arrow-down arrow-left arrow-right arrow-up bubble bubbles enlarge facebook heart home instagram linkedin loop2 menu twitter youtube Avainsana: Tiimimestari 71 | Leijonaa mä metsästän
Valikko

Viisi toimintahäiriötä tiimissä

Eipä ole tullut aikoihin kirjoitettua lukuhaasteen etenemisestä. Inspiroiduin nyt #NBForum2017-twiittejä lueskellessa kuitenkin pysähtymään tiimiasioiden äärelle. Nordic Business Forumissa oli nimittäin tänä vuonna puhumassa Patrick Lencioni ja moni oli jakanutkin muistiinpanojaan Lencionin puheenvuorosta. Sisällöltään puhe oli näköjään tiivistänyt hänen kirjaansa Viisi toimintahäiriötä tiimissä.

Sain viime maaliskuussa hyvältä ystävältäni syntymäpäivälahjaksi kyseisen kirjan ja loppukesästä tuntui, että nyt on aika lukea se. Ahmin kirjan parissa päivässä. Se toimi minulle ennakkovalmistautumisena Tiimimestarit-valmennuksen viimeiselle lähijaksokerralle, jonka aiheena oli ”valmentajan karaktääri”.

Käytännössä 2013 vuodesta saakka olen aktiivisesti seurannut omaa kehittymistäni valmentavana johtajana ja pyrkinyt saamaan siihen apuja palautteen, dialogin, seminaarien ja kirjojen kautta. Lencionin teemat olivatkin hyvin tuttuja jo aiemmin kokemani ja lukemani perusteella. ”Luottamus, konfliktit, sitoutuminen, vastuu, tulokset.” Hyvin loogista. Siitä huolimatta kirjasta tarttui, ei ehkä uutta, mutta syvempiä ajatuksia monista osa-alueista.

Jäin etenkin miettimään luottamuksen syntymistä tiimissä ja kuinka tärkeää se on konfliktien syntymisen kannalta. Konfliktit taas ovat aidon sitoutumisen saavuttamiseksi äärimmäisen tärkeitä. Jos pelätään konflikteja, eli käytännössä sitä, että ollaan eri mieltä ja sanotaan se ääneen, päädytään myötäilemään tapahtuvaa päätöksentekoa. Tällöin ei koeta, että on itse ollut vaikuttamassa ja tekemässä päätöstä, mikä taas johtaa löyhään sitoutumiseen.

Luottamus on siis jälleen kerran kaiken perusta. Lencionin kirjassa tuotiin myös hyvin esiin se, ettei toista voi pakottaa luottamaan tiimiin. Jos joku ei avaudu tiimille ja kerro todellisia mietteitään, ei asiaa auta henkilön haastaminen aiheesta. ”Mitä sä oikeasti ajattelet? Kerro nyt!” Itse ainakin sorrun helposti tämän kaltaiseen malttamattomuuteen.

Toisaalta olen useamman kerran pähkäillyt, että onko luottamus kuitenkin tahdon asia. Joihinkin ihmisiin luottaa jo alle vuorokaudessa, toisiin ei vielä useamman vuodenkaan jälkeen. Toki alitajuntamme kerää kaikenlaista tietoa ihmisen käytöksestä ja yrittää sen perusteella rakentaa päätöstä siitä, voiko toiseen luottaa vai ei. Loppujen lopuksi meistä ei silti ole ennustajiksi. Emme voi tietää onko ihminen luottamuksen arvoinen. Joka tapauksessa se on uskon asia.

Huomaan myös usein, että toiset ihmiset ovat epäluuloisempia ja toiset taas haluavat uskoa ihmisistä hyvää. Väittäisin myös, että luottamus voi synnyttää luottamusta. Kun uskoutuu toiselle ihmiselle jostain henkilökohtaisesta, herättää se usein myös vastavuoroisesti luottamusta. ”Kun kerran tuo ihminen luottaa minuun noin suuresti, kai minäkin voin luottaa häneen.”

Mitä ajatuksia tai kokemuksia teillä on luottamuksesta ja sen synnyttämisestä? Aihe on todella mielenkiintoinen, koska se on niin elintärkeä toimivan tiimin kannalta. Paljon muitakin hyviä pointteja kirjassa oli, mutta tuo luottamus jäi kaikista tärkeinpänä mieleeni.

