arrow-down arrow-left arrow-right arrow-up bubble bubbles enlarge facebook heart home instagram linkedin loop2 menu twitter youtube Avainsana: kaaos | Leijonaa mä metsästän
Valikko

Hallitse ja kahlitse

Viime viikkoina olen pähkäillyt paljon sitä, miten saisin nyt elämäni, arkeni ja kotini sekä ruokavalioni, työpäiväni ja tehtäväni järjestykseen, hallintaan. Pitäisikö ostaa dymo ja laputtaa kaikki hyllyt, rasiat ja laatikot kotona niin pysyy tavarat paikoillaan. Karsia kaikki mahdolliset menot, jotka eivät elämääni mahdu ja varata kiveen hakattu paikka kalenterista niille, jotka haluan säilyttää. Se varmasti auttaisi valmistautumaan syksyyn.

Minua Snapchatissa tai Facebookissa seuraavat tietävätkin jo, että aikamoinen syksy on luvassa. Startup-yritykseni MustRide sai Tekesiltä rahoituksen, jonka avulla kehitämme ensimmäisen version, tutkimme markkinoita ja testaamme konseptia. Töitä on edessä ja paljon. Vieläpä sellaisia asioita, joita teen ensimmäistä kertaa. Oikeastaan tuntuu jo viimeisen vuoden olleen arkeni jatkuvaa uuden opettelua, mikä toki omalla kohdalla on välttämättömyys motivaation kannalta.

Tähän lisäksi vielä sain Tampereen yliopistolta tiedon, että olen tullut hyväksytyksi tietojenkäsittelytieteiden koulutusohjelmaan. Hakeminen sinne oli osittain silloin tällöin päässäni pyörinyt ajatus ja osittain viime hetken päähänpistos. En uskonut hetkeäkään pääseväni sisään. Nyt koko ajatus kauhistuttaa ja jännittää. Mutta eiköhän se siitä. Suuntaan tai toiseen.

Tuota syksyä ajatellessa olen aina uudestaan palannut ajatukseen, että nyt täytyy jotenkin järjestää kaikki. Siis aivan kaikki. Että sillä tavalla se oma pääkin pysyy järjestyksessä ja asiat hoituu ajallaan ja on helppo keskittyä. Hassua, miten 27-vuotiaanakin koittaa vielä huijata itseään. Joku minua viisaampi osaa varmaan kertoa, miksi haluamme niin suuresti hallita elämäämme, työtämme, kumppaniamme, kotiamme, ruokavaliotamme… Lista on loputon.

Taidankin siis noudattaa Elina Tanskasen ohjetta ja ihan vain hyväksyä kaaoksen. Ihan hyvin on toiminut tähänkin saakka.

Selina Kustula

ps. Nyt muuten tajusin, että vähän läheltä liippuu vanha blogitekstini: Itsensäjohtamisesta itsensähallintaan. What went wrong? :D Mihinkäs kissa karvoistaan pääsisi.

// Kuvat otettu pitkin tätä kesää napsittu polttareissa, mökillä, Tönöllä, motoristitapaamisella, Helsingissä ja ensimmäisen pavlovani valmistuttua.

Lue myös