Aikamoinen päivä taas kerran. Viime aikoina olen tehnyt töitä lähinnä yksin koneella. Kommunikaatio ulkomaailmaan tapahtuu lähinnä sähköpostitse ja puhelimitse. Meinaa olla hieman mökkihöperö olo.

Olikin ihana tänään käväistä päivällä kaupungilla. Ostin kolme kiloa klementtiinejä ja neljä lankakerää. Mitä eroa on Miami-langalla, Isoveli-langalla ja Nalle-langalla? En oikeastaan tiedä, mutta onneksi Sokoksella käy asiakkaina myös ihania mummoja, jotka innostuvat, kun heiltä kysyy apua. Tänäänkin eräs rouva tokaisi ylpeänä, että kyllä hän jotain tietää yli 60 vuoden kokemuksella.

Tavallisten ihmisten ilta meni ystävän kanssa avulla koodia ihmetellen. Yritän herätellä etäisiä muistoja CSS:n ja PHP:n suhteen. Jossain syvällä aivosopukoissani on tietoa, joka auttaa jonkin verran uutta opetellessa. Onneksi ei tarvitse yksin ihmetellä. Yhtäkkiä huomattiin, että kello onkin jo kymmenen ja voisi olla järkevää lähteä kotiin. Olipa kiva oppia taas uutta.

Kotona oma ilta alkoi sitten vähän myöhemmin. Join teetä Heavy Metal -mukista, joka alkaa olemaan jo varmaan 10 vuotta vanha. Söin kolme klementtiiniä ja neuloin villasukkaa. Huomenna uusiksi. Työt ja huvit.

Tunsin itseni rikolliseksi. Kuin murtovaras häiritsin mökin talviunta. Siellä se oli rauhassa lumipeiton alla lepäämässä. Luuli saavansa olla rauhassa.

En olisi koskaan uskonut haluavani mökille talvella. Varsinkin kun mökki on merellä saaressa. Päätimme kuitenkin käydä viemässä polttopuita jäitä pitkin. Useita vaatekerroksia päällä ja peräkärry puita täynnä suuntasimme Meri-Poriin. Viime talvi oli niin leuto, että oma moottorikelkka oli myyty jo ennen joulua. Onneksi on hyvät mökkinaapurit, jotka auttavat tällaisissa tilanteissa.

Tuntui oudolta olla saaressa talvella. Aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä meri-ilman ympäröimä mökki on todella kylmä. Mökin lämmittämisen ajan olen yleensä vuorautunut vilttikasan alle koira kainalossa. Kylmyys on tuntunut luissa asti. Tällä kertaa mökki sen sijaan tarjosi pakopaikan lumen keskellä. Vaatetta oli kerrankin tarpeeksi ja mökkiviikonloppujen ikävä iski.

Kaikki tavarat olivat juuri niin kuin ne oli viimeksi jätetty. Villasukkani odottivat sängyn reunalla ja viime kerralla tiskatut astiat olivat tiskipöydällä, johon ne jätin kuivumaan. Pöydällä olivat keltaiset kynttilät, jotka ilahduttavat minua joka kerta. Huokaisin taas onnesta katsoessani helmiäisharmaita seiniä, jotka valmistuivat viime kesänä. Toki paljon on vielä remontoitavaa.

Tuvassa täytyisi tehdä sähkötyöt. Myös uuni, liesi ja jääkaappi on uusittava. Keittiöön tarvitaan myös kaapinovet ja pöytätaso. Sitten vielä verhotangot, verhot, uusia vanhoja kalusteita, tyynyjä, vilttejä… Lisäksi haaveena on antiikkilaastipinta vanhalle leivinuunille. Työmäärä ei kuitenkaan hirvitä vaan pikemminkin hymyilyttää. Eivätkä nämä haaveilut lopu tuvan valmistuessa. Seuraavaksi on vuorossa sauna, saunakämpän terassi, vierastupa, makuuhuone, piha.

