itsensäjohtaminen, itsekuri, keskittyminen, multitasking

Itsensäjohtamisesta itsensähallintaan. What went wrong?

Varmasti jokainen on törmännyt artikkeliin, jossa annetaan 5 / 10 / 50 vinkkiä, mitä menestyneet ihmiset tekevät ennen nukkumaan menoa / aamuisin / joka päivä / säännöllisesti / paremmin kuin muut. Ja me koitamme innoissamme muuttaa toimintatapojamme samankaltaisiksi. Nuku enemmän, nuku vähemmän, älä multitaskaa, kirkasta suuri visiosi, keskity tavoitteisiin päivittäin, ole läsnä… Mutta entä jos tämä ei ole lainkaan luontaista? Kenen tapoja me kopioimme ja miksi? Onko touhussa mitään järkeä?

Luin sunnuntaina Aamulehteä kahvin kera ja innostuin valtavasti yhdestä artikkelista. Jätin lehden kesken ja avasin koneen, jotta pääsin keskustelemaan aiheesta lisää. Avattuani Twitterin silmiin osunut linkki johdatti uudelle välilehdelle. Sieltä sain idean, jonka vuoksi avasin sähköpostin ja siellä taas oli mielenkiintoinen sähköposti, jonka vuoksi aukesi jälleen uusi välilehti. Oli sunnuntai, joten päästin irti multitaskausestoista ja pakko keskittyä -ajattelusta. Miten ihanalta se tuntuikaan. Aivot kävivät kovilla kierroksilla ja tartuin kaikkiin innostuksen aiheisiin ja heittäydyin virran vietäväksi. Sain neljässä tunnissa enemmän aikaiseksi kuin koko viikolla. Ja ennen kaikkea parempaa jälkeä.

itsensäjohtaminen, itsekuri, keskittyminen, tavoitteet, multitasking

Olen pitänyt Duracell-henkistä ajatusten säntäilyä yhtenä suurimmista heikkouksistani. Alan kuitenkin yhä vahvemmin uskoa, että se on ehkä myös yksi suurimmista vahvuuksistani. Tämä sai minut miettimään itsensäjohtamista ylipäätään. Mistä lähtien olen ollut tyrannijohtaja? Muita ihmisiä johtaessani painotan vapautta ja yhteistä visiota. Uskon ehdottomasti siihen, että alaisella tulisi olla vapaus määrittää itse työskentelytapansa. Työntekijän pitäisi kokea itse valinneensa mihin pyrkii ja miten ja mitä varsinainen tekeminen on. Jos omalla kohdallani multitaskaus ja kaaoksenomainen hyppiminen tehtävästä toiseen on minulle luontaista, miksi pakotan itseni keskittymään yhteen asiaan kerrallaan? Kuitenkin hommat tulee tehdyksi kummallakin tavalla, mutta jälkimmäinen on itselleni paljon tuskallisempi.

Opiskeluiden yhteydessä oppi paljon dialogista, erilaisista persoonista, kuuntelemisesta ja toisen nopeuteen asettautumisesta. Väittäisin olevani jo todella hyvä asettumaan keskustelussa samaan nopeuteen kuin toinen osapuoli. Välillä mennään hitaasti ja pohditaan asioita rauhassa. Toisinaan taas juostaan kuin kilparadalla eteenpäin tukka hulmuten. Tässäkin olen kuitenkin todennut, että pidemmän päälle se käy tuskalliseksi. Lähimpien työkavereiden olisi hyvä olla edes jotenkin samassa tahdissa. Ja täytyy myöntää, että on myös hyvä, kun kotoa ja ystävistä löytyy ihmisiä, joiden seurassa ei aina tarvitse olla niin järkevä, kohtelias ja looginen.

Huomaan hivuttautuneeni itsensäjohtamisen opeista itsensähallitsemiseen. Hillitse, hallitse, pysy aisoissa, rauhoitu. Miten tässä näin kävi ja mitä se itsensäjohtaminen oikeasti on? Luin aikoinaan Pentti Sydänmaanlakan kirjan Älykäs itsensäjohtaminen, jossa itsensäjohtamiselle on listattu seitsemän periaatetta: merkitys, fokus, aitous, uudistuminen, itsekuri, herkkyys ja nöyryys. Kuitenkin itsekuri ja fokus nousevat käytännössä paljon suurempaan ja arvostetumpaan rooliin kuin muut osa-alueet. Itsekin koin ne suurimmiksi kehityskohteikseni analysoidessa omaa tilannettani reilu vuosi takaperin. Mennäänkö kuitenkin jossain pieleen, kun kuri nousee itseisarvoksi ja selättää ominaiset työskentelytavat? Aitous edellyttää kuitenkin rehellisyyttä itselleen ja kova itsekuri rokottaa helposti myös herkkyyttä.

