Tag: adhd

Pieni viaton essee räjähtää käsiin

Piti kirjoittaa ihan vain kaksi sivua tiedon visualisoinnista.
Kaksi sivua. Essee.
Essee, jolla ei ole mitään merkitystä.

Puoli tuntia myöhemmin minulla on 28 välilehteä auki ja olen löytänyt aiheeseen liittyen useita mielenkiintoisia artikkeleita ja keskusteluita sekä e-kirjan, pari seminaaripuheenvuoroa, mielenkiintoisia esimerkkejä onnistuneista toteutuksia, 1300 euroa maksavan kurssin ja aiheeseen perehtyneen Facebook-ryhmän, joka on kerännyt yli 1500 jäsentä. Twitteristä löytyy lisäksi useampi rekryilmoitus aiheen asiantuntijoille. Olen pian kirjoittanut omia kokemuksia ja ajatuksia sivun verran ja siinä ei ole vielä edes hyödynnetty mitään näistä kiinnostavista lähteistä. Pääni täyttyy lisäkysymyksistä ja haluaisin tietää tästä kaiken. Alan jo miettiä, voisiko aiheesta tehdä kandin ja miten se kandi tehdään.

Älyttömän mielenkiintoista. Niin kuin moni muukin asia. Niinpä suljen kaikki välilehdet, toteutan esseen minimivaatimuksilla ja kiellän itseäni innostumasta. Nyt täytyy fokusoida.

Selina Kustula

Luovan työn vaiheet

Aivan kuin olisi koko pääkoppa lukossa. Pari viikkoa on mennyt sairastaen ja tuntuu, että kropan lisäksi ajatuksetkin ovat aivan jumissa. Mutta kokemukseni mukaan kirjoittaminen auttaa aina. Varsinkin silloin, jos kirjoittaminen tuntuu vaikealta.

Jonkin illanistumisen yhteydessä tuli puhetta erilaisista työskentely-ympäristöistä. Eräs keskusteluun osallistuneista kertoi, ettei hän pystyisi tekemään luovaa työtä yhtä kurinalaisesti, jos hän ei meditoisi säännöllisesti, normaalina arkena päivittäin. Luova työ nimittäin harvemmin toimii kellokortin mukaan. Usein kroppaa on helpompi komentaa tekemään töitä kuin omaa pääkoppaa.

***

Edelleen opettelen vaikuttamaan tehokkuuteeni. Hyvänä päivänä flow-tilassa saan valtavasti aikaiseksi. Inspiraation iskiessä saattaa puolen päivän aikana tehdä neljän päivän työt. Tätä voi tietysti monin tavoin pyrkiä hallitsemaan. Osalle toimii selkeä tasapainotus eli vapaa-ajalla esimerkiksi urheillaan, remontoidaan ja käydään keikoilla. Käytännössä siis tehdään jotain, mikä ei liity mitenkään työhön. Toisille taas merkittävämpää on työympäristöön vaikuttaminen. Hakeudutaan oikeanlaisten ihmisten pariin, luodaan inspiroiva työtila ja tehdään etätöitä vaikka kotoa tai mökiltä käsin.

Omalla kohdallani väittäisin tärkeimmässä roolissa olevan sopiva sykli eri osa-alueiden välillä. Marssijärjestys voisi olla suurin piirtein seuraavanlainen.

  1. Informaatio- / inspiraatioähky.
  2. Sulattelu.
  3. Uuden luominen.
  4. Tekeminen.

Havainnoin ympäristöäni kuin ADHD-diagnosoitu. Kaikki mahdollinen on kiinnostavaa ja usein vielä aivan yhtä kiinnostavaa keskenään. Ei ole olemassa vähemmän relevantteja tekijöitä. Imen joka suunnalta informaatiota ja huomioin pieniä yksityiskohtia ja pyrin luonnostaan löytämään asioiden väliltä yhteyksiä. Kaikki tämä vieläpä todella tehokkaasti, mikä voi välillä dialogitilanteissa olla haasteellista. Huomaan tarkastelleeni asiaa jo kymmeneltä eri kantilta ja miettineeni erilaiset vaihtoehdot toimenpiteiden suhteen, kun keskustelukumppani vasta sulattelee asiaa.

