Habitare-reissu kruunasi erittäin työntäyteisen ja tuotteliaan viikon. Päällimmäinen fiilis messuista: olipa paljon nähtävää. Perinteisten messujen sijasta Habitare tuntuu muuttuvan vuosi vuodelta suuremmaksi elämykseksi.

Yritykset olivat panostaneet messuihin entistä enemmän ja monessa kohtaa joutui vain pysähtyä mykistyneenä ihastelemaan. Habitare jatkuu vielä tämän viikonlopun, joten jos vain jotenkin pääset, suosittelen käymään.

Ammattikorkeakoulujen osastot tekivät vaikutuksen. Suosittelen kurkistamaan sekä LAMKin että XAMKin osastot. Ilahduttavan oivaltavaa muotoilua. Kaunista, käytännöllistä, kekseliästä.

Tuulia Penttilä oli minulle uusi tuttavuus. Yksi niistä muotoilijoista, joiden tuotteet saivat aikaan välittömät ostohaaveet. Tyyliä voisi kutsua japanilaiseksi, minimalistiseksi, käytännölliseksi. Suunnittelussa on ajateltu käytännöllisyyttä kiinnityksestä aina käyttöön saakka. Rakastuin.

BoConcept on ikuinen suosikkini, kuten tätä blogia lukeneet saattavat arvatakin. Olisin ihan hyvin voinut muuttaa heidän osastolleen asumaan. Harmi, että lähtö olisi tullut viimeistään sunnuntain purkujen yhteydessä. Mieleen jäi etenkin mustikanvärinen nahka ja sametti. Kesällä Asuntomessujen yhteydessä ihastuin jo sammalenvihreään nojatuoliin, mutta kyllä tuo sininenkin vei sydämen.

Miiko oli myös yksi suosikeistani koko messuilta. Osasto, jonka olisin halunnut ostaa tyhjäksi. Maltoin mieleni ja mukaan lähti ainoastaan puinen pannunalunen. Oli kyllä lähellä, ettei seinäkalenterikin lähtenyt matkaan.

Yksi mykistävimmistä osastoista oli Signals-vainunäyttely, joka koostui neljästä eri ”maailmasta”, joilla oli jokaisella oma teemansa, taustatarinansa. Ehkä pisimpään huokailin onnesta Juuret-tilassa. Kaikki ne uskomattomat tapetit, murretut sävyt, erilaiset pinnat, syvyydet, se tunnelma. Tiloja, jotka välittivät omaa tarinaansa. Jos olisi aivan pakko valita yksi must see -kohde, se olisi tämä.

Tsekkaa myös nämä.

Adea. Tasapainoinen, tyylikäs kokonaisuus.
Smarter Surfaces. Käy piirtelemässä seiniin.
Papershop. Yksi kauneimmista osastoista.
Tikkurila. Nappaa ilmainen maalipurkki matkaan.
Hakola. Huonekaluja hempeissä sävyissä ja hyvää kahvia.
Woodek. Luultavaksi yksi upeimmista ruokapöydistä ikinä.
Plootu. Persoonallisia, rouheita kalusteita järkevissä hinnoissa.
Marimekko. Uutuuksia esittelyssä.

Selina Kustula

Habitare tulee jälleen! Omalla kohdalla se on aina varmin syksyn merkki. Ilmojen viilentyessä sisustusintokin kasvaa, kun sisätilat houkuttelevat enemmän.

Habitareen liittyy paljon muistoja.  Joskus on mukava kierrellä yksin ja jutella eri yritysten edustajien kanssa ja tutustua uusiin ihmisiin ja tuotteisiin. Toisaalta myös on ihana pitää kaverin tai kavereiden kanssa yhteinen messupäivä keskustellen kiivaasti sisustuksesta ja analysoida messuja kaiken kaikkiaan. Sitten rättiväsyneenä suunnataan kotiin pää pyörällä kaikesta. Tämä vuosi tuskin tulee olemaan poikkeus.

Olikin aika mukava yllätys, kun sain kuulla, että pääsen nyt arpomaan Habitare-lipput (2kpl) yhdelle onnekkaalle! :) Voit osallistua kommentoimalla alle, miten syksy vaikuttaa kotisi sisustamiseen. Muistathan jättää toimivan sähköpostiosoitteen, jotta voiton osuessa kohdalle tavoitan sinut. Osallistumisaikaa on 30.8.2016 kello 23.00 asti. Voittaja ilmoitetaan blogin Facebook-sivulla sekä voittajalle henkilökohtaisesti.

Muistatteko muuten viime vuodelta nuo sateenvarjot? Ainakin oma Instagram-feed täyttyi niistä ihanista kuvista. Saa nähdä, mikä on kuvatuin asia tällä kertaa.

Selina Kustula

//kuvat Messukeskus

Löysin ojasta auringonkukan. Ja edelleen ihastelen joka ilta tuota auringonpaistetta ruokailutilassa.

