Tag: luovuus (Page 1 of 2)

Great Vibes Day

Olipa ihana päivä. Emme ole kertaakaan pitäneet tiimimme kanssa rentoa päivää yhdessä ilman töitä. Nyt siis päätimme yllättäen maaliskuun alussa, että 22. maaliskuuta on Great Vibes Day. Ja keksin oikeastaan edellisellä viikolla vasta, mitä tekisimme.

Selina järjestää hauskan päivän yhdessä = kävellään vesisateessa harmauden keskellä

Otimme siis aikaa taiteilulle. Miten kiva olikaan valoisaan aikaan ajan kanssa pysähtyä olemaan luova ilman sen suurempaa ja syvempää tavoitetta tai tarkoitusta. Sai vain tehdä, inspiroitua ja uppoutua. Suosittelen isosti ihan jokaiselle, mutta etenkin luovan työn tekijöille. Se on aivan eri asia kuin töitä tehdessä. Ei rajoja, ei vaatimuksia, ei tulostavoitteita. Vain luovuutta.

Aiheena taidepläjäykseemme oli omakuva, mikä olikin yllättävän innostavaa. Omakuvaa tehdessä alkaa pakostakin miettiä itseään. Ja koska nyt ei ole kyse valokuvasta, se voi olla hyvin surrealistinen, yllättävä, erikoinen. Mietin itsekin alkuun, että yhdistäisinkö kuvaan jotain vertauskuvallisia elementtejä, mutta loppujen lopuksi päätinkin vain maalata vihreän ja sinisen sävyillä lähikuvan kasvoistani vakavina. Siinä sitten tuijotteli omia kasvojaan pari tuntia kehittäen työtä eteenpäin tietämättä, millainen lopputulos tulisi olemaan.

Maalaaminen oli todella rentouttavaa ja vaihdoimme välillä muutamia sanoja, mutta enimmäkseen keskityimme omaan työhön. Mandi käytti useita eri tekniikoita ja Emilia ehti tehdä useammankin version lyijykynätöinä. Itse valitsin akryylimaalit, joiden vahvoja sävyjä rakastan. Lopuksi esittelimme omat tuotoksemme. Naureskelimme myös ajatukselle, että mitä jos laittaisimme tuleville verkkosivuille yhteystiedot-sivulle nämä kuvat edustamaan meitä, hehe.

Kävimme myös yhdessä kävelyllä Härmälänsaaressa, mistä tämän postauksen kuvatkin ovat. Sekin oli ihmeen inspiroiva reissu – vesisateessa, utuisen harmaan tunnelman ympäröimänä. Tasaisen jään pehmeä yleisilme oli hieno kontrasti rannan rouheille, tummille kiville. Kaunista. Otin puhelimella joitain kuvia, mutta aloin taas ikävöidä valokuvausharrastusta. Se on ollut tauolla osittain hajonneen akun vuoksi ja osittain jostain olemattomasta tekosyystä. Ehkä olisi aika kaivaa taas kamera esiin.

Päätimme illan yhdessä kokkaillen ja komediaelokuvaa katsoen. Juuri nyt kaipasinkin tällaista rauhallista, hiljaista, rentouttavaa päivää hyvässä seurassa. Feels good.

Koska viimeksi istuit alas ja teit luovaa työtä ihan vain omaksi iloksesi?

Selina Kustula

Käytin tätä kuvaa osittain mallina omakuvaani maalatessa.

 

 

Olo kuin muffinssilla mukissa

Olen kokeillut useita mukimuffinssiohjeita, koska onhan se parhaan reseptin löytäminen tärkeä asia, ja tähän mennessä paras on ollut Chez Henkan versio.

Samaistun juuri nyt tuohon muffinssiin. Viikonloppu meni vuorokauden ympäri töiden parissa sykkien. Ja koska resurssit ovat pienet, tekivät samat ihmiset myyntiä ständillä, haastatteluita, neuvottelivat yhteistöistä muiden yritysten ja yhteisöjen kanssa ja markkinoivat ja kävivät keskustelua somessa. Hullu hälinä päässä. Sitten vielä, kun kyse on omasta yrityksestä, kaikki informaatio toimii myös sytyttimenä uusille ideoille ja ajatuksille. Näen päässäni kuinka to do -listan pää hyppäsi kilometrikaupalla kauemmas.

Ani Kellomäki teki oikein mainion YouTube-videon luovassa työssä jaksamisesta ja ”tehojen laskemisesta”. Juuri nyt ei aivan samasta tilanteesta ole kyse, mutta samaistun tuohon ajatukseen tietoisesta rauhoittumisesta. Toimii myös lyhyemmän ja pienemmän mittakaavan asioissa. Päässäni on jonkinmoinen ylikuormitus informaatiota, inspiraatiota, sosiaalisuutta. Olo on kuin muffinssilla mukissa.