Koen usein myös haasteelliseksi selittää ajatukseni kulun sanallisesti, koska ajatukseni haluaisivat jo juosta pidemmällä kuin suuni ehtii selittää. Vanha tiimikaverini Proakatemialla totesi joskus, että vaikka puhun paljon, sanottavani on usein perusteltua ja siitä huomaa, että olen analysoinut asiaa jo syvällisesti ennen sen sanomista. Vauhdissa on vahvuutensa sekä heikkoutensa. Olen onneksi opettelut myös odottamaan. Pidän muistivihkoa mukana tilanteissa, joissa on useampi keskustelija ja suunvuoroa ei saa aina välittömästi. Helpottaa, kun voin kirjoittaa nopeasti ylös jonkin ajatukseni. Silloin siitä voi päästää irti ja keskittyä paremmin kuuntelemaan ja antaa toisten sanojen vaikuttaa omaan ajatteluun.

***

Keskustelut eivät toki ole ainoat tilanteet, joissa koen meteliä aivoissani. Sama tunne tulee eri kulttuureista, uusista paikoista, taiteesta, televisiosarjoista, elokuvista, kaupungilla kävellessä, sosiaalisesta mediasta, uutisista, kirjallisuudesta… Mistä ikinä ajatuksia herääkin. Inspiraatiota löytää kaikkialta. Ehkä kuitenkin eniten ihmisistä.

Kun pää on täynnä tavaraa, täytyy se saada sieltä jotenkin ulos. Järjestellä syttyneitä hehkulamppuja paikoilleen johtopäätöksiksi. Pikkuhiljaa hakien selkeyttä kokonaisuuteen. Ehkä johtuen suuresta kaaoksesta, joka päässäni yleensä vallitsee, koen tarvetta löytää yhteyksiä ja samankaltaisuuksia. Välillä se, mitä olen oppinut toisesta asiasta, saattaa toimia myös aivan toisenlaisessa yhteydessä. Kaikesta kiinnostuminen kääntyy usein eduksi, kun ratkaisu löytyy yllättävän nurkan takaa.

Periaatteessa sotkun selvittämistä voi tehdä myös keskustelemalla, mutta ihmiset – kuten sanoin – herättävät lisää ajatuksia. Ja välillä siinä kohtaa saattaa tulvia jo yli. Välillä tulee tietyille kavereille pidettyä monologi omasta ajatuksen kulusta ja siinä ajatus kirkastuukin, kun sitä yrittää selkeästi selittää ulkopuoliselle. Toimii samalla tavalla kuin tavoitteellisempi blogikirjoitus. Tarkoitan siis kirjoitusta, jossa todella yritän saada pointtini kirkkaasti esiin. Ei siis sellaista kirjoitusta kuin tämä. Tämä on vain ajatuksenvirtaa, jolla teen kevätsiivousta päässäni.

***

Vaikka asian puhuminen, kirjoittaminen tai vaikka mindmapiksi piirtäminen auttavat selkeyttämään ajatuksen, tarvitsen yleensä ennen sitä hetken sulattelemiseen. Jotkut kuulemma käyttävät siihen liikuntaa ja se varmasti olisi terveellisempi vaihtoehto. Omalla kohdalla valinta osuu kuitenkin johonkin muuhun hiljaiseen tekemiseen. Sushin näpertäminen toimii siihen hyvin, samoin villasukkien neulominen. Pyykkien ripustaminen, bussimatkat, junamatkat, pyykkääminen, kotimatkat, valokuvaaminen, maalaaminen. Tärkeintä kuitenkin on, että virikkeet vähenee ja ajatuksille on aikaa ja hiljaisuutta. Välillä tuntuu, että tälle tulee aivan pakottava tarve, mutta joskus taas virikenarkkarin voi olla hyvinkin vaikea luopua Snapchatistä, Netflixistä ja Whatsappistä.