Olen miettinyt, että miten minusta tuli tällainen mökkihöperö. Rakastan juoksevaa vettä, tavallista suihkua, normaalia vessaa ja muita nykyajan mukavuuksia. Ehkä mökkirakkaus liittyy pysyvyyteen. Kaupunkiasunnot tuntuvat olevan aina jollain tavalla väliaikaiskoteja. Kyllästyn vuodessa asuntoon ja haluan hyvin pian muuttaa uudestaan. Kodissa tulee myös tehtyä paljon töitä ja siihen liittyy paljon arjen kiireitä ja myös stressiä.

Mökki sen sijaan on ja pysyy. Nöyrästi se odottaa väsynyttä arjen ahertajaa. Aika on pysähtynyt. Se on kuin turvapaikka, jonne voi tulla lepäämään ja unohtamaan kaiken muun. Nukkua pitkään ja juoda kahvia aamulla sängyssä. Lukea samalla pokkaria ja katsoa kuinka valo tulee pehmeästi sisälle verhojen läpi.

Nyt oli taas aika jättää mökki odottamaan kevättä. Saaren ympärillä rannassa oli vesi jään päällä. Jää oli korkeapaineen myötä laskenut ja matalapaineessa taas noussut. Rannassa jää ei liiku mihinkään. Vaikutelma muistutti vallihautaa linnan ympärillä. Metrin levyinen jääsilta kuitenkin löytyi. Mökki jäi nukkumaan rauhassa talviuntaan. Nähdään taas keväällä.

Selina Kustula

ENG// Our summer cottage was sleeping under its snowy blanket. Time had stopped and everything was exactly the way we left it. We’ll meet again in spring.

Paljon kaikkea jännittävää tekemistä on ollut viime aikoina ja nyt ehdin siitä viimein kirjoittaa. Teen nimittäin ensi kesäksi Seinäjoen asuntomessuille sisustussuunnitelman LKV vaisto -taloon! Nämä postauksen kuvat on otettu talolla pitkin syksyä. Nythän siellä oli jo piha ja puut täynnä lunta.

Kyseessä on siis omakotitalo, joka sijaitsee messualueella aivan metsän reunalla. Sen kohdenumero on 35. Suurien ikkunoiden ansiosta sisustus saa osakseen kaunista metsää ja paljon valoa. Olohuone on ylös asti avoin. Korkeutta ja neliöitä piisaa. Alakerta on avara, moderni ja valoisa. Yläkerta sen sijaan on omistettu rentoutumiselle.

Yläkerran tilava spaosasto sisältää kylpyammeen, saunan ja kaksi suihkua. Ylellisen makuuhuoneen perällä onkin piilossa talon ihanin yllätys: suuri vaatehuone. Vaatehuoneita on ollut harmillisen vähän messuilla nähtävissä ja päätimmekin jo aikaisessa vaiheessa, että messuvieraat pääsevät makuuhuoneen ovea pidemmälle. Sinne vaatehuoneeseen on päästävä kurkkaamaan.

Aika uskomaton projekti tämä on. Voin jo nyt varoittaa, että blogissa tulee olemaan paljon kirjoituksia asuntomessuihin liittyen. Tällä hetkellä talolla tapahtuu koko ajan suuria muutoksia ja sisustussuunnitelmakin etenee vauhdilla. Tein talolle oman kategorian, LKV vaisto -talo, tähän blogiin. Löydätte sieltä kaikki messutaloon liittyvät postaukseni. Lisää kuvia voi kurkkia ainakin Instagramin puolelta tunnisteella #LKVvaistotalo.

#LKVvaistotalo #asuntomessut2016

– Selina Kustula

Uusi alku, uusia ihmisiä, uusia kokemuksia. Rakastan näitä hetkiä. Tänään oli taas sellainen päivä. Vatsan pohjassa tuntuu, että nyt on alkamassa jotain siistiä. Tiedän, että tulen yllättymään, hämmästymään, ilahtumaan, ahdistumaan ja turhautumaan. Tulen varmasti oppimaan paljon.

