arrow-down arrow-left arrow-right arrow-up bubble bubbles enlarge facebook heart home instagram linkedin loop2 menu twitter youtube Leijonaa mä metsästän

Leijonaa mä metsästän

Valikko

Miten saadaan vauva nukkumaan?

Synnäriltä kotiin tultuamme ensimmäisenä yönä ihmettelin unesta hereille rämmittyäni, että mikä tämä meteli meillä on ja miksi poikaystävä on hereillä ja seisoo makkarin perällä. Ai niin, meille tuli vauva.

En selvittänyt juuri mitään asioita vauvasta ennen sen syntymää. Luin Kuinka kasvattaa bébé ja voin sitä kyllä suositella kaikille. Se on enemmän tarina (ns. narrative non-fiction) kuin opaskirja. Tuli sellainen olo, että eiköhän tää homma tästä jotenkin sitten hoidu.

Nukkumisen kanssa haasteita on ollut 1kk, 3kk ja 6kk iässä. Ja koska itselleni oli apu ja lohtu muiden jakamat henkilökohtaiset kokemukset, jaanpa omat kokemukseni myös. Voit mielessäsi lisätä jokaiseen väittämään sanan ”kuulemma”. Suurin osa ellei kaikki perustuu tutkittuun tietoon, mutta koska en ole itse kaivautunut alkuperäisten lähteiden äärelle ja tutkinut niiden luotettavuutta, en takaa mitään. Itselleni on riittänyt ”tää toimii ainakin jollakin” ja veikkaan, että aika moni valvova vanhempi lähtee kokeilemaan samalla ajatuksella.

1kk

Vauva oli aina nukkunut hyvin. Vatsaongelmat muuttivat öistä helvettejä. Nukahdin viideltä lattialle sitterin viereen, kun lapsi viimein väsähti. Tässä kohtaa auttoivat neuvolan D-vitamiinitippojen vaihtaminen toisiin, omasta ruokavaliosta kahvin ja suklaan karsiminen ja lopulta korvikkeeseen siirtyminen. Vaikea sanoa, mikä todella auttoi vai oliko se kaikkien osien summa. Voi myös olla, että aika teki tehtävänsä. Raskaimmassa vaiheessa annoin vauvan myös nukkua meidän välissä äitiyspakkauksen makuupussin avulla meitä korkeammalle korotettuna. Ei siis minkään suosituksien mukaista, mutta mahdollisti edes jonkinlaista unta meille. (Kätkytkuoleman riski korkeampi perhepedissä eikä vauvalla saisi olla nukkuessa mitään tyynyjä tai peittoja tai unileluja.)

Vatsaongelmien helpotettua siirsimme vauvan viereiseen huoneeseen äitiyspakkaukseen/vaunuihin (muuttokaaoksen keskellä se hieman vaihteli), mikä oli meille todella hyvä ratkaisu. En enää herännyt jokaiseen äännähdykseen vaan vasta silloin, kun oikeasti oli nälkä. Enkä näin ollen myöskään omilla heräilyilläni herättänyt vauvaa. Jotkut käyttävät myös korvatulppia apuna.

3kk

”Kolmen tai neljän kuukauden hulinat” tulee varmasti tutuksi jokaiselle vauvan vanhemmalle. Meillä se tarkoitti suurta innostusta vatsalleen kääntymisestä. Sitä piti saada treenata yöt ja päivät – etenkin yöt. Tähän asti meillä oli vauva nukkunut pääsääntöisesti äitiyspakkauksessa tai vaunuissa. Aiemmin nukuttamista ei oikeastaan tarvinnut edes tehdä vaan vauva vain vietiin petiin ja se nukkui. Kolmen kuukauden kohdalla yöt kuitenkin muuttuivat ja vauva heräsi huutamaan, kun ei ollut tilaa riehua (ja yöllähän tarvitaan tilaa riehumiseen). Niinpä kokosimme viimein pinnasängyn ja öistä tuli hieman rauhallisemmat.

