Tag: valokuvaus

Pyyntö

Selina: ”Sun pitäisi aloittaa muotiblogi. Tai ainakin muuntaa sun instatili semmoseksi.”

Henna: ”Ei mulla oo tarpeeksi vaatteita semmoseen.”

Selina: ”Ei sen väliä. Oot joka tapauksessa aina kauheen inspiroivan näköinen. Ja sit mä voisin ottaa susta kuvia.”

Kameran väärällä puolen

Sain ensimmäisen oman kameran ennen kuin osasin lukea. Tein kummeilleni perinteisen joululahjatoivelistan, joka oli käytännössä aanelonen täynnä kuvia leluista ja yksi kuva mustasta filmikamerasta. Kummeillani oli tapana ostaa joululahjaksi toiveistani järkevin. Samasta syystä sain edellisenä jouluna shakkipelilaudan. Niinpä lahjapapereista kuoriutui filmikamera.

Valokuvaaminen on innostanut aivan pienestä saakka. Valitettavan vähän jaksan innostua teknisten ominaisuuksien ymmärtämisestä, opettelusta ja harjoittelusta. Vilkas mieleni tarttuu ennemmin sommitteluun, tilanteeseen, valoon ja rajaukseen. Eniten olen oppinut tekniikasta valokuvauskursseilla tai kaverin kanssa yhdessä valokuvaten. En ole niin tavoitteellinen tai säntillinen, että jaksaisin yksin opetella.

Valokuvaajan vastuu

Ylioppilasjuhlistani on useita satoja kuvia, mutta käytännössä minä näyn vain muutamassa, koska olin yleensä kameran toisella puolella. Se on minulle tutuin puoli. Se on turvallinen paikka, jossa pystyn olla luova ja tarkkailla sekä hallita ja ohjata. Minun ei tarvitse luottaa kehenkään muuhun kuin itseeni ja kameraan.

Kuvatessa tulee taltioitua ihmisien eleitä, ilmeitä ja asentoja kaikessa kirjossaan. Jostain syystä olen aina suhtautunut aika tarkkaan siihen, että en kovinkaan herkästi jaa kaikkea kameraan tarttunutta esimerkiksi isolle ryhmälle. Mielestäni se on osa valokuvaajan vastuuta. Ihmisestä tarttuu vain minimaalinen osa valokuvaan ja kuva ei liiku. Se ei selitä, ei etene, ei katoa hetkessä. Valokuva on usein niin armoton.

Kuva: Suvi-Marja Tuulia / http://suvi-marja.net/

Luottamus kuvaajaan

En osaa olla kameran edessä. Rakastan kyllä esiintymistä ja huomion keskipisteenä olemista, eikä esimerkiksi Snapchattiin videolle puhuminen tuota mitään ongelmia vaan lähinnä iloa ja innostusta. Kuitenkin kameran edessä oleminen, kun kamera on jonkun muun käytössä, on aina jännittävää.

Kuva: Suvi-Marja Tuulia / http://suvi-marja.net/ Kuva: Suvi-Marja Tuulia / http://suvi-marja.net/

Ilahduin suuresti, kun alkukeväästä ystäväni Suvi-Marja pyysi minua kuvattavaksi. Itseään harvoin pääsee näkemään kovin etäältä ja tiesin tämän olevan minulle haaste. Yritän parhaani mukaan tehdä mahdollisimman usein ja paljon jännittäviä asioita, jotta jännittävät tilanteet olisivat ehkä vähän vähemmän jännittäviä. Kuvattavana oleminen olisi ihan eri tavalla epämukava ajatus minulle.

Järjellä kuitenkin perustelin itselleni, että valokuvaajana on nyt ammattilainen ja ystävä, johon voin luottaa. Eikä rumaan kuvaan ole tietääkseni kukaan kuollut. Edellisenä päivänä saatoin vielä vähän panikoida Suvi-Marjalle ja kirota koko vaatekaappini, mutta pieni rauhoittelu WhatsAppin välityksellä auttoi.