Tapasimme tänään ensimmäistä kertaa Tiimimestarit-ryhmämme kanssa. Meitä on parikymmentä henkeä eri puolilta Suomea ja erilaisilla taustoilla. Odotukset 1,5 vuoden valmennukselle olivat kuitenkin hyvin innostuneet ja loppujen lopuksi aika samanlaiset. Puheissa nousi esiin muutosjohtaminen, raikkaiden ajatusten hakeminen, uusien tuulien etsiminen, valmentava johtaminen, totuttujen tapojen hylkääminen, organisaation kehittyminen ja ajan antaminen ajattelulle.

Omalla kohdalla yksi syy lähteä mukaan Tiimimestarit-valmennukseen oli tarve saada aikaa ajattelulle. Eikä vain aikaa ajattelulle vaan myös erilaisia ihmisiä ympärille valmiina innostumaan, yllättymään ja kehittymään. Tulevan vuoden aikana elämässäni on luvassa paljon muutoksia ja kaiken sen keskellä tekee hyvää välillä vetäytyä irti normaalista arjesta ja pysähtyä.

Valmennukseen kuuluu kolmen päivän lähikertoja maatilamatkailukohteissa. Silloin keskitytään kulloiseenkin aiheeseen intensiivisesti teorian ja dialogin keinoin.  Aihe saa iskostua tajuntaan ja sen jälkeen omassa arjessa käytetään hyväksi oppeja ja oivalluksia rohkeasti kokeillen. Arki on olennainen osa prosessia. Ihana kuitenkin tietää, että nyt kalenterissani on yhteensä kuusi reissua, jolloin aikani ja resurssini kohdistuvat vain oppimiseen ja oivaltamiseen. Lähikertojen aiheet ovat oppiminen, johtaminen, asiakkuudet, innovointi, brändi ja tarjooma sekä karaktäärin synnyttäminen.

Odotan tätä niin kovasti. Olen koukussa itseni kehittämiseen, ja on mukava tietää, että se ei jää vain yksinopiskelun varaan. Tottakai jatkossakin tulevissa työkuvioissa arvioin omaa kehitystäni ja pyydän ahkerasti palautetta. Luen kirjoja ja artikkeleita sekä käyn seminaareissa ja katson niitä netistä. Se on minulle luontaista. Siitä huolimatta pidän ajatuksesta, että pääsen oppimaan myös valmennuksen muodossa niin, että minulla on joukko ihmisiä, joiden kanssa jakaa ajatuksia ja kokemuksia.

Tavoitteet Tiimimestareihin

Pyrin kirjoittamaan blogiini välillä ajatuksia Tiimimestareiden etenemisestä, toimii mukavasti oppimispäiväkirjana. Tämä olkoon sen ensimmäinen osa. Yleensä teen selkeät tavoitteet tämänkaltaisille ”matkoille”. Nyt kuitenkin tavoitteiden tekeminen tuntuu jotenkin… turhalta. En usko hetkeäkään, että osaisin sanoa, mihin minun pitäisi suunnata nyt. Ainakaan niin hyvin, että osaisin tehdä tavoitteita. Yritetään kuitenkin.

1. Luen kirjoja kaikkien lähikertojen välillä.
2. Kirjoitan kaikkien lähikertojen välillä.
3. Opin jokaiselta Tiimimestarit 71 -ryhmän jäseneltä jotain.
4. Löydän oman tyylini johtaa ja valmentaa.
5. Otan rohkeita askeleita omien hullujen ideoiden viemisessä käytäntöön.

Kerta toisensa jälkeen yllätän itseni innostuksella ja ideoilla, joita saan lukemalla. Haaste on vain rauhoittaa itsensä pysähtymään. Sen vuoksi lukeminen tavoitteisiin. Tähän liittyen olenkin jo kirjoittanut kirjahaasteesta.

