”Oh my god, Selina! I love your arm hair. They’re so beautiful.”
Varmaan yksi oudoimmista kohteliaisuuksista, joita olen aikoihin kuullut. Sattumoisin se koski vielä asiaa, jota olen hävennyt lapsesta saakka. Ja kehun sanoja oli upea, pirskahteleva italialainen nainen, jota kovasti ihailen.
Muistan, miten lapsena jo varhain opin häpeämään karvoja ja tartuttamaan tuota häpeää muihinkin. Hiukset saivat olla paksut ja kulmakarvat tummat (mutta siistit, mieluiten ohuet!), mutta kaikkialla muualla karvojen olisi pitäneet olla maagisesti poissa.
Sheivasin joskus yläkoulussa tummat käsivarsikarvani ja sitten kuulin käsityötunnilla parin muun tytön juttelevan: ”ajatelkaa, jos joku sheivaisi käsikarvojaan! sitten olisi kädessäkin sänki, hahaha.” Lisäsin karvahäpeän päälle vielä häpeän karvojen sheivaamisesta.
Tuo kummallinen kehu kuitenkin laittoi jonkin rattaan liikkeelle ja sai minut yllättäen ajattelemaan toisin. Värikkään tatuointini myötä uudetkin tuttavuudet ovat saattaneet tulla tutkimaan läheltä käsivarttani, eikä mielessäni häivähdä edes hetkeä ajatus, että käsikarvoissani olisi jotain outoa tai epänaisellista. Näin ei aina ole ollut.
Ajatella, miten suuri valta meillä on vaikuttaa toistemme kehonkuvaan. Miten tuo kehu sai minut kyseenalaistamaan yhden totuuden itsestäni ja muuttamaan suhtautumiseni vielä yli 30-vuotiaana. Yhtäkkiä vapauduin taas yhdestä häpeästä.
Mitä kaikkea voisimmekaan saada aikaan sillä kapasiteetilla, mitä nyt kulutamme häpeämiseen?
”Kaikilla kavereilla on puolisot, perhejutut ja tietyt juhannusperinteet.” Ei ole yks tai kaks kertaa, kun olen kuullut vastaavan ajatuksen viime päivinä.
Don’t get me wrong, mulla sosiaalisuuden määrä on ollut viime viikkoina älytön ja olen odottanut rauhallista kaupunkijuhannusta jo pitkään. Oli kuitenkin mielenkiintoista huomata, miten yksin sitä voisi jäädä, jos ei itse olisi aktiivinen. Eikä se kaikilta käy yhtä helposti.
Tuntui myös tosi ihanalta, kun yksi ystäväni kysyi, mitä teen juhannuksena ja tehtäisiinkö jotain yhdessä. Pääsen siis illalla grillailemaan ystävän seurassa ja loppuajan ajattelin rauhoittua ihan vain keskenäni ja nauttia siitä, etten ole vastuussa kenestäkään muusta. Mutta ymmärrän, että se ei ole samanlainen onni kaikille.
Mietin, paljonko ydinperhekeskeisyys jyrää yhteisöllisyyden yli? Olisikohan sun lähipiirissä joku, joka vain unohtuu? Se yksi ylimääräinen kutsu voi olla aika merkityksellinen.
”Näytän ihan Selinalta!” mun lapsi totesi yksi päivä mun silmälasit päässään leveän hymyn kera. 🤓 Rakastan sitä, kun se kutsuu mua Selinaksi.
Ehkä salaa haaveilen, että se näkee mut myös muista rooleista käsin.
Sille olen äiti, koko maailmalle jotain muuta. Selina. Olen ainakin yrittäjä, tiimipelaaja ja kyseenalaistaja. Toisaalta myös uudistaja, taiteilija ja ideoija. Lisäksi fasilitoija, valmentaja ja yhteisönrakentaja.
Rakastan tuota pientä, mutta tärkein ihmissuhde mulla on muhun itseeni. Ja se tarkoittaa, että olen ennen kaikkea Selina.
Tämä blogiteksti on alunperin julkaistu pääkirjoituksena 27.1.2019 50-vuotiaan moottoripyöräkerhon MP69:n Motoristi-jäsenlehdessä, jonka päätoimittaja olin tuolloin. Löydät koko lehden ilmaiseksi sähköisessä muodossa täältä.
