Tag: uudenvuodenlupaus

Miten kävi lupausten vuonna 2017?

Haastan sinut ottamaan puolikkaan A4-paperin tai muistivihkosi tai kalenterisi sivun ja summaamaan viime vuoden viidessä minuutissa. Ihan vain itseäsi varten ajatuskarttana tai listana tai miten vain. Mitä jäi mieleen? Mikä kosketti? Mikä vaikutti?

Itse huomasin, että kaikesta väsymyksestä, surusta, murheesta ja ahdistuksesta huolimatta vuodessa oli todella paljon todella positiivisia asioita. Kesällä juhlittiin kolmet häät, joissa rakkaat ystävät saivat toisensa. Jos oikein laskin, vuoden aikana oli myös viisi raskautta aivan lähipiirissäni! Ystävyyssuhteeni lähenivät entisestään ja koin paljon yhdessä ystävien kanssa. Kasvoin.

Mutta mites niiden tämän vuoden lupausten kävi? Kirjoitin viime vuonna uudenvuodenlupausten listan blogissa. Aika katsoa, kuinka kävi.

Tammikuussa en syö pizzaa lainkaan.

1.1.2017 saavuimme kotiin kello 4.00 aamuyöllä ja herättyämme vuoden ensimmäiseen päivään, tilasimme Kotipizzasta kaksi oikein rasvaista ja juustoista pizzaa. Loppukuukausi meni kuitenkin kunnialla pizzattomana.

Olen vähintään viikon ulkomailla.

Voi itku! Tämä ei toteutunut, vaikka koko vuoden haaveilimme lomasta. Se vain siirtyi kuukausi kuukaudelta. Jätimme jopa synttärilahjat toisillemme ostamatta keväällä, jotta voisimme säästää rahat lomaan. No, marraskuussa sai lykkäämiset luvan riittää ja varasimme lennot Balille tammi-helmikuun taitteeseen 2018.

Ainut ulkomaanreissuni olikin yllättäen muutaman päivän työmatka Ruotsiin, Norrköpingiin. Kirjoitin matkalla heränneistä mietteistä syyskuussa otsikolla ”What is your passion?”.

Mökin saunaremontti saadaan valmiiksi.

Apua. Pakko nauraa tälle. Ei sitä remonttia saatu valmiiksi! Kyllähän siellä saunoa pystyy ja löylyt on pehmeät ja mustat seinät upeat, mutta ikkuna on vielä vaihtamatta ja remontti vähän laajeni pukuhuoneen puolelle. Hommat siis jatkuvat ensi kesänä. Pääsisinpä jo mökille.

Luen vähintään 12 kirjaa, jotka eivät ole tietokirjoja.
Luen vähintään 5 kirjaa, jotka voi laskea tietokirjoiksi.

Vuoden 2017 kirjahaasteesta kirjoitin pidemmin tammikuun lopulla. Tietokirjoja on tullut luettua reippaasti yli tuon viiden, mutta kaunokirjallisuus on jäänyt vähemmälle. Edelleen tuntuu helpommalta ja nopeammalta lukea tietokirjallisuutta. En oikein tiedä, miksi. Olen kuitenkin todella iloinen siitä, että lukeminen lisääntyi etenkin loppuvuotta kohden ja se on muutenkin helpompaa nykyään. Kynnys tarttua kirjaan on matalampi. Tämän vuoden loppuun mennessä varmaan hieman vajaa 20 kirjaa tulee loppusaldoksi.

Neulon Aleksille villapaidan, jonka lupasin jo joululahjaksi. Siitä on jo kolme senttiä valmiina.

Ehkä jouluksi 2018? Paitaa on jo 30 cm valmiina eli edetty on!

Tuntuu, että tätä vuotta 2017 väritti ääripäät. Oli aivan p*skaa, mutta myös unohtumattomia, merkittäviä onnen hetkiä. Edeltävästä johtuen ei tee mieli nyt summata tätä vuotta yhtä perusteellisesti kuin summasin vuoden 2016. Haluan vain mennä eteenpäin.

Vuosi 2018, be nicer, please.

Selina Kustula

New is always better.

Vuosi sitten kirjoitin vuoden vaihteesta otsikolla Valmiina seikkailuun. Nyt kun luen tuota samaista tekstiä, ihmettelen vain, miten paljon sainkaan matkustaa vuonna 2015 ja kuinka innokas ja toiveikas olo oli tulevaisuudesta. Ei voi kuin huokaista, miten onnekas olenkaan ollut. Vuonna 2015 matkustin paljon. Ja sain paljon asioita päätökseen.

Onneksi olen luota prosessiin -ihminen. ”Asioilla on tapana järjestyä.” Täytyy silti myöntää, että ihan en olisi uskonut, että suunnitelma vakiduunista ja Helsingin kodista muuttuukin Pirkkalaan ja yrittäjyyteen. Yllätyin ehkä eniten itse.

