vielä kommentti: ”you are so white!”

Tulin takaisin koneen äärelle kirjoittamaan ajatuksiani ulos ja pian omistaja tuli vielä tablettinsa kanssa luoksenj, jotta saa meistä kuvan myös sillä. Niinpä istuimme vieretysten penkillä ja näytin hänen opettamaansa käsimerkkiä, jossa osoitamme toisiamme. En voi lakata nauramasta hänen innostukselleen. Näytti vielä kuvaa tabletilta ja nauroi sille kuin se olisi paras ja hauskin juttu vuosikausiin.

Nusa Penida Coco Leaf Resto

Ai että. Hauska paikka. Nämä kuvat sopivat mainiosti Kalenterikarjun starttaamaan #OikeaMinä-haasteeseen. Siinä sitä ollaan hikisenä ja huonosta kulmasta kuvattuna, mutta en voi lakata nauramasta tuolle tilanteelle. Nytkin kun kyseinen pomo käveli kaueampana ohi ja näki minut, hän hymyili niin leveästi, että ei oikein leveämmin voi hymyillä. Sellaista hymyä, että se näyttää enemmän naurulta.

Selina Kustula

Tämän blogitekstin kuvia ei ole muokattu mitenkään ja ne ovat kaikki kuvattu puhelimellani. Kirjoittaessa taustalla soi Ed Sheeranin Shape of you, jonka on saanut Balilla ollessa kuulla joka päivä vähintään pari kertaa.

//ENG. Fell in love with Nusa Penida and this Coco Leaf restaurant is definitely my favorite. Thank you for your hospitality and all the laughter <3

Koirat Istanbulissa

Koira IstanbulissaKoira Istanbulissa

Vaikea käsittää, että parin päivän päästä lähden Balille. Vihdoin. Aivan kuin edellisestä lomamatkasta olisi useita vuosia, vaikka todellisuudessa siitä on kulunut kaksi vuotta.

Proakatemialla tuli matkustettua niin paljon enemmän, että tuntuu aivan oudolta tällainen matkustuspaasto. Nyt viimein lähtö lähenee. Alkuun odotusaika tuntui ikuisuudella ja sitten taas yhtäkkiä olikin jo kiire hoitaa rokotukset ja muut asiat kuntoon.

Gusse-koira lähti hoitoon jo alkuviikosta, joten tästä tulee pisin aika erossa siitä. Hassua ajatella, että olen ollut viisi vuotta koiranomistaja. Sitä ei ehkä tavallisen elämän keskellä tule huomioineeksi, miten paljon koira vaikuttaa omaan arkeen. Nyt sen kuitenkin huomaa. Vähän väliä tulen ihmetelleeksi, miksi kukaan ei tule katsomaan, mitä keittiössä tapahtuu. Yöllä ei koiran sänky natise tai kuulu kimeää unissahaukkumista. On vain hiljaista. Saunoakin olen saanut aivan yksin. Ihmeen paljon voi tuollaista pientä otusta rakastaa.

Koira Istanbulissa Koira Istanbulissa
Koira Istanbulissa

Varsinkin Aleksin kanssa reissatessa tulee bongailtua paikallisia koiria. Niistä myös helposti hakee yhteneväisyyksiä Gusseen. Gussen rodusta (kääpiöbullterrieri) johtuen tulee myös verrattua välillä hevosiin tai sikoihin :D

Tämän postauksen kuvat ovat meidän edelliseltä reissulta Istanbulista. Siellä kaikki kulkukoirat pääsevät julkisilla varoilla eläinlääkäriin ja korvamerkinnöillä ilmaistaan, että koiralla on kaikki ok eikä tauteja ole. (Näin oli ainakin 2016 alussa.) Koiria oli paljon kaikkialla. Eräskin loikoili ylväästi Hagia Sofian pihassa kuin omistaisi kyseisen moskeijan. Sadan metrin päässä tilannetta tarkkaili poliisikoira.

Koira Istanbulissa Koira Istanbulissa

Koira Istanbulissa Koira Istanbulissa

Näimme myös useamman kissojen kerrostalon. Luit aivan oikein. Jos siis kuvittelette sellaisen kantokopan kokoisen hökkelin, jonne kissa voisi mennä nukkumaan ja sateen suojaan, niin nämä kerrostalot olivat esimerkiksi viisi sellaista vierekkäin ja kaksi päällekäin. Niitä saattoi nähdä kadun varrella tai puiston nurkassa. Lisäksi monet kivijalkamyymälöiden kauppiaat ja katukokit ruokkivat kissoja ja koiria.