Syksyllä MP69:n toiminnassa oli vahvasti läsnä johtaminen. Hallitus pysähtyi ensimmäistä kertaa vuosiin kunnolla miettimään toimintaa pidemmällä tähtäimellä. Kouluttajat sukelsivat syvälle perimmäisiin motivaatioihinsa Survival Symposiumissa ja Pystymettässäkin pohdittiin toiminnan tulevaisuutta.
MP69 ei ole meille kenellekään työpaikka. Tommi ja Laura tuovat omissa kirjoituksissaan hyvin esiin, mikä tässä touhussa motivoi. Miksi tätä teemme? Jäin miettimään, mitä tämä käytännön tasolla tarkoittaa. Mitä meidän on otettava huomioon yhdistystoiminnan johtamisessa? Pääsin pohdinnoissani kuuden kohdan listaan:
1. Yhteinen tavoite
Survival Symposiumissa kouluttajat onnistuivat kiteyttämään kouluttajien vuoden 2019 päätavoitteen. Se ei ole helppo prosessi, mutta samaan meidän pitäisi pystyä koko kerhon tasolla myös. Kerhon yhteisen vision aikajänne toki on pidempi kuin yksi vuosi, mutta sama tarkoitus silläkin on: ohjata toimintaa ja kertoa mihin mennään. Kerhon yhteinen visio on asia, joka käydään kevään 2019 vuosikokouksessa läpi.
2. Tiimihenki
Hallitustoiminnassa huomaa helposti, että välillä meinaa homma lipsahtaa puurtamisen puolelle. Ja jos keskitymme pelkästään tekemiseen, ärsyynnymme helpommin toisten virheistä tai viivästyksistä, mutta jos otamme aikaa myös muuhun ja tunnemme toisemme, osaamme suhtautua toisiimme ihmisinä.
3. Viestintä
Nykyään informaatiotulva on valtava ja virikkeitä on kaikialla liikaa. Kun sieltä metelistä yrittää pieni ja vaatimaton, mutta sitäkin tärkeämpi info kantautua kerhon jäsenen korviin, hukkuu se helposti. On täysin inhimillistä, että jotain jää huomaamatta tai unohtuu. Viestinnässä kannattaa panostaa selkeyteen, visuaalisuuteen ja kohderyhmälle sopivaan viestintäkanavaan.
4. Jatkuvuus
Jatkuvuuden suhteen kerhon keski-ikä ei ole ainut haaste. Voisimme panostaa enemmän tiedon taltiointiin ja tuoda käytäntöjä näkyväksi. Tästä hyvä esimerkki oli hallituksen workshopissa käytetty vuosikello, jota kehitämme vielä pidemmälle. Aika paljon asioita on muistissa vain ihmisten päässä, muistivihkoissa tai omissa tiedostoissa.
Hiljainen tieto pakkautuu helposti yksilöihin, kun tietty henkilö on päävastuussa isosta kokonaisuudesta ja pitää langan päät käsissään. Tiedon sujuvaa siirtymistä mietitään vasta siinä vaiheessa, kun ”valta” on jo vaihtunut. Sujuvampi vaihtoehto voisi olla esimerkiksi mestari-kisälli-tyyppinen ajattelu, jossa tuleva tehtävän tekijä olisi ensin apukäsinä nykyiselle. Samalla työlasti jakautuisi tasaisemmin.
5. Sitoutuminen
Kerhotoiminnassa sitoutuminen tapahtuu luonnollisesti sisäisen motivaation ja ehkä vähän myös sosiaalisen velvoitteen kautta. Tekemisen täytyy olla mukavaa, vaikka tietysti välillä saa vähän stressatakin ja tuntua painetta. Jokainen on hommassa omasta vapaasta tahdostaan, joten siitä on saatava jotain irti: uutta oppia, yhteenkuuluvuuden tunnetta, itsensä toteuttamista, omalle persoonalle sopivaa tekemistä. Jos homma alkaa maistua puulta, ovat tekijät äkkiä vähissä.
