arrow-down arrow-left arrow-right arrow-up bubble bubbles enlarge facebook heart home instagram linkedin loop2 menu twitter youtube Avainsana: kuulumisia | Leijonaa mä metsästän
Valikko

Tiistai

Aikamoinen päivä taas kerran. Viime aikoina olen tehnyt töitä lähinnä yksin koneella. Kommunikaatio ulkomaailmaan tapahtuu lähinnä sähköpostitse ja puhelimitse. Meinaa olla hieman mökkihöperö olo.

Olikin ihana tänään käväistä päivällä kaupungilla. Ostin kolme kiloa klementtiinejä ja neljä lankakerää. Mitä eroa on Miami-langalla, Isoveli-langalla ja Nalle-langalla? En oikeastaan tiedä, mutta onneksi Sokoksella käy asiakkaina myös ihania mummoja, jotka innostuvat, kun heiltä kysyy apua. Tänäänkin eräs rouva tokaisi ylpeänä, että kyllä hän jotain tietää yli 60 vuoden kokemuksella.

Tavallisten ihmisten ilta meni ystävän kanssa avulla koodia ihmetellen. Yritän herätellä etäisiä muistoja CSS:n ja PHP:n suhteen. Jossain syvällä aivosopukoissani on tietoa, joka auttaa jonkin verran uutta opetellessa. Onneksi ei tarvitse yksin ihmetellä. Yhtäkkiä huomattiin, että kello onkin jo kymmenen ja voisi olla järkevää lähteä kotiin. Olipa kiva oppia taas uutta.

Kotona oma ilta alkoi sitten vähän myöhemmin. Join teetä Heavy Metal -mukista, joka alkaa olemaan jo varmaan 10 vuotta vanha. Söin kolme klementtiiniä ja neuloin villasukkaa. Huomenna uusiksi. Työt ja huvit.

kukat_mustavalko_1

 

Lue myös

Ihana uusi alku

Uusi alku, uusia ihmisiä, uusia kokemuksia. Rakastan näitä hetkiä. Tänään oli taas sellainen päivä. Vatsan pohjassa tuntuu, että nyt on alkamassa jotain siistiä. Tiedän, että tulen yllättymään, hämmästymään, ilahtumaan, ahdistumaan ja turhautumaan. Tulen varmasti oppimaan paljon.

Muistiinpanoja Tiimimestarit -valmennuksen ensimmäisestä päivästä

Tapasimme tänään ensimmäistä kertaa Tiimimestarit-ryhmämme kanssa. Meitä on parikymmentä henkeä eri puolilta Suomea ja erilaisilla taustoilla. Odotukset 1,5 vuoden valmennukselle olivat kuitenkin hyvin innostuneet ja loppujen lopuksi aika samanlaiset. Puheissa nousi esiin muutosjohtaminen, raikkaiden ajatusten hakeminen, uusien tuulien etsiminen, valmentava johtaminen, totuttujen tapojen hylkääminen, organisaation kehittyminen ja ajan antaminen ajattelulle.

Omalla kohdalla yksi syy lähteä mukaan Tiimimestarit-valmennukseen oli tarve saada aikaa ajattelulle. Eikä vain aikaa ajattelulle vaan myös erilaisia ihmisiä ympärille valmiina innostumaan, yllättymään ja kehittymään. Tulevan vuoden aikana elämässäni on luvassa paljon muutoksia ja kaiken sen keskellä tekee hyvää välillä vetäytyä irti normaalista arjesta ja pysähtyä.

Valmennukseen kuuluu kolmen päivän lähikertoja maatilamatkailukohteissa. Silloin keskitytään kulloiseenkin aiheeseen intensiivisesti teorian ja dialogin keinoin.  Aihe saa iskostua tajuntaan ja sen jälkeen omassa arjessa käytetään hyväksi oppeja ja oivalluksia rohkeasti kokeillen. Arki on olennainen osa prosessia. Ihana kuitenkin tietää, että nyt kalenterissani on yhteensä kuusi reissua, jolloin aikani ja resurssini kohdistuvat vain oppimiseen ja oivaltamiseen. Lähikertojen aiheet ovat oppiminen, johtaminen, asiakkuudet, innovointi, brändi ja tarjooma sekä karaktäärin synnyttäminen.

