arrow-down arrow-left arrow-right arrow-up bubble bubbles enlarge facebook heart home instagram linkedin loop2 menu twitter youtube Avainsana: Bali | Leijonaa mä metsästän
Valikko

Balilainen Selina

Singabu Bungalows, Nusa PenidaSingabu Bungalows, Nusa Penida

Jotain kummaa voimaa auringossa ja tässä maassa on, sillä jo muutamana aamuna olen herännyt neljän ja kuuden välillä. Ja menen kuitenkin nukkumaan vasta lähellä puolta yötä. Unentarve on puolittunut. Tiedättekö tunteen?

Huomaan myös haluavani kirjoittaa joka aamu. Ei aivan optimaalisin aika julkaista blogitekstejä, kun Suomessa kello on kuusi tuntia vähemmän eli kaikki nukkuvat.

Olen nyt melkein joka päivä käynyt aamu- ja iltauinnilla altaassa. En ole koskaan pitänyt itseäni hyvänä uimarina ja pelkään hukkumista. Silmiä pidän edelleen kiinni sukeltaessa. Nyt olen kuitenkin ensimmäistä kertaa ikinä sukeltanut useamman metrin pitämättä nenästä kiinni. Aleksi nauroi, että yhden käden tyylini olikin kovin tehoton ja visuaalisesti aika arjalainen.

Nusa Penida, Bali
Aika, jolloin en vielä ollut kirkuvan punainen

Hotelliaamupalat ovat olleet minun makuuni kovin pieniä – lukuunottamatta edellisen majoituksen (Puri Maharani Boutique Hotel & Spa, Sanur) indonesialaista vaihtoehtoa, joka muistutti enemmän tyypillistä illallista täällä. Suomessa syön aamulla yleensä vain pienen tuorepuuron ja banaanin, mutta täällä tulee liikuttua niin paljon, että aamuisin on yleensä kova nälkä. Seuraavassa majoituksessa (ILA Villa Ubud, Ubud) on onneksi buffetaamupala.

Hassua ajatella, että saamme olla Balilla vielä kuusi yötä. Onneksi! Meni melkein viikko lopettaa töistä unien näkeminen. Pitkän puurtamisen jälkeen lomalle siirtyminen on vaikeaa. Viime syksynä pidin yhden viikon lomaa mökillä ja aika vähäinen oli rentoutuminen. Kirjoitinkin blogiin jokin aika sitten syyllisyydentunteestani tähän liittyen otsikolla ”Ei pitäisi mitään”.

Nyt kello on tätä kirjoittaessa 6.44 ja taidan käväistä vielä uimassa ennen aamupalaa. Tänään hyvästellään Nusa Penida ja tutustutaan Ubudiin.

Onko ravintolasuosituksia Ubudista?

Selina Kustula 

Puri Maharani Boutique Hotel & Spa

Nusa Penida juice speed boat
Miten voi olla näin kaunis mehu? Ensimmäinen asia, jota maistoin tällä saarella. Taustalla speed boat, jolla tulimme tänne.

Lue myös

Huoltopäivä

Atuh beach
Atuh beach

Kolme pikkupoikaa ajavat yhden mopon päällä luoksemme nauraen ja kysyvät:
”Hello, hello! Where are you going? Atuh beach?”
”We were just there. Can’t you see? I’m dying.”
”Yes, yes. Haha.”

Kelingking beach

Kelingking beach
Kelingking beach

Viimeiset pari päivää avainsanoja ovat olleet skootteri ja hienojen maisemien äärelle matkustaminen. Kuvasaldon perusteella voisi luulla, että olemme lähinnä ihmetelleet maisemia, mutta todellisuudessa suurin osa ajasta on kulunut skootterin selässä karmeilla teillä sekä yhtä karmeita portaita laskeutuen tai kivuten.

Nyt on kaikki mahdolliset lihakset kipeät, iho palanut, hiukset takussa ja tahmeat sekä kaikki vaatteet likaiset. Taitaa olla huoltopäivän paikka. Parasta on tietysti mun huvittava kävelytyyli, koska reidet ja pohkeet ovat kipeämmät kuin mitä ne ovat olleet vuosiin. Aleksi pilkkaa minua mummoksi, kun onnun ja herään liian aikaisin.

