Tag: YouTube

Salainen pahe

Luonnostelin ”lokakuun suosikit” -blogitekstin johonkin kymmenistä muistiinpanovihkoista, eikä minulla ole mitään hajua, missä kyseinen vihko nyt on. Tämä siis tapahtui joskus marraskuun alussa. Olin nimittäin koko lokakuun todella kipeä, joten materiaalia ”näin viihdytät itseäsi, kun olet kipeä, etkä voi tehdä töitä” -postaukseen oli paljon.

Haluan nyt kuitenkin jakaa yhden niistä suosituksista. Nimittäin kaikki mahdollinen, mitä Miley Cyruksesta löytyy YouTubesta. Joskus muutaman vuosi sitten päädyin kuuntelemaan videoita, joissa Miley esiintyi silloiselle tyylilleen poiketen todella riisutussa ympäristössä ja antoi äänelleen oikeutta. Nämä on varmaan jo tulleet monelle tutuksi, mutta siltä varalta, että joltain on mennyt ohi tai haluatte ihan muuten vain fiilistellä, tässä pari suosikkiani:

Miley Cyrus – Jolene

 

Miley Cyrus – Look what they’ve done to my song

Nuo videot on julkaistu viisi vuotta sitten, hieman ennen Bangerz-levyn julkaisua. Bangerz-levyn ja sitä seuranneen kiertueen myötä Miley keräsi hyvin kyseenalaista huomiota mediassa. Täysi vastakohta Hannah Montana -imagoa seuranneelle kiltihkön teinitytön ei-niin-kiinnostavalle persoonalle.

En siis voi väittää, että aiemmat ”versiot” Mileysta olisivat vedonneet omiin kiinnostuksenkohteisiin tai makuuni muutenkaan. Kuitenkin kun tuota Jolene-vetoa kuuntelee, ei voi kuin ihailla tuota ääntä. Jäin siis odottamaan ja vuosien mittaan olen kuunnellut ja katsonut varmaan kaiken, mitä Mileysta löytyy YouTubesta. Harmittelin, etten päässyt katsomaan Bangerz-keikkaa sen kiertäessä Euroopassa, koska siinä oli omalla tavallaan mahtavaa järjettömyyttä. ”Kun kerran odotatte minun järkyttävän teitä, sen myös saatte.”

Miley Cyrus tuuraamassa Elleniä. Konteksti aukeaa ehkä paremmin, jos on joskus katsonut Ellenin showta.

Ja kun tarpeeksi kauan odottaa, kyllä se toivomani Miley sieltä lopulta on tuleekin esiin. Eikä hän pyytele anteeksi menneisyyttään tai hyväksy ajatusta siitä, että nyt hän olisi jotenkin enemmän oma itsensä kuin aiemmin. Jokainen versio hänestä on ollut totta siinä ajassa.

Miley Cyrus – The Climb

Tänä syksynä YouTubeen on tullut paljon materiaalia Miley Cyrukseen liittyen, kiitos uuden studioalbumin. Kuitenkin kaikista koskettavin on ollut mielestäni The Tonight Show with Jimmy Fallonissa esiintyminen. Miley esitti vanhan hittinsä, The Climb. Se kuulostaa melkeinpä kliseiseltä ja naiivilta nuoremman Mileyn suusta, mutta merkitys tuntuu kummasti erilaiselta Bangerzin jälkeisen Mileyn esittämänä. Kypsempi, viisaampi.

”There’s always gonna be another mountain
I’m always gonna wanna make it move
Always gonna be an uphill battle
Sometimes I’m gonna have to lose
Ain’t about how fast I get there
Ain’t about what’s waiting on the other side
It’s the climb”

Miley Cyrus Jimmy Fallonin vieraana kertoo mm. uudesta albumistaan ja siitä, kuinka hän on aina oma itsensä

Haastatteluissa näkyy myös rehellinen, avoin, rohkea ja itsevarma persoona. Vaatii suurta rohkeutta olla herkkä ja maailmalle avoin. Jos yhtään enemmän Mileyn tekemisiä seuraa, on vaikea olla pitämättä tuosta persoonasta. Mietin myös sitä, miten paljon helpompaa voisi olla pidättäytyä ja olla hillitty ja järkevä julkisuudessa.

Carpool Karaoken parhaimmistoa: Miley Cyrus, sen ääni ja sen huumori

Koen todella ilahduttavana sen, että kovaa puhuva, nopeasti ajatteleva ja paljon ääntä pitävä ihminen uskaltaa antaa itsensä olla juuri sellainen. Välillä sitä tulee miettineeksi, että pääsisikö helpommalla olemalla hiljaisempi ja hillitympi. Miten paljon siinä kuitenkin menettäisi? Onhan se riski, kun aina ei aivan tiedä, mitä suusta tulee ulos, mutta ehkä se riski kannattaa ottaa. Täytyy vain olla armollinen itselleen ja hyväksyä myös heikkoutensa ja menneisyytensä.

Mitkä fiilikset teillä on tästä tähdestä? Meneekö ääripäihin vai herättääkö ollenkaan tunteita?

Selina Kustula

 

Adele ja karaoke

Aivan uskomaton viikko takana. Kaikkea siistiä. Fiilis on kuin leijuisin pari metriä maanpinnan yläpuolella.

Jos oma viikko ei ollut yhtä siisti, tsekkaapa Adelen ja James Cordenin ajeluvideo. Karaokea ja hauskoja tarinoita.

Kiitos muuten kaikista kommenteista, joita on tullut liittyen onnellisuuspostaukseeni. Todella mielenkiintoista keskustelua syntynyt ja senkin vuoksi aihe pyörii edelleen päässä.

Klisee

Ei paljoa lisättävää. Saanhan olla kliseinen tammikuulaihduttaja?

Ruokavalio pysyy suurinpiirtein samana, mutta jos herkut pysyis nyt ainakin tammikuun poissa ja lenkit vähän pitenisi. Puolitoista vuotta sitten painoin noin 15 kiloa vähemmän. En halua sille tasolle palata, mutta kyllä tästä jollain aikavälillä saisi 10 kiloa kadota.

Kuvat minun kuvaamia, ellei toisin mainita. & Teemasta kiitos Anders Norén