Tiimimestarit_tutkinto_Partus_Road_Map

Odotan tätä niin kovasti. Olen koukussa itseni kehittämiseen, ja on mukava tietää, että se ei jää vain yksinopiskelun varaan. Tottakai jatkossakin tulevissa työkuvioissa arvioin omaa kehitystäni ja pyydän ahkerasti palautetta. Luen kirjoja ja artikkeleita sekä käyn seminaareissa ja katson niitä netistä. Se on minulle luontaista. Siitä huolimatta pidän ajatuksesta, että pääsen oppimaan myös valmennuksen muodossa niin, että minulla on joukko ihmisiä, joiden kanssa jakaa ajatuksia ja kokemuksia.

Tavoitteet Tiimimestareihin

Pyrin kirjoittamaan blogiini välillä ajatuksia Tiimimestareiden etenemisestä, toimii mukavasti oppimispäiväkirjana. Tämä olkoon sen ensimmäinen osa. Yleensä teen selkeät tavoitteet tämänkaltaisille ”matkoille”. Nyt kuitenkin tavoitteiden tekeminen tuntuu jotenkin… turhalta. En usko hetkeäkään, että osaisin sanoa, mihin minun pitäisi suunnata nyt. Ainakaan niin hyvin, että osaisin tehdä tavoitteita. Yritetään kuitenkin.

  1. Luen kirjoja kaikkien lähikertojen välillä.
  2. Kirjoitan kaikkien lähikertojen välillä.
  3. Opin jokaiselta Tiimimestarit 71 -ryhmän jäseneltä jotain.
  4. Löydän oman tyylini johtaa ja valmentaa.
  5. Otan rohkeita askeleita omien hullujen ideoiden viemisessä käytäntöön.

Kerta toisensa jälkeen yllätän itseni innostuksella ja ideoilla, joita saan lukemalla. Haaste on vain rauhoittaa itsensä pysähtymään. Sen vuoksi lukeminen tavoitteisiin. Tähän liittyen olenkin jo kirjoittanut kirjahaasteesta.

Tiimimestarit - Parhaat kirjat

Kirjoittaminen on tavoitteissa, koska olen huomannut sen selventävän omaa ajatusteni sekamelskaa. Välillä aivoni tosiaan ovat kuin televisio, jossa on tuhat kanavaa päällä yhtä aikaa. Kirjoittaminen kuitenkin selkeyttää sitä. Enkä oikein muutenkaan usko oivalluksiin ja ajatuksiin, jotka pidetään itsellä. Paljon mielenkiintoisempaa jakaa ajatukset ja ehkä jopa saada aikaan keskustelua.

Kolmas tavoite liittyy vahvasti omaan suhtautumiseeni oppimisessa. Jokaiselta ihmiseltä voi oppia jotain. Käytiin tänään vasta lyhyt esittelykierros, mutta osaan jo nyt sanoa, että näiltä ihmisiltä opin varmasti paljon. Niin erilaisia ihmisiä ja kuitenkin samanlaisia.

Neljäs tavoite liittyy omaan tyyliini johtaa. Voisin väittää tuntevani jo oman johtamistyylini. Olen innostava ja kannustava, ja johdan valmentavalla otteella enemmän oivalluttaen kuin käskien. Tämän kaiken lisäksi minulla on erittäin vahvat mielipiteet ja välillä liiankin suora puhe. Ristiriitojen nainen. Haluaisin kuitenkin ehkä vielä hieman järjestelmällisemmin hahmottaa, mikä tapa sopii minulle parhaiten ja miten hyödyntää sitä erilaisiin ihmisiin.

Nuo neljä tavoitetta tuntuivat vielä jotenkin pliisuilta ja epämääräisiltä, joten viimeisenä tavoitteena on rohkeat harppaukset. Seuraavan 1,5 vuoden aikana on tapahduttava jotain niin suuria asioita, että sydäntä kouraisee. En salli itselleni muuta tapaa elää nyt. Suututtaa, jos minusta tulee nyt jo turvallisiin vaihtoehtoihin tukeutuva rauhallinen persoona. Sille on oma aikansa joskus paljon myöhemmin.

”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa puolikuollutta elämää.”

– Minna Canth

Proakatemian koskimaisema talvella

Kaunis Tampere Proakatemian tiloista katsottuna

 ENG // Team Mastery journey beginning. Fresh ideas coming soon.