Saattaa olla, että blogi päivittyy vasta Balin-matkan jälkeen, mutta Instagramin puolella voi seurata hieman reaaliaikaisemmin matkaa ja merkitsen vielä reissukuvat erikseen #selinamatkustaa :)

Selina Kustula

PS. Onko Bali-vinkkejä? Suuntana meillä Sanur, Nusa Penida ja Ubud.

Koira Istanbulissa Koira Istanbulissa Koira Istanbulissa

 

Miten luin lapsena

Muistan, kuinka halusin lukea pikkuveljelleni kirjaa, kun olin oppinut lukemaan tavuviivoilla. Veli ei arvostanut tavutustani ja kiukutteli äitille, että Selina lukee tyhmästi. Naurattaa tuo muisto.

Muistan myös sen hetken, kun olin lukenut ensimmäistä kertaa kirjan, jossa ei ollut kuvia. Se oli muistaakseni nimeltään Aarresaari tai Aarrekartta tai Aarreseikkailu. Jotain sellaista. Ohut nuorten kirja, jossa todennäköisesti seikkaili nuoria. Olin niin ylpeä ja menin innolla kertomaan vanhemmilleni saavutuksestani.

Kummallisin lapsuuteni lukemisiin liittyvä muisto on kuitenkin ennen lukutaitoa. Meillä oli kirjahyllyt täynnä kirjoja ja olin varmaan kannen perusteella kiinnostunut yhdestä kirjasta. Istuin vihreässä nojatuolissa jalat koukussa ja ”luin”. Luin sitä itselleni ääneen osaamatta lukea. Vaihdoin sivua siinä vaiheessa, kun ajattelin, että olen varmaan lukenut sivun verran. Suurin ongelmani oli, että tarinassani oli niin paljon henkilöitä, että unohdin nimet.

lapsi lukemaan

Kummityttöni sai ristiäislahjaksi minulta kirjoja. Ostin hänelle muun muassa Hullunkurisen lintukirjan, joka meilläkin oli silloin, kun olin lapsi. Siskoni nauroi sen nähdessään, koska muisti sen yhtä lailla. Meidän versiossa tosin oli pari sivua revennyt. En tosin muista, ketä siitä saamme kiittää.

Roope Lipasti on listannut artikkelissaan keinoja saada lapsi lukemaan ja varmasti yksi merkittävimmistä on ajatus mallioppimisesta. ”Jos haluaa opettaa lapsen juomaan Koskenkorvaa, niin juo paljon Koskenkorvaa. Jos haluaa opettaa lapsen lukemaan, niin lukee.”

Esimerkin lisäksi uskon kirjojen näkymiseen jo varhaisessa vaiheessa. Minusta ensimmäiset kuvat kirjan kanssa on suurin piirtein sellaisia, että syön sitä kirjaa eli ikää on varmaan vuoden verran. Olen myös nähnyt kuvan, jossa iskä lukee jotain valtavaa järkälettä ja minä nukun vauvana hänen kainalossaan. Toinen käsi pitelee minua ja toinen kirjaa.

On ollut merkittävää seurata, kuinka sukulaislapset innostuvat kirjoista. Selittävät tarinoita kirjoista, jotka he muistavat, kun joku on niitä lukenut heille. Tai kuinka 2-vuotias tyttö kuskaa käsissään paksua romaania, jossa ei ole ainuttakaan kuvaa. Aikookohan hänkin keksiä tarinan päästään niin kuin minä aikoinaan?

Miten kävi lupausten vuonna 2017?

Haastan sinut ottamaan puolikkaan A4-paperin tai muistivihkosi tai kalenterisi sivun ja summaamaan viime vuoden viidessä minuutissa. Ihan vain itseäsi varten ajatuskarttana tai listana tai miten vain. Mitä jäi mieleen? Mikä kosketti? Mikä vaikutti?

Itse huomasin, että kaikesta väsymyksestä, surusta, murheesta ja ahdistuksesta huolimatta vuodessa oli todella paljon todella positiivisia asioita. Kesällä juhlittiin kolmet häät, joissa rakkaat ystävät saivat toisensa. Jos oikein laskin, vuoden aikana oli myös viisi raskautta aivan lähipiirissäni! Ystävyyssuhteeni lähenivät entisestään ja koin paljon yhdessä ystävien kanssa. Kasvoin.