Kirja kokonaisuudessaan oli hassulla tavalla kirjoitettu – kuin kertomuksen muotoon. Yritykseen tulee uusi toimitusjohtaja töihin ja hän alkaa ratkomaan johtoryhmän tiimityöskentelyongelmia. Aluksi taistelin pääni sisällä, että vihaanko tätä tyyliä vai pidänkö siitä. Loppujen lopuksi kallistuin pitämisen puolelle, koska johtoryhmän erilaiset persoonat antavat varmasti erilaisille lukijoille samaistumispintaa ja hyvin käytännönläheisiä esimerkkejä eri tilanteista. Tarinamuotoinen kerronta oli myös hyvin helppolukuista ja ymmärrettävää. Kirjan lopussa oli vielä tietokirjamaisemmin avattu teoriaa ja miten viedä asioita käytäntöön.

Ehdottomasti siis suosittelen Patrcik Lencionin Viisi toimintahäiriötä tiimissä -kirjaa. Se on sinulta pieni panostus ajallisesti, mutta suuri palvelus tiimillesi.

Selina Kustula

#selinalukee2017-haasteessa tämä taisi olla kirja numero 9/20 :) Enköhän saa 20 kirjaa luetuksi ennen vuoden vaihdetta. Uskon niin.

Lue myös

Ikimuistoinen

On niin monta asiaa, joista haluaisin nyt kirjoittaa, mutta kaikkea ei pysty. Tiimimestarit-matkani* on jo yli puolen välin ja tämä viimeisin kerta oli aika ikimuistoinen.

Visiolla on ihmeellinen voima myös pienen mittakaavan tekemisessä. Aloitimme torstain tyypillisesti niin sanotulla check in -kierroksella, jossa kerroimme käytännön kokeiluistamme sekä vastasimme valmentajamme Pasin esittämään kysymykseen: ”Miten tästä kerrasta tehdään ikimuistoinen?”

Tuo yksinkertainen kysymys jäi varmasti jokaisen takaraivoon, koska koko kolmen päivän rutistuksen ajan autoimme toisiamme, jaoimme kokemuksemme ja tietomme, luotimme toisiimme ja nauroimme paljon.

Eikä se reissu ollut ikimuistoinen vain sen takia, että ympärilläni oli luottamusta, viisautta, lepoa ja iloa. Reissu muutti ajatteluani ja sai aikaan konkreettisia tekoja. Kiitos siitä.

En oikein tiedä, miten jäsentelisin asian helposti ja nopeasti ulkopuolisen ymmärrettäväksi, joten en edes yritä. Sanon kuitenkin, että oppiminen vie yleensä aikaa ja on aina hitaampaa kuin luulen. Tällä kertaa kuitenkin ajatteluni kiepautettiin aika nopeasti uuteen suuntaan.

Edessäni on toivottavasti muutosten kevät eikä pelkästään yritykseni parissa. Pikemminkin nimenomaan sen ulkopuolella. On aika tehdä muutoksia Selinaan ja kysellä vähän isompia kysymyksiä. Nyt otan vähän vähemmän valmentavan otteen itseni johtamiseen.

Hyvin mystistä tekstiä, mutta tämä onkin enemmän minua kuin sinua varten. Ehkä tästä saa selkoa paremmin kesään mennessä. Sikäli mikäli ajatustyöni tulee myös tänne blogiin tekstin muodossa näkyviin.

Selina Kustula

Smetanaa, suikaleita, salaatinkastiketta, Sandelssia… 15 eurolla S-kirjaimella alkavia tuotteita.
Jokainen toi tuotteita, jotka alkavat samalla kirjaimella kuin oma nimi. Tästä sitten innovointiin illallista.

*Tiimimestarit on 1,5 vuoden valmennus, jossa syvennytään tiimioppimiseen ja valmentavaan johtamiseen. Matkan alkutunnelmia voit lukea täältä.

Lue myös

Kirjahaaste 2017: Tavoitteena 15+5

Lupasin reilu vuosi sitten lukea 12 kirjaa 12 kuukaudessa ja haastoin muutkin asettamaan tavoitteen lukemiselle. Miten muilla meni? Onnistuitteko vai unohtuiko koko juttu tammikuun jälkeen?

