arrow-down arrow-left arrow-right arrow-up bubble bubbles enlarge facebook heart home instagram linkedin loop2 menu twitter youtube Avainsana: Asuntomessut 2016 | Leijonaa mä metsästän
Valikko

Kukat ja kasvit sisustuksessa

Voihan syksy. Nyt kun mökkikausi on ohi, tulee vietettyä paljon enemmän aikaa kotona. Uudessa kodissa tavarat eivät ole vielä löytäneet paikkojaan (kyllä kahdessa kuukaudessakaan!!) ja ostoslista kodin järkeistämisen suhteen tuntuu loputtomalta. Yleensä kaaoksen keskellä hämään mieltäni kukilla ja kynttilöillä. Yksinkertainen mieli, yksinkertaiset ratkaisut.

Voisi siis olla aika taas laajentaa omassa kodissa kasvillisuutta vanhaa palmuvehkaa ja kukattomaa orkideaa pidemmälle.  Tehdäänkin pieni inspiraatiomatka kesän asuntomessutunnelmaan ja LKV vaiston messutalossa nähtyyn kasvillisuuteen.

huonekasvit_kaktus_palmuvehka_boconcept_lennol_luoman_puutarha_trinity_parketti_olohuone

LKV vaisto -talossa väriläiskinä toimivat huonekasvit ja leikkokukat. Sisustusta suunnitellessa oli alusta asti selvää, että mitään värien ilotulitusta ei nähtäisi kalusteissa, tekstiileissä tai somistuksessa. Talo oli yleisilmeeltään jo ennestäänkin hyvin suoraviivainen ja luonnon omia sävyjä suosiva: kiveä, puuta, valkoista, harmaata ja mustaa. Suurista ikkunoista metsän vihreys tulee kuitenkin osaksi sisustusta. Tältä pohjalta siis lähdettiin myös luomaan pehmeyttä ja yksityiskohtia kasvillisuuden kautta.

kaktus_syksy_sisustaminen_lkv_vaisto_luoman_puutarha_trinitykaktus_luoman_puutarha_sisustus_huonekasvi_olohuone

Saimme yhteistyökumppaniksi Luoman Puutarhan, jonka valikoima saa tällaisen kukkahullun sekoamaan. Olohuoneeseen valitsimme BoConceptin betoniruukkuihin kaktuksen ja palmuvehkan. Kumpikin hyvin helppohoitoisia ja kauniita. Minulla on omassakin kodissa palmuvehka ja se on selvinnyt useita rutikuivia kausia ja unohtumisia asunnon pimeimpiin nurkkiin. Ei kuole sitten millään! Messutaloja kiertäessä huomasi, että tähän luottokasviin oli päätynyt moni muukin. LKV vaisto -talossa palmuvehka kasvoi kesän aikana tolkutonta vauhtia. Selkeästi viihtyi tuossa paikassa.

luoman_puutarha_seinajoki_asuntomessut_2016_lkv_vaisto_lkvvaistotalo_olohuone_kaktus_boconcept luoman_puutarha_asuntomessut_lkv_vaisto_1

Esittelen työhuonetta myöhemmin erikseen. Kasvien puolesta sinne tuli huonekuusi sekä vaihtuva leikkokukkakimppu. Työhuone oli ainut huone, johon metsän vihreys ei päässyt, joten sinne se tuotiin kasvien sekä BoConceptin Schelly-nojatuolin muodossa. Tämänkaltaisia lämpimän vihreitä sävyjä näkyi myös syksyn Habitare-messuilla monessa muodossa.

boconcept_vihrea_syksy_huonekuusi_nojatuoli_rahi_tyohuone_olohuone_luoman_puutarha asuntomessut_2016_seinajoki_lkv_vaisto_huonekuusi_luoman_puutarha_valokuvatapetti_tyohuone

Leikkokukkia taloon tuli ruokailutilaan sekä työhuoneeseen. Ruokailutilassa pyrittiin sisustuksessa jopa liioitellun valkoiseen ja valoisaan tunnelmaan, jota sitten tasapainotettiin Tiina Laasosen puuveistoksella sekä pöydälle sijoitetulla runsaalla ja ehkä hieman boheemilla kimpulla.

ruokailutila_lkv_vaisto_asuntomessut_2016_seinajoki_leikkokukat_luoman_puutarha

Messujen aikana ruokailutilan kimppu toki vaihdettiin useampaan kertaan, joten myös kukat vaihtuivat, mutta ohjenuorana oli paljon vihreää, vähän pinkkiä tai violettia sekä valkoista. Kukkia sai olla useita eri lajeja ja vihreissä suosikkejani olivat eucalyptus sekä mustikan varpu. BoConceptin kultareunainen maljakko toi sopivasti ryhtiä ja tyyliä kokonaisuuteen.

