arrow-down arrow-left arrow-right arrow-up bubble bubbles enlarge facebook heart home instagram linkedin loop2 menu twitter youtube Avainsana: koira | Leijonaa mä metsästän
Valikko

Koirat Istanbulissa

Koira IstanbulissaKoira Istanbulissa

Vaikea käsittää, että parin päivän päästä lähden Balille. Vihdoin. Aivan kuin edellisestä lomamatkasta olisi useita vuosia, vaikka todellisuudessa siitä on kulunut kaksi vuotta.

Proakatemialla tuli matkustettua niin paljon enemmän, että tuntuu aivan oudolta tällainen matkustuspaasto. Nyt viimein lähtö lähenee. Alkuun odotusaika tuntui ikuisuudella ja sitten taas yhtäkkiä olikin jo kiire hoitaa rokotukset ja muut asiat kuntoon.

Gusse-koira lähti hoitoon jo alkuviikosta, joten tästä tulee pisin aika erossa siitä. Hassua ajatella, että olen ollut viisi vuotta koiranomistaja. Sitä ei ehkä tavallisen elämän keskellä tule huomioineeksi, miten paljon koira vaikuttaa omaan arkeen. Nyt sen kuitenkin huomaa. Vähän väliä tulen ihmetelleeksi, miksi kukaan ei tule katsomaan, mitä keittiössä tapahtuu. Yöllä ei koiran sänky natise tai kuulu kimeää unissahaukkumista. On vain hiljaista. Saunoakin olen saanut aivan yksin. Ihmeen paljon voi tuollaista pientä otusta rakastaa.

Koira Istanbulissa Koira Istanbulissa
Koira Istanbulissa

Varsinkin Aleksin kanssa reissatessa tulee bongailtua paikallisia koiria. Niistä myös helposti hakee yhteneväisyyksiä Gusseen. Gussen rodusta (kääpiöbullterrieri) johtuen tulee myös verrattua välillä hevosiin tai sikoihin :D

Tämän postauksen kuvat ovat meidän edelliseltä reissulta Istanbulista. Siellä kaikki kulkukoirat pääsevät julkisilla varoilla eläinlääkäriin ja korvamerkinnöillä ilmaistaan, että koiralla on kaikki ok eikä tauteja ole. (Näin oli ainakin 2016 alussa.) Koiria oli paljon kaikkialla. Eräskin loikoili ylväästi Hagia Sofian pihassa kuin omistaisi kyseisen moskeijan. Sadan metrin päässä tilannetta tarkkaili poliisikoira.

Koira Istanbulissa Koira Istanbulissa

Koira Istanbulissa Koira Istanbulissa

Näimme myös useamman kissojen kerrostalon. Luit aivan oikein. Jos siis kuvittelette sellaisen kantokopan kokoisen hökkelin, jonne kissa voisi mennä nukkumaan ja sateen suojaan, niin nämä kerrostalot olivat esimerkiksi viisi sellaista vierekkäin ja kaksi päällekäin. Niitä saattoi nähdä kadun varrella tai puiston nurkassa. Lisäksi monet kivijalkamyymälöiden kauppiaat ja katukokit ruokkivat kissoja ja koiria.

Saattaa olla, että blogi päivittyy vasta Balin-matkan jälkeen, mutta Instagramin puolella voi seurata hieman reaaliaikaisemmin matkaa ja merkitsen vielä reissukuvat erikseen #selinamatkustaa :)

Selina Kustula

PS. Onko Bali-vinkkejä? Suuntana meillä Sanur, Nusa Penida ja Ubud.

Koira Istanbulissa Koira Istanbulissa Koira Istanbulissa

 

Lue myös

Koti

IMG_20160724_203955

Onpa hassua. Pirkkala alkaa tuntua kodilta. Tai ei oikeastaan Pirkkala vaan tämä asunto. Voisin jakaa muutaman havainnon.

Makuuhuoneet ovat todella pieniä. Toiseen mahtui juuri ja juuri parisänky.

Toisesta makuuhuoneesta piti tulla työhuone, mutta siitä tulikin varastohuone / laittautumispiste. Todellisuudessa se on vain koiran auringonottohuone. Gusse oivalsi aika pian, että siellä on kaihtimet aina auki ja aurinko paistaa mukavasti.

Pohjakuva Pirkkala

Kauhea kaaoshan täällä on. Mitään muuta en meidän muutolta odottaisikaan. Aleksi tosin sanoi, että tämä on nyt jo paremmassa järjestyksessä kuin vanha kämppä oli missään vaiheessa. Olen samaa mieltä. Vanhassa kämpässä ei vain yksinkertaisesti ollut säilytystilaa meidän tarpeille.

Tajusin muuton myötä, että meillä on paljon kirjoja ja DVD:itä. Selkäni tajusi sen myös. Eikä se ehdi parantua kunnolla, kun telon sen jo uudestaan esimerkiksi mökkisaunaa pesemällä.

IMG_20160729_102940

Uudessa kodissa hämmennystä aiheuttaa ikkunan ohi juoksevat lapset. En ole aikoihin – tarkalleen seitsemään vuoteen – asunut ensimmäisessä kerroksessa. Outoa, kun ikkunasta kuuluu ihmisten ääniä ja täytyy miettiä kaihtimien asentoja. Nyt vielä kun saisi verhot silitettyä ja ikkunoihin.