Mutta mites niiden tämän vuoden lupausten kävi? Kirjoitin viime vuonna uudenvuodenlupausten listan blogissa. Aika katsoa, kuinka kävi.

Tammikuussa en syö pizzaa lainkaan.

1.1.2017 saavuimme kotiin kello 4.00 aamuyöllä ja herättyämme vuoden ensimmäiseen päivään, tilasimme Kotipizzasta kaksi oikein rasvaista ja juustoista pizzaa. Loppukuukausi meni kuitenkin kunnialla pizzattomana.

Olen vähintään viikon ulkomailla.

Voi itku! Tämä ei toteutunut, vaikka koko vuoden haaveilimme lomasta. Se vain siirtyi kuukausi kuukaudelta. Jätimme jopa synttärilahjat toisillemme ostamatta keväällä, jotta voisimme säästää rahat lomaan. No, marraskuussa sai lykkäämiset luvan riittää ja varasimme lennot Balille tammi-helmikuun taitteeseen 2018.

Ainut ulkomaanreissuni olikin yllättäen muutaman päivän työmatka Ruotsiin, Norrköpingiin. Kirjoitin matkalla heränneistä mietteistä syyskuussa otsikolla ”What is your passion?”.

Mökin saunaremontti saadaan valmiiksi.

Apua. Pakko nauraa tälle. Ei sitä remonttia saatu valmiiksi! Kyllähän siellä saunoa pystyy ja löylyt on pehmeät ja mustat seinät upeat, mutta ikkuna on vielä vaihtamatta ja remontti vähän laajeni pukuhuoneen puolelle. Hommat siis jatkuvat ensi kesänä. Pääsisinpä jo mökille.

Luen vähintään 12 kirjaa, jotka eivät ole tietokirjoja.
Luen vähintään 5 kirjaa, jotka voi laskea tietokirjoiksi.

Vuoden 2017 kirjahaasteesta kirjoitin pidemmin tammikuun lopulla. Tietokirjoja on tullut luettua reippaasti yli tuon viiden, mutta kaunokirjallisuus on jäänyt vähemmälle. Edelleen tuntuu helpommalta ja nopeammalta lukea tietokirjallisuutta. En oikein tiedä, miksi. Olen kuitenkin todella iloinen siitä, että lukeminen lisääntyi etenkin loppuvuotta kohden ja se on muutenkin helpompaa nykyään. Kynnys tarttua kirjaan on matalampi. Tämän vuoden loppuun mennessä varmaan hieman vajaa 20 kirjaa tulee loppusaldoksi.

Neulon Aleksille villapaidan, jonka lupasin jo joululahjaksi. Siitä on jo kolme senttiä valmiina.

Ehkä jouluksi 2018? Paitaa on jo 30 cm valmiina eli edetty on!

Tuntuu, että tätä vuotta 2017 väritti ääripäät. Oli aivan p*skaa, mutta myös unohtumattomia, merkittäviä onnen hetkiä. Edeltävästä johtuen ei tee mieli nyt summata tätä vuotta yhtä perusteellisesti kuin summasin vuoden 2016. Haluan vain mennä eteenpäin.

Vuosi 2018, be nicer, please.

Selina Kustula

Salainen pahe

Luonnostelin ”lokakuun suosikit” -blogitekstin johonkin kymmenistä muistiinpanovihkoista, eikä minulla ole mitään hajua, missä kyseinen vihko nyt on. Tämä siis tapahtui joskus marraskuun alussa. Olin nimittäin koko lokakuun todella kipeä, joten materiaalia ”näin viihdytät itseäsi, kun olet kipeä, etkä voi tehdä töitä” -postaukseen oli paljon.