Kääntymisen lisäksi tuossa 3-4kk vaiheessa vauva oppi mönkimisen. Käytännössä siis jaloilla ponkaistaan takapuoli ylös (naama patjassa kiinni, käsiähän ei tähän tarvita) ja kaadutaan johonkin suuntaan. Jaloilla eri tavoin potkimalla pystyi siis hyvin etenemään pinnasängyn päästä päähän ja kääntymään miten päin vain. Tässä kohtaa unen suhteen taktiikkani oli sijoittaa vauva aivan jalkopäähän ja vasempaan reunaan, jolloin se ehkä nukahti ennen kuin ajautui jotenkin umpikujaan (yleensä) pinnasängyn toiseen päähän. Lisäksi iltaisin annoin kasvissosetta, jotta nälkä ei herättäisi ennen aikojaan. Saatoin myös syöttää nukkuvaa vauvaa pullosta vielä siinä vaiheessa, kun itse menin nukkumaan. Tämän kikan olisin toivonut tajuavani jo paljon aiemmin.

Hulinoista siis oikeastaan selvittiin pienillä fiksauksilla ja ajan kanssa. Usein aika korjaa asioita, vaikka se ei lohduta kyllä yhtään viikon valvomisen keskellä.

Kolmen kuukauden jälkeen tuli myös pari hammasta alas keskelle. Kuulemma ei yleensä näin aikaisin tule. Armotonta huutamista kyyneleet silmissä ja kaiken mahdollisen puremista. Panadol auttoi jonkin verran. Aika korjasi loput.

6kk

Puolen vuoden merkkipaalun lähestyttyä aloin googlettaa unijuttuja. Enkä mitenkään varmuuden vuoksi tai puhtaasta kiinnostuksesta vaan koska halusin nukkua. Meille tuli kaikki mahdolliset uniongelmat melkeinpä kerralla, joten oli pakko todeta, ettei meidän(kään) vauva ole oikeasti tyyppiä ”nukkuu miten vaan millon vaan”. Olin tässä vaiheessa ehtinyt siis jo kokea 8h katkeamattomia yöunia. Little did I know…

Vauva otti tavaksi alkaa raivota heti, kun yritetään alkaa yöunille. Vauva myös heräili vähintään parin tunnin välein joinakin öinä. Kerran se myös heräsi neljältä ja oli sitä mieltä, että nyt voisi alkaa uusi päivä. Ei siis vaipassa mitään ja vatsa täynnä. Kaikki hyvin ja hänen mielestään ilmeisesti enemmän kuin hyvin, koska kiljui ja huusi iloisesti huoneessaan niin, että myös viereisessä huoneessa minä valvoin. 1,5h myöhemmin jatkettiin unia.

Ilmeisesti tässä vaiheessa aika monella menee unihommat uusiksi. Eikä siinä mielessä ihme, koska meilläkin oli juuri opittu ryömimään ja muutenkin motoriset taidot olivat kehittyneet viimeisen kuukauden sisällä hurjasti. Kuulemma myös kiinteiden aloittaminen voi vaikuttaa uniin.

Nukkumiseen alkoi myös selvästi liittyä ”mua ei huvita nukkua” -tyyppisiä piirteitä. Jouduin luopumaan pienestä valosta, jota olin pitänyt pinnasängyn alla, jotta itse näkisin yöllä paremmin. Vauva nimittäin keksi repiä pinnasängyn laitapehmustetta alaspäin ja kurotteli kirjahyllyä kohti, koska siellä näkyi kaikkea kiinnostavaa. Poistin myös mobilen sängyn päältä lisätäkseni väsyttävää tylsyyttä. Valvomisessa ei siis ollut kyse nälästä, vaipasta tai yliväsymyksestä vaan yksinkertaisesti siitä, että nukkuminen ei huvita just nyt. Baby, mä ymmärrän hyvin. Itsekin mieluummin katsoisin Netflixiä, mutta valitettavasti uni on aika välttämätöntä meille.

Välillä rankan yön lopulla yritin pidentää unia ottamalla vauvan viereeni nukkumaan. Joskus tein sen jo kello kahden herätyksen aikoihin, jos uudelleen nukahtaminen ei luonnistunut tai takana oli useamman hankalan yön putki. Tavallaan hyvä ajatus ja joillekin toimii. Meillä se tarkoittaa kuitenkin parempia unia vauvalle, mutta paljon huonompia vanhemmille. Ennen kuin vauva oikeasti herää ja tarvitsee lohtua ja apua nukahtamiseen, se mönkii, ryömii, konttaa yrittää kontata ja ajoittain myös raapii unissaan (mieluiten äitinsä naamaa). Tätä keinoa tulee siis oikeastaan hyödynnettyä enää päiväunilla tai jos poikaystävä on yön poissa ja on koko sänky käytettävissä.