Kummasti tuo koira opettaa pysähtymään. Ei aina pidä hötkyillä joka suuntaan.

Proakatemian jälkeen olin vakaasti sitä mieltä, että haluaisin töihin jollekin toiselle. Takana oli paljon projekteja, joissa olen joko vetovastuussa tai ainoana tekijänä. Halusin antaa ohjat jollekin muulle ja olla vain osana tiimiä. Ja samalla kaipasin myös uutta asuinympäristöä. Tuntui, että Tampere on jo koluttu läpi moneen otteeseen.

Vakaa aikomus oli löytää rauhallisempi, vakaampi työ kuin mitä viimeiset vuodet yrittäjänä olivat olleet. Jännitystä voisi hakea matkustamalla ja muuttamalla uuteen paikkaan. Näin olin ajatellut.

Sattumien ja avoimen mielen kautta vakiduuniajatukset lensivät roskiin, kun oikea tiimi osui kohdalle ja omalle liikeidealleni näyttivät vihreää valo niin kohderyhmä kuin minua kokeneemmat ihmiset. Heräsi uusia kysymyksiä, joihin oli kaivettava vastauksia. ”Tää kortti on katsottava läpi.”

Arki on Finlaysonilla ja olo on etuoikeutettu, kun saa näissä maisemissa matkata töihin.

Jos alkuvuosi tuntui siltä, että seilaa eksyksissä avomerellä jonkun lautan päällä ilman kompassia, oli loppuvuosi hullu pyörremyrsky. Yhtäkkiä ei tuntunutkaan enää niin huonolta ajatukselta, että kotipaikka olisikin tylsä, tuttu ja turvallinen. Niin joo, meillehän siis tuli kesällä ilmoitus, että asunto on myyty ja aika etsiä uusi koti.

Asuntomessujen myötä olin hieman väsynyt ajattelemaan pohjakuvia, sijainteja, asumisasioita sen syvällisemmin. Ulkoistin koko homman siis Aleksille. Hän näytti kaksi pohjakuvaa, toista asuntoa menimme kaksi päivää myöhemmin katsomaan ja samalla päätimme, että otamme sen. Viikkoa myöhemmin aloitimme muuton.

Viimeinen terassireissu tamperelaisena. Samalla haikea ja helpottunut olo.

Ja uusi koti oli Pirkkalassa. Ennestään minulla ei ollut mitään ajatusta koko asuinalueesta, mutta kaikilta kuului pelkästään kehuja ja jo ensimmäisen viikon asumisen jälkeen olin minäkin myyty. Niin hiljaista, vihreää, rauhallista, järven ranta lähellä ja silti isot ruokakaupat, ravintoloita ja julkinen liikenne aivan vieressä. Kaiken myllerryksen keskellä tämä Pirkkalan koti on ollut mulle turvasatama.

Hauholla puhuimme Tiimimestari-porukalla johtajuudesta. Hassua, miten niistäkin ihmisistä on tullut niin läheisiä muutaman kohtaamisen pohjalta.

Mitä muuta tapahtui?

Söin enemmän pizzaa kuin koskaan ennen. Roiskeläppiä, vegepizzoja, kotipizzaa, Napolin-pizzaa, jotain random pikaruokalapizzaa, pakastepizzaa, metripizzaa, itsetehtyä pizzaa. Ehkä tammikuu voisi olla pizzaton.

Rapujuhlat juhlittiin tällä kertaa Isojärven rannalla.

En lukenut 12 kirjaa vuodessa. Lukeminen ei ole koskaan ollut yhtä vaikeaa. Samaan aikaan ei ole koskaan tuntunut olevan yhtä suurta tarvetta ottaa aikaa lukemiselle. Kirjoittelen tästä teille pidemmin tammikuun aikana.

Matkustin todella vähän. Ainut reissu ulkomaille tapahtui alkuvuodesta, kun juoksimme ympäri Istanbulia viikon verran. Tuntuu kuin siitä olisi jo ikuisuus. Toivottavasti vuosi 2017 antaa enemmän aikaa ja rahaa matkustamiseen.

Istanbulissa ravintola, josta sai ystävällistä palvelua, hyvää ruokaa ja herkullisia drinkkejä.

Rakennusrakkautta Istanbulissa. Olin sanaton.

Tuntui aivan jatkuvasti siltä, että pitäisi olla parempi myyjä, markkinoija, ihmisten johtaja, asioiden johtaja, yrittäjä, lakiasiantuntija, viestijä ja ties vaikka mitä. Yritän olla itselleni armollinen ja nähdä tässä hyvän puolen: opittavaa on! Yleensä oppimisen tarve tulee siitä, että on tarpeeksi vaikeita hommia.