6. Henkilökohtaiset resurssit
Ideoita on aina enemmän kuin tekijöitä. Meillä kaikilla on myös elämä kerhon ulkopuolella ja elämässä tapahtuu. Työkiireet painavat päälle, läheinen sairastuu, eteen tulee muutto toiselle paikkakunnalle, ruuhkavuodet pitävät kiireisinä. Jokaisella omansa. Elämä on sotkuista.
Tähän kiteytyy paljon tiimihenkeä, luottamusta ja inhimillisyyttä. Omalla kohdallani tämä on erittäin ajankohtainen kysymys, koska loppukesästä meille syntyy vauva. Yrittäjän näkökulmasta se tarkoittaa myös kovaa puurtamista töiden parissa vauvan syntymään asti.
Mietin pitkään, voinko jatkaa päätoimittajana, mutta lopulta tahdon kuitenkin uskoa, että tarvittaessa apuja löytyy. Raakatekstin editointi, lopullisen lehden viimeiset oikoluvut, visuaalisen puolen sparraus sekä kirjoittajien ja kuvaajien rekrytointi on asioita, joissa työmäärää voi hieman jakaa tarvittaessa. Ennakointi, aikataulutus ja rohkeasti avun pyytäminen helpottavat tekemistä.
Tänä vuonna sammutamme vähemmän tulipaloja ja toimimme suunnitelmallisemmin kuin ennen. Toivotankin siis oikein mukavaa alkanutta vuotta 2019 ja ennen kaikkea mainiota MP69:n juhlavuotta!
Synnäriltä kotiin tultuamme ensimmäisenä yönä ihmettelin unesta hereille rämmittyäni, että mikä tämä meteli meillä on ja miksi poikaystävä on hereillä ja seisoo makkarin perällä. Ai niin, meille tuli vauva.
En selvittänyt juuri mitään asioita vauvasta ennen sen syntymää. Luin Kuinka kasvattaa bébé ja voin sitä kyllä suositella kaikille. Se on enemmän tarina (ns. narrative non-fiction) kuin opaskirja. Tuli sellainen olo, että eiköhän tää homma tästä jotenkin sitten hoidu.
Nukkumisen kanssa haasteita on ollut 1kk, 3kk ja 6kk iässä. Ja koska itselleni oli apu ja lohtu muiden jakamat henkilökohtaiset kokemukset, jaanpa omat kokemukseni myös. Voit mielessäsi lisätä jokaiseen väittämään sanan ”kuulemma”. Suurin osa ellei kaikki perustuu tutkittuun tietoon, mutta koska en ole itse kaivautunut alkuperäisten lähteiden äärelle ja tutkinut niiden luotettavuutta, en takaa mitään. Itselleni on riittänyt ”tää toimii ainakin jollakin” ja veikkaan, että aika moni valvova vanhempi lähtee kokeilemaan samalla ajatuksella.
1kk
Vauva oli aina nukkunut hyvin. Vatsaongelmat muuttivat öistä helvettejä. Nukahdin viideltä lattialle sitterin viereen, kun lapsi viimein väsähti. Tässä kohtaa auttoivat neuvolan D-vitamiinitippojen vaihtaminen toisiin, omasta ruokavaliosta kahvin ja suklaan karsiminen ja lopulta korvikkeeseen siirtyminen. Vaikea sanoa, mikä todella auttoi vai oliko se kaikkien osien summa. Voi myös olla, että aika teki tehtävänsä. Raskaimmassa vaiheessa annoin vauvan myös nukkua meidän välissä äitiyspakkauksen makuupussin avulla meitä korkeammalle korotettuna. Ei siis minkään suosituksien mukaista, mutta mahdollisti edes jonkinlaista unta meille. (Kätkytkuoleman riski korkeampi perhepedissä eikä vauvalla saisi olla nukkuessa mitään tyynyjä tai peittoja tai unileluja.)
Vatsaongelmien helpotettua siirsimme vauvan viereiseen huoneeseen äitiyspakkaukseen/vaunuihin (muuttokaaoksen keskellä se hieman vaihteli), mikä oli meille todella hyvä ratkaisu. En enää herännyt jokaiseen äännähdykseen vaan vasta silloin, kun oikeasti oli nälkä. Enkä näin ollen myöskään omilla heräilyilläni herättänyt vauvaa. Jotkut käyttävät myös korvatulppia apuna.
