arrow-down arrow-left arrow-right arrow-up bubble bubbles enlarge facebook heart home instagram linkedin loop2 menu twitter youtube Kirjoittajalta Selina | Leijonaa mä metsästän
Valikko

Normaali työ

Naurahdin nähdessäni siskoni päivityksen somessa. Hän tuumaili, että on viimeksi 2012 ollut ulkopuolisella töissä. Yrittäjyys ja freelancer-hommat on siis arkea silläkin suunnalla. Sisko myös tuumaili, että ehkä sekin jännittää, että kerrankin ei ole päävastuussa. Päivitys olisi voinut yhtä hyvin olla minun kirjoittamani.

Aivan samoja lauseita selitin kavereilleni muutama kuukausi sitten. Miten outoa oli ajatella, että joku muu on vetovastuussa ja mulla on oikeasti pomo. Niin ja sekin vielä, että olen töissä jollakin muulla kuin itselläni. Viime kerrasta oli kulunut jo melkein viisi vuotta.

Ei ehkä aivan samanlaisia tunteita herää uuden työn parissa kaikilla, mutta yhä useammalle yrittäjyys ja freelancer-hommat ovat se normaali työ. Työelämä todella on muuttunut ja muuttuu koko ajan.

Omat tuumailut koskivat vain kolmen kuukauden väliaikaista pestiä, joten sitä ollaan jo takaisin tutuilla vesillä itse itseni valtiaana. Puolensa ja puolensa. Juuri nyt tämä tuntuu hyvältä.

Selina Kustula

PS. Kuva Agaeten kylästä Gran Canarialta.

Lue myös

Kyllä

”Just do it. Learn it while you are doing it.”
”Say YES.”
”Be brave. Challenge yourself.”
”If your dreams don’t scare you, they are not big enough.”

Paljon motivaatiopuheita kuunnelleena ja erilaisella tiivistelmillä itseäni tsempanneena olen elänyt kuin minua on opetettu. Olen aina ajatellut, että asioilla on tapana järjestyä ja kyllä Jumala huolen pitää hulluistaan. Olen luottanut prosessiin ja uskaltanut hypätä. Uudestaan, uudestaan ja uudestaan.

Se mikä ei tapa se vahvistaa. Se myös sattuu helvetisti.

Eikä siitä kivusta aina vahvempana ulos tulla. Se jälkeen-kuva saattaa olla paljon hauraampi, pelokkaampi ja varovaisempi. Sen kanssa saattaa joutua työskentelemään vielä pitkiä aikoja, jotta tuo kantapään kautta kerätty oppi muuttuisi vahvuudeksi.

Mieleeni tulee ehkä 10 päätöksenpaikkaa, jotka ovat olleet tuollaisia hyppyjä, jotka ovat vaikuttaneet merkittävästi elämäni suuntaan. Jälkikäteen on tietysti helppo jossitella, miten helppo ja tasainen elämä olisi ollut, jos olisi valinnut sen turvallisemman ja niin sanotun helpomman vaihtoehdon.

Olisinko silloin tasapainoisempi? Olisinko positiivisempi? Innostuisinko edelleen yhtä helposti kuin aikoinaan? Vai olisinko vain naiivi ja osaamaton? Olisiko näkökulmani suppeampi? Olisinko tapoihini juurtunut ja tylsistynyt?

Kuvat: Suvi-Marja Tuulia

Lue myös

Kiehtoo aina vaan

Pää on aivan pyörällä, kun mietin sivuaineita ja maisterivaihetta ja kaikkia opiskeluun liittyviä valintoja. Mihin suuntaan haluan ammatillista osaamistani ja elämääni viedä? Syvennänkö minulle ennestään vahvoja osa-alueita vai laajennanko osaamistani?

Tavoilleni uskollisesti otin paperin esiin ja aloin selvittää sotkua kirjoittamalla ja piirtämällä. Mistä oikeasti innostun ja kiinnostun? Mikä motivoi ja koukuttaa? Mikä vie mennessään? Minkä parissa voisin viettää loppuelämäni? Lopulta yläteemat tiivistyivät neljään aiheeseen.

ART
COMPUTER SCIENCE
PEOPLE
BUSINESS

Mark Manson kysyy eräässä blogitekstissään: ”What is true about you today that would make your 8-year-old self cry?”Aina välillä mietin tuota(kin) kysymystä. Voiko olla, että meidän syvin sisin määrittyy jo hyvin varhaisessa vaiheessa? Vaikka kuinka kasvan, opin ja koen kaikenlaista, pysynkö loppujen lopuksi kuitenkin hyvin samanlaisena? Välillä ehkä jokin osa minusta unohtuu tai jää jonkin elämäntilanteen tai ihmisen jalkoihin, mutta pian laiva taas keikahtaa suoraan tai hieman toiseen suuntaan kallelleen.

Pieni Selina oli kiinnostunut tietokoneesta, taiteilusta, elokuvista ja ihmisistä. Isäni opetti 9-vuotiaalle minulle yksinkertaisimmat html-koodit, jotta sain Jyrki.comin profiiliini kuvia lisättyä. Sittemmin tuli virtuaalikennelit, kuvankäsittelykilpailut (kuka muistaa blendaus-termin? :)) ja keskustelufoorumit. Oma keskustelufoorumini oli arkeni merkittävin asia ala-asteen lopun ja yläasteen alun aikana. Se oli henkireikä. Niiltä ajoilta on pari ystävää jäänyt elämääni vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Elokuvat, TV-sarjat ja taide hallitsivat yläasteen lopun ja lukion aikaa. Lukiossa muistan olleen 11 tuntia kuvataidetta viikossa. Jälkikäteen olen harmitellut vähän turhankin rentoa suhtautumistani taiteen tekemiseen.