Kirjoittaminen on tavoitteissa, koska olen huomannut sen selventävän omaa ajatusteni sekamelskaa. Välillä aivoni tosiaan ovat kuin televisio, jossa on tuhat kanavaa päällä yhtä aikaa. Kirjoittaminen kuitenkin selkeyttää sitä. Enkä oikein muutenkaan usko oivalluksiin ja ajatuksiin, jotka pidetään itsellä. Paljon mielenkiintoisempaa jakaa ajatukset ja ehkä jopa saada aikaan keskustelua.

Kolmas tavoite liittyy vahvasti omaan suhtautumiseeni oppimisessa. Jokaiselta ihmiseltä voi oppia jotain. Käytiin tänään vasta lyhyt esittelykierros, mutta osaan jo nyt sanoa, että näiltä ihmisiltä opin varmasti paljon. Niin erilaisia ihmisiä ja kuitenkin samanlaisia.

Neljäs tavoite liittyy omaan tyyliini johtaa. Voisin väittää tuntevani jo oman johtamistyylini. Olen innostava ja kannustava, ja johdan valmentavalla otteella enemmän oivalluttaen kuin käskien. Tämän kaiken lisäksi minulla on erittäin vahvat mielipiteet ja välillä liiankin suora puhe. Ristiriitojen nainen. Haluaisin kuitenkin ehkä vielä hieman järjestelmällisemmin hahmottaa, mikä tapa sopii minulle parhaiten ja miten hyödyntää sitä erilaisiin ihmisiin.

Nuo neljä tavoitetta tuntuivat vielä jotenkin pliisuilta ja epämääräisiltä, joten viimeisenä tavoitteena on rohkeat harppaukset. Seuraavan 1,5 vuoden aikana on tapahduttava jotain niin suuria asioita, että sydäntä kouraisee. En salli itselleni muuta tapaa elää nyt. Suututtaa, jos minusta tulee nyt jo turvallisiin vaihtoehtoihin tukeutuva rauhallinen persoona. Sille on oma aikansa joskus paljon myöhemmin.

”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa puolikuollutta elämää.”

– Minna Canth

 ENG // Team Mastery journey beginning. Fresh ideas coming soon.

Vihdoin! Olen jo parina viime vuotena halunnut päästä Helsinkiin ihastelemaan valotaideteoksia talven pimeydessä. Lux Helsinki järjestettiin kahdeksannen kerran ja tällä kertaa pääsin paikalle. Osui sopiva lauantai kohdalle ja saatiinpa vielä majoituskin hoidettua Helsingistä niin, että pystyin ottamaan koiran mukaan. Valo on aina ollut mielestäni kiehtova elementti. Onneksi Suomen talvi luo sen kanssa työskentelyyn hienot puitteet.

Sen verran viliponen keli oli, etten kauheasti pystynyt kameran kanssa leikkimään. Nopeasti automaattiasetuksilla näpsäisty muutama kuva ja video onnistui, mutta siinä se. Ensi vuonna toivottavasti Helsinki onkin jo kotipaikkakunta ja voin oikein ajan kanssa valokuvata.

Useita taiteilijoita: Lantern Park

Kari Kola: Color Park

 Useita taitelijoita: Ilon kuvia

Alexander Reichstein: He olivat täällä

Shader: Megamap

Lux Helsingissä oli hyvin erilaisia valoteoksia, mutta ainakaan omalla kohdalla suosikista ei ollut epäselvyyttä. Vaikuttavin teos oli Tuomikirkon tapuliin heijastettu Shaderin Megamap. Teos hämäsi silmää uskomattomalla tavalla ja tapuli heräsi henkiin. Olisin voinut seistä tuijottamassa sitä vaikka tunnin, jos ei varpaat olisi meinanneet jo pudota jääpalasina jalasta. Itse kuvasin vain lyhyen videon teoksesta. Kannattaa kurkata esimerkiksi Instagramista videoita teoksesta (#megamap). En ollut ainut, joka tästä mykistyi.

Sun effects: Candy House

Kylmä pakkaspäivä on paras päättää vaniljalatten äärellä ystävän kotona. Maailman suloisin kissa, Lumi, leikki jaloissa.

 // Pics from Lux Helsinki light festival. Freezing cold day, but beautiful art work.