3kk
”Kolmen tai neljän kuukauden hulinat” tulee varmasti tutuksi jokaiselle vauvan vanhemmalle. Meillä se tarkoitti suurta innostusta vatsalleen kääntymisestä. Sitä piti saada treenata yöt ja päivät – etenkin yöt. Tähän asti meillä oli vauva nukkunut pääsääntöisesti äitiyspakkauksessa tai vaunuissa. Aiemmin nukuttamista ei oikeastaan tarvinnut edes tehdä vaan vauva vain vietiin petiin ja se nukkui. Kolmen kuukauden kohdalla yöt kuitenkin muuttuivat ja vauva heräsi huutamaan, kun ei ollut tilaa riehua (ja yöllähän tarvitaan tilaa riehumiseen). Niinpä kokosimme viimein pinnasängyn ja öistä tuli hieman rauhallisemmat.
Kääntymisen lisäksi tuossa 3-4kk vaiheessa vauva oppi mönkimisen. Käytännössä siis jaloilla ponkaistaan takapuoli ylös (naama patjassa kiinni, käsiähän ei tähän tarvita) ja kaadutaan johonkin suuntaan. Jaloilla eri tavoin potkimalla pystyi siis hyvin etenemään pinnasängyn päästä päähän ja kääntymään miten päin vain. Tässä kohtaa unen suhteen taktiikkani oli sijoittaa vauva aivan jalkopäähän ja vasempaan reunaan, jolloin se ehkä nukahti ennen kuin ajautui jotenkin umpikujaan (yleensä) pinnasängyn toiseen päähän. Lisäksi iltaisin annoin kasvissosetta, jotta nälkä ei herättäisi ennen aikojaan. Saatoin myös syöttää nukkuvaa vauvaa pullosta vielä siinä vaiheessa, kun itse menin nukkumaan. Tämän kikan olisin toivonut tajuavani jo paljon aiemmin.
Hulinoista siis oikeastaan selvittiin pienillä fiksauksilla ja ajan kanssa. Usein aika korjaa asioita, vaikka se ei lohduta kyllä yhtään viikon valvomisen keskellä.
Kolmen kuukauden jälkeen tuli myös pari hammasta alas keskelle. Kuulemma ei yleensä näin aikaisin tule. Armotonta huutamista kyyneleet silmissä ja kaiken mahdollisen puremista. Panadol auttoi jonkin verran. Aika korjasi loput.
6kk
Puolen vuoden merkkipaalun lähestyttyä aloin googlettaa unijuttuja. Enkä mitenkään varmuuden vuoksi tai puhtaasta kiinnostuksesta vaan koska halusin nukkua. Meille tuli kaikki mahdolliset uniongelmat melkeinpä kerralla, joten oli pakko todeta, ettei meidän(kään) vauva ole oikeasti tyyppiä ”nukkuu miten vaan millon vaan”. Olin tässä vaiheessa ehtinyt siis jo kokea 8h katkeamattomia yöunia. Little did I know…
Vauva otti tavaksi alkaa raivota heti, kun yritetään alkaa yöunille. Vauva myös heräili vähintään parin tunnin välein joinakin öinä. Kerran se myös heräsi neljältä ja oli sitä mieltä, että nyt voisi alkaa uusi päivä. Ei siis vaipassa mitään ja vatsa täynnä. Kaikki hyvin ja hänen mielestään ilmeisesti enemmän kuin hyvin, koska kiljui ja huusi iloisesti huoneessaan niin, että myös viereisessä huoneessa minä valvoin. 1,5h myöhemmin jatkettiin unia.
Ilmeisesti tässä vaiheessa aika monella menee unihommat uusiksi. Eikä siinä mielessä ihme, koska meilläkin oli juuri opittu ryömimään ja muutenkin motoriset taidot olivat kehittyneet viimeisen kuukauden sisällä hurjasti. Kuulemma myös kiinteiden aloittaminen voi vaikuttaa uniin.