Jospa siis tänään vain makoillaan altaalla ja käydään välillä etsimässä suomalaisen Emmin ravintola. Kerron teille sitten Nusa Penidan seikkailuista hieman myöhemmin.

Nyt menen tilaamaan aamupalan, joka ihanasti tuodaan meidän omalle pikku terassille.

Selina Kustula

 

Kelingking beach
Mietin hetken laitanko tähän instamaisen kuvan vai tämän. Tämä kuitenkin kuvastaa paremmin koko päivää. Aika vähän on ollut sellaisia instamaisen hehkeitä hetkiä, mitä #nusapenida esittelee.

Lue myös

Sydämen valloittanut ravintola Nusa Penidalla

Nusa penida restaurant coco leaf

Istun tässä juuri itsekseni Coco Leaf -ravintolassa Nusa Penidan saarella (tarkka sijainti täällä). Juon jackfruitmehua ja dragonmehua. Ei hajua, mitä ovat suomeksi, mutta maistuvat todennäköisesti paremmalta kuin mikään mehu koko 27-vuotiaan elämäni aikana. Tällaiset hiljaiset hetket yksin ihmetellen on aika kivoja, kun matkustaa kaksin. Oma rauha on välillä tarpeen – oli sitten missä puolella maailmaa hyvänsä.

Kuulemma vielä viisi vuotta sitten tällä saarella ei kukaan puhunut englantia, eikä ravintoloitakaan ollut kuin yksi. Ravintoloita on toki jo enemmän, vaikka niitä ei välttämättä Google Mapsistä löydäkään. Englantia puhuu ainakin hotellimme henkilökunta ja tämän kahvilan tarjoilija yrittää kovasti. Hän esitteli minulle YouTube-videota, jonka avulla hän opettelee kieltä. Välillä käytämme Google-kääntäjää, jotta saamme englannin kääntymään edes jotenkuten indonesiaksi, jota en tietenkään puhu sanaakaan.

Päätie Nusa Penidalla

Kävimme eilen tässä ravintolassa syömässä ja kuvasin varmaan kaiken, mitä tästä voi kuvata. Tien toisella puolella on hotellimme Singabu Bungalows ja siihen liittyvä työmaa. Välissä kulkeva tie on tämän saaren päätie, joka muistuttaa lähinnä Suomen pikkukylän pienintä asfalttitietä, jonka ympärillä jostain syystä on kaikki kaupungin ravintolat ja liikkeet.

Tässä istuskellessa olo on kuin katsoisi formuloita ihmisten ajaessa vauhdilla ohi. Tai ehkä pikemminkin MotoGP, koska yli 95% ajaa skootteria tai moottoripyörää. Kyydissä on myös taaperoikäisiä ja välillä koko perhe. Kaiken ikäisiä, kokoisia ja näköisiä kuskeja. En tiedä, mikä nopeusrajoitus on todellisuudessa, mutta käytännössä jokainen valitsee nopeutensa itse. Nopeammat kyllä ohittavat kohteliaasti varoitukseksi töötäten. Liikenne on rauhallisempaa kuin Sanurin alueella Balin pääsaarella. Tiet ovat kuitenkin huonokuntoisempia.

Nusa Penida restaurant Coco Leaf

Juuri äsken katsoin sattumalta tielle ja hotellimme omistaja lähti skootterilla viemään hotellivierasta asioille. Hassu näky näin suomalaisen silmin. En ihan heti näe Tampereen Torni-hotellin johtajaa nappaamassa pyörää alle, jotta voi heittää vieraan käymään Postissa.

Alunperin suunnittelimme olevamme Nusa Penidalla vain kolme yötä ja sen verran olemme öitä varanneetkin. Saavuimme tänne eilen noin kello 12 ja ihastuimme paikkaan puolessa tunnissa jo niin suuresti, että ajatus muhi iltaan mennessä muotoon: ”olisikohan hotellissa tilaa vähintään yhdeksi yöksi lisää”.