Painuimme siis metsään viileänä kevätpäivänä. Edellisenä päivänä satoi kaatamalla, mutta meitä sää suosi. Taitava kaverini Mandi oli vielä kihartanut hiukseni kunnon kikkurakiharalle ja nappasin säkillisen vaatteita mukaan, jotta voi sitten pusikossa vaihtaa niin kuin mikäkin muotibloggaaja.

Kuva: Suvi-Marja Tuulia / http://suvi-marja.net/Kuva: Suvi-Marja Tuulia / http://suvi-marja.net/

Kylläpä vaan jännitti silti! Huomasin vieläpä jännittäväni yllättävän paljon, saako Suvi-Marja kuvauksesta varmasti nyt irti jotain ja mitähän hän haluaisi minun pukevan ja tekevän. Ehkä tunne johtui siitä, että ammattilainen kuvaa ilmaiseksi minua, tällaista vaivaannuttavaa kuvattavaa. Pelkäsin tuhlaavani Suvi-Marjan aikaa ja toimivani jotenkin väärin. Suvi-Marja onneksi sanoi ääneen itsestäänselvyyden, että tässä nyt kuvataan ihan vaan huvin vuoksi, että ei mitään paineita :D

Kuvattavana sitten huomasinkin todella olevani erilaisessa tilanteessa, kun en hallitse lopputulosta. Voin toki ilmeillä miten vain ja vääntyä haluamiini asentoihin. Voin myös etukäteen meikata ja laittaa hiuksiani ja valita vaatteeni. Siitä huolimatta kamera ei ole minun kädessäni vaan Suvi-Marjan. Tämä saattaa kuulostaa monen korvaan hölmöltä, mutta minulle se oli iso juttu. Olen tottunut hallitsemaan tilanteita. Haluan vaikuttaa kaikkeen.

Valokuvien suhteen olen vieläpä tottunut olemaan se, jolla on valta rajaukseen ja kuvakulmaan. Se, joka varmistaa, että kuvattava on edukseen kameran edessä. Se, joka varmistaa, että epäonnistuneita ei julkaista. Nyt ohjat oli annettava jollekin toiselle. Osittain kyse on siis hallinnantarpeesta, mutta osittain myös omasta kokemuksesta. Muutama toimittaja on todistanut minulle, että minusta saa aivan järkyttäviä kuvia ja joku vielä tosissaan päättää julkaista sellaisia. Onneksi olen osannut repiä niistäkin tilanteista huumoria. Tottakai epämukavat kokemukset kuitenkin lisäävät epävarmuutta olla kameran edessä.

Kuva: Suvi-Marja Tuulia / http://suvi-marja.net/ Kuva: Suvi-Marja Tuulia / http://suvi-marja.net/

Naurattaa kirjoittaa tätä näin jälkikäteen, mutta nuo jännitykset olivat aitoja tunteitani ennen kuvausta. Kameran edessä sitten pikku hiljaa rentoutui. Niinhän se usein on, että tekeminen saa jännityksen katoamaan. Esiintyminenkin jännittää aina etukäteen, mutta ei sitten lavalla enää.

Loppujen lopuksi oli todella mukavaa, kun sai vain luottaa kuvaajaan ja olla kerrankin se, jonka pärstä tallentuu muistikortille. Miten mahtava tunne, kun tekee jotain aivan erilaista kuin yleensä. Enkä varmasti opi olemaan kuvattavana millään muulla tavalla kuin olemalla kuvattavana.

Huomasin monesti myös ihmetteleväni jotain asentoa tai sijaintia, että miten ihmeessä tämä voi näyttää nätiltä kamerassa ja miksi se Suvi-Marja on nyt niin innoissaan juuri tästä kohdasta. Ja tottakai se sitten siellä kameran ruudulla näytti upealta ja varsinkin viime viilausten jälkeen koneella.

Tekisi mieli riipustaa vielä pitkästi ajatuksiani parhaan kuvan valitsemisesta ja siitä, miten pitäisi aina antaa jonkun muun valita se paras kuva – miltä tuntuu katsoa omaa kuvaa ja miten eri tavoin muut sen näkevät. Nyt tulee kuitenkin jo liian pitkä tarina ja pitäisi tämän sunnuntain aikana tehdä vielä paljon muutakin, joten pistetään tästä nyt poikki.