 

Lue myös

Valmiina seikkailuun

Opin joskus yläasteella, ettei kenenkään ystävä kannata olla vain sen takia, että on aina ollut. Kannattaa ennemmin antaa aikansa niille, jotka sen ansaitsee. Samalla mentaliteetilla olen koittanut suhtautua myöhemminkin elämässäni ihmissuhteisiin, työpaikkoihin, perinteisiin ja paikkoihin. Muutos on usein hyvästä. Sitä mietin usein uudenvuodenaattona.

Uusi vuosi on ollut pitkään suosikkijuhlapyhäni. Rakastan sitä uuden alun tunnelmaa. Jokin siinäkin kiehtoo, kun kaikki pysähtyy hurraaamaan samalla hetkellä. Raketit räiskyy, pariskunnat suutelee, hymyillään, iloitaan ja kilistellään. Itse olen yleensä hiljaa sillä hetkellä, kun vuosi vaihtuu. Yleensä skumppalasi kädessä ja katse kohti ilotulituksia. Mietin, mitä on tapahtunut viimeisen vuoden aikana ja mihin olen menossa. Onko hyvä olla?

Viimeisen vuoden aikana olen matkannut kaksi kertaa rakastamaani kaupunkiin Pietariin, Venäjälle. Lisäksi kävin Madridissa kolmen upean naisen kanssa. Koin myös ensimmäisen täysin puhtaasti lomailuun tarkoitetun reissun Kroatiassa rakkaan Aleksini kanssa. Syksyllä lensimme 16 hengen Incore-tiimimme kanssa Brasiliaan, jossa toteutimme kaksi projektia. Toinen Vitóriassa ja toinen Salvadorissa. Siellä viihdyimme 2,5 viikkoa. Ei toki pidä unohtaa myöskään elämäni ensimmäistä Tallinnan reissua, joka toteutettiin koko Proakatemian voimin tammikuussa. Haha, aikamoinen reissu olikin.

Pietari ja Venäjä - kaupunki ja maa, joita rakastan
Pietari ja Venäjä – kaupunki ja maa, joita rakastan

Matkustamisen lisäksi tein opparin asenteiden muodostumisesta ja niihin vaikuttamisesta. Valmistuin tradenomiksi. Ennen näitä Proakatemia muutti uusiin tiloihin, jotka ovat upeat. Oma koti kuitenkin pysyi paikoillaan, mutta levottomana luonteena olen jo aivan kyllästynyt tähän kotiin. Mieheen en kuitenkaan. Edelleen ihmettelen, miten olen löytänyt Aleksin. Kotiin tullessani minun ei tarvitse olla hiljainen, rauhallinen, järkevä, järjestelmällinen tai harkitseva. Olen löytänyt vertaiseni. Tämä vuosi on jälleen kasvattanut ja muuttanut minua. Ei ehkä yhtä paljon kuin edellinen, mutta paljon kuitenkin. Olen itsevarma ja rohkea, mutta herkkä ja havainnoiva. Ilmassa väreilee odottava tunnelma ja olen valmis liikkumaan eteenpäin, kovempaa, korkeammalle.

Juuri nyt muutos on ilmassa eikä vain vuoden vaihteen vuoksi. Valmistuminen on takana. Reilun viikon päästä on Proakatemialla vuosigaala, joka on samalla Incoren ja Volumin potkiaiset. Sanon haikeat hyvästit Proakatemialle, mutta olen kyllä täysin valmis siirtymään alumnin rooliin. Uudet seikkailut odottavat. Ensi vuoden aikana aloitan Tiimimestarit-koulutuksen, joka varmasti opettaa minulle paljon yrittäjänä, johtajana ja ihmisenä. Sisustan asuntomessuille Seinäjoelle kaksikerroksisen omakotitalon, joka kantaa nimeä LKV vaisto -talo. Hoidan myös taloon ja asuntomessuihin liittyvää viestintää LKV vaistossa, joka on perheyrityksemme. Samalla haen töitä Helsingistä. Edessä on siis myös muutto Helsinkiin. Tampere jää melkein seitsemän vuoden asuminen jälkeen taakse. Uusi kotikaupunki ja uudet kuviot odottavat. Suunnitelmat ovat suurimmalta osalta auki, mutta kun mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista.

Pori Jazzeissa Aleksin kanssa
Pori Jazzeissa Aleksin kanssa

Muutos on hyvästä, mutta olen myös oppinut aika hyvin tuntemaan itseni ja tietämään, mistä ja kenestä kannattaa pitää kiinni. Onneksi vietänkin vuodenvaihteen Aleksin ja rakkaan kaveriporukkani kanssa. Porukan, joka on ollut kasassa jo yli 10 vuotta ja kasvanut vain entisestään tyttöystävillä ja Aleksilla. Tällä kertaa juhlitaan samalla Pekan ja Suvin tupareita. Parempaa päätöstä vuodelle 2015 en voisi toivoa.