Sulattelun jälkeen tulee yleensä aika luonnostaan uuden luominen. Minulla on pakottava tarve saada sekasorrosta jokin johtopäätös aikaiseksi. Jokin selkeä mallinnos, uusi ajatus, erilainen näkökulma, vanhan todeksi toteaminen. Jokin ratkaisu on luotava. Tai edes uusi kysymys. Myös tämä on usein tehtävä yksin tai ainakin yksinpuheluna. Joissakin tilanteissa onnistuu myös porukalla, kun saadaan oikeanlainen rytmi ja ihmiset toimivat hyvin yhteen. Jos se ei onnistu porukassa, haluan ennemmin hakeutua kokoamaan palasia yksin tai parina. Suurien kokonaisuuksien järjestäminen ja kaaoksen keskellä selkeyden näkeminen on ehkäpä se minulle ominaisin ja mieluisin työtehtävä.

***

Viimeisenä vaiheena on tekeminen. Tämä on varmaankin haastavin osuus minulle, koska aivoni toimivat edelleen yhtä levottomasti kuin ensimmäisessä vaiheessa. Inspiroidun uusista asioista ja etsin niihin päässäni ratkaisuja, visioin tulevaa. Tämä saattaa olla osittain syynä siihen, että mieluiten johdan. Jollain muulla on paremmin malttia siihen itse toteutusvaiheeseen. Omat aivoni etsivät jo uutta sotkua. Jos kuitenkin olen myös toteuttajan roolissa, etsin yleensä itselleni kaverin siihen. Seura ja yhdessä tekeminen motivoivat.

Kuulostavatko vaiheet tutuilta? Onko teillä jotain konkreettisempia kikkoja luovan työn tekijänä oman flown hallitsemiseen? Aihe kiinnostaa, mutta en ole tämän oman mutuiluni lisäksi perehtynyt asiaan.

Selina Kustula


// Kuvissa näette villasukat, jotka tein ystävälleni Annelle alkukeväästä. En ollut koskaan tehnyt tuollaisia sukkia, mutta ihan hyvin onnistui Novitan ohjeella. Äärimmäisen palkitsevaa, kun tekee jotain uutta ja näkee koko ajan konkreettista valmista jälkeä.

Väsymystaisteilija

Pete Townshendin Let My Love Open the Door voisi olla mainio herätysääni.

 

Väsymys painaa aivan uskomattoman voimakkaasti. Valo ei tunnu auttavan tai sitten se ei vain tavoita tätä työpistettä. Kahvi ei auta. Se lähinnä saa viimeisetkin keskittymiskyvyn rippeet katoamaan. Pää liitelee ympäriinsä jossain muissa maissa ja maailmoissa, vaikka perse onkin penkissä.

Vaihdan teehen. Opettelin aikoinaan juomaan teetä vain sen vuoksi, että äitini silloin omistamassa sisustus- ja lahjatavaraliikkeessä oli myynnissä niin kaunis Sagaformin teepannu, että se oli pakko saada. Kyseinen teepannu löytyy keittiöstäni vielä näin 10 vuotta myöhemmin.

Olen kuullut huhuja, että terveellinen ruokavalio, liikunta ja riittävä uni auttaa jaksamaan. Kummallisia puheita. En ole koskaan kokeillut. Paljon kehutaan myös kohtuutta kaikessa. Voit herkutella, jos syöt yleensä terveellisesti. Voit laiskotella, kunhan muistat kuitenkin myös liikkua.

Olen ääripäiden ihminen. Jos syön suklaata, syön sitä joka päivä. Jos juon kahvia, se tarkoittaa noin litraa päivässä. Katsottuani lokakuussa Cowspiracyn olin lihattomalla kuukauden putkeen. Siihen on tullut kuitenkin käytännön ja kulttuurin sanelemana jonkinlainen kohtuus. En vieläkään ymmärrä, miten muuttaisin helposti ja halvalla ruokavalioni lihattomaksi. Kvinoa, soijarouhe, tofu… Voi luoja.

Jostain syystä ääripäätä liikunnasta ei ole löytynyt. Ehkä pitäisi etsiä joku höntsyjoukkue, koska yksilöurheilua en tajua. En liikunnan enkä työn suhteen. Mitä iloa on voittaa ja kehittyä, jos sen tekee yksin?

