”Just do it. Learn it while you are doing it.”
”Say YES.”
”Be brave. Challenge yourself.”
”If your dreams don’t scare you, they are not big enough.”
Paljon motivaatiopuheita kuunnelleena ja erilaisella tiivistelmillä itseäni tsempanneena olen elänyt kuin minua on opetettu. Olen aina ajatellut, että asioilla on tapana järjestyä ja kyllä Jumala huolen pitää hulluistaan. Olen luottanut prosessiin ja uskaltanut hypätä. Uudestaan, uudestaan ja uudestaan.
Se mikä ei tapa se vahvistaa. Se myös sattuu helvetisti.
Eikä siitä kivusta aina vahvempana ulos tulla. Se jälkeen-kuva saattaa olla paljon hauraampi, pelokkaampi ja varovaisempi. Sen kanssa saattaa joutua työskentelemään vielä pitkiä aikoja, jotta tuo kantapään kautta kerätty oppi muuttuisi vahvuudeksi.
Mieleeni tulee ehkä 10 päätöksenpaikkaa, jotka ovat olleet tuollaisia hyppyjä, jotka ovat vaikuttaneet merkittävästi elämäni suuntaan. Jälkikäteen on tietysti helppo jossitella, miten helppo ja tasainen elämä olisi ollut, jos olisi valinnut sen turvallisemman ja niin sanotun helpomman vaihtoehdon.
Olisinko silloin tasapainoisempi? Olisinko positiivisempi? Innostuisinko edelleen yhtä helposti kuin aikoinaan? Vai olisinko vain naiivi ja osaamaton? Olisiko näkökulmani suppeampi? Olisinko tapoihini juurtunut ja tylsistynyt?
Kuvat: Suvi-Marja Tuulia