Ihmiset ovat ystävällisiä. Olivathan ne Sanurissakin, mutta siellä tuntui enemmän olevan kova tarve manipuloida meidät käyttämään enemmän rahaa. Täällä ihmiset hymyilevät ja ehkä jopa vähän nauravatkin nähdessään meidät. Kaksi turistia täällä, missä niitä ei juurikaan ole. Tälläkin hetkellä istuessani tässä ravintolassa tuttu tarjoilijamme tuli tähän istumaan viereiselle penkille ja naureskelee, kuinka valkoinen olen ja kuinka musta hän on. ”Is he still asleep?”, hän kysyy nauraen Aleksin unenlahjoille.

Ihmettelen kyllä, miksi tämä saari jää viereisen Nusa Lembongan varjoon. Kun yritin googlettaa majoituksia ja tekemistä täältä, tuloksissa tuli enemmän Nusa Lembongania kuin Nusa Penidaa. Myös Sanurissa huomasi, että päiväretket keskittyivät enemmän naapurisaareen kuin tähän. Ehkä tämä vaikuttaa liian suurelta monen silmiin. Kiitos Reetta blogiteksteistäsi, sillä olisi varmaan jäänyt minultakin tämä kokematta ilman niitä. Juuri nyt kaipaan enemmän rauhaa ja etäisyyttä turistirannoista, joten tämä saari sopii meille täydellisesti.

Eilen juttelimme tuon tarjoilijan kanssa hotellistamme ja hän oli aivan järkyttynyt hinnasta, joka on siis 28 euroa yhdeltä yöltä. Selitin, että Suomessa yksi yö maksaisi vähintään kolme kertaa sen verran. Tänä aamuna hän on tullut juttelemaan vielä paljon enemmän kuin eilen. Johtunee siitä, että olen yksin, joten ei koe häiritsevänsä. Kyseli paikallisille tuttuun tapaan, että olemmeko naimisissa. Juttelimme myös Gussesta ja hän oli kiinnostunut millaisessa talossa asumme. Ihmetteli (kerros)talon suuruutta verrattuna heidän taloihinsa. Tällä saarella ei ole kerrostaloja näkynyt.

Ja nyt kirjoittamiseni keskeytyi yllättävään photoshoottiin. Paikan omistaja tuli paikalle. Tähän asti hän on aina nauranut iloisesti ja huikannut ”thank you, thank you” nähdessään minut sekä näyttänyt peukkua. Yrittäjänä samaistuin tunteeseen, haha. Tällä kertaa hän tuli heti istumaan tarjoilijan viereen ja tarjoilija kertoi, että tässä on hänen pomonsa. Kysyin, saanko ottaa heistä yhteiskuvan. He innostuivat koko jutusta niin, että lopulta he halusivat minusta yhteiskuvia ja kaikkea seurasi suuri naurunremakka. Välillä vielä kommentti: ”you are so white!”

Tulin takaisin koneen äärelle kirjoittamaan ajatuksiani ulos ja pian omistaja tuli vielä tablettinsa kanssa luoksenj, jotta saa meistä kuvan myös sillä. Niinpä istuimme vieretysten penkillä ja näytin hänen opettamaansa käsimerkkiä, jossa osoitamme toisiamme. En voi lakata nauramasta hänen innostukselleen. Näytti vielä kuvaa tabletilta ja nauroi sille kuin se olisi paras ja hauskin juttu vuosikausiin.

Nusa Penida Coco Leaf Resto

Ai että. Hauska paikka. Nämä kuvat sopivat mainiosti Kalenterikarjun starttaamaan #OikeaMinä-haasteeseen. Siinä sitä ollaan hikisenä ja huonosta kulmasta kuvattuna, mutta en voi lakata nauramasta tuolle tilanteelle. Nytkin kun kyseinen pomo käveli kaueampana ohi ja näki minut, hän hymyili niin leveästi, että ei oikein leveämmin voi hymyillä. Sellaista hymyä, että se näyttää enemmän naurulta.