Ärsyttävää kyllä, en päässyt tavoitteeseen. Enpä ole aikoihin lukenut yhtä vähän kuin vuonna 2016. Taisin jopa ajatella itsekseni, että 12 tietokirjaa ja 12 fiktiota olisi varsinainen tavoitteeni. Ei mitään toivoa, vaikka tänä vuonna olin aiheesta kiinnostuneempi kuin aikoihin. Paljon aloitettuja ja keskenjääneitä kirjoja.

Tälle vuodelle tavoite on 15+5 ja onneksi kotona on kirittäjä. Nyt kehitän myös konkreettisia keinoja lukuinnostuksen ylläpitämiseen.

Mitä luin vuonna 2016?

Kirjahaaste 2016 ei siis mennyt kovin hyvin. Vuosi toki oli muutenkin sekava ja stressaava, joten annan tässä itselleni armoa. Pysähtyminen kirjan äärelle tuntui mahdottomalta. Aloitin useita kirjoja ja yleensä sadan sivun jälkeen aloitin jo uuden.

Kesken jäi mm. Tuomas Nyholmin ja Jarkko Ruudun Jarkko Ruutu, Orhan Pamukin Museum of Innocence, Matti Alahuhdan Johtajuus, Zadie Smithin Kauneudesta ja jopa Guy Kawasakin The Art of the Start (joka oli innostava ja kiinnostava!). Tästä nopea sivujuonne: Orhan Pamukilta sain kyllä Instagram-tykkäyksen vierailtuani hänen museossaan. Heh, ei sitä joka päivä saa instatykkäyksiä Nobel-voittajalta.

Kaiken kaikkeaan sain luettua vain yhdeksän kirjaa. Ei edes yhtä per kuukausi.

  1. J. K. Rowling: Harry Potter and the Philosopher’s Stone (englanniksi)
  2. Cecelia Ahern: One hundred names (englanniksi)
  3. J. K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets (englanniksi)
  4. J. K. Rowling: Harry Potter and the Prisoner of Azkaban (englanniksi)
  5. Draivi: Voiko sisäistä motivaatiota johtaa?
  6. David Lagercrantz: Minä, Zlatan Ibrahimovic (äänikirja)
  7. Roope Lipasti: Rajanaapuri (äänikirja)
  8. Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita (äänikirja)
  9. Aaro Hellaakoski: Huojuvat keulat (runokirja)

Harry Potterit toimivat juuri niin kuin pitääkin. Kevyttä, helppoa, mukavaa, aivot narikkaan. Cecelia Ahernin teos oli ihan kiva uppoutuminen toimittajan maailmaan ja voin hyvin kuvitella, millainen tarina olisi elokuvana: draamakomedia, joka koskettaisi ja naurattaisi katsojaa. Luettavana teoksena se oli vähän turhan kepeä, vaikka paksu opus olikin.

Tietokirjallisuus rajoittui viime vuonna Draiviin ja puoliksi luettuun Guy Kawasakin the Art of the Startiin, josta alleviivasin melkein joka lauseen. Onneksi luin e-kirjana. Tietokirjojen kohdalla e-kirjan ovat todella näppäriä, koska ainakin Elisa Kirja ja Googlen Play Kirjat kokoaa alleviivatut kohdat kätevästi yhteen. Googlen kanssa saa jopa alleviivaukset automaattisesti Google Drivelle yhteen tiedostoon. Ihanaa! No, the Art of the Start jäi joka tapauksessa kesken. Todennäköisesti johtuen tästä ihanasta e-kirjamuodosta. Ristiriitaista, tiedän. En vain mitenkään päin halunnut tuijottaa sitä tabletin valoa illalla. Kawasakin kirjaa lukiessa kävin kyllä aika kovilla kierroksilla muutenkin. Samalla tuli todettua, että ennen nukkumaan menoa on parempi lukea jotain, mikä ei vie ajatuksia töihin. Ennemmin näkisin unta Tylypahkasta kuin töistä. Oli muuten melkein mahdoton löytää the Art of the Starttia Tampereen kirjastoista tai edes Tampereen korkeakoulujen kirjastoista. Siksi ostin e-kirjan.

