Muistan, kuinka halusin lukea pikkuveljelleni kirjaa, kun olin oppinut lukemaan tavuviivoilla. Veli ei arvostanut tavutustani ja kiukutteli äitille, että Selina lukee tyhmästi. Naurattaa tuo muisto.

Muistan myös sen hetken, kun olin lukenut ensimmäistä kertaa kirjan, jossa ei ollut kuvia. Se oli muistaakseni nimeltään Aarresaari tai Aarrekartta tai Aarreseikkailu. Jotain sellaista. Ohut nuorten kirja, jossa todennäköisesti seikkaili nuoria. Olin niin ylpeä ja menin innolla kertomaan vanhemmilleni saavutuksestani.

Kummallisin lapsuuteni lukemisiin liittyvä muisto on kuitenkin ennen lukutaitoa. Meillä oli kirjahyllyt täynnä kirjoja ja olin varmaan kannen perusteella kiinnostunut yhdestä kirjasta. Istuin vihreässä nojatuolissa jalat koukussa ja ”luin”. Luin sitä itselleni ääneen osaamatta lukea. Vaihdoin sivua siinä vaiheessa, kun ajattelin, että olen varmaan lukenut sivun verran. Suurin ongelmani oli, että tarinassani oli niin paljon henkilöitä, että unohdin nimet.

lapsi lukemaan

Kummityttöni sai ristiäislahjaksi minulta kirjoja. Ostin hänelle muun muassa Hullunkurisen lintukirjan, joka meilläkin oli silloin, kun olin lapsi. Siskoni nauroi sen nähdessään, koska muisti sen yhtä lailla. Meidän versiossa tosin oli pari sivua revennyt. En tosin muista, ketä siitä saamme kiittää.

Roope Lipasti on listannut artikkelissaan keinoja saada lapsi lukemaan ja varmasti yksi merkittävimmistä on ajatus mallioppimisesta. ”Jos haluaa opettaa lapsen juomaan Koskenkorvaa, niin juo paljon Koskenkorvaa. Jos haluaa opettaa lapsen lukemaan, niin lukee.”

Esimerkin lisäksi uskon kirjojen näkymiseen jo varhaisessa vaiheessa. Minusta ensimmäiset kuvat kirjan kanssa on suurin piirtein sellaisia, että syön sitä kirjaa eli ikää on varmaan vuoden verran. Olen myös nähnyt kuvan, jossa iskä lukee jotain valtavaa järkälettä ja minä nukun vauvana hänen kainalossaan. Toinen käsi pitelee minua ja toinen kirjaa.

On ollut merkittävää seurata, kuinka sukulaislapset innostuvat kirjoista. Selittävät tarinoita kirjoista, jotka he muistavat, kun joku on niitä lukenut heille. Tai kuinka 2-vuotias tyttö kuskaa käsissään paksua romaania, jossa ei ole ainuttakaan kuvaa. Aikookohan hänkin keksiä tarinan päästään niin kuin minä aikoinaan?