Tag: rakentaminen

Vanha Juhana - juhlapaikka Porissa

Ruhtinaan sali

Tulee aika paljon Porissa pyörittyä, mutta usein liikkuminen rajoittuu kauppaan, anoppilaan ja mökille. Pitäisi ehkä useammin tutkia kaupunkia laajemmin. Kävimme nimittäin ekstempore lounaalla ravintola Wanha Juhanassa ja kyllä kiitin itseäni, että olin sinä päivänä napannut kameran mukaan.

Ruhtinaan sali / Wanha Juhana / juhlapaikka Porissa / ravintola

Ihastuin välittömästi alakerran Sepänsalin tunnelmaan: taljoja, punaista tiiltä, tarkkaan harkittu valaistus. Pystyy melkein kuvittelemaan viikinkejä istumaan oluelle johonkin pöydistä. Hienot puitteet työmiesten lounaalle – kyllä kelpaa! Keskityin Sepänsalissa lähinnä syömiseen, mutta voitte kurkata kuvia Wanha Juhanan verkkosivuilta.

Kun hämyisestä kellaritilasta nousee portaat ylös, ei voi olla huokaisematta ihmetyksestä. Yläkerran Ruhtinaan sali on kyllä nimensä mukaisesti aivan toista maata. Valo tulvii valtavista ikkunoista ja vanha lankkulattia natisee jalkojen alla. Rouheat, puiset ikkunaluukut luovat hienon kontrastin tilan selkeisiin ja vaaleisiin linjoihin. Tuntuu kuin itsekin kasvaisi pituutta huonekorkeuden myötä.

Wanha Juhana / Pori / Ruhtinaan sali / juhlapaikka Ruhtinaan sali / Wanha Juhana / juhlapaikka Porissa Ruhtinaan sali / Wanha Juhana / juhlapaikka Porissa / ravintola / puulattia

Ravintola sijaitsee yhdessä Porin vanhimmista rakennuksista. Se on rakennettu kaupaksi ja kauppiaan kodiksi 1898. Pitkään historiaan mahtuu paljon. Rakennuksessa on toiminut mm. Helmisen Nostokonepalvelun pääkonttori, autoliike, yleinen sauna, radioliike, parturi, kylmäkoneliike, taulukauppa ja koulu. Nykyisillä omistajilla rakennus on ollut 2003 vuodesta saakka ja Wanha Juhana avattiin 2010.

Ruhtinaan sali / Vanha Juhana / juhlapaikka Porissa / häät Ruhtinaan sali / Wanha Juhana / juhlapaikka Porissa / puulattiaRuhtinaan sali / Wanha Juhana / juhlapaikka PorissaRuhtinaan sali / Wanha Juhana / juhlapaikka Porissa

Mitäs pidätte? Täytyy kyllä jatkossa avata silmät ja pysähtyä Porissa vähän muuallekin, eikä vain sännätä vauhdilla mökille :) Onko vinkkejä, missä kannattaisi käydä?

Selina Kustula

 

 

Asuntomessut 2016 Seinäjoella: Pikaotoksia talolta

Apua, miten tää kevät on mennyt näin vauhdilla! Nämäkin kuvat on jo melkein kuukauden takaisia. Silloin keittiö oli aika lailla juuri toimitettu. Odotan jo to-del-la malttamattomana toukokuuta, kun päästään valokuvaamaan valmista taloa. Silloin siellä näkyy jo omakin kädenjälki. Siihen on kuitenkin vielä hetki aikaa, joten tässä muutama pikainen otos talolta.

Asuntomessut 2016 Seinäjoella kivitalo LKV vaisto -talo Asuntomessut 2016 Seinäjoella kivitalo LKV vaisto -talo Asuntomessut 2016 Seinäjoella kivitalo LKV vaisto -talo Asuntomessut 2016 Seinäjoella kivitalo LKV vaisto -talo Asuntomessut 2016 Seinäjoella kivitalo LKV vaisto -talo Asuntomessut 2016 Seinäjoella kivitalo LKV vaisto -talo

Remonttitunnelmia :) Viimeisiä viedään. Kohta päästään laittamaan kaikkea siistiä, pehmeää, lämmintä, tyylikästä…

Selina Kustula

 

#LKVvaistotalo #asuntomessut2016

Asuntomessut 2016 LKV vaisto -talo

Asuntomessut Seinäjoella 2016 tasoitusmies

Asuntomessut 2016 Seinäjoella: Seinät ja fiiliksiä koko prosessista

Asuntomessut Seinäjoella 2016

Olohuone ylhäältä katsoen

Seinät pystyssä ja tasaiset!