Draivi – Voiko sisäistä motivaatio johtaa? -kirjan sain valmistumisen yhteydessä Proakatemian oppiminen-arvopalkintona. Pidin siitä, kuinka nykyaikaista johtamista avattiin niin teorian kuin käytännön esimerkkien kautta. Selkokielistä ja hyvin jäsenneltyä asiaa. Hyvä palkintokirja, kiitos siitä! Tiimimestareissa otimme johtamisen lähijaksoa edeltävälle ajalle ennakkotehtäväksi, että kaikki lukevat Draivin. Oli kyllä keskustelut heti astetta paremmat, kun niiden tukena oli myös yhteistä teoriapohjaa. Toivottavasti saan tänä vuonna paremmin varattua aikaa ja harjoitettua itsekuria, jotta olisin lukenut enemmän ennen Tiimimestareiden lähijaksoja. Seuraavan lähikerran aiheena on Innovointi ja haluaisin lukea Alf Rehnin Vaaralliset Ideat, mutta en ole vielä ehtinyt tutkia, onko kirjastossa millaiset varausjonot.

Vuoden 2016 parhaita kirjainnostuksia oli äänikirjojen löytäminen. Onnistuin vieläpä voittamaan BookBeatin Instagram-kilpailussa vuoden ilmaisen jäsenyyden. Äänikirjan kuunteleminen on erilaista lukemista, aivan kuin e-kirjakin on perinteiseen verrattuna. Äänikirja vaatii eri tavalla keskittymistä ja rauhoittumista, kun katse ei ole kirjassa. Kirjassa ei myöskään voi edetä sellaisella nopeudella kuin haluaisi. Kirjan lukija tuo oman sävynsä koko kertomukseen. Vahva suositus Zlatan-kirjalle, jonka lukija Kari Ketonen eläytyi tehtäväänsä loistavasti. Rajanaapuria en voi suositella. Olihan siinä ihan hienoa ajatusta ja kerrontaa, mutta jotain jäi uupumaan.

Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävän kuuntelin myös äänikirjana, mutta se on varmasti parempi itse luettuna. Tässä tapauksessa lukijan äänensävy ja ääni toivat kirjaan ehkä vähän ronskimman sävyn kuin mitä itse äänettömästi lukemalla olisi ollut. Ja kun kirjassa käydään värikkäitä tarinoita yhden illan jutuista ja parisuhteista suorasanaisesta, äänensävyllä on väliä. Mielikuvituspoikaystävä sopii mielestäni niin sinkuille kuin parisuhteessa oleville, miehille ja naisille. Henriikka Rönkkönen onnistuu taltioimaan nuoren naisen sielunmaisemaa suorasanaisesti ja armottoman rehellisesti.

Miten lisätä lukemista arkeen?

Törmäsin syksyllä Noora Valkosen tekemään listaukseen, miten lisätä lukuintoa. Blogitekstiä ei enää löydy, mutta onneksi olin napannut kuvan.

Eikö ihana listaus? Varsinkin Snapchat on tuonut itselleni uutta intoa ja kiinnostusta lukemiseen ja valtavasti kirjasuosituksia. Kannattaa laittaa seurantaan ainakin @markosuomi ja @miiaesa. Kumpikin löytyy myös Twitteristä samalla nimellä. Ja kirjoja todellakin kannattaa jättää kesken. Ei ehkä ihan muutaman sivun perusteella, mutta jos olet jo puoli välissä ja aina vain maistuu puulta, lopeta!

Tuosta listauksesta itseeni kolahti parhaiten numero yksi. Välillä huomaan Netflixin ja somen pitävän suhteettoman suurta roolia arjessani. Mitä jos vaihtaisi jumalaa edes parina iltana viikossa? Bussimatkallakin ehtii lukea yllättävän paljon kirjaa, mutta se ei tapahdu, jos ei ensin irrota otetta puhelimestaan.

Omalla kohdallani myös ulkoisen paineen luominen toimii aika hyvin. Kun lukutavoitteen julistaa edes jollekin ääneen, toimii sekin motivaattorina. Viime vuonna tosin huomasin, että lykkäsin vain tilannetiedotusblogipostausta myöhemmäksi koko ajan :D ”Kirjoitan aiheesta blogiin sitten, kun olen vähän pidemmällä tavoitteessani.” Tällä kertaa siis luvassa muutos asiaan. Päivitän Instagramiin aina, kun olen lukenut kirjan (seuraajien onneksi en lue aivan älyttömiä määriä). Lisäksi blogiinkin tulossa useammin katsausta lukemiseen.

Vuoden 2017 tavoitteena 15+5 kirjaa

Nostan tavoitetta, vaikka viime vuoden tavoite jäi saavuttamatta. Tällä kertaa kuitenkin parempi ote rutiineihin ja ehkä suurempi nälkä oppimiselle ja elämyksille. Tavoite on 15 kaunokirjallista teosta sekä 5 tietokirjaa.

