arrow-down arrow-left arrow-right arrow-up bubble bubbles enlarge facebook heart home instagram linkedin loop2 menu twitter youtube Avainsana: kissa | Leijonaa mä metsästän
Valikko

Koti

IMG_20160724_203955

Onpa hassua. Pirkkala alkaa tuntua kodilta. Tai ei oikeastaan Pirkkala vaan tämä asunto. Voisin jakaa muutaman havainnon.

Makuuhuoneet ovat todella pieniä. Toiseen mahtui juuri ja juuri parisänky.

Toisesta makuuhuoneesta piti tulla työhuone, mutta siitä tulikin varastohuone / laittautumispiste. Todellisuudessa se on vain koiran auringonottohuone. Gusse oivalsi aika pian, että siellä on kaihtimet aina auki ja aurinko paistaa mukavasti.

Pohjakuva Pirkkala

Kauhea kaaoshan täällä on. Mitään muuta en meidän muutolta odottaisikaan. Aleksi tosin sanoi, että tämä on nyt jo paremmassa järjestyksessä kuin vanha kämppä oli missään vaiheessa. Olen samaa mieltä. Vanhassa kämpässä ei vain yksinkertaisesti ollut säilytystilaa meidän tarpeille.

Tajusin muuton myötä, että meillä on paljon kirjoja ja DVD:itä. Selkäni tajusi sen myös. Eikä se ehdi parantua kunnolla, kun telon sen jo uudestaan esimerkiksi mökkisaunaa pesemällä.

IMG_20160729_102940

Uudessa kodissa hämmennystä aiheuttaa ikkunan ohi juoksevat lapset. En ole aikoihin – tarkalleen seitsemään vuoteen – asunut ensimmäisessä kerroksessa. Outoa, kun ikkunasta kuuluu ihmisten ääniä ja täytyy miettiä kaihtimien asentoja. Nyt vielä kun saisi verhot silitettyä ja ikkunoihin.

Toisin kuin Laukontorilla asuessa kukaan ei kuitenkaan huuda kännissä kaverilleen, että haluaa tappaa sen. Yöllä ei kuulu yhtään mitään. On hiljaista.

IMG_20160724_190103

Naapurilla on äärimmäisen kesy kissa. Jopa minunkaltainen kissoja pelkäävä yksilö on joutunut heltymään, kun tuo neiti? herra? mikälie tulee moikkaamaan. Meillä koira tosin on kauhuissaan tästä naapurista. Kissa tulee sisälle asti, jos vaan ovi on auki.

Tähän uuteen kotiin mahtuu taas iso joulukuusi. Tällä kertaa sitä ei tosin sijoiteta hapsumaton päälle. Tulisipa jo joulu. Ostin bullterrieripiparimuotinkin asuntomessuilta.

Koti. Siltä tämä tuntuu.

Selina Kustula

// kuvat napsittu pitkin muuttoa puhelimella

Lue myös

Lux Helsinki 2016

Vihdoin! Olen jo parina viime vuotena halunnut päästä Helsinkiin ihastelemaan valotaideteoksia talven pimeydessä. Lux Helsinki järjestettiin kahdeksannen kerran ja tällä kertaa pääsin paikalle. Osui sopiva lauantai kohdalle ja saatiinpa vielä majoituskin hoidettua Helsingistä niin, että pystyin ottamaan koiran mukaan. Valo on aina ollut mielestäni kiehtova elementti. Onneksi Suomen talvi luo sen kanssa työskentelyyn hienot puitteet.

Sen verran viliponen keli oli, etten kauheasti pystynyt kameran kanssa leikkimään. Nopeasti automaattiasetuksilla näpsäisty muutama kuva ja video onnistui, mutta siinä se. Ensi vuonna toivottavasti Helsinki onkin jo kotipaikkakunta ja voin oikein ajan kanssa valokuvata.

Ensin tankkaus Lungissa rapuburgerin muodossa. Maistui.

Useita taiteilijoita: Lantern Park

Lantern Park Ruttopuistossa

 

 

Kari Kola: Color Park

Kari Kola on Suomessa tunnettu ja arvostettu valotaiteilija. Lux Helsinkiin hän toteutti upean Color Park -teoksen Ruttopuistossa

 Useita taitelijoita: Ilon kuvia

Ilon kuvia. Tuomikirkon julkisivuun heijastettiin useiden taiteilijoiden teoksia.
Näistä ikkunoista heijastettiin Senaatintorin yli kuvat Tuomiokirkon julkisivuun.

Alexander Reichstein: He olivat täällä

He olivat täällä -teos sijaitsi Sofiankadulla ja sen oli tehnyt Alexander Reichstein.
He olivat täällä -teos koostui useammasta patsaasta, jotka oli tehty rautalangasta ja käsitelty fluerisoivalla maalilla.

Shader: Megamap

Lux Helsingissä oli hyvin erilaisia valoteoksia, mutta ainakaan omalla kohdalla suosikista ei ollut epäselvyyttä. Vaikuttavin teos oli Tuomikirkon tapuliin heijastettu Shaderin Megamap. Teos hämäsi silmää uskomattomalla tavalla ja tapuli heräsi henkiin. Olisin voinut seistä tuijottamassa sitä vaikka tunnin, jos ei varpaat olisi meinanneet jo pudota jääpalasina jalasta. Itse kuvasin vain lyhyen videon teoksesta. Kannattaa kurkata esimerkiksi Instagramista videoita teoksesta (#megamap). En ollut ainut, joka tästä mykistyi.

Sun effects: Candy House

Ateneum loisti upeissa väreissä pimeydessä.
Candy House antoi oikeutta upealle arkkitehtuurille.
Olin jo aivan jäässä tässä vaiheessa! Varpaiden tunto oli kadonnut aikoja sitten. Vielä jaksoi hymyilyttää.

 

Kylmä pakkaspäivä on paras päättää vaniljalatten äärellä ystävän kotona. Maailman suloisin kissa, Lumi, leikki jaloissa.

Aina yhtä epäileväinen Lumi

 // Pics from Lux Helsinki light festival. Freezing cold day, but beautiful art work.

 

Lue myös