Nyt (6kk edelleen)

Näitä unijuttuja miettiessä mieleeni palaa pakostakin Oskari Saaren kirja Aki Hintsa – Voittamisen anatomia. Samanlaisia juttuja unen suhteen neuvotaan aikuiselle: vähennä valoja yötä kohti, pysy erossa näytöistä illalla, rauhoita ilta, ei liikaa virikkeitä, ei kahvia kahden jälkeen… Tavallaan monet jutut ovat siis aika loogisia.

Tällä hetkellä teen niin, että päivän aikana päiväunia nukutaan enintään kolme tuntia, yleensä kolmessa osassa. Illan viimeinen ateria on puuro ja yritän välttää marjojen tai hedelmien antamista liian myöhään, jotta ne eivät piristäisi. Iltapala syödään yläkerrassa (oh+k) aika valoisassa. Sen jälkeen siirrytään alakertaan (2mh+kph), jossa vaihdetaan vaippa ja yövaatteet kylpyhuoneessa hieman hämäremmässä. Samalla rasvaan vauvan hieroen (ja se nauraa, kun hieron rasvaa sen kämmeniin). Seuraavaksi siirrymme makuuhuoneeseen lukemaan iltasadun hämärässä. Lopuksi vien vauvan omaan huoneeseensa, joka on täysin pimeä, ja toivotan hyvät yöt ja poistun huoneesta vauvan nähden.

Iltapala meillä syödään valoisassa, jotta vauva ei yhdistäisi ruokaa nukahtamiseen. Haluaisin eroon ruuasta uneen liittyvänä asiana. Se ei ole toistaiseksi vielä onnistunut vaan yöllä herätessä tarvitaan edelleen pulloa avuksi. Illalla sanon hyvät yöt ja poistun näkyvästi huoneesta, jotta vauva ei herätessään säikähdä vanhemman katoamista. Lisäksi kuulemma tämä saattaa auttaa eroahdistuksen välttämiseen. Iltarutiinia noudatetaan aika tarkkaan, jotta nukahtaminen tapahtuisi mahdollisimman helposti. Ja päiväunien määrää rajoitan, jotta vauva ei haluaisi aloittaa uutta päivää neljältä yöllä vaan unta piisaisi yöksi.

Aluksi vauva nukahti lähes poikkeuksetta kello 00 ja nukkui pitkälle aamuun. Se sopi omaan unirytmiini oikein mukavasti. Aloin sitä kuitenkin aikaistamaan, koska halusin saada omaa aikaa iltaan. Mentiin useampi kuukausi 21-22 maissa nukkumaan. Nyt vauva on itse aikaistanut nukkumaanmenoa 19-20 paikkeille, mikä ei olisi ongelma, jos se ei vaikuttaisi myös aamuun. En todellakaan lämpene kello 6 herätyksille. Mieluiten nousisin vähän ennen vauvaa ja söisin itse aamupalaa ennen härdellin alkua. Tähän kuulemma saattaa auttaa, kun jättää kolmannet päikkärit pois. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että meidän vauva ei ole siihen vielä valmis.

Itselleni kamalin vauvan uniongelmista oli yöllä hereille jääminen. Yöherätykset, jotka ratkeavat nopeasti tutilla tai pullolla, eivät ole yhtään mitään siihen verrattuna, kun vauva herää eikä suostu jatkamaan uniaan. Korjasin siis tämän ongelman ensimmäisenä lyhentämällä päiväunia. Toisena tartuin nukuttamisongelmaan. Oli siis iltoja, jolloin meni tunti tai kaksi nukuttamisessa. Enpä olisi ikinä osannut arvata kuinka paljon voi vit… ottaa päähän vauvan nukuttaminen. Uskon, että tähän ongelmaan tärkein parannus on ollut iltarutiinin luominen ja viimeisten päikkäreiden ajankohdan huomioiminen suhteessa haluttuun yöuniaikaan. Veikkaisin. Vaikea sanoa, koska olen säätänyt vähän kaikkea ja sitten vain koittanut olla säätämättä, kun homma vihdoin toimii. Aika suuressa osassa tuntuu olevan vauvan tarkkailu ja sen tapojen oppiminen. Olen esimerkiksi huomannut, että meidän vauva haroo korvaansa juuri ennen nukahtamistaan, joten aivan viimeistään silloin se kannattaa siirtää omaan petiinsä.