Mieleeni on jäänyt heikosti jokin kirjoitus, jossa kritisoitiin nykyihmistä ja samalla sivuttiin menestyjiä koskevaa kirjallisuutta ja kaiken maailman tietokirjojen lukemista ikään kuin oikotienä menestykseen. Muistaakseni kirjoitus suositteli ennemmin pysähtymään kaunokirjallisuuden äärelle ja oppimaan elämästä. En osaa sanoa, mitä mieltä olen tuosta kirjoituksesta (tai muistanko sitä edes etäisesti oikein), mutta se jäi ainakin hatarasti mieleeni. Proakatemian aikana en oikein muuta lukenutkaan kuin tietokirjoja. Aika useita kirjoja leimaa tekotieteellisyys ja pyörän keksiminen uudelleen. Jauhetaan itsestään selviä oivalluksia mukatärkeistä asioista.

Ammattillisen kehittymisen näkökulmasta kuitenkin pidän tietokirjoista ja innostun niitä lukiessani. Siitä syystä tavoitteena viisi tietokirjaa. Kaunokirjallisuuden suhteen tavoite on 15 kirjaa, joka tulee jo melkein täyteen, jos lukee yhden kirjan kuukaudessa. Jos parin kirjan välein päivittäisin ajatuksiani myös blogiin, ei ehkä nähdä tällaista maratoonipostausta vuoden päästä.

Tämän vuoden kirjat tähän mennessä

  1. David Lagercrantz: Se mikä ei tapa (Millenium-trilogian jatkoa)
  2. Anneli Auer: Murhalesken muistelmat (äänikirja)

Aloitin vuoden hieman huvittavasti sillä kirjalla, jonka piti olla viime vuoden toinen kirja. No, nyt oli tämän kirjan aika. Alku tuntui kankealta, mutta kun tarina käynnistyi, kyllä se koukutti. Tutut, kiinnostavat hahmot Mikael Blomkvist, Lisbeth Salander ja Erika Berger toivottivat tervetulleeksi maailmaansa. Keinoäly, NSA ja journalismi yhdessä ovat kiinnostava kompo ja Lagercrantz sai mielestäni hyvin jatkettua Stieg Larssonin aloittamaa tarinaa. Toivottavasti jatkoa on luvassa. Hassu huomio muuten, sama kirjailija kirjoittanut Zlatanin.

Anneli Auerin Murhalesken muistelmat oli aivan erilainen kuunneltava. Siinä vasta oli äänikirjaa kerrakseen. Anneli Auer toimii itse lukijana ja on kyllä, no, aika uuvuttavaa kuunneltavaa. Jopa iloisista muistoista puhutaan hyvin apaattisella ja ankealla äänensävyllä. En ollut itse lukenut ainuttakaan uutista tapauksesta ja lööppejäkin lähinnä vältellyt. Jostain syystä koko jutun jatkuva uutisointi roskalehdissä ärsytti. Sain siis uppoutua muistelmiin aika ennakkoluulottomasti. Yllättävää kyllä, ankeudestaan huolimatta kirja koukutti. Pituutta oli 11 tuntia ja loppujen lopuksi voisin antaa arvosanaksi 4/5. Aloin myös miettiä sitä, kuinka vähän tunnen suomalaista oikeusjärjestelmää. Amerikkalaiset lakisarjat sen sijaan on pitänyt huolen, että täkäläiset oikeuskäytännöt on vähän turhankin tutut. Jos ei jollekin ole, suosittelen Good Wifea.

Oletteko mukana?

Kiitos kaikille, jotka syksyn mittaan kyselivät, miten haasteeni etenee. Samaa kyselyä saa jatkaa tänäkin vuonna! Tällä kertaa toivottavasti minusta kuuluu jo ennen kyselyjäkin.

Oma tavoitteeni on siis 15 kaunokirjallista teosta ja 5 tietokirjaa. Etenemistäni voi seurata Instagramissa #selinalukee2017. Nyt siis tilanne 2/20.

Mikä on sinun tavoitteesi? Onko vinkkejä, miten ylläpitää lukuharrastusta? Kaipaisin kovasti myös vinkkejä uskomattoman koukuttavista kirjoista, joita ei malta jättää käsistä.