Näissä mietteissä tätä viikkoa eteenpäin.

väsymys ja keskittyminen

Aivot kuin televisio, jossa kaikki kanavat yhtäaikaa päällä

”Kun on valinnut jonkin ammantin, siihen on panostettava kaikkensa. Sitä pitää rakastaa, antaa sen vangita itsensä. Jos näkee vain esteitä, ei voi tehdä kunnollista työtä. Kun on tehnyt päätöksen, pitää nähdä vaivaa ja antaa parastaan. Se johtaa menestykseen ja sinusta tulee kunnioituksen arvoinen henkilö. Näin ajattelen.”Jiro Ono

Kesä on mennyt töiden ohella kriiseillen tulevaisuutta. Yhtäkkiä kyseenalaistan kaikki kiinnostuksenkohteeni. Kiinnostaako mikään ja mikä kiinnostaa oikeasti? Kaikki kirjat toitottavat, että menestyksen salaisuus on keskittyminen yhteen asiaan ja siinä itsensä huippuun kehittäminen. Samalla kuitenkin kaivataan monialaisia taitureita.

Enemmän kuulee ihmisten valittavan, että oikein mikään ei sytytä niin paljon, että voisi kuvitella tekevänsä samaa työtä kovin pitkään. Omalla kohdalla ongelma on enemmän siinä, että kaikki innostaa niin paljon, että on vaikea keskittyä yhteen asiaan. Välillä työskennellessä tulee miettineeksi, onko tässä pienessä ihmisessä ADHD, jota ei ole koskaan testattu.

Parin viimeisen vuoden aikana olen kiinnostunut valtavasti liikeideoiden kehittämisestä, yrittäjyydestä, viestinnästä, valmentamisesta ja etenkin johtamisesta. Näissä olen myös kehittänyt osaamistani kovalla tahdilla.  Valmistumisen lähestyessä on mieleeni palannut myös intohimo sisustamista ja taidetta kohtaan. Elokuvat, maalaminen ja valokuvaus ovat palanneet arkeeni. Nyt tuntuu kuitenkin, että pitäisi jo valita yksi, johon pääsääntöisesti keskittyy. Mutta mikä on se, mikä eniten kiinnostaa?

”Jos yksinkertaisen riisuu, jäljelle jää vain tärkein.” – Masuhiro Yamamoto

Tavaroiden ja ihmisten kohdalla huomaa nopeasti, kuinka luopumalla ylimääräisestä näkee, mikä todella merkitsee. Asuntoa tyhjentäessä olokin kevenee, kun luopuu kaikista turhista hankinnoistaan ja miettii, mitä oikeasti tarvitsee. Ystävien kohdalla olen jo pitkään pyrkinyt noudattamaan omaa sääntöäni: mitä enemmän aikaa annat ihmisille, jotka eivät sitä ansaitse, sitä vähemmän sinulla on aikaa ihmisille, jotka oikeasti sen ansaitsevat.

jiro_dreams_sushi_unelmat_ruusu_rose02

Mistä olen aina pitänyt? Mistä sytyn? Mikä on ollut läpi elämän ja tulee olemaan? Ensimmäisenä vastaan tähän elokuvat, maalaaminen, taide ja kaikki muu luova puoli. Toinen puoli on sosiaalisuus, ihmiset, johtaminen, yhdessä tekeminen ja tiimissä toimiminen. Luova työ tuo minulle harvinaista rauhaa pään sisälle. Yleensä ajatukset poukkoilee ympäriinsä, mutta esimerkiksi maalaaminen ja kirjoittaminen saavat minut pysähtymään. Luovan työn kautta saan harvinaisen rauhoittavan ja virkeän olon.