Nukkumiseen alkoi myös selvästi liittyä ”mua ei huvita nukkua” -tyyppisiä piirteitä. Jouduin luopumaan pienestä valosta, jota olin pitänyt pinnasängyn alla, jotta itse näkisin yöllä paremmin. Vauva nimittäin keksi repiä pinnasängyn laitapehmustetta alaspäin ja kurotteli kirjahyllyä kohti, koska siellä näkyi kaikkea kiinnostavaa. Poistin myös mobilen sängyn päältä lisätäkseni väsyttävää tylsyyttä. Valvomisessa ei siis ollut kyse nälästä, vaipasta tai yliväsymyksestä vaan yksinkertaisesti siitä, että nukkuminen ei huvita just nyt. Baby, mä ymmärrän hyvin. Itsekin mieluummin katsoisin Netflixiä, mutta valitettavasti uni on aika välttämätöntä meille.
Välillä rankan yön lopulla yritin pidentää unia ottamalla vauvan viereeni nukkumaan. Joskus tein sen jo kello kahden herätyksen aikoihin, jos uudelleen nukahtaminen ei luonnistunut tai takana oli useamman hankalan yön putki. Tavallaan hyvä ajatus ja joillekin toimii. Meillä se tarkoittaa kuitenkin parempia unia vauvalle, mutta paljon huonompia vanhemmille. Ennen kuin vauva oikeasti herää ja tarvitsee lohtua ja apua nukahtamiseen, se mönkii, ryömii, konttaa yrittää kontata ja ajoittain myös raapii unissaan (mieluiten äitinsä naamaa). Tätä keinoa tulee siis oikeastaan hyödynnettyä enää päiväunilla tai jos poikaystävä on yön poissa ja on koko sänky käytettävissä.
Nyt (6kk edelleen)
Näitä unijuttuja miettiessä mieleeni palaa pakostakin Oskari Saaren kirja Aki Hintsa – Voittamisen anatomia. Samanlaisia juttuja unen suhteen neuvotaan aikuiselle: vähennä valoja yötä kohti, pysy erossa näytöistä illalla, rauhoita ilta, ei liikaa virikkeitä, ei kahvia kahden jälkeen… Tavallaan monet jutut ovat siis aika loogisia.
Tällä hetkellä teen niin, että päivän aikana päiväunia nukutaan enintään kolme tuntia, yleensä kolmessa osassa. Illan viimeinen ateria on puuro ja yritän välttää marjojen tai hedelmien antamista liian myöhään, jotta ne eivät piristäisi. Iltapala syödään yläkerrassa (oh+k) aika valoisassa. Sen jälkeen siirrytään alakertaan (2mh+kph), jossa vaihdetaan vaippa ja yövaatteet kylpyhuoneessa hieman hämäremmässä. Samalla rasvaan vauvan hieroen (ja se nauraa, kun hieron rasvaa sen kämmeniin). Seuraavaksi siirrymme makuuhuoneeseen lukemaan iltasadun hämärässä. Lopuksi vien vauvan omaan huoneeseensa, joka on täysin pimeä, ja toivotan hyvät yöt ja poistun huoneesta vauvan nähden.
Iltapala meillä syödään valoisassa, jotta vauva ei yhdistäisi ruokaa nukahtamiseen. Haluaisin eroon ruuasta uneen liittyvänä asiana. Se ei ole toistaiseksi vielä onnistunut vaan yöllä herätessä tarvitaan edelleen pulloa avuksi. Illalla sanon hyvät yöt ja poistun näkyvästi huoneesta, jotta vauva ei herätessään säikähdä vanhemman katoamista. Lisäksi kuulemma tämä saattaa auttaa eroahdistuksen välttämiseen. Iltarutiinia noudatetaan aika tarkkaan, jotta nukahtaminen tapahtuisi mahdollisimman helposti. Ja päiväunien määrää rajoitan, jotta vauva ei haluaisi aloittaa uutta päivää neljältä yöllä vaan unta piisaisi yöksi.
Aluksi vauva nukahti lähes poikkeuksetta kello 00 ja nukkui pitkälle aamuun. Se sopi omaan unirytmiini oikein mukavasti. Aloin sitä kuitenkin aikaistamaan, koska halusin saada omaa aikaa iltaan. Mentiin useampi kuukausi 21-22 maissa nukkumaan. Nyt vauva on itse aikaistanut nukkumaanmenoa 19-20 paikkeille, mikä ei olisi ongelma, jos se ei vaikuttaisi myös aamuun. En todellakaan lämpene kello 6 herätyksille. Mieluiten nousisin vähän ennen vauvaa ja söisin itse aamupalaa ennen härdellin alkua. Tähän kuulemma saattaa auttaa, kun jättää kolmannet päikkärit pois. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että meidän vauva ei ole siihen vielä valmis.