Nyt siis hidastetaan hetki. Kävin jopa kävelyllä auringonpaisteessa. Tänään rauhoitetaan oma tahti takaisin normaaliin rytmiin, eikä vastaanoteta liikaa informaatiota. Nyt ei innostuta tai imetä uutta tietoa tai ainakaan kehitytä. Muki on täynnä ja muffinssi paisuu yli, jos ei välillä rauhoita mieltä.

Niin ja siis mukimuffinssillahan tarkoitetaan mikrossa valmistettavaa muffinssia. Kuivat ainekset sekaisin mukiin, rasva ja kahvi sekaan ja muki mikroon. Niin simppeliä. Itse laitan vielä kasan pakastemustikoita taikinan päälle ennen mikroon laittamista.

Kirjoittelen vielä tällä viikolla MP-messuista, että miten ne nyt meni :) Mutta odotellessa voitte käydä tsekkaamassa MustRiden minuutin videokoosteen

innovointi luovuus Albert Einstein

Yäk, innovointi

Onko innovointi kirosana?

Minulla on kysyttävää teiltä. Miksi innovointi sanana tuntuu suorastaan kirosanalta? Se aiheuttaa huokailua. ”Tunkekaa innovaatiota perseeseenne”, vai miten se menikään?

Tuntemani teekkarit puhuivat aikoinaan käsien heiluttelusta. Sen voin heidän näkökulmastaan vielä ymmärtää. Aiheesta opettaminen voi tuntua hömpältä verrattuna lujuuslaskelmiin. Sen sijaan tällaisen yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tradenomin näkökulmasta on outoa, että innovointi aiheuttaa, no, huokailua.

Sana innovointi tuo mieleeni tilanteen, jossa valmistautumaton porukka silmät ristissä aamutuimaan laitetaan innovointimenetelmien kera keksimään hulluja, järjettömiä ideoita ilman rajoja. Pakon edessä, än-yy-tee-NYT. Innovointisession lopuksi on vihkoon kirjoitettu kasa ideoita, joihin ei koskaan palata. Mikä meni pieleen?

Mitä innovointi ja luovuus oikeastaan on?

Kuitenkin, kun mietin asiaa tarkemmin, työni on käytännössä suurimmalta osin innovointia. Tiimini kanssa pyrimme nimenomaan luomaan uutta, innovoimaan. Se vaatii paljon luovuutta ja sitä kautta inspiraation ja flown hallintaa. Luovuus on todella vaikeaa, jos on stressaantunut ja pitäisi saada asioita aikaiseksi, joten se vaatii myös johtajalta tekoja.

Jos päästän irti sanasta innovointi ja vaihdan paljon mukavempaan sanaan, luovuus, mitä tapahtuu? Jään miettimään, mitä luovuus tarkoittaa tai pikemminkin ei tarkoita. Mikä on luovuuden vastakohta? Kyselin tätä tutuiltani. Vastauksina tulivat mm. muuttumattomuus, rutiineissa pysyminen, muutosvastarinta, kopiointi, vanhassa pysyminen. Oletteko samaa mieltä? Tuleeko muita vaihtoehtoja mieleen?

Tutkitaanpa hieman asiaa

Otan nyt luettavakseni kaksi paljon kehuja saanutta kirjaa: Alf Rehnin Vaaralliset ideat ja Austin Kleaonin Steal Like an Artist. Saa ehdottomasti suositella muitakin ja samoin artikkeleita aiheeseen liittyen.

Mielessäni pyörii monia kysymyksiä. Miten luovuutta, uuden luomista, edesautetaan työyhteisössä? Miten voin vaikuttaa omaan luovuuteni? Tarvitseeko kaikkien yritysten edes innovoida mitään – olla luovia? Miten rutiinit ja rajat vaikuttavat luovuuteen? Mistä ihmiset oikeasti puhuvat, kun he puhuvat innovaatioista, innovoinnista, luovuudesta?

Mitä ajatuksia teille herää tästä kaikesta?

 

 

Luovan työn vaiheet

Aivan kuin olisi koko pääkoppa lukossa. Pari viikkoa on mennyt sairastaen ja tuntuu, että kropan lisäksi ajatuksetkin ovat aivan jumissa. Mutta kokemukseni mukaan kirjoittaminen auttaa aina. Varsinkin silloin, jos kirjoittaminen tuntuu vaikealta.

