”Kaikilla kavereilla on puolisot, perhejutut ja tietyt juhannusperinteet.” Ei ole yks tai kaks kertaa, kun olen kuullut vastaavan ajatuksen viime päivinä.
Don’t get me wrong, mulla sosiaalisuuden määrä on ollut viime viikkoina älytön ja olen odottanut rauhallista kaupunkijuhannusta jo pitkään. Oli kuitenkin mielenkiintoista huomata, miten yksin sitä voisi jäädä, jos ei itse olisi aktiivinen. Eikä se kaikilta käy yhtä helposti.
Tuntui myös tosi ihanalta, kun yksi ystäväni kysyi, mitä teen juhannuksena ja tehtäisiinkö jotain yhdessä. Pääsen siis illalla grillailemaan ystävän seurassa ja loppuajan ajattelin rauhoittua ihan vain keskenäni ja nauttia siitä, etten ole vastuussa kenestäkään muusta. Mutta ymmärrän, että se ei ole samanlainen onni kaikille.
Mietin, paljonko ydinperhekeskeisyys jyrää yhteisöllisyyden yli? Olisikohan sun lähipiirissä joku, joka vain unohtuu? Se yksi ylimääräinen kutsu voi olla aika merkityksellinen.
Kuvat: @suvimarjatuulia
