arrow-down arrow-left arrow-right arrow-up bubble bubbles enlarge facebook heart home instagram linkedin loop2 menu twitter youtube Avainsana: koodi | Leijonaa mä metsästän
Valikko

Tiistai

Aikamoinen päivä taas kerran. Viime aikoina olen tehnyt töitä lähinnä yksin koneella. Kommunikaatio ulkomaailmaan tapahtuu lähinnä sähköpostitse ja puhelimitse. Meinaa olla hieman mökkihöperö olo.

Olikin ihana tänään käväistä päivällä kaupungilla. Ostin kolme kiloa klementtiinejä ja neljä lankakerää. Mitä eroa on Miami-langalla, Isoveli-langalla ja Nalle-langalla? En oikeastaan tiedä, mutta onneksi Sokoksella käy asiakkaina myös ihania mummoja, jotka innostuvat, kun heiltä kysyy apua. Tänäänkin eräs rouva tokaisi ylpeänä, että kyllä hän jotain tietää yli 60 vuoden kokemuksella.

Tavallisten ihmisten ilta meni ystävän kanssa avulla koodia ihmetellen. Yritän herätellä etäisiä muistoja CSS:n ja PHP:n suhteen. Jossain syvällä aivosopukoissani on tietoa, joka auttaa jonkin verran uutta opetellessa. Onneksi ei tarvitse yksin ihmetellä. Yhtäkkiä huomattiin, että kello onkin jo kymmenen ja voisi olla järkevää lähteä kotiin. Olipa kiva oppia taas uutta.

Kotona oma ilta alkoi sitten vähän myöhemmin. Join teetä Heavy Metal -mukista, joka alkaa olemaan jo varmaan 10 vuotta vanha. Söin kolme klementtiiniä ja neuloin villasukkaa. Huomenna uusiksi. Työt ja huvit.

kukat_mustavalko_1

 

Lue myös