Jonkin illanistumisen yhteydessä tuli puhetta erilaisista työskentely-ympäristöistä. Eräs keskusteluun osallistuneista kertoi, ettei hän pystyisi tekemään luovaa työtä yhtä kurinalaisesti, jos hän ei meditoisi säännöllisesti, normaalina arkena päivittäin. Luova työ nimittäin harvemmin toimii kellokortin mukaan. Usein kroppaa on helpompi komentaa tekemään töitä kuin omaa pääkoppaa.

***

Edelleen opettelen vaikuttamaan tehokkuuteeni. Hyvänä päivänä flow-tilassa saan valtavasti aikaiseksi. Inspiraation iskiessä saattaa puolen päivän aikana tehdä neljän päivän työt. Tätä voi tietysti monin tavoin pyrkiä hallitsemaan. Osalle toimii selkeä tasapainotus eli vapaa-ajalla esimerkiksi urheillaan, remontoidaan ja käydään keikoilla. Käytännössä siis tehdään jotain, mikä ei liity mitenkään työhön. Toisille taas merkittävämpää on työympäristöön vaikuttaminen. Hakeudutaan oikeanlaisten ihmisten pariin, luodaan inspiroiva työtila ja tehdään etätöitä vaikka kotoa tai mökiltä käsin.

Omalla kohdallani väittäisin tärkeimmässä roolissa olevan sopiva sykli eri osa-alueiden välillä. Marssijärjestys voisi olla suurin piirtein seuraavanlainen.

  1. Informaatio- / inspiraatioähky.
  2. Sulattelu.
  3. Uuden luominen.
  4. Tekeminen.

Havainnoin ympäristöäni kuin ADHD-diagnosoitu. Kaikki mahdollinen on kiinnostavaa ja usein vielä aivan yhtä kiinnostavaa keskenään. Ei ole olemassa vähemmän relevantteja tekijöitä. Imen joka suunnalta informaatiota ja huomioin pieniä yksityiskohtia ja pyrin luonnostaan löytämään asioiden väliltä yhteyksiä. Kaikki tämä vieläpä todella tehokkaasti, mikä voi välillä dialogitilanteissa olla haasteellista. Huomaan tarkastelleeni asiaa jo kymmeneltä eri kantilta ja miettineeni erilaiset vaihtoehdot toimenpiteiden suhteen, kun keskustelukumppani vasta sulattelee asiaa.

Koen usein myös haasteelliseksi selittää ajatukseni kulun sanallisesti, koska ajatukseni haluaisivat jo juosta pidemmällä kuin suuni ehtii selittää. Vanha tiimikaverini Proakatemialla totesi joskus, että vaikka puhun paljon, sanottavani on usein perusteltua ja siitä huomaa, että olen analysoinut asiaa jo syvällisesti ennen sen sanomista. Vauhdissa on vahvuutensa sekä heikkoutensa. Olen onneksi opettelut myös odottamaan. Pidän muistivihkoa mukana tilanteissa, joissa on useampi keskustelija ja suunvuoroa ei saa aina välittömästi. Helpottaa, kun voin kirjoittaa nopeasti ylös jonkin ajatukseni. Silloin siitä voi päästää irti ja keskittyä paremmin kuuntelemaan ja antaa toisten sanojen vaikuttaa omaan ajatteluun.

***

Keskustelut eivät toki ole ainoat tilanteet, joissa koen meteliä aivoissani. Sama tunne tulee eri kulttuureista, uusista paikoista, taiteesta, televisiosarjoista, elokuvista, kaupungilla kävellessä, sosiaalisesta mediasta, uutisista, kirjallisuudesta… Mistä ikinä ajatuksia herääkin. Inspiraatiota löytää kaikkialta. Ehkä kuitenkin eniten ihmisistä.

Kun pää on täynnä tavaraa, täytyy se saada sieltä jotenkin ulos. Järjestellä syttyneitä hehkulamppuja paikoilleen johtopäätöksiksi. Pikkuhiljaa hakien selkeyttä kokonaisuuteen. Ehkä johtuen suuresta kaaoksesta, joka päässäni yleensä vallitsee, koen tarvetta löytää yhteyksiä ja samankaltaisuuksia. Välillä se, mitä olen oppinut toisesta asiasta, saattaa toimia myös aivan toisenlaisessa yhteydessä. Kaikesta kiinnostuminen kääntyy usein eduksi, kun ratkaisu löytyy yllättävän nurkan takaa.