Kommentoi alle tai huutele somessa :)

Selina Kustula

 

Lue myös

Itsensäjohtamisesta itsensähallintaan. What went wrong?

Varmasti jokainen on törmännyt artikkeliin, jossa annetaan 5 / 10 / 50 vinkkiä, mitä menestyneet ihmiset tekevät ennen nukkumaan menoa / aamuisin / joka päivä / säännöllisesti / paremmin kuin muut. Ja me koitamme innoissamme muuttaa toimintatapojamme samankaltaisiksi. Nuku enemmän, nuku vähemmän, älä multitaskaa, kirkasta suuri visiosi, keskity tavoitteisiin päivittäin, ole läsnä… Mutta entä jos tämä ei ole lainkaan luontaista? Kenen tapoja me kopioimme ja miksi? Onko touhussa mitään järkeä?

Luin sunnuntaina Aamulehteä kahvin kera ja innostuin valtavasti yhdestä artikkelista. Jätin lehden kesken ja avasin koneen, jotta pääsin keskustelemaan aiheesta lisää. Avattuani Twitterin silmiin osunut linkki johdatti uudelle välilehdelle. Sieltä sain idean, jonka vuoksi avasin sähköpostin ja siellä taas oli mielenkiintoinen sähköposti, jonka vuoksi aukesi jälleen uusi välilehti. Oli sunnuntai, joten päästin irti multitaskausestoista ja pakko keskittyä -ajattelusta. Miten ihanalta se tuntuikaan. Aivot kävivät kovilla kierroksilla ja tartuin kaikkiin innostuksen aiheisiin ja heittäydyin virran vietäväksi. Sain neljässä tunnissa enemmän aikaiseksi kuin koko viikolla. Ja ennen kaikkea parempaa jälkeä.

itsensäjohtaminen, itsekuri, keskittyminen, tavoitteet, multitasking

Olen pitänyt Duracell-henkistä ajatusten säntäilyä yhtenä suurimmista heikkouksistani. Alan kuitenkin yhä vahvemmin uskoa, että se on ehkä myös yksi suurimmista vahvuuksistani. Tämä sai minut miettimään itsensäjohtamista ylipäätään. Mistä lähtien olen ollut tyrannijohtaja? Muita ihmisiä johtaessani painotan vapautta ja yhteistä visiota. Uskon ehdottomasti siihen, että alaisella tulisi olla vapaus määrittää itse työskentelytapansa. Työntekijän pitäisi kokea itse valinneensa mihin pyrkii ja miten ja mitä varsinainen tekeminen on. Jos omalla kohdallani multitaskaus ja kaaoksenomainen hyppiminen tehtävästä toiseen on minulle luontaista, miksi pakotan itseni keskittymään yhteen asiaan kerrallaan? Kuitenkin hommat tulee tehdyksi kummallakin tavalla, mutta jälkimmäinen on itselleni paljon tuskallisempi.

Opiskeluiden yhteydessä oppi paljon dialogista, erilaisista persoonista, kuuntelemisesta ja toisen nopeuteen asettautumisesta. Väittäisin olevani jo todella hyvä asettumaan keskustelussa samaan nopeuteen kuin toinen osapuoli. Välillä mennään hitaasti ja pohditaan asioita rauhassa. Toisinaan taas juostaan kuin kilparadalla eteenpäin tukka hulmuten. Tässäkin olen kuitenkin todennut, että pidemmän päälle se käy tuskalliseksi. Lähimpien työkavereiden olisi hyvä olla edes jotenkin samassa tahdissa. Ja täytyy myöntää, että on myös hyvä, kun kotoa ja ystävistä löytyy ihmisiä, joiden seurassa ei aina tarvitse olla niin järkevä, kohtelias ja looginen.

Huomaan hivuttautuneeni itsensäjohtamisen opeista itsensähallitsemiseen. Hillitse, hallitse, pysy aisoissa, rauhoitu. Miten tässä näin kävi ja mitä se itsensäjohtaminen oikeasti on? Luin aikoinaan Pentti Sydänmaanlakan kirjan Älykäs itsensäjohtaminen, jossa itsensäjohtamiselle on listattu seitsemän periaatetta: merkitys, fokus, aitous, uudistuminen, itsekuri, herkkyys ja nöyryys. Kuitenkin itsekuri ja fokus nousevat käytännössä paljon suurempaan ja arvostetumpaan rooliin kuin muut osa-alueet. Itsekin koin ne suurimmiksi kehityskohteikseni analysoidessa omaa tilannettani reilu vuosi takaperin. Mennäänkö kuitenkin jossain pieleen, kun kuri nousee itseisarvoksi ja selättää ominaiset työskentelytavat? Aitous edellyttää kuitenkin rehellisyyttä itselleen ja kova itsekuri rokottaa helposti myös herkkyyttä.