luoman_puutarha_asuntomessut_2016_seinajoki_eucalyptus_ranunculus kukkakimppu_leikkokukat_luoman_puutarha_sisustus_ruokailutila2

Kun käyttää paljon erilaisia vihreitä, ei kimppuu ole välttämätöntä laittaa niin montaa kukkaa. Tällöin kotiin saa näyttävää edullisesti.

leikkokukat_kukkakimppu_eucalyptus_asuntomessut_2016_seinajoki_lkvvaistotalo_lkv_vaisto_krysanteemi

Leikkokukkien ja huonekasvien miettiminen oli yksi suosikkijutuistani tuota sisustusta miettiessä. Pelkistettyjen linjojen keskellä elävien kasvien merkitys kasvaa, mutta nykyään mietin kasveja myös runsaammassa sisustuksessa olennaisempana osana. Viherkasvien suosio näkyi myös syksyn Habitare-messuilla.

Vihervillityksen keskellä pari nyrkkisääntöä

  1. Leikkokukat kestävät pidempään, kun leikot tarpeeksi usein uudet pinnat ja vaihdat vedet.
  2. Heitä nuutuneet, aikansaeläneet leikkokukat pois!
  3. Hoida kasveja oikein. Kysy siis joko kukkakauppiaalta tai Googlelta ohjeet.
  4. Jos et jaksa hoitaa, valitse helppoja kasveja kuten palmuvehka.
  5. Älä sisusta kotiasi kuolemaa tekevillä kasveilla. Siirrä toipuvat yksilöt vaikka kuistille tai jonnekin vähän sivummalle tai vaihtoehtoisesti roskiin.
luoman_puutarha_asuntomessut_2016_seinajoki_leikkokukat
Minä ja äitini kokoamassa kimppua. / Me and my mom picking the flowers for the house.

Nyt siis suunnitelmissa lisätä huonekasvimäärää kotona. Toimii myös taisteluna talven synkkyyttä ja värittömyyttä vastaan. Onko vinkata palmuvehkankaltaisia sitkeitä sissejä, jotka selviytyvät tällaisen hajamielisen hoitajan huostassa?

Selina Kustula

kaktukset_luoman_puutarha_seinajoki_asuntomessut_2016_ilta-aurinko

// Luoman Puutarhalla on myymälät Seinäjoella, Kauhavalla, Kortesjärvellä ja Lapualla. Nämä mystisesti valaistus kuvat on otettu Seinäjoen myymälältä kesäillan valon puskiessa sisälle.

luoman_puutarha_asuntomessut_2016_seinajoki_lkv_vaisto luoman_puutarha_asuntomessut_2016_seinajoki_leikkokukat_2 kukkakimppu_asuntomessut_2016_luoman_puutarha_lkv_vaisto_seinajokihuonekuusi_luoman_puutarha_lkv_vaisto_asuntomessut_2016_seinajoki

 

Kuvissa näkyvät tuotteet

Kalusteet, matto, maljakot ja betoniruukut: BoConcept
Kaikki kasvit: Luoman Puutarha
Viltti: Lennol

Lue myös

Asuntomessut 2016 Seinäjoella: Tiina Laasosen puuveistokset

*Sisältöyhteistyö: LKV vaisto Oy & Tiina Laasonen

tiina_laasonen_varikkogalleria_taidelainaamo_seinajoki_puuveistos_taide

Puuveistoksia seinälle? Täytyy myöntää, etten ollut koskaan tullut ajatelleeksi sellaista. Halusin Asuntomessuille LKV vaisto -taloon paikallista taidetta seinille ja erilaisia teoksia läpi käydessä vastaan tuli portfolio täynnä upeita puuveistoksia. Se oli jotain odottamatonta ja ehdottomasti sitä, mitä suuret valkoiset seinät kaipasivat – lämpöä ja luontoa. Sovin välittömästi tapaamisen seinäjokelaisen kuvanveistäjän, Tiina Laasosen, työtiloihin.

tiina_laasonen_puuveistos_seinajoki_asuntomessut
kuvanveistäjä sculptor Tiina Laasonen (picture: tiinalaasonen.fi)

Tiinan teoksissa itseäni kiehtoi puun yhdistäminen taipuviin ja pehmeisiin muotoihin. Useammassa teoksessa näkyi tarkemmin katsottuna neulosmainen punos. Viime talvena olin niin innostunut villasukkien neulomisesta, että tunnistin muodon välittömästi. Neulosmainen muoto kovalla puulla toteutettuna luo mielenkiintoisen ristiriidan.