Periaatteessa sotkun selvittämistä voi tehdä myös keskustelemalla, mutta ihmiset – kuten sanoin – herättävät lisää ajatuksia. Ja välillä siinä kohtaa saattaa tulvia jo yli. Välillä tulee tietyille kavereille pidettyä monologi omasta ajatuksen kulusta ja siinä ajatus kirkastuukin, kun sitä yrittää selkeästi selittää ulkopuoliselle. Toimii samalla tavalla kuin tavoitteellisempi blogikirjoitus. Tarkoitan siis kirjoitusta, jossa todella yritän saada pointtini kirkkaasti esiin. Ei siis sellaista kirjoitusta kuin tämä. Tämä on vain ajatuksenvirtaa, jolla teen kevätsiivousta päässäni.

***

Vaikka asian puhuminen, kirjoittaminen tai vaikka mindmapiksi piirtäminen auttavat selkeyttämään ajatuksen, tarvitsen yleensä ennen sitä hetken sulattelemiseen. Jotkut kuulemma käyttävät siihen liikuntaa ja se varmasti olisi terveellisempi vaihtoehto. Omalla kohdalla valinta osuu kuitenkin johonkin muuhun hiljaiseen tekemiseen. Sushin näpertäminen toimii siihen hyvin, samoin villasukkien neulominen. Pyykkien ripustaminen, bussimatkat, junamatkat, pyykkääminen, kotimatkat, valokuvaaminen, maalaaminen. Tärkeintä kuitenkin on, että virikkeet vähenee ja ajatuksille on aikaa ja hiljaisuutta. Välillä tuntuu, että tälle tulee aivan pakottava tarve, mutta joskus taas virikenarkkarin voi olla hyvinkin vaikea luopua Snapchatistä, Netflixistä ja Whatsappistä.

Sulattelun jälkeen tulee yleensä aika luonnostaan uuden luominen. Minulla on pakottava tarve saada sekasorrosta jokin johtopäätös aikaiseksi. Jokin selkeä mallinnos, uusi ajatus, erilainen näkökulma, vanhan todeksi toteaminen. Jokin ratkaisu on luotava. Tai edes uusi kysymys. Myös tämä on usein tehtävä yksin tai ainakin yksinpuheluna. Joissakin tilanteissa onnistuu myös porukalla, kun saadaan oikeanlainen rytmi ja ihmiset toimivat hyvin yhteen. Jos se ei onnistu porukassa, haluan ennemmin hakeutua kokoamaan palasia yksin tai parina. Suurien kokonaisuuksien järjestäminen ja kaaoksen keskellä selkeyden näkeminen on ehkäpä se minulle ominaisin ja mieluisin työtehtävä.

***

Viimeisenä vaiheena on tekeminen. Tämä on varmaankin haastavin osuus minulle, koska aivoni toimivat edelleen yhtä levottomasti kuin ensimmäisessä vaiheessa. Inspiroidun uusista asioista ja etsin niihin päässäni ratkaisuja, visioin tulevaa. Tämä saattaa olla osittain syynä siihen, että mieluiten johdan. Jollain muulla on paremmin malttia siihen itse toteutusvaiheeseen. Omat aivoni etsivät jo uutta sotkua. Jos kuitenkin olen myös toteuttajan roolissa, etsin yleensä itselleni kaverin siihen. Seura ja yhdessä tekeminen motivoivat.

Kuulostavatko vaiheet tutuilta? Onko teillä jotain konkreettisempia kikkoja luovan työn tekijänä oman flown hallitsemiseen? Aihe kiinnostaa, mutta en ole tämän oman mutuiluni lisäksi perehtynyt asiaan.

Selina Kustula


// Kuvissa näette villasukat, jotka tein ystävälleni Annelle alkukeväästä. En ollut koskaan tehnyt tuollaisia sukkia, mutta ihan hyvin onnistui Novitan ohjeella. Äärimmäisen palkitsevaa, kun tekee jotain uutta ja näkee koko ajan konkreettista valmista jälkeä.

Bloggaamisesta

twitter_bloggaaminen_jani_wahlman_selina_kustula

Satuinpa aamun Twitter-feediä selatessa törmäämään Jani Wahlmanin oivallisen tekstiin bloggaamisesta. Aloin miettiä, mitä itse saan tästä. Viime aikoina olen kirjoittanut noin tekstin per viikko. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Aivan kuten Janilla myös minulla parhaat tekstit ovat syntyneet nopeasti flow-tilassa. Suosikkini on varmaankin Onnellisuudesta. Olen myös mielenkiinnolla seurannut, mitä reittejä pääsen kuulemaan ihmisten reaktioista teksteihini. Jotkin blogikirjoitukseni saavat aikaan henkilökohtaisesti minulle tulevia yksityisviestejä (Whatsapp, Facebook). Tykkäyksiä tulee välillä paljon ja välillä vain pari. Sen sijaan jotkin aiheet innostavat ihmiset kommentoimaan ja keskustelemaan (Blogi, Facebook, Twitter). Yritän kuitenkin olla kiinnittämättä näihin liikaa huomiota.