Merkitys: etsi elämäsi syvempi merkitys (pysähdy)
Fokus: keskity olennaiseen ja elä yksinkertaisesti
Aitous: ole aito ja rehellinen itsellesi
Uudistuminen: ole rohkea ja uudistu jatkuvasti
Itsekuri: älä anna periksi ja ole kärsivällinen
Herkkyys: herkkyydet ovat ikkunoita maailmaan
Nöyryys: tunnista keskeneräisyytesi

Yksi suosituimpia mantroja menestyneiden ihmisten ihannoinnissa on tavoitteiden merkitys. Pitäisi tehdä pitkän tähtäimen tavoitteita ja kirkastaa visio. Pitäisi päivittäin keskittyä tavoitteisiin ja mieluiten luoda myös viikolle ja päivälle omat tavoitteet. Tähänkin koitin itseäni pakottaa, mutta totuus on, että vapaus on niin paljon mukavempaa. Mietin kyllä, mitä toivon elämältäni ja missä toivoisin olevani esimerkiksi viiden vuoden päästä. En kuitenkaan aseta liian tarkkoja tavoitteita saati sitten mitään mitattavia lupauksia. Sydänmaanlakka toteaa kirjassaan loistavasti: ”Luota, että kaikki tärkeät asiat elämässäsi tapahtuvat ajallaan.” Suosittelen lukemaan myös Elina Ruuskasen blogikirjoituksen tavoitteiden sokaisevasta vaikutuksesta.

Oliko tämä nyt loppujen lopuksi oodi vapaudelle? Ehkäpä.

Selina Kustula

Lue myös

Ihana uusi alku

Uusi alku, uusia ihmisiä, uusia kokemuksia. Rakastan näitä hetkiä. Tänään oli taas sellainen päivä. Vatsan pohjassa tuntuu, että nyt on alkamassa jotain siistiä. Tiedän, että tulen yllättymään, hämmästymään, ilahtumaan, ahdistumaan ja turhautumaan. Tulen varmasti oppimaan paljon.

Muistiinpanoja Tiimimestarit -valmennuksen ensimmäisestä päivästä

Tapasimme tänään ensimmäistä kertaa Tiimimestarit-ryhmämme kanssa. Meitä on parikymmentä henkeä eri puolilta Suomea ja erilaisilla taustoilla. Odotukset 1,5 vuoden valmennukselle olivat kuitenkin hyvin innostuneet ja loppujen lopuksi aika samanlaiset. Puheissa nousi esiin muutosjohtaminen, raikkaiden ajatusten hakeminen, uusien tuulien etsiminen, valmentava johtaminen, totuttujen tapojen hylkääminen, organisaation kehittyminen ja ajan antaminen ajattelulle.

Omalla kohdalla yksi syy lähteä mukaan Tiimimestarit-valmennukseen oli tarve saada aikaa ajattelulle. Eikä vain aikaa ajattelulle vaan myös erilaisia ihmisiä ympärille valmiina innostumaan, yllättymään ja kehittymään. Tulevan vuoden aikana elämässäni on luvassa paljon muutoksia ja kaiken sen keskellä tekee hyvää välillä vetäytyä irti normaalista arjesta ja pysähtyä.

Valmennukseen kuuluu kolmen päivän lähikertoja maatilamatkailukohteissa. Silloin keskitytään kulloiseenkin aiheeseen intensiivisesti teorian ja dialogin keinoin.  Aihe saa iskostua tajuntaan ja sen jälkeen omassa arjessa käytetään hyväksi oppeja ja oivalluksia rohkeasti kokeillen. Arki on olennainen osa prosessia. Ihana kuitenkin tietää, että nyt kalenterissani on yhteensä kuusi reissua, jolloin aikani ja resurssini kohdistuvat vain oppimiseen ja oivaltamiseen. Lähikertojen aiheet ovat oppiminen, johtaminen, asiakkuudet, innovointi, brändi ja tarjooma sekä karaktäärin synnyttäminen.

