”Siihen on toki monta syytä[, miksi luen]. Yksi tärkeä on se, että kirjan lukeminen on minulle rauhoittava kokemus, aikaa poissa ruuduista ja poissa arjen hälinästä ja poissa oman navan ympällä pyörimisestä ja poissa henkilöbrändäyksestä. Kirja on portti jonkun toisen mieleen ja matka hänen saattelemanaan jonnekin sellaiseen paikkaan, jonne en muuten koskaan voisi mennä. Tai se voi olla jonkun maalailema selitys maailmasta tai jostain ilmiöstä, jota en tunne. Kirja on paikka, jota voin tutkia rauhassa ja voin muodostaa siitä oman mielipiteeni ja kuvitella sen osan mitä ei ole suoraan riveillä. Se on keino välittää tunteita, kokemuksia, ajatuksia, tapahtumia, taitoja ja oivalluksia vuosien ja vuosisatojenkin päähän, kääntäjien ansiosta toiselle puolelle maailmaa ja toiseen kulttuuriin.” – Marko Suomi

Voi kyllä. Viime aikoina olen matkustanut Amerikkaan piirroselokuvien alkuvaiheisiin, sodan ajan opetusvideoihin, 1900-luvun alkuun ja siitä eteenpäin, nuoren Walt Disneyn kokemiin pettymyksiin, menestyksiin ja menetyksiin. On ollut ällistyttävää huomata, miten suuri vaikutusvalta Mikki Hiiren isällä on ollut. Valtion päämiehet kääntyivät Disneyn puoleen. Tai kuinka Disney joutui pettymään työntekijöihinsä, mutta osasi myös olla armollinen. Kuinka hän keräsi ympärilleen valtavasti osaamista ja johti ihmisiä ja piti kiinni visiostaan.

Sattumalta tulin tässä Walt Disneyn elämänkertaa lueskellessa katsoneeksi myös dokumentin Selfridges-tavaratalon perustajasta Harry Gordon Selfridgestä. (Kiitos vinkistä Ani.) Heti sen perään aloitin Netflixin sarjan samaisesta miehestä: Mr. Selfridge. Selfridge eli 1858 – 1947 ja Walt Disney eli 1901 – 1966. Jonkun verran mennään siis päällekäin ja se näkyykin Walt Disneyn elämänkerrassa ja Mr. Selfridge -sarjassa esimerkiksi liittojen ja sodan vaikutuksina. Todella mielenkiintoista matkustaa ajassa taaksepäin tällaisten bisnesmiesten tarinoiden kautta.

Korostuu myös se miten pienen hetken normaali on tämän hetken normaali. Disney sai kokea television vaikutuksen elokuvateattereihin. Oli myös aika, jolloin täyspitkä piirroselokuva oli mullistava ajatus, johon ei uskottu. Ja meikkien laittaminen esille Selfridgen tavaratalossa oli aivan pöyristyttävä ehdotus. Eihän kukaan kunniallinen nainen käyttäisi poskipunaa ja hajuvedenhän pitäisi olla naisen suuri salaisuus, ei julkisesti näytillä tiskillä. Eikö niin?

Ainut pysyvä on muutos.

Selina Kustula
#selinalukee2017

// Alun lainaus on Marko Suomen blogitekstistä: Näin luen paljon kirjoja vaikka ei ole aikaa. Iso suositus!

// Kuvat Tampereen Etelärannasta, Tönöltä. Riippumatot <3