Blogi on minulle ensisijaisesti ajattelun apuväline ja luova harrastus, mutta myös henkilöbrändin rakentaja. Ajattelun apuvälineellä tarkoitan sitä, että se hidastaa sopivasti. Olen aiemminkin kirjoittanut tänne siitä, kuinka luova työ rauhoittaa yliaktiivista mieltäni. Lisäksi kirjoittaminen pakottaa laittamaan ajatukset järjestykseen. Lauseet voivat mennä vain peräkkäin. Tekstille tulee alku ja loppu. Ja vaikka kirjoitusta kirjoittaakin yksin, kirjoittaa sen aina lukijalle. Saatan kirjoittaa tekstin vartissa ja työstää sitä tunnin. Ymmärtääkö tekstistä pääpointtini? Mihin päädyn? Mitä yritän sanoa? Eteneekö asia suurin piirtein selkeässä ja loogisessa järjestyksessä? Onko sitä helppo lukea?

Mietin aika paljon kirjoittamista lukijan kannalta, mutta en suinkaan sen vuoksi, että pelkäisin tulevani väärinymmärretyksi. Olen oppinut, ettei ajatusten tarvitse aina olla valmiita tai valmiiksi pureskeltuja. Tässäkin pyrin ajattelemaan tavallista keskustelua. Kun ensimmäisen puheenvuoron käyttänyt ei jauha asiaa täysin halki, jää tilaa keskustelulle. Ei lukijoita kannata automaattisesti aliarvioida. Kyllä siellä ruudun toisella puolella on medialukutaitoa ja sympatiaa. Yhtä lailla tavallisissa keskusteluissakin voi tulla väärinymmärryksiä, eikä se silti ole hyvä syy vaieta.

Vaikka pidän blogiani myös henkilöbrändini rakentajana, se on sitä vasta toissijaisesti. Olen päättänyt nauttia vapaasti siitä, että kyseessä on oma blogini, eikä yrityksen blogi. Voin temmeltää aihealueista toisiin ja syvällisistä pohdinnoista fiilistelyyn sekä romaanin mittaisista teksteistä parin lauseen postauksiin. En juurikaan mieti blogin lukijoiden toiveita tai mitä he haluaisivat lukea, vaikka lukijaa mietinkin selkeyden kannalta. Nautin vapaudesta suoltaa tänne asioita, jotka kiinnostavat minua juuri nyt. Sopiva sekasorto ja rajattomuus istuvat tähän omaan blogiini hyvin. Sen kummempia tavoitteita ei ole. Nautin ammatillisessa mielessä tarkkaan mietittyjen kohderyhmien ja tavoitteiden luomista suuntaviivoista, mutta oma blogini saa olla niistä vapaa alue.

Sekasorrosta huolimatta toivon blogin myös tukevan henkilöbrändiäni. Koen helpotuksen tunnetta, kun mielikuva minusta ei ole vain CV:n ja hakemuksen varassa. Blogi voi omalta osaltaan tuoda esiin millainen olen, mitä teen ja miksi. Käsittääkseni joillekin henkilöbrändin ajattelu aiheuttaa paineita ja mieleen nousee esittäminen, mutta itse en osaa näin ajatella. Kaikki sisältö mitä tänne (tai sosiaaliseen mediaan ylipäätään) tuotan, pohjautuu omiin ajatuksiini, jotka taas pohjautuvat omiin arvoihini. Kyllä minä niiden takana pystyn seisomaan ja mielelläni tuon ne julki. Oli se lukija sitten ystävä, asiakas, anoppi tai presidentti. Henkilöbrändistä ja henkilöbrändiasennevammoista olisi paljon juteltavaa, mutta Katleena Kortesuo kirjoittikin jo tässä ihan hiljan mielestäni kattavan paketin myytinmurtajia.

Kirjoittaminen jo itsessään tuottaa iloa ja selkeyttä ajatuksiin, mutta ei se ilman lukijaa ole oikein mitään. Tai olisihan se vähän niin kuin yksin tyhjässä huoneessa juttelisi, mutta enemmän nautin keskustelusta ja ajatusten vaihtamisesta. Kiitos siis kaikille lukijoille. Näissä mietteissä eteenpäin.

 

Page 1 of 2

Kuvat minun kuvaamia, ellei toisin mainita. & Teemasta kiitos Anders Norén