Kertokaas omia ajatuksianne kuvattavana olemisesta. Kummalla puolella kameraa viihdytte paremmin? Samaistuitteko yhteen tuntemuksiini?

Selina Kustula

Kuva: Suvi-Marja Tuulia / http://suvi-marja.net/ Kuva: Suvi-Marja Tuulia / http://suvi-marja.net/

Kuvat: Suvi-Marja Tuulia

 

Great Vibes Day

Olipa ihana päivä. Emme ole kertaakaan pitäneet tiimimme kanssa rentoa päivää yhdessä ilman töitä. Nyt siis päätimme yllättäen maaliskuun alussa, että 22. maaliskuuta on Great Vibes Day. Ja keksin oikeastaan edellisellä viikolla vasta, mitä tekisimme.

Selina järjestää hauskan päivän yhdessä = kävellään vesisateessa harmauden keskellä

Otimme siis aikaa taiteilulle. Miten kiva olikaan valoisaan aikaan ajan kanssa pysähtyä olemaan luova ilman sen suurempaa ja syvempää tavoitetta tai tarkoitusta. Sai vain tehdä, inspiroitua ja uppoutua. Suosittelen isosti ihan jokaiselle, mutta etenkin luovan työn tekijöille. Se on aivan eri asia kuin töitä tehdessä. Ei rajoja, ei vaatimuksia, ei tulostavoitteita. Vain luovuutta.

Aiheena taidepläjäykseemme oli omakuva, mikä olikin yllättävän innostavaa. Omakuvaa tehdessä alkaa pakostakin miettiä itseään. Ja koska nyt ei ole kyse valokuvasta, se voi olla hyvin surrealistinen, yllättävä, erikoinen. Mietin itsekin alkuun, että yhdistäisinkö kuvaan jotain vertauskuvallisia elementtejä, mutta loppujen lopuksi päätinkin vain maalata vihreän ja sinisen sävyillä lähikuvan kasvoistani vakavina. Siinä sitten tuijotteli omia kasvojaan pari tuntia kehittäen työtä eteenpäin tietämättä, millainen lopputulos tulisi olemaan.

Maalaaminen oli todella rentouttavaa ja vaihdoimme välillä muutamia sanoja, mutta enimmäkseen keskityimme omaan työhön. Mandi käytti useita eri tekniikoita ja Emilia ehti tehdä useammankin version lyijykynätöinä. Itse valitsin akryylimaalit, joiden vahvoja sävyjä rakastan. Lopuksi esittelimme omat tuotoksemme. Naureskelimme myös ajatukselle, että mitä jos laittaisimme tuleville verkkosivuille yhteystiedot-sivulle nämä kuvat edustamaan meitä, hehe.

Kävimme myös yhdessä kävelyllä Härmälänsaaressa, mistä tämän postauksen kuvatkin ovat. Sekin oli ihmeen inspiroiva reissu – vesisateessa, utuisen harmaan tunnelman ympäröimänä. Tasaisen jään pehmeä yleisilme oli hieno kontrasti rannan rouheille, tummille kiville. Kaunista. Otin puhelimella joitain kuvia, mutta aloin taas ikävöidä valokuvausharrastusta. Se on ollut tauolla osittain hajonneen akun vuoksi ja osittain jostain olemattomasta tekosyystä. Ehkä olisi aika kaivaa taas kamera esiin.

Päätimme illan yhdessä kokkaillen ja komediaelokuvaa katsoen. Juuri nyt kaipasinkin tällaista rauhallista, hiljaista, rentouttavaa päivää hyvässä seurassa. Feels good.

Koska viimeksi istuit alas ja teit luovaa työtä ihan vain omaksi iloksesi?

Selina Kustula

Käytin tätä kuvaa osittain mallina omakuvaani maalatessa.

 

 

Polaroid-kuvat vieraskirjana polttareissa

vieraskirja_polttareihin_haihin_polaroid_kamera_plastic_cameras-compressor

Kaikista hääohjelmanumeroista mun suosikkini on ollut parin kaverini häissä. Heillä oli vuokrattu polaroid-tyylinen kamera ja vieraat saivat itse ottaa toisistaan kuvat vieraskirjaan. Ohjeistus oli, että pareittain tai pienissä ryhmissä kuviin. Naurua ja jännitystä piisasi, kun odotimme kuvien kehittymistä. Muistan vieläkin, kun nappasin ystäväpariskunnasta kuvan varoittamatta, kun he vielä nauroivat kovaan ääneen. Onnellisuutta ja iloa huokuva kuva. Näistä kaikista kuvista tuli aika näyttävä vieraskirja.