Päästyäni Tiinan työtilaan Varikko Gallerialle ihastuin heti Lanka-teokseen. Alkuperäinen suunnitelma oli sijoittaa se ruokailutilaan. Tila kaipasi kovasti lämpöä. Lopulta sovitellessamme erilaisia teoksia paikoilleen päätimme kuitenkin sijoittaa sen olohuoneeseen. Lanka on hyvin näyttävä teos – kokoa on 121 x 123 senttimetriä ja suuressa olohuoneessa se toimii katseenkiinnittäjänä. Lattian Trinity-tammiparketti sopi hyvin tammisen puuveistoksen kaveriksi.

asuntomessut_2016_seinajoki_lkv_vaisto_tiina_laasonen_taidelainaamo

tiina_laasonen_lanka_taidelainaamo_seinajoki
Lanka, 2011, tammi, lyijykynä, 121 * 123 cm

tiina laasonen lanka olohuone asuntomessut 2016 seinäjoki

taide_yksityiskohta2B

Ruokailutilaan sen sijaan valitsimme Lahja-teoksen, jossa on enemmän kolmiulotteisuutta. Se sopii hyvin tilaan, jossa teosta katsotaan eri suunnista ja eri etäisyyksiltä. Tila jätettiin muuten hyvin kylmän valkoiseksi ja valoisaksi. Lämpöä ja pehmeyttä tuo puuveistos ja Luoman Puutarhan tekemät vaihtuvat kukkakimput. Tässä talossa ruokailutila olikin ihanasti erillään keittiön hälinästä ja sotkuista.

tiina_laasonen_lahja_puuveistos_seinajoki_taidelainaamo
Lahja, 2014, saarni, 50*65*33cm

 

puuveistos lahja tiina laasonen seinäjoki asuntomessut 2016

taide seinäjoki tiina laasonen kuvanveistäjä puuveistos tammi lahja ruokailutila sisustus asuntomessut 2016

Ilahduin kyllä siitä, että saimme tuotua messukävijöille hieman erilaista taidetta nähtäväksi. Toivoisin niin näkeväni kotien sisustamisessa rohkeampia vetoja taiteen suhteen.

Asuntomessuilla ehtii vielä tänä viikonloppuna käymään. LKV vaisto -talon löydätte numerolla 35. Suurin osa kalusteistakin on nyt kaupan – 30 % OVH:sta. Kalusteista voi tiedustella Vepsäläiseltä Antti Laakkoselta numerosta 0207801656.

Tuotetiedot kuvista:
nahkainen nojatuoli, Imola, BoConcept
kulmasohva, Mezzo, BoConcept
betoniruukut ja maljakko, BoConcept
huonekasvit ja kukkakimppu, Luoman Puutarha
tammiparketti, Trinity
olohuoneen torkkupeitot ja ruokailutilan verhot, Lennol
puuveistokset, Tiina Laasonen, Seinäjoen taidelainaamo

Lue myös

Asuntomessut 2016 Seinäjoella: Pruukinranta ja periskooppi syksyllä

Pruukinranta Kyrkösjärvi Periskooppi Asuntomessut Seinäjoella syksylläPruukinranta Kyrkösjärvi Periskooppi Asuntomessut Seinäjoella syksyllä

Olenko ainut, joka haikailee jo syksyn perään? Nousin aamulla sängystä ja haaveilin villapaidan pehmeydestä. Miten ihanalta tuntuisikaan verhota itsensä upottaviin villaunelmiin – niiden lämpöön ja mukavuuteen. Kuinka mukavaa olisikaan kietoa paksu musta huivi kaulan ympärille ja kadota pipon uumeniin.

Löysin kansioideni kätköstä kuvia viime joulukuulta Seinäjoelta. Olimme joulun välipäivinä piipahtamassa asuntomessualueella Pruukinrannassa sekä ihastelemassa Kyrkösjärveä. Tuntuu hassulta katsoa näitä nyt, kun alue on ihmishulinan ja myyntikojujen täyttämä. Talven valossa ja kirpeydessä siellä oli aivan eri tunnelma. En nyt muokannut näitä mitenkään vaan jälki on suoraan kamerasta.

https://www.facebook.com/tiohorse/videos/443987735726479/?permPage=1Pruukinranta Kyrkösjärvi Periskooppi Asuntomessut Seinäjoella syksyllä

Joulukuussa ei paljoa lunta ollut, mutta ohut jääkerros Kyrkösjärvellä kuitenkin. Riihi-talo oli vielä palamatta ja suurin osa kohteista oli vielä täysin työn alla. Messuhälinää ei talojen ulkopuolella paljoa näkynyt.

Pruukinranta Kyrkösjärvi Periskooppi Asuntomessut Seinäjoella syksylläPruukinranta Kyrkösjärvi Periskooppi Asuntomessut Seinäjoella syksyllä Pruukinranta Kyrkösjärvi Periskooppi Asuntomessut Seinäjoella syksyllä

Periskooppi oli vasta rakenteilla tuolloin. Nykyään maisemia voi katsella joko peilien kautta tai kiipeämällä näkötorniin ylös.