Kehityin pitkästä aikaa graafisen suunnittelun parissa. Proakatemian aikana tuli ikään kuin tauko kaikesta kuvankäsittelystä ja taittohommista, kun kaikkea muuta (sosiaalisempaa) tekemistä oli niin paljon. Nyt teen etenkin taittojuttuja vapaa-ajallani. Se toimii mukavasti vastapainona arjelle. Taittotyötä tehdessä saa olla epäsosiaalinen, istua hiljaa koneella ja olla luova. Lisäksi siinä tulee tunne, että tietää, mitä tekee.

Neuloin 16 paria villasukkia syksyn aikana. Alkuvuodesta ehkä neljät tai viidet. Saaneen toistaa: 16 paria villasukkia. Aivan älytöntä. Mutta luulen senkin johtuvan tasapainon luomisesta. Villasukassa tekeminen vaihtuu tarpeeksi nopeasti ja siinä on alku ja loppu. Yksi pari syntyy parissa illassa ja jokaisen sukkaparin kohdalla voi käyttää luovuutta ja nostaa vaatimustasoa. Voi luoda mallin joko päästään tai ottaa käyttöön jonkun hieman haastavamman ohjeen ja noudattaa säntillisesti sitä. 16 paria ja jokaisen olen jollekin tehnyt ajatellen vastaanottajaa.

Opin aivan valtavasti eri asiantuntijoilta, jotka ovat auttaneet meitä MustRiden idean parissa. Kiitos kaikille! Voisin vielä täsmentää, että olen oppinut, miten paljon on vielä opittavaa. Tiedon nälkä on suuri.

Reposaaren paras herkku: stout-suklaakakku. Mökkireissujen vakiotaukopaikka.

Vietimme todella paljon aikaa mökillä. Alkukesästä laskin, että olimme kuusi viikonloppua putkeen mökillä. Loppukesän reissuja en laskenut, mutta veikkaisin, että kymmenen mökkireissua tuli tänä vuonna täyteen. Kyllä siellä sitten saatiin aikaiseksikin. Yhdellä kerralla istuimme vain aurinkotuoleissa ja ihmettelimme, että voisiko täällä ihan vain ollakin. Ettei aina remontoisi ja tekisi vaan hommia.

Sinna ja Janne meni naimisiin ja mä itkin silmät päästä, kun olin niin onnellinen niiden puolesta.

Myös taivas itki niissä häissä. Ei tosin menoa haitannut.

Moni ystäväni muutti. Puolaan, Helsinkiin, Kauhavalle, Turkuun, Tampereelle. Niin ja itse muutin Pirkkalaan. Ihmiset alkavat pikkuhiljaa olla valmiita ja aloittavat ”aikuisten” elämää. Asuntolainaa, vakiduunia, avioliittoa. Pakostakin mietin, miten asiat tulevat muuttumaan entisestään. Milloin alkaa lapsia tulla kuvaan ja kuinka pitkään kavereiden kanssa pystyy helposti kokoontumaan vaikka uuden vuoden viettoon yhdessä, kun kuvaan astuu lapset ja koirat, eikä lähteminen ole niin helppoa. Mutta toisaalta, muutos on useimmiten hyvä asia.

Perinteinen Tour De Tanpere eli tamperelaisten kämppien kierros päättyi tällä kertaa meille jouluteeman kera. Unohtumaton päivä.

Mitä lupaan?

Tammikuussa en syö pizzaa lainkaan.

Olen vähintään viikon ulkomailla.

Mökin saunaremontti saadaan valmiiksi.

Luen vähintään 12 kirjaa, jotka eivät ole tietokirjoja.

Luen vähintään 5 kirjaa, jotka voi laskea tietokirjoiksi.

Neulon Aleksille villapaidan, jonka lupasin jo joululahjaksi. Siitä on jo kolme senttiä valmiina.

Slushin jatkoilla Mandi pisti mut tanssimaan. Ehkä Koirillakin oli osansa asiaan.

New is always better.

Nyt suljen koneen ja kuivaan hiukset. Pakkaan sushitarvikkeet ja hedelmät (ihan perus uuden vuoden juhlatarvikkeet) ja suuntaan Nokialle.

Vuosi 2017, sinusta tulee vuosi, jota en koskaan unohda. Bring it on. I’m ready.

Selina Kustula

 

Tiimimestari-porukalla Lehmonkärjessä. Tämä oli kolmas reissu tuolla porukalla ja jälleen teki hyvää kaiken arjen kiireen keskellä.

Päiväreissulla Turussa. Istuttiin tuohon pöydän äärelle ja juteltiin tunteja.

Slush oli mainio. Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan.

Osallistuin Reaktorin järjestäään Kanban-valmennukseen. Uusien oppien lisäksi uusia tuttuja.

Kesällä menossa poikakaverin veljen tytön yksivuotissynttäreille. Ihan uusi kokemus tämäkin.

leksi yllätti kesällä, kun tulin töistä. Ekstempore-ravintolareissu. Upea paikka.

Pikavisiitti Kokkolassa. Teki hyvää meille molemmille.

Kuvat minun kuvaamia, ellei toisin mainita. & Teemasta kiitos Anders Norén