Nykyisillä käytännöillä viimeinen ongelma on ihmeellisen tiheät yöheräämiset (2h välein). Pääsimme jo 4kk iässä 8h yöunien makuun ja niitä kaiholla muistelen. Tiedän, että heräämiset eivät johdu nälästä, koska aiemminkin on pärjätty läpi yön. Nyt olen kuitenkin päässyt helpoimmalla nostamalla syliin ja antamalla pulloa, jos pelkkä siirto keskelle sänkyä ja tutti suuhun ei ole riittänyt palauttamaan unille. Toisaalta nykyään päivällä treenataan konttausasentoa ja muuta akrobatiaa, joten ehkä ruokaa todella tarvitsee lisää. En tiedä. 6kk iässä vauvalla kuulemma pitäisi kuitenkin olla jo valmiudet rauhoittaa itse itsensä takaisin unille. Seuraavaksi ehkä sitten ”tassuttelu” käyttöön tai jotain muuta, millä päästään eroon öisistä pullohommista. Kuulemma jos imettäisin, kannattaisi isä ottaa avuksi yösyötöistä eroon pääsemiseksi, koska äiti tuoksuu maidolle. Minä en kuitenkaan ole imettänyt, joten meillä ei ole siitä kyse.

Tässä oikeastaan kaikki, mitä mieleeni nyt tulee. Laitathan viestiä, jos mielessäsi on vielä jokin salainen kikka, jota voisin kokeilla :)

Kauniita unia!

Muistilista vauvan unesta

  • Saatat olla ahdistunut ja vihainen hirviö, koska olet valvonut. Anna armoa itsellesi.
  • Jos ystäväsi/puolisosi valvoo vauvan takia, hän saattaa olla monella tapaa aivan perseestä. Yritä antaa se anteeksi.
  • Vauva, joka ei vielä osaa kääntyä, saattaa rauhoittua kapaloinnin avulla. Meillä auttoi lahjaksi saatu Swaddle up -kapalopussi. Niitä on yleensä torissa useampia myynnissä.
  • Säätele valoa, melua ja sosiaalisuutta yön ja päivän välillä.
  • Älä säntää heti vauvan luo pienimmästäkin aiheesta. Anna hetki aikaa.
  • Tylsä ja turvallinen nukkumisympäristö
  • Yöllä ei jutella vauvalle.
  • Myös katsekontakti voi olla joillekin vauvoille liian innostava juttu
  • Tarpeeksi ruokaa päivällä
  • Tarpeeksi unta päivällä, mutta ei liikaa (heh)
  • Pisin valvomispätkä ennen yöunia
  • Kokeile eri vaatetusta. Ehkä vauvasi vihaa sukkia nukkuessa, ehkä se kaipaa enemmän lämpöä, ehkä sillä on liian kuuma.
  • Iltarutiini. Meillä iltapala valoisassa, iltapesu&pyjama hämärässä, iltasatu melkein pimeässä.
  • Aloita iltarutiini samaan aikaan aina.
  • Aika korjaa joitain asioita. Jaksamisia sen keskellä <3
  • Nauti jokaisesta hyvästä yöunesta täysillä! Ihan sama, vaikka jatko olisi aivan paskaa. Ilo irti, kun siihen on aihetta.
  • Korjaa yksi asia kerrallaan. Turha yrittää taklata kaikkia haasteita kerralla. Aloita siitä mikä itsellesi on tärkein.
  • Vauvat ovat erilaisia, joten kuuntele ja tarkkaile vauvaasi ja sen valmiuksia ja tarpeita.
  • Luota itseesi vauvasi asiantuntijana. Jos siis epäilet allergiaa, selvitä asia, vaikka sinulle olisi todettu, että ”vauvojen kuuluu itkeä” tai että ”se on vain vaihe”.