Sinnan polttarit / vieraskirja polttareihin / polaroid-kamera

Hyvällä ystävälläni, Sinnalla, oli pari viikkoa sitten polttarit ja päätimmekin polttariporukalla, että toteutaan samalla idealla polttareiden vieraskirja. Olin kyllä jo etukäteen (lievästi sanottuna) innoissani kameralla leikkimisestä polttaritilanteessa, mutta ohjelmanumerona se ylitti silti odotukseni. Kuinka hauskaa se olikaan! Polaroid-kuvissa on aina ihan oma tunnelmansa, kun jännitetään kuvan ”valmistumista”. Ja tässä tapauksessa uusintoja ei ole, eikä jälkikäteen voi avata Photaria ja korjailla lopputulosta. Se tekee kuvanottohetkistä ainutlaatuisempia. Oli myös hauska yllätys, että monelle polttarivieraista tällainen kamera oli vielä uusi tuttavuus. Tosin ainakaan omalla kohdalla innostus ja ihastus ei ole lakannut ajan myötä.

Vieraskirjan suhteen teimme niin, että jokainen kirjoitti sivun mittaiset terveiset Sinnalle. Sai kirjoittaa mitä mieleen tuli – ohjeita avioliittoon, onnen toivotuksia, yhteisiä muistoja ja niin edelleen. Samalle sivulle tietysti yhteiskuva sankarittaren kanssa. Laitoimme myös Sinnan harjoittelemaan nimmaria tulevalla sukunimellä vieraskirjan sivuille. Se onkin aika perinteinen polttariohjelmanumero.

Vieraskirja / Polttarit / Polaroid / Häätvieraskirja_polttareihin_haihin_polaroid_kamera_plastic_cameras_1

Suomalaisesta kirjakaupasta löytyi tuo täydellinen vieraskirja mustilla kartonkisivuilla sekä valkoinen kynä. Kamera sen sijaan löytyi Plastic Camerasilta. Se on Fujifilm Instax Wide 300. Niitä on sekä myynnissä että tarjolla vuokralle. Vähän painin eri kokojen välillä. Samasta kamerasta on siis olemassa Fujifilm Instax Mini 90 -malli, jonka kuvat ovat noin pankkikortin kokoisia. Päädyin kuitenkin tuohon isompaan malliin, koska luvassa oli ryhmäkuvia ja vieraskirjalla oli sen verran kokoa, että isoilla kuvilla siihen saa paremmin näyttävyyttä.

Vieraskirja / Polttarit / Polaroid-kamera

Aloin jo ideoimaan mökille samanlaista vieraskirjaa. Miettikää, mitä muistoja eri vierailijoista, mökkiremppailujen eri vaiheista, rapujuhlista, juhannuskokoista ja koiran uintijännityksistä! Kuvan saa heti ottamisen jälkeen lisätä vieraskirjaan kirjoituksen kaveriksi. Olen juuri sellainen nostalgisoija, että odotan jo innolla, että vuosien päästä voi sitten muistella millainen mökki on milloinkin ollut (remppaaminenhan ei lopu ikinä) ja keitä siellä on ollut ja mitä puuhattu. Vieraskirjat <3

Täytyy vaan vielä päättää minkä kameran valitsen. Ja tietysti, mistä löydän vieraskirjan, jossa on kierrekannet ja kuitenkin tarpeeksi sivuja? Vinkkejä otetaan vastaan. Voihan se toki muunkinlainen olla, mutta itse tykkään kierrekansista.

Selina Kustula

Polttarit / Polaroid / PlasticCameras.fi// Toinen kuva: Anne Lamminen, viimeinen kuva: Elina Kilpijärvi

Kuvat minun kuvaamia, ellei toisin mainita. & Teemasta kiitos Anders Norén