Tiimimestarit_tutkinto_Partus_Road_Map

Odotan tätä niin kovasti. Olen koukussa itseni kehittämiseen, ja on mukava tietää, että se ei jää vain yksinopiskelun varaan. Tottakai jatkossakin tulevissa työkuvioissa arvioin omaa kehitystäni ja pyydän ahkerasti palautetta. Luen kirjoja ja artikkeleita sekä käyn seminaareissa ja katson niitä netistä. Se on minulle luontaista. Siitä huolimatta pidän ajatuksesta, että pääsen oppimaan myös valmennuksen muodossa niin, että minulla on joukko ihmisiä, joiden kanssa jakaa ajatuksia ja kokemuksia.

Tavoitteet Tiimimestareihin

Pyrin kirjoittamaan blogiini välillä ajatuksia Tiimimestareiden etenemisestä, toimii mukavasti oppimispäiväkirjana. Tämä olkoon sen ensimmäinen osa. Yleensä teen selkeät tavoitteet tämänkaltaisille ”matkoille”. Nyt kuitenkin tavoitteiden tekeminen tuntuu jotenkin… turhalta. En usko hetkeäkään, että osaisin sanoa, mihin minun pitäisi suunnata nyt. Ainakaan niin hyvin, että osaisin tehdä tavoitteita. Yritetään kuitenkin.

  1. Luen kirjoja kaikkien lähikertojen välillä.
  2. Kirjoitan kaikkien lähikertojen välillä.
  3. Opin jokaiselta Tiimimestarit 71 -ryhmän jäseneltä jotain.
  4. Löydän oman tyylini johtaa ja valmentaa.
  5. Otan rohkeita askeleita omien hullujen ideoiden viemisessä käytäntöön.

Kerta toisensa jälkeen yllätän itseni innostuksella ja ideoilla, joita saan lukemalla. Haaste on vain rauhoittaa itsensä pysähtymään. Sen vuoksi lukeminen tavoitteisiin. Tähän liittyen olenkin jo kirjoittanut kirjahaasteesta.

Tiimimestarit - Parhaat kirjat

Kirjoittaminen on tavoitteissa, koska olen huomannut sen selventävän omaa ajatusteni sekamelskaa. Välillä aivoni tosiaan ovat kuin televisio, jossa on tuhat kanavaa päällä yhtä aikaa. Kirjoittaminen kuitenkin selkeyttää sitä. Enkä oikein muutenkaan usko oivalluksiin ja ajatuksiin, jotka pidetään itsellä. Paljon mielenkiintoisempaa jakaa ajatukset ja ehkä jopa saada aikaan keskustelua.

Kolmas tavoite liittyy vahvasti omaan suhtautumiseeni oppimisessa. Jokaiselta ihmiseltä voi oppia jotain. Käytiin tänään vasta lyhyt esittelykierros, mutta osaan jo nyt sanoa, että näiltä ihmisiltä opin varmasti paljon. Niin erilaisia ihmisiä ja kuitenkin samanlaisia.

Neljäs tavoite liittyy omaan tyyliini johtaa. Voisin väittää tuntevani jo oman johtamistyylini. Olen innostava ja kannustava, ja johdan valmentavalla otteella enemmän oivalluttaen kuin käskien. Tämän kaiken lisäksi minulla on erittäin vahvat mielipiteet ja välillä liiankin suora puhe. Ristiriitojen nainen. Haluaisin kuitenkin ehkä vielä hieman järjestelmällisemmin hahmottaa, mikä tapa sopii minulle parhaiten ja miten hyödyntää sitä erilaisiin ihmisiin.

Nuo neljä tavoitetta tuntuivat vielä jotenkin pliisuilta ja epämääräisiltä, joten viimeisenä tavoitteena on rohkeat harppaukset. Seuraavan 1,5 vuoden aikana on tapahduttava jotain niin suuria asioita, että sydäntä kouraisee. En salli itselleni muuta tapaa elää nyt. Suututtaa, jos minusta tulee nyt jo turvallisiin vaihtoehtoihin tukeutuva rauhallinen persoona. Sille on oma aikansa joskus paljon myöhemmin.

”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa puolikuollutta elämää.”

– Minna Canth

Proakatemian koskimaisema talvella

Kaunis Tampere Proakatemian tiloista katsottuna

 ENG // Team Mastery journey beginning. Fresh ideas coming soon.

 

Lue myös