Pieniä iloja, mutta suuria iloja. Pari isoa raskasta juttua painanut mieltä viime päivinä. Tuntuu jotenkin oudolta iloita pienistä tai suurista asioista silloin. Nurinkurista. Silloinhan sitä iloa nimenomaan tarvitaan.

Joten iloitsen. Kukista ja muusta.

Ron Mueck. Vedit kyllä aika sanattomaksi.

Kävimme kuun vaihteessa kavereiden kanssa Sara Hildénin taidemuseossa Ron Mueckin näyttelyssä. Odotukset olivat suuret, mutta täyttyivät heittämällä.

Mueckin teokset syntyvät hitaasti ja näyttelyssä niistä oli esillä kymmenen. Lisäksi näyttelyssä pääsi kahden videon kautta sekä erillisen valokuvanäyttelyn kautta näkemään Mueckin työskentelyä ja työtiloja. Uskomattoman pitkäjänteistä työtä. Niin paljon välivaiheita ja ilmeisen selkeä visio lopputuloksesta.

Jäin ihmettelemään omia tuntemuksia teosten äärellä. Ainut sana, mikä nousi mieleen oli creepy. Hyperrealististen teosten koko vaihteli todella suurista todella pieniin. Ihmettelin, että onko tuntemukseni pelkoa. Toisaalta kuitenkin liikkumaton teos ei sinänsä vaikuta uhkaavalta. Se on kuitenkin niin todentuntuinen, että ehkä vähän tulee sellainen olo, että olisi kuolleen ihmisen äärellä. Ihokarvat, ihon eri sävyt, suonet, kaikki.

Jossain oli kuulemma kirjoitettu, että Ron Mueckin näyttely ruokkii ihmisen tirkistelyn tarvetta. Voiko siis ollakin, että oudot tunteet syntyy ”luvattomasta” toiminnasta. Eihän sitä ihmisiä normaalisti tuijotella ringissä läheltä tutkiskellen ruumiin yksityiskohtia – ryppyjä ja hikipisaroita.

Mene ja tiedä. Outoja fiiliksiä. Voin suositella.

Ron Mueckin näyttely Sara Hildenin taidemuseossa 2.6.-16.10.2016. Aikuisilta 10 euroa, opiskelijoilta 4 euroa. Haukkuu hintansa mennen tullen.

Selina Kustula

// Artwork by Ron Mueck: Woman with Shopping (2013), Couple under an Umbrella (2013) and Mother and Child (2001-2003).

Onpa hassua. Pirkkala alkaa tuntua kodilta. Tai ei oikeastaan Pirkkala vaan tämä asunto. Voisin jakaa muutaman havainnon.

Makuuhuoneet ovat todella pieniä. Toiseen mahtui juuri ja juuri parisänky.

Toisesta makuuhuoneesta piti tulla työhuone, mutta siitä tulikin varastohuone / laittautumispiste. Todellisuudessa se on vain koiran auringonottohuone. Gusse oivalsi aika pian, että siellä on kaihtimet aina auki ja aurinko paistaa mukavasti.

Kauhea kaaoshan täällä on. Mitään muuta en meidän muutolta odottaisikaan. Aleksi tosin sanoi, että tämä on nyt jo paremmassa järjestyksessä kuin vanha kämppä oli missään vaiheessa. Olen samaa mieltä. Vanhassa kämpässä ei vain yksinkertaisesti ollut säilytystilaa meidän tarpeille.

Tajusin muuton myötä, että meillä on paljon kirjoja ja DVD:itä. Selkäni tajusi sen myös. Eikä se ehdi parantua kunnolla, kun telon sen jo uudestaan esimerkiksi mökkisaunaa pesemällä.

Uudessa kodissa hämmennystä aiheuttaa ikkunan ohi juoksevat lapset. En ole aikoihin – tarkalleen seitsemään vuoteen – asunut ensimmäisessä kerroksessa. Outoa, kun ikkunasta kuuluu ihmisten ääniä ja täytyy miettiä kaihtimien asentoja. Nyt vielä kun saisi verhot silitettyä ja ikkunoihin.

Toisin kuin Laukontorilla asuessa kukaan ei kuitenkaan huuda kännissä kaverilleen, että haluaa tappaa sen. Yöllä ei kuulu yhtään mitään. On hiljaista.

Naapurilla on äärimmäisen kesy kissa. Jopa minunkaltainen kissoja pelkäävä yksilö on joutunut heltymään, kun tuo neiti? herra? mikälie tulee moikkaamaan. Meillä koira tosin on kauhuissaan tästä naapurista. Kissa tulee sisälle asti, jos vaan ovi on auki.

Tähän uuteen kotiin mahtuu taas iso joulukuusi. Tällä kertaa sitä ei tosin sijoiteta hapsumaton päälle. Tulisipa jo joulu. Ostin bullterrieripiparimuotinkin asuntomessuilta.

Koti. Siltä tämä tuntuu.

Selina Kustula

// kuvat napsittu pitkin muuttoa puhelimella