Lisää tietoa unesta

Lue myös

Pysähdyin

”Nyt vain rentoudut.”

Helpommin sanottu kuin tehty. Kun työkiireet, sosiaaliset velvoitteet ja omat intohimot käyvät sotaa kalenterin sivuilla, tuntuu tyhjä päivä ylellisyydeltä. Silloin tulisi rentoutua ja nauttia omasta ajasta.

Mitä ihmettä se tarkoittaa käytännössä? Keskustelimme kavereiden kanssa rauhoittumisen ja rentoutumisen vaikeudesta, joka ei yllättäen ollutkaan kaikille tuttu ilmiö. Valitettavasti nykyään taidetaan katsoa enemmän kieroon sitä ihmistä, joka paljastaa jättävänsä työt töihin ja nauttivan vapaa-ajalla stressittömyydestä.

Itse voisin jakaa vapaa-ajan toiminnan kahteen kategoriaan: suorittava ja rauhoittava. Suorittavassa on se hyvä puoli, että ajatukset kohdistuvat pois töistä – oli se sitten remonttiprojekti, tavoitteellinen urheilu tai itsensäkehittäminen.

Tunnistan itsessäni tarpeen tämänkaltaiseen harhauttavaan toimintaan, koska aivot eivät kovinkaan helposti lepää. Lisäksi olen luonteeltani kehittäjä. Haluan muuttaa, kehittää, kasvattaa, kohentaa, parantaa. Nojaan tulevaan ja näen enemmän mahdollisuuksia muutoksessa kuin kaipuuta pysyvään ja tasaiseen. Ajoittain kuitenkin työstä rentoutuminen suorittamalla menee yli.

Tuntuu, että läkähdyn kaiken sen alle. Kun irtaudun yhdestä suorittamisesta, tartun seuraavaksi vapaa-ajan to do -listaan. Tässä kohtaa olisi hienoa ”vain rentoutua”. Ei varmaan ihmekään, kun meditaatio, midfullness sun muut nostavat päätään, kun perus oleminen tuntuu pahalta. Varmaan aika moni muukin päätyy turruttamaan itsensä Netflixillä, roskaruualla, alkoholilla, you name it. Turruttaminen on tässä kohtaa mielestäni juuri oikea sana, koska harvemmin siitä oikeasti virkeä ja levännyt olo seuraa.

Olen myös viettänyt useamman loman lähinnä stressaantuen entistä enemmän. Takaraivossa kolkuttaa ajatus kasaantuvista töistä ja ratkaisemattomista ongelmista. Muistan kerran nauraneeni startup bootcampin jälkeen, että aivan kuin olisin ollut rentouttavalla lomalla. Silloin käytimme neljä päivää yrityksemme keskeisimpien kipukohtien ratkaisemiseen useiden sparraajien avustuksella, söimme hyvin ja yövyimme hotellissa. Asiat tuntuivat selkeytyvän ja helpottuvan, mikä tuotti siinä hetkessä enemmän stressinlievitystä kuin mikään muu.

Olisi ihana tarjota joku sopiva cocktail rauhoittavaa ja suorittavaa vapaa-ajan tekemistä, jolla ylivirittynyt olotila saadaan laukeamaan ja stressi katoamaan. En ole sellaista vielä löytänyt. Ehkä paras keinoni on toistuvasti tehdä töitä sen eteen, että suhtautuu työhönsä oikealla tavalla. Tarvitsen sopivassa suhteessa vapautta ja järjestystä sekä vastuullisuutta ja hällä väliä asennetta. Pyrin myös muistamaan, että minä en ole sama asia kuin työ, jota teen tai asiat, jotka saan aikaiseksi. Se ei määrittele minua.

Tämän blogitekstin kuvitus on kesältä 2017, kun onnistuin pysähtymään ja rentoutumaan ystäväni Hennan luona Helsingissä. Näitä kuvia katsoessa palasi tämä aihe mieleeni. Tämä viikonloppu menee taas Hennan luona ja toivottavasti yhtä mukavissa tunnelmissa :)

Selina Kustula


Lue myös

Navankaivelua

Tekisi mieli kirjoittaa sellainen blogiteksti, jossa jauhan vain itsestäni.

