Onpa hassua. Pirkkala alkaa tuntua kodilta. Tai ei oikeastaan Pirkkala vaan tämä asunto. Voisin jakaa muutaman havainnon.
Makuuhuoneet ovat todella pieniä. Toiseen mahtui juuri ja juuri parisänky.
Toisesta makuuhuoneesta piti tulla työhuone, mutta siitä tulikin varastohuone / laittautumispiste. Todellisuudessa se on vain koiran auringonottohuone. Gusse oivalsi aika pian, että siellä on kaihtimet aina auki ja aurinko paistaa mukavasti.
Kauhea kaaoshan täällä on. Mitään muuta en meidän muutolta odottaisikaan. Aleksi tosin sanoi, että tämä on nyt jo paremmassa järjestyksessä kuin vanha kämppä oli missään vaiheessa. Olen samaa mieltä. Vanhassa kämpässä ei vain yksinkertaisesti ollut säilytystilaa meidän tarpeille.
Tajusin muuton myötä, että meillä on paljon kirjoja ja DVD:itä. Selkäni tajusi sen myös. Eikä se ehdi parantua kunnolla, kun telon sen jo uudestaan esimerkiksi mökkisaunaa pesemällä.
Uudessa kodissa hämmennystä aiheuttaa ikkunan ohi juoksevat lapset. En ole aikoihin – tarkalleen seitsemään vuoteen – asunut ensimmäisessä kerroksessa. Outoa, kun ikkunasta kuuluu ihmisten ääniä ja täytyy miettiä kaihtimien asentoja. Nyt vielä kun saisi verhot silitettyä ja ikkunoihin.
Toisin kuin Laukontorilla asuessa kukaan ei kuitenkaan huuda kännissä kaverilleen, että haluaa tappaa sen. Yöllä ei kuulu yhtään mitään. On hiljaista.
Naapurilla on äärimmäisen kesy kissa. Jopa minunkaltainen kissoja pelkäävä yksilö on joutunut heltymään, kun tuo neiti? herra? mikälie tulee moikkaamaan. Meillä koira tosin on kauhuissaan tästä naapurista. Kissa tulee sisälle asti, jos vaan ovi on auki.
Tähän uuteen kotiin mahtuu taas iso joulukuusi. Tällä kertaa sitä ei tosin sijoiteta hapsumaton päälle. Tulisipa jo joulu. Ostin bullterrieripiparimuotinkin asuntomessuilta.
Koti. Siltä tämä tuntuu.
Selina Kustula
// kuvat napsittu pitkin muuttoa puhelimella