Ai että, miten energisoiva päivä. Voiko noin sanoa? Sanoin jo. Suunnitelmat asuntomessutalon suhteen etenevät ja käväisin iltasella piipahtamassa talolla. Asuntomessualue on kyllä hurjan pimeä, kun kaikki talot pimeinä, eikä oikein mitään katuvaloja missään. LKV vaisto -talossa oli kuitenkin lämpöistä ja valoakin saatiin.

Asuntomessut Seinäjoella 2016 - LKV vaisto -talo ja vaatehuone

Vaatehuoneen koko miellyttää ainakin omaa silmää! Taitaa tähän jokunen hylly mahtua.

Seinät oli tasoitettu ja seiniä ylipäätään oli ilmestynyt viime käyntini jälkeen. Yläkerta oli niiiin hieno! Aikaisemmin jakamassani pohjakuvassa oli hieman eri tavoin merkitty oviaukko kuin mitä lopputulos on. Severin ja Satun kanssa töitä tehdessä on hauska aina huomata, miten Severin ideat ja suunnitelmat elävät. Aiemmin makuuhuoneeseen oli tulossa oviaukko ulkoseinän viereen, sitten kaiteen viereen ja lopulta tulikin molemmat. Yllätyksiä täynnä tämäkin talo – suunnittelua myöten. Sehän sopii minulle.

Makuuhuoneeseen pääsee siis kummalta puolen seinää haluaa ja samoin vaatehuoneeseen, joka on makuuhuoneen ”perällä”. Kuvista saatatte saada jotain hajua siitä, mitä tarkoitan. Otin vain puhelimen mukaan ja auttamatta jäin kaipaamaan laajakuvaobjektiivia ja kunnon kameraa ylipäätään.

Asuntomessut 2016 Seinäjoella / LKV vaisto -talon makuuhuone

Molemmat kuvat otettu makuuhuoneessa. Ylempi katsoen aulaan ja kohti portaikkoa. Alempi (valitettavan sumea) kuva sen sijaan katsoen kohti vaatehuoneen oviaukkoa.

Asuntomessut 2016 – yllätyksiä täynnä

Eilen oli messukokous Duudsonit Activity Parkissa ja siellä oli paljon puhetta messuista kokonaisuudessaan. Seinäjoen asuntomessuista sanotaan, että ne tulevat olemaan yllätyksiä täynnä. Se on jo nähty niin hyvässä kuin pahassa. En olisi koskaan osannut kuvitella, että messualueella oikeasti jokin talo palaa purkukuntoon. Kuulin myös, että talo pyritään kuitenkin saamaan mahdollisimman valmiiksi messuihin mennessä. Nyt on purkuhommat käynnissä. Toivottavasti uudelleenrakennus sujuu ongelmitta.

Asuntomessut Seinäjoella 2016

Asuntomessualueelle rakentaminen on kyllä aivan oma lukunsa. Olen saanut nuoruuteni aikana seurata kolmen omakotitalon rakentamisen läheltä ja tiedän kyllä, että rakentamisprosessi on aina monivaiheinen ja mielenkiintoinen. Voitte varmaan kuvitella, että siinä on aivan eri meininki, kun koko asuinalue rakennetaan yhtäaikaa ja yli 100 000 ihmistä tulee ihmettelemään uusia taloja. Talojen lisäksi messut vaativat tarkkaan mietityt medianäkyvyydet, mainosmyynnit, parkkipaikkatilat, kuljetukset ympäriinsä, catering-palvelut, myyntialueiden paikkamyynnit, turvallisuussuunnitelmat, pelastussuunnitelmat ja vaikka mitä. Paljon viestintää, logistiikkaa ja myyntiä. Paljon ihmisiä.

Kaiken tämän aikataulutus on myös mielenkiintoista. Milloin kaiken pitää olla valmista? Milloin valokuvataan Dekoa ja TM-Rakennusmaailmaa varten? Milloin on median ennakkoretket? Paljon eri tahoja ja huomioitavia asioita. Kaikki tuntuu kuitenkin sujuvan hyvin. Viestintä ja vastuunjako toimii. Voin vain kuvitella, miltä taloihin muuttavista asukkaista tuntuu koko tämän pitkän prosessin jälkeen. Median myllytyksen, tuhansien messuvierailijoiden ja kaiken sen hälinän jälkeen. Yhtäkkiä se on ohi ja pikku hiljaa siirrytään kohti arkea.

Tuohon hiljaiseen arkeen on kuitenkin vielä pitkästi aikaa. Ja kovin hälinäkin on vasta edessä. Mielenkiinnolla sitä odotan.

Selina Kustula

 

#LKVvaistotalo #asuntomessut2016

Asuntomessut 2016 LKV vaisto -talo

Kuvat minun kuvaamia, ellei toisin mainita. & Teemasta kiitos Anders Norén