Vanha sammakkoherra istui joen rannalla ihmettelemässä iltaa. Skorpioni saapui hänen luokseen. Sammakko katseli skorpionia epäilevästä, sillä hän tiesi skorpionin olevan vaarallinen.

”Voisitko viedä minut joen toiselle puolelle?” skorpioni kysyi sammakolta. ”Matkustaisin selkäsi päällä.” Sammakko epäröi ja kertoi pelkäävänsä skorpionin pistävän häntä. Skorpioni kuitenkin lupasi olla pistämättä.

Niin he lähtivät yhdessä ylittämään jokea. Sammakko ui ja skorpioni istui hänen selkänsä päällä. Puolessa välissä matkaa skorpioni kuitenkin pisti sammakkoa. ”Miksi teit sen? Sinähän lupasit?” sammakko parkaisi. ”Nyt me hukumme molemmat.” Skorpioni kuitenkin kertoi, ettei hän voinut sille mitään. Pistäminen oli osa häntä – se oli hänellä luonteessaan.

Tuo vanha kansantarina viestii yksinkertaisuudessaan yhden ajatuksen pahuudesta: mikä on pohjimmiltaan pahaa, se ei muuksi muutu. En oikein tiedä, olenko samaa mieltä. Se on jotenkin helppo ratkaisu. Niin pahalle kuin hyvälle. Heittäytyä passiiviseksi toteajaksi. ”Näin se nyt vain on. Minkäs teet.”

ENG// the Scorpion and the Frog