Toisin kuin Laukontorilla asuessa kukaan ei kuitenkaan huuda kännissä kaverilleen, että haluaa tappaa sen. Yöllä ei kuulu yhtään mitään. On hiljaista.

IMG_20160724_190103

Naapurilla on äärimmäisen kesy kissa. Jopa minunkaltainen kissoja pelkäävä yksilö on joutunut heltymään, kun tuo neiti? herra? mikälie tulee moikkaamaan. Meillä koira tosin on kauhuissaan tästä naapurista. Kissa tulee sisälle asti, jos vaan ovi on auki.

Tähän uuteen kotiin mahtuu taas iso joulukuusi. Tällä kertaa sitä ei tosin sijoiteta hapsumaton päälle. Tulisipa jo joulu. Ostin bullterrieripiparimuotinkin asuntomessuilta.

Koti. Siltä tämä tuntuu.

Selina Kustula

// kuvat napsittu pitkin muuttoa puhelimella

Lue myös

Syntymäpäivän ajatukset

Täytin tänään 26 vuotta. Kaunis luku. Parillinen. Sen sijaan, että pohtisin nyt elämääni tähän mennessä tai toiveita seuraavasta vuodesta, kokosin päivän aikana mieleeni nousseita satunnaisia ajatuksia yhteen.

fazer_cafe_aamupala_tamperekoira_nukkuu_tietokone_työergonomiakääpiöbullterrieri_leikkii

♦ Fazer Cafén aamupala on juuri sopiva aloitus syntymäpäivälle.

♦ Koira on yleensä uskomattoman onnellinen ja tyytyväinen, kun se saa nukkua sylissä. Sillä ei ole väliä, vaikka asento olisi molemmille erittäin hankala ja epämukava. Omasta työnteostani ei tule mitään ja koira ei saa edes oikeasti nukuttua, kun meinaa koko ajan pudota. Se ei kuitenkaan haittaa.

♦ Lattialla nukkuessa tuo otus saa oman kuononsa ihan punaiseksi.

♦ En osaa tehdä hyviä soittolistoja.

ekirja_verotus_kawasaki_art_of_the_start_hinnoittelu

♦ E-kirjojen verotuksessa on jotain pahasti pielessä. Haluaisin ostaa Guy Kawasakin Art of the Start 2.0 -kirjan. Hinta ”perinteisenä” kirjana joko 22,60 euroa tai 13,60 euroa. E-kirjana sama kirja maksaa 47,50 euroa. Saaneen toistaa: 47,50 euroa!! Olen tätä ennenkin ihmetellyt ja silloin selitykseksi sanottiin mm. verotus. Tekisi mieli paneutua aiheiseeen tarkemminkin. Tässä voisi olla ainesta blogitekstiin.

timo_vihavainen_vladimir_suuresta_putiniin_kirjahaaste

♦ Kirjoittelin viime vuoden puolella kuluttamisesta, rahasta ja tavarasta. Näitä pähkäillessä olen päätynyt suosimaan e-kirjoja sekä kirjojen lainaamista. Nyt kuitenkin kaipasin jotenkin eroa teknologiasta, joten ostin sitten synttärilahjarahalla kirjoja itselleni. Täytyy säilyttää tasapaino elämässä, joten Venäjän historia ja Harry Potter sopivat mainiosti yhteen.

kirjahaaste_harry_potter_kansidesign_kirjan_kansi harry_potter_kirjahaaste_kansidesign_graafinen_suunnitteluharry_potter_kirjahaaste_kansidesign_graafinen_suunnittelu_takakansi

♦ Näissä englanninkielisissä Pottereissa on niin upeat kannet, että tekisi mieli kehystää seinälle. Hauska sattuma, että tuon tokan kirjan ensimmäinen kappale on nimeltään The Worst Birthday.


♦ Soittolista tehty harhaillen ja siinä ei sitten ole oikein mitään järkeä. Heitinpä julkiseksi niin voitte sitten kaikki yhdessä fiilistellä tätä suurta merkkipäivää kuunnellen musiikkia, joka ei sovi samalle soittolistalle.

♦ Iron Maidenin Dream of Mirrors (Rock in Rio) on aina vaan uskomattoman kaunista kuultavaa. Pidän siitä, kuinka se ei herätä muistoja kenestäkään muista ihmisistä tai tilanteista.

♦ Haaveilen sihteeristä, joka selvittäisi kaikki vakuutus- ja pankkiasiat puolestani.

♥ En osaa vieläkään potea minkäänlaista ikäkriisiä. Joka vuosi syntymäpäivä tarkoittaa minulle innostusta tulevasta vuodesta ja onnea kaikesta, mitä tähän mennessä olen saavuttanut. Tärkeintä päivässä on se, että joku muistaa minut. Niin on tosiaan tänään ollut. Kiitos kaikesta rakkaudesta ystävät. On ollut lämpöinen fiilis koko päivän.

Selina Kustula

 

Lue myös