Haluan nyt kuitenkin jakaa yhden niistä suosituksista. Nimittäin kaikki mahdollinen, mitä Miley Cyruksesta löytyy YouTubesta. Joskus muutaman vuosi sitten päädyin kuuntelemaan videoita, joissa Miley esiintyi silloiselle tyylilleen poiketen todella riisutussa ympäristössä ja antoi äänelleen oikeutta. Nämä on varmaan jo tulleet monelle tutuksi, mutta siltä varalta, että joltain on mennyt ohi tai haluatte ihan muuten vain fiilistellä, tässä pari suosikkiani:

Miley Cyrus – Jolene

 

Miley Cyrus – Look what they’ve done to my song

Nuo videot on julkaistu viisi vuotta sitten, hieman ennen Bangerz-levyn julkaisua. Bangerz-levyn ja sitä seuranneen kiertueen myötä Miley keräsi hyvin kyseenalaista huomiota mediassa. Täysi vastakohta Hannah Montana -imagoa seuranneelle kiltihkön teinitytön ei-niin-kiinnostavalle persoonalle.

En siis voi väittää, että aiemmat ”versiot” Mileysta olisivat vedonneet omiin kiinnostuksenkohteisiin tai makuuni muutenkaan. Kuitenkin kun tuota Jolene-vetoa kuuntelee, ei voi kuin ihailla tuota ääntä. Jäin siis odottamaan ja vuosien mittaan olen kuunnellut ja katsonut varmaan kaiken, mitä Mileysta löytyy YouTubesta. Harmittelin, etten päässyt katsomaan Bangerz-keikkaa sen kiertäessä Euroopassa, koska siinä oli omalla tavallaan mahtavaa järjettömyyttä. ”Kun kerran odotatte minun järkyttävän teitä, sen myös saatte.”

Miley Cyrus tuuraamassa Elleniä. Konteksti aukeaa ehkä paremmin, jos on joskus katsonut Ellenin showta.

Ja kun tarpeeksi kauan odottaa, kyllä se toivomani Miley sieltä lopulta on tuleekin esiin. Eikä hän pyytele anteeksi menneisyyttään tai hyväksy ajatusta siitä, että nyt hän olisi jotenkin enemmän oma itsensä kuin aiemmin. Jokainen versio hänestä on ollut totta siinä ajassa.

Miley Cyrus – The Climb

Tänä syksynä YouTubeen on tullut paljon materiaalia Miley Cyrukseen liittyen, kiitos uuden studioalbumin. Kuitenkin kaikista koskettavin on ollut mielestäni The Tonight Show with Jimmy Fallonissa esiintyminen. Miley esitti vanhan hittinsä, The Climb. Se kuulostaa melkeinpä kliseiseltä ja naiivilta nuoremman Mileyn suusta, mutta merkitys tuntuu kummasti erilaiselta Bangerzin jälkeisen Mileyn esittämänä. Kypsempi, viisaampi.

”There’s always gonna be another mountain
I’m always gonna wanna make it move
Always gonna be an uphill battle
Sometimes I’m gonna have to lose
Ain’t about how fast I get there
Ain’t about what’s waiting on the other side
It’s the climb”

Miley Cyrus Jimmy Fallonin vieraana kertoo mm. uudesta albumistaan ja siitä, kuinka hän on aina oma itsensä

Haastatteluissa näkyy myös rehellinen, avoin, rohkea ja itsevarma persoona. Vaatii suurta rohkeutta olla herkkä ja maailmalle avoin. Jos yhtään enemmän Mileyn tekemisiä seuraa, on vaikea olla pitämättä tuosta persoonasta. Mietin myös sitä, miten paljon helpompaa voisi olla pidättäytyä ja olla hillitty ja järkevä julkisuudessa.

Carpool Karaoken parhaimmistoa: Miley Cyrus, sen ääni ja sen huumori

Koen todella ilahduttavana sen, että kovaa puhuva, nopeasti ajatteleva ja paljon ääntä pitävä ihminen uskaltaa antaa itsensä olla juuri sellainen. Välillä sitä tulee miettineeksi, että pääsisikö helpommalla olemalla hiljaisempi ja hillitympi. Miten paljon siinä kuitenkin menettäisi? Onhan se riski, kun aina ei aivan tiedä, mitä suusta tulee ulos, mutta ehkä se riski kannattaa ottaa. Täytyy vain olla armollinen itselleen ja hyväksyä myös heikkoutensa ja menneisyytensä.

Mitkä fiilikset teillä on tästä tähdestä? Meneekö ääripäihin vai herättääkö ollenkaan tunteita?

Selina Kustula

 

Page 2 of 22

Kuvat minun kuvaamia, ellei toisin mainita. & Teemasta kiitos Anders Norén