Jotain kummaa voimaa auringossa ja tässä maassa on, sillä jo muutamana aamuna olen herännyt neljän ja kuuden välillä. Ja menen kuitenkin nukkumaan vasta lähellä puolta yötä. Unentarve on puolittunut. Tiedättekö tunteen?

Huomaan myös haluavani kirjoittaa joka aamu. Ei aivan optimaalisin aika julkaista blogitekstejä, kun Suomessa kello on kuusi tuntia vähemmän eli kaikki nukkuvat.

Olen nyt melkein joka päivä käynyt aamu- ja iltauinnilla altaassa. En ole koskaan pitänyt itseäni hyvänä uimarina ja pelkään hukkumista. Silmiä pidän edelleen kiinni sukeltaessa. Nyt olen kuitenkin ensimmäistä kertaa ikinä sukeltanut useamman metrin pitämättä nenästä kiinni. Aleksi nauroi, että yhden käden tyylini olikin kovin tehoton ja visuaalisesti aika arjalainen.

Hotelliaamupalat ovat olleet minun makuuni kovin pieniä – lukuunottamatta edellisen majoituksen (Puri Maharani Boutique Hotel & Spa, Sanur) indonesialaista vaihtoehtoa, joka muistutti enemmän tyypillistä illallista täällä. Suomessa syön aamulla yleensä vain pienen tuorepuuron ja banaanin, mutta täällä tulee liikuttua niin paljon, että aamuisin on yleensä kova nälkä. Seuraavassa majoituksessa (ILA Villa Ubud, Ubud) on onneksi buffetaamupala.

Hassua ajatella, että saamme olla Balilla vielä kuusi yötä. Onneksi! Meni melkein viikko lopettaa töistä unien näkeminen. Pitkän puurtamisen jälkeen lomalle siirtyminen on vaikeaa. Viime syksynä pidin yhden viikon lomaa mökillä ja aika vähäinen oli rentoutuminen. Kirjoitinkin blogiin jokin aika sitten syyllisyydentunteestani tähän liittyen otsikolla ”Ei pitäisi mitään”.

Nyt kello on tätä kirjoittaessa 6.44 ja taidan käväistä vielä uimassa ennen aamupalaa. Tänään hyvästellään Nusa Penida ja tutustutaan Ubudiin.

Onko ravintolasuosituksia Ubudista?

Selina Kustula