Valitettavan usein luova työ on myös yksin työskentelemistä, mikä ei sovi minulle. Jostain syystä teen usein projekteja yksin. Tiimissä päädyn helposti johtajaksi. Sain kerran palautteen: ”– Johtajuus on vahva osa sinua, sillä olet vahva persoona ja usein projekteissa vaikka et ole projektipäällikkö tuntuu että löydät itsesi silti ”piilojohtamasta” porukkaa. Lause, ”johtajuus on valinta, ei asema” osuukin kohdalleen. –” Johtaminenkin on loppujen lopuksi hyvin yksinäistä ja henkisesti raskasta työtä. Se tuottaa kaikkea muuta kuin rauhallisen olon sisälleni, mutta se on aivan valtavan palkitsevaa. Johtamistehtävissä sytyn haasteista, jotka vaativat tunneälyä ja psykologista silmää. Kun oikein onnistuu johtamaan ihmistä, onnistumisen tunne on niin suuri, että voin hetken uskoa pystyväni mihin tahansa. Esimerkiksi maalaaminen ei varmaan ikinä pysty tuottamaan minulle vastaavaa adrenaliiniryöppyä. Johtaminen myös aiheuttaa minussa suuren tarpeen kehittää itseäni.

”Hän ei tyydy koskaan. ’Voisiko se olla parempaa, voinko olla parempi?’” – Masuhiro Yamamoto Jirosta

Luonteeltani olen perfektionisti. Onnekseni olen oppinut antamaan anteeksi itselleni monessa tilanteessa. Uskon vahvasti, että avain aidosti onnistuneeseen stressinhallintaan, paineensietokykyyn sekä avoimeen palautteenvastaanottoon on oman vajavaisuuden hyväksyminen. Kun hyväksyy epäonnistumisen myös omalla kohdallaan, uskaltaa tehdä paljon enemmän ja isommin. Samalla oppii suhtautumaan palautteeseen suurena mahdollisuutena kehittyä.

”Minun on pakko huomioida kaikki yksityiskohdat. Alaiset eivät aina huomaa kaikkea, mutta minä huomaan, koska olen tehnyt tätä niin kauan. Minä määrään.” – Jiro Ono

Etenkin stressinsietokykyni on parantunut, kun olen ymmärtänyt, ettei mitään pysty ikinä tekemään aivan täydellisesti. Aina on parannettavaa, joten turha stressata. Tekee parhaansa niillä eväillä, mitä löytyy. Johtamisessa huomasin suuren eron johdettavien rohkeudessa ja oma-aloitteisuudessa, kun opin päästämään irti ja luottamaan sokeasti. Jos johtaja on liian perfektionisti, eivät alaiset uskalla toimia oma-aloitteisesti.

jiro_dreams_sushi_unelmat_ruusu_rose03

”Lopettaa? Pitäisikö lopettaa jokin, jonka vuoksi olen taistellut niin? En ole koskaan pitänyt työtä vastenmielisenä. Olen aina rakastanut sitä ja tehnyt parhaani ja jatkuvasti yrittänyt parantaa suoritustani. Vaikka olenkin 85, en todellakaan aio lopettaa.” – Jiro Ono

Toivoisin löytäväni työn, josta todella nautin vielä vuosienkin jälkeen. Olen aina ollut jotenkin levoton sielu. Ihailen suuresti ihmisiä, jotka osaavat valita yhden intohimon kohteen ja omistautua sille. Uskon myös, että valitseminen on varmasti yksi tie menestymiseen. Mitä suuremman osan ajasta panostaa yhdelle asialle, sitä parempi tulee olemaan siinä. Jos taas resurssejaan – henkisiä, fyysisiä ja ajallisia – jakaa useampaan suuntaan, on tottakai panostus aina pienempi. Mutta voinko todella rakastaa yhtä asiaa niin paljon, että jatkaisin sen parissa vielä 85-vuotiaanakin?

”Minä näen unta sushi-ideoista. Välillä herään niihin.” – Jiro Ono

adhd_testi_televisio_kysymys_keskittymishäiriö

 

 

PS. Netistä löytyi ADHD-testi http://karkia.me/adhd/ ja tulos oli 81/100, että saattaapi olla.

// Jiro dreams of Sushi and I’m trying to find out what should I be dreaming of.

Kuvat minun kuvaamia, ellei toisin mainita. & Teemasta kiitos Anders Norén