Selittää ensin, mitä kaikkea on tapahtunut ja sitten pohtia, mitä itse ajattelen omista kuulumisistani ja vähän märehtiä, mitä muut siitä ajattelevat ja kaiken lisäksi vielä miettiä, mitä itse ajattelen siitä, mitä muut ajattelevat.

Mutta ketä se sellainen kiinnostaa. Sitten voisin miettiä, miksi pitäisi kiinnostaa, mikä muita kiinnostaa. Ympäri, ämpäri, saman aiheen eli itseni parissa.

Lopuksi voisin pohdiskella, oliko aiheen käsittely säälittävää, turhaa, tekstimuotoista melusaastetta. Ja sitten väkisin vääntää jonkin vitsin tyngän loppuun, jotta ei vaikuttaisi niin ankealta. Ankeus kun on pahasta.

Iloista ja aurinkoista marraskuuta.

Lue myös

Normaali työ

Naurahdin nähdessäni siskoni päivityksen somessa. Hän tuumaili, että on viimeksi 2012 ollut ulkopuolisella töissä. Yrittäjyys ja freelancer-hommat on siis arkea silläkin suunnalla. Sisko myös tuumaili, että ehkä sekin jännittää, että kerrankin ei ole päävastuussa. Päivitys olisi voinut yhtä hyvin olla minun kirjoittamani.

Aivan samoja lauseita selitin kavereilleni muutama kuukausi sitten. Miten outoa oli ajatella, että joku muu on vetovastuussa ja mulla on oikeasti pomo. Niin ja sekin vielä, että olen töissä jollakin muulla kuin itselläni. Viime kerrasta oli kulunut jo melkein viisi vuotta.

Ei ehkä aivan samanlaisia tunteita herää uuden työn parissa kaikilla, mutta yhä useammalle yrittäjyys ja freelancer-hommat ovat se normaali työ. Työelämä todella on muuttunut ja muuttuu koko ajan.

Omat tuumailut koskivat vain kolmen kuukauden väliaikaista pestiä, joten sitä ollaan jo takaisin tutuilla vesillä itse itseni valtiaana. Puolensa ja puolensa. Juuri nyt tämä tuntuu hyvältä.

Selina Kustula

PS. Kuva Agaeten kylästä Gran Canarialta.

Lue myös

Kyllä

”Just do it. Learn it while you are doing it.”
”Say YES.”
”Be brave. Challenge yourself.”
”If your dreams don’t scare you, they are not big enough.”

Paljon motivaatiopuheita kuunnelleena ja erilaisella tiivistelmillä itseäni tsempanneena olen elänyt kuin minua on opetettu. Olen aina ajatellut, että asioilla on tapana järjestyä ja kyllä Jumala huolen pitää hulluistaan. Olen luottanut prosessiin ja uskaltanut hypätä. Uudestaan, uudestaan ja uudestaan.

Se mikä ei tapa se vahvistaa. Se myös sattuu helvetisti.

Eikä siitä kivusta aina vahvempana ulos tulla. Se jälkeen-kuva saattaa olla paljon hauraampi, pelokkaampi ja varovaisempi. Sen kanssa saattaa joutua työskentelemään vielä pitkiä aikoja, jotta tuo kantapään kautta kerätty oppi muuttuisi vahvuudeksi.

Mieleeni tulee ehkä 10 päätöksenpaikkaa, jotka ovat olleet tuollaisia hyppyjä, jotka ovat vaikuttaneet merkittävästi elämäni suuntaan. Jälkikäteen on tietysti helppo jossitella, miten helppo ja tasainen elämä olisi ollut, jos olisi valinnut sen turvallisemman ja niin sanotun helpomman vaihtoehdon.

Olisinko silloin tasapainoisempi? Olisinko positiivisempi? Innostuisinko edelleen yhtä helposti kuin aikoinaan? Vai olisinko vain naiivi ja osaamaton? Olisiko näkökulmani suppeampi? Olisinko tapoihini juurtunut ja tylsistynyt?

Kuvat: Suvi-Marja Tuulia

Lue myös