Pruukinranta Kyrkösjärvi Periskooppi Asuntomessut Seinäjoella syksyllä Pruukinranta Kyrkösjärvi Periskooppi Asuntomessut Seinäjoella syksylläPruukinranta Kyrkösjärvi Periskooppi Asuntomessut Seinäjoella syksyllä
Pruukinranta Kyrkösjärvi Periskooppi Asuntomessut Seinäjoella syksyllä

Mutta niin vaan mittari näyttää nyt hellelukemia. Hyvästi siis villapaitahaaveet ainakin hetkeksi. Nautitaan vielä kesästä. Messuillakin ehtii käymään 7.8. saakka.

Lue myös

Asuntomessut 2016 Seinäjoella: Time is up!

pioni koivu asuntomessut paneeliseinämaljakko koivu pioni juhannus pirttipöytä harmaat seinät

Kuvitus ei liity nyt mitenkään asiaan, mutta halusin ehdottomasti jakaa nämä juhannuksena otetut kuvat kuitenkin. Olen edelleen aivan onnessani noista tummista seinistä. Kaikki näyttää paremmalta niitä vasten. Kukat, koivunoksat, pirttipöytä, kaikki.

Mutta se siitä! Asiaan. Nyt nimittäin pyörii päässä mökkiä huomattavasti pohjoisempi sijainti: Seinäjoki.

Asuntomessut alkavat pian. Selasin taaksepäin ja tuntui hassulta lukea omaa tekstiä, jossa olin laskenut, että 72 päivää messujen alkuun. Nyt on niin vähän aikaa, että turha laskea päiviä. Viime viikolla julkaistiin virallinen messuluettelo, tällä viikolla on viimeinen lehdistöpäivä ja perjantaina alkaakin jo messut. Vihdoin!

Oli muuten hieman kummallinen tunne avat uusin Deko ja nähdä oma kuva siellä. Siis eihän se yllätys ollut ja ajatukseen on saanut totutella jo aika pitkän aikaa. Silti se oli hieman epätodellista. Mutta vielä siistimpää oli päästä viimeinkin kurkkimaan myös muihin taloihin. Onhan tuota kohdetta 35 tullut katseltua jo aika hyvä tovi :D Odotan jo innolla, että pääsen kiertämään kaikki talot.

Selina Kustula

Jos et pääse itse vierailemaan Seinäjoella, kannattaa kurkata Instagramista #asuntomessut2016. LKV vaisto postaa myös omalla tilillään kuvia paikan päältä koko messujen ajan.

Lue myös

Voi Pohjanmaa

Tiistaipäivää kaikille! Ja terveiset Etelä-Pohjanmaalta. Tänään taas ajeltu edestakasin ja nyt pikkuinen kahvipaussi.

Jotenkin Tampereen keskustassa asuessa aina unohtaa, miten kauniilta tasainen peltomaisema voikaan näyttää. Pienet ruskeat ladot siellä täällä ja peltojen jälkeen rakennuksia, joissa punainen on suosituin väri. Jotain niin kotoisaa siinä on. Nykyään toki ihastelen myös hieman eri silmällä sähkölinjoja, jotka halkovat peltomaiseman poikki. Kaunista.

Kaikki kauemmaksi synnyinseuduiltaan muuttaneet voivat varmaan samaistua tunteeseen. Vanhalla kotipaikkakunnalla kaikki tuntuu jotenkin hämmentävän tutulta, mutta sitten kuitenkaan ei ollenkaan. Vanhoja taloja on purettu ja uusia tullut tilalle. Muistikuvat eivät ole tarpeeksi selkeitä, että osaisi määritellä tarkasti, mikä kaikki on muuttunut. Ehkä suurin muutos on kuitenkin tapahtunut ihmisessä itsessään. Pohjanmaalle on aina kiva tulla käymään. Tuntuu, että ihmiset ovat suorasanaisempia, naiset itsevarmempia ja luonto lähempänä.

Kuitenkin sen nostalgisen tunteen lisäksi kokemukseen liittyy aina myös muuta. Tiedän nimittäin, että huomenna kun hyppään taas junaan ja suuntana on Tampere, tämän hetken kotikaupunki, on olo taas kevyt ja hyvä. Se on kuitenkin koti se. Ainakin nyt tällä hetkellä.

Näissä mietteissä pikainen kahvitauko. Parin tunnin päästä taas työn touhuun asuntomessuille. Kalusteet tuli eilen ja iso osa saatiinkin jo koottua. Pääsen pian teillekin jakamaan kuvia :)

 

Lue myös