Lukion jälkeen yritin päästä TTY:lle opiskelemaan arkkitehtuuria. Lisäksi hain TAMKiin liiketalouteen, tietojenkäsittelytieteisiin ja kuvataiteisiin, mutta niiden pääsykokeet menivät päällekkäin arkkitehtuurin pääsykokeiden kanssa. Näin jälkikäteen hymyilyttää, koska en edes muista ajatusprosessiani TAMK-hakujeni suhteen, mutta nyt ne tuntuvat niin luontevilta vaihtoehdoilta. Silloin keskityin vain arkkitehtuurin. Hain sinne kolme kertaa ennen kuin muu elämä vei mennessään.

Huolimatta kaikesta haahuilusta, mitä melkein 30 ikävuoteen on mahtunut, samat asiat kiinnostavat edelleen. Art, computer science, people, business. Business ei ehkä näkynyt lapsuudessa muuten kuin neuvottelutaitoina, periksiantamattomuutena ja uteliaisuutena, mutta eihän siltä yrittäjäperheessä voinut välttyäkään. Vasta Proakatemialla tajusin, että yrittäjyys on juuri se suuri mysteeri, jossa riittää minulle loputtomasti ratkottavaa.

Viime viikot olen ratkonut mm. tietokantojen perusteisiin liittyviä tehtäviä yliopistolla. Samalla olen näyttänyt huvittavan paljon pikkuiselta lapselta innostukseni kanssa. Asiat ovat ihanan selkeitä, kauniin yksiselitteisiä ja mustavalkoisia. Ainakin toistaiseksi. Verrattuna vaikkapa viestintään, markkinointiin ja johtamiseen tässä on hyvin vähän harmaasävyjä. Kun tehtävä on oikein, se on oikein. Yrityksien toiminnassa löytyy aina parannettavaa ja kehitettävää. Jatkuvasti on luotettava omaan intuitioon. Tottakai tämäkin tästä vielä hankaloituu ja aiheuttaa harmaita hiuksia, mutta nyt nautin tästä.

Selina Kustula

Kuvat: Suvi-Marja Tuulia

 

Lue myös

Ekan koulupäivän aatto

musta sauna

Rapujuhlat, venetsialaiset, virkistävän pimeä ilta, kylmä vesi, eka koulupäivä, uusi reppu, bussikortin lataaminen. Sieltä se taas tulee. Arki.

Jännittää aika paljon. Lähinnä sen takia, että mennyt vuosi on ollut aivan kamala. Vanha ystäväni sanoi: ”Sometimes when things go south you’re just amazed by how much south there is to be found.” Naurahdin sen luettuani. 

Selasin eilen noin vuoden verran taaksepäin kuvia puhelimestani ja muistelin kaikkea. Loppujen lopuksi on tapahtunut valtavasti hyvää. Kaiken sumun keskellä se ei saisi unohtua.

Sateenkaari Porissa

Yliopistoarki alkaa pian. 28-vuotiaana kokee edelleen samanlaista 7-vuotiaan innostusta ensimmäisestä koulupäivästä. Niitä harvoja päiviä, joiden suhteen saattaa jopa etukäteen miettiä, mitä pukee päällensä. Samanlainen tunne tulee helposti myös kesäloman jälkeen töihin palatessa tai uuden työn alkaessa. Kiva kutkutus ja uuden ajan tuoksu.

Nyt nojataan eteenpäin. Tai ehkä hieman nautin ihan vain tästäkin hetkestä. Olen opetellut hengittämään syvään. Opetellut, mutten ehkä vielä oppinut.

Selina Kustula

Lue myös

Sunnuntaimörkö

Aamun ensimmäinen keskustelu.

Aleksi: (nauraa)
Selina: Mille sä naurat?
Aleksi: No sulle, kun sä näytät niiku joku alkuasukas söis ensimmäistä kertaa viikkoon. Kömpinyt jostain esiin ja kyyryssä siinä kököttää.

Otan tämän kohteliaisuutena. On ilo tuottaa hymy huulille heti aamusta.

Tämä viikonloppu on täyttynyt kevyestä sosiaalisuudesta. Perjantai-iltana pelailtiin pleikkaria meillä pienellä porukalla pienen ja helpon herkuttelun parissa, lauantaina päivällä pari ystävää piipahti spontaanilla päiväkahvilla ja illalla juhlittiin kihlajaisia Hämeenlinnassa ja ajeltiin illaksi kotiin. Suhteellisen aikataulutonta ja kevyttä.

Niin paljon kuin ystävieni häitä rakastan, on ollut aika mukava olla sosiaalinen vain muutaman tunnin annoksina. Hääjuhlat yleensä vievät vähintään sen 12 tuntia ja tällaiselle nykyään hieman erakolle persoonalle se on aika paljon. Mukava välillä herätä lauantaina ilman herätyskelloa.

Tänään ajattelin vain makoilla koira sylissäni Netflixin ja kirjan parissa. Nuhainen takkutukka kiittää ja kuittaa.

Selina Kustula

Netflix: To all the boys I’ve loved before
Kirja: Typerysten salaliitto
Aamupala: maitorahkaa ja vadelmia

kuva1: Sami Kettunen,
kuva2: Aleksi Seppä

Lue myös