Merkitys: etsi elämäsi syvempi merkitys (pysähdy)
Fokus: keskity olennaiseen ja elä yksinkertaisesti
Aitous: ole aito ja rehellinen itsellesi
Uudistuminen: ole rohkea ja uudistu jatkuvasti
Itsekuri: älä anna periksi ja ole kärsivällinen
Herkkyys: herkkyydet ovat ikkunoita maailmaan
Nöyryys: tunnista keskeneräisyytesi

Yksi suosituimpia mantroja menestyneiden ihmisten ihannoinnissa on tavoitteiden merkitys. Pitäisi tehdä pitkän tähtäimen tavoitteita ja kirkastaa visio. Pitäisi päivittäin keskittyä tavoitteisiin ja mieluiten luoda myös viikolle ja päivälle omat tavoitteet. Tähänkin koitin itseäni pakottaa, mutta totuus on, että vapaus on niin paljon mukavempaa. Mietin kyllä, mitä toivon elämältäni ja missä toivoisin olevani esimerkiksi viiden vuoden päästä. En kuitenkaan aseta liian tarkkoja tavoitteita saati sitten mitään mitattavia lupauksia. Sydänmaanlakka toteaa kirjassaan loistavasti: ”Luota, että kaikki tärkeät asiat elämässäsi tapahtuvat ajallaan.” Suosittelen lukemaan myös Elina Ruuskasen blogikirjoituksen tavoitteiden sokaisevasta vaikutuksesta.

Oliko tämä nyt loppujen lopuksi oodi vapaudelle? Ehkäpä.

Selina Kustula

Previous

Asuntomessut 2016 Seinäjoella: Pikaotoksia talolta

Next

Taide, raha ja näkyvyys (ja Princen kuolema)

2 Comments

  1. Itsekurin ja fokuksen tuominen esiin noita muita mainittuja periaatteita enemmän johtunee osaltaan monimutkaisesta maailmasta, hillittömästä media- ja tietovyörystä sekä periaatteessa rajattomasta valinnan vapaudesta. Samasta syystä ”viisi vinkkiä huippuelämään”-listat tekevät kauppansa: Ne kertovat selkeässä paketissa, että mitä kannattaisi tehdä. Täysin eri asia on, miten järkeviä noiden listojen sisällöt ovat, soveltuvatko ne kaikille (eivät) ja onko vinkkilistojen suurkuluttaja vain vinkkilistojen suurkuluttaja (ilman, että nämä näennäisesti elämän mahtavaksi tekevät asiat viedään oikeasti käytäntöönkin tai niitä edes kokeillaan).

    Tavoitemantraa on ylikorostettu minunkin mielestäni. Tavoitteet ovat upeita ohjureita, mutta niiden kanssa pitäisi olla varovainen: Vaatii todella syvällistä pohdintaa ja elämänkokemusta, että voi määrittää itselleen tavoitteen, johon todellakin haluaa, ja jonka eteen haluaa tehdä kovasti töitä. Mitä jos tavoite olikin vai sellainen, jonka vaikkapa media teki kovin seksikkääksi mielessämme? En silti tarkoita, että tavoitteita ei pidä olla – Monesti matkat jopa sellaisia tavoitteita kohden, jotka eivät olletkaan oma juttu, ovat todella arvokkaita. On paljon hedelmällisempää matkata kokemuksesta toiseen tavoitteita kohden kuin elää ilman tavoitteita odottaen, että josko se elämän suuri inspiraatio sieltä tulisi. Tavoitteita kannattaa olla, mutta niiden on hyvä olla joustavia. Itselleen täytyy sallia vapaus seikkailla ja poukkoilla.

    • Selina

      Näinpä. Komppaan kaikkea, mitä sanoit. Etenkin tuosta seikkailun ja poukkoilun sallimisesta pidän. Kun sanoo rohkeasti kyllä elämän tuomille yllättäville mahdollisuuksille, voi päätyä paikkoihin ja tilanteisiin, joista ei osannut edes haaveilla. Oman intohimon löytyminen voi olla monen sattuman summa. Selkeän vision puuttuessa on päätettävä, vastaako mahdollisuuksiin kyllä vai ei. Väittäisin, että jälkimmäinen ei vie oikein mihinkään.

Vastaa

Kuvat minun kuvaamia, ellei toisin mainita. & Teemasta kiitos Anders Norén