Selina Kustula

Tämän blogitekstin kuvia ei ole muokattu mitenkään ja ne ovat kaikki kuvattu puhelimellani. Kirjoittaessa taustalla soi Ed Sheeranin Shape of you, jonka on saanut Balilla ollessa kuulla joka päivä vähintään pari kertaa.

//ENG. Fell in love with Nusa Penida and this Coco Leaf restaurant is definitely my favorite. Thank you for your hospitality and all the laughter <3

Lue myös

Koirat Istanbulissa

Koira IstanbulissaKoira Istanbulissa

Vaikea käsittää, että parin päivän päästä lähden Balille. Vihdoin. Aivan kuin edellisestä lomamatkasta olisi useita vuosia, vaikka todellisuudessa siitä on kulunut kaksi vuotta.

Proakatemialla tuli matkustettua niin paljon enemmän, että tuntuu aivan oudolta tällainen matkustuspaasto. Nyt viimein lähtö lähenee. Alkuun odotusaika tuntui ikuisuudella ja sitten taas yhtäkkiä olikin jo kiire hoitaa rokotukset ja muut asiat kuntoon.

Gusse-koira lähti hoitoon jo alkuviikosta, joten tästä tulee pisin aika erossa siitä. Hassua ajatella, että olen ollut viisi vuotta koiranomistaja. Sitä ei ehkä tavallisen elämän keskellä tule huomioineeksi, miten paljon koira vaikuttaa omaan arkeen. Nyt sen kuitenkin huomaa. Vähän väliä tulen ihmetelleeksi, miksi kukaan ei tule katsomaan, mitä keittiössä tapahtuu. Yöllä ei koiran sänky natise tai kuulu kimeää unissahaukkumista. On vain hiljaista. Saunoakin olen saanut aivan yksin. Ihmeen paljon voi tuollaista pientä otusta rakastaa.

Koira Istanbulissa Koira Istanbulissa
Koira Istanbulissa

Varsinkin Aleksin kanssa reissatessa tulee bongailtua paikallisia koiria. Niistä myös helposti hakee yhteneväisyyksiä Gusseen. Gussen rodusta (kääpiöbullterrieri) johtuen tulee myös verrattua välillä hevosiin tai sikoihin :D

Tämän postauksen kuvat ovat meidän edelliseltä reissulta Istanbulista. Siellä kaikki kulkukoirat pääsevät julkisilla varoilla eläinlääkäriin ja korvamerkinnöillä ilmaistaan, että koiralla on kaikki ok eikä tauteja ole. (Näin oli ainakin 2016 alussa.) Koiria oli paljon kaikkialla. Eräskin loikoili ylväästi Hagia Sofian pihassa kuin omistaisi kyseisen moskeijan. Sadan metrin päässä tilannetta tarkkaili poliisikoira.

Koira Istanbulissa Koira Istanbulissa

Koira Istanbulissa Koira Istanbulissa

Näimme myös useamman kissojen kerrostalon. Luit aivan oikein. Jos siis kuvittelette sellaisen kantokopan kokoisen hökkelin, jonne kissa voisi mennä nukkumaan ja sateen suojaan, niin nämä kerrostalot olivat esimerkiksi viisi sellaista vierekkäin ja kaksi päällekäin. Niitä saattoi nähdä kadun varrella tai puiston nurkassa. Lisäksi monet kivijalkamyymälöiden kauppiaat ja katukokit ruokkivat kissoja ja koiria.

Saattaa olla, että blogi päivittyy vasta Balin-matkan jälkeen, mutta Instagramin puolella voi seurata hieman reaaliaikaisemmin matkaa ja merkitsen vielä reissukuvat erikseen #selinamatkustaa :)

Selina Kustula

PS. Onko Bali-vinkkejä? Suuntana meillä Sanur, Nusa Penida ja Ubud.

Koira Istanbulissa Koira Istanbulissa Koira Istanbulissa

 

Lue myös