// Learning and growing with the best people. Year 2016, I’m ready for you!

Pakkastyttönä Pietarissa
Pakkastyttönä Pietarissa
Joelin kanssa Pietarissa baarissa, jossa uutta vuotta juhlitaan joka yö. Pakkasukko ja pakkastyttö kuuluvat venäläiseen perinteeseen.
Joelin kanssa Pietarissa baarissa, jossa uutta vuotta juhlitaan joka yö. Pakkasukko ja pakkastyttö kuuluvat venäläiseen perinteeseen.
Vappu
Vappuaatto Ihanamäessa. Ihanat naiset ja niiden miehet.

IMG_1891

Viikinsaari, Tampere, Finland
Viikinsaari, Tampere, Finland
Vitória ES, Brasilia. Uusia ja vanhoja ystäviä.
Vitória ES, Brasilia. Uusia ja vanhoja ystäviä.

 

Follow my blog with Bloglovin

Lue myös

After Brazil

 

It is weird. To be back, I mean. After spending over two weeks in Brazil.

The plane landed at 9 PM. Finland was so dark. We still had to drive about 2 hours to Tampere. We were listening to some Finnish songs and dreaming about shower and Finnish rye bread.

It felt weird to be in Finland again. This dark and cold country, where everything is so efficient and clean.

 

london heathrow airport
London Heathrow airport

 

 

When I got home, I fell asleep immediately. The next morning was weird, too. And it still is. Over two weeks of Brazilian food, hotel rooms, friends, weather, cities and Portuguese. And now – suddenly everything is Finnish again. And there are laundry to do and food to buy. Don’t get me even started about work and school duties.

I guess time stopped for a while and now it’s going on again, but I’m not ready.

 

// Outoa olla kotona. Miten nopeasti suomen kieli ja kaikki muukin suomalainen voikaan alkaa tuntua oudolta? Nyt pitäisi taas saada aivot arkiasentoon, mutta ei oikein tunnu luonnistuvan. Onneksi tämä päivä nyt vähän rennommin. Alla nostalgiabiisi, jota kuunneltiin Helsinki-Tampere -välillä autossa. Kuinka moni muistaa sanat?

 

 

Here’s a Finnish version of Lemon tree song. It’s a song about missing your home. I remember this from my childhood.

Lue myös

Kaikki on vaan niin ihanaa

Olen huomannut, että on kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka antaa ilon ja surun näkyä, kuulua ja tarttua. Sitten on niitä, jotka vaikuttavat suhteellisen neutraaleilta riippumatta olotilasta. Kel’ onni on, se onnen kätkeköön.

Ei tarvitse paljoa arvailla, kumpaan ryhmään kuulun. Välillä haluaisin vaan pysäyttää jokaisen vastaantulijan ja kertoa, mistä kaikesta olen juuri silloin innoissani.

Alkoi pakostakin naurattaa, kun kuulin Chisun Ihana-biisin kertsin. Välillä omakin onnentoitotus milloin mistäkin aiheesta on juuri niin ällöihanaa, kuin biisin kertosäe.

”Ku beibi sä oot vaan niin ihana.
Sun kanssa kaikki on vaan ihanaa.
Mä haluun olla sulle ihana.
Tää kaikki on vaan ihan ihanaa.
Sä oot ihana.
Ihana.”

”Kun Selinalla on hyvä päivä, kaikilla muillakin on. Kun Selinalla on paska päivä, kaikilla muillakin on.” Se on sekä hyvä että huono juttu. Turhautumiseni näkyy niin suuresti jo pelkästä elekielestä, että paino tuntuu muidenkin harteilla.  Onneksi olen aika hyvin oppinut huomioimaan mielialani vaikutuksen muihin.

Hyvä/huono päivä on kuitenkin asennekysymys. Kun levittää ympärilleen hyvää fiilistä, se tulee aina myös takaisin. Lumipalloefektin tavoin se vaan tarttuu ihmisestä toiseen ja kasvaa.

”If you met an asshole in the morning,
you met an asshole.
If you keep meeting assholes the whole day,
you’re the asshole.”

Tässä vielä se Chisun biisi. Toi kertsi. Pistää hymyilemään leveemmin.

Lue myös