Itselleni kamalin vauvan uniongelmista oli yöllä hereille jääminen. Yöherätykset, jotka ratkeavat nopeasti tutilla tai pullolla, eivät ole yhtään mitään siihen verrattuna, kun vauva herää eikä suostu jatkamaan uniaan. Korjasin siis tämän ongelman ensimmäisenä lyhentämällä päiväunia. Toisena tartuin nukuttamisongelmaan. Oli siis iltoja, jolloin meni tunti tai kaksi nukuttamisessa. Enpä olisi ikinä osannut arvata kuinka paljon voi vit… ottaa päähän vauvan nukuttaminen. Uskon, että tähän ongelmaan tärkein parannus on ollut iltarutiinin luominen ja viimeisten päikkäreiden ajankohdan huomioiminen suhteessa haluttuun yöuniaikaan. Veikkaisin. Vaikea sanoa, koska olen säätänyt vähän kaikkea ja sitten vain koittanut olla säätämättä, kun homma vihdoin toimii. Aika suuressa osassa tuntuu olevan vauvan tarkkailu ja sen tapojen oppiminen. Olen esimerkiksi huomannut, että meidän vauva haroo korvaansa juuri ennen nukahtamistaan, joten aivan viimeistään silloin se kannattaa siirtää omaan petiinsä.
Nykyisillä käytännöillä viimeinen ongelma on ihmeellisen tiheät yöheräämiset (2h välein). Pääsimme jo 4kk iässä 8h yöunien makuun ja niitä kaiholla muistelen. Tiedän, että heräämiset eivät johdu nälästä, koska aiemminkin on pärjätty läpi yön. Nyt olen kuitenkin päässyt helpoimmalla nostamalla syliin ja antamalla pulloa, jos pelkkä siirto keskelle sänkyä ja tutti suuhun ei ole riittänyt palauttamaan unille. Toisaalta nykyään päivällä treenataan konttausasentoa ja muuta akrobatiaa, joten ehkä ruokaa todella tarvitsee lisää. En tiedä. 6kk iässä vauvalla kuulemma pitäisi kuitenkin olla jo valmiudet rauhoittaa itse itsensä takaisin unille. Seuraavaksi ehkä sitten ”tassuttelu” käyttöön tai jotain muuta, millä päästään eroon öisistä pullohommista. Kuulemma jos imettäisin, kannattaisi isä ottaa avuksi yösyötöistä eroon pääsemiseksi, koska äiti tuoksuu maidolle. Minä en kuitenkaan ole imettänyt, joten meillä ei ole siitä kyse.
Tässä oikeastaan kaikki, mitä mieleeni nyt tulee. Laitathan viestiä, jos mielessäsi on vielä jokin salainen kikka, jota voisin kokeilla :)
Kauniita unia!
Muistilista vauvan unesta
Saatat olla ahdistunut ja vihainen hirviö, koska olet valvonut. Anna armoa itsellesi.
Jos ystäväsi/puolisosi valvoo vauvan takia, hän saattaa olla monella tapaa aivan perseestä. Yritä antaa se anteeksi.
Vauva, joka ei vielä osaa kääntyä, saattaa rauhoittua kapaloinnin avulla. Meillä auttoi lahjaksi saatu Swaddle up -kapalopussi. Niitä on yleensä torissa useampia myynnissä.
Säätele valoa, melua ja sosiaalisuutta yön ja päivän välillä.
Älä säntää heti vauvan luo pienimmästäkin aiheesta. Anna hetki aikaa.
Tylsä ja turvallinen nukkumisympäristö
Yöllä ei jutella vauvalle.
Myös katsekontakti voi olla joillekin vauvoille liian innostava juttu
Tarpeeksi ruokaa päivällä
Tarpeeksi unta päivällä, mutta ei liikaa (heh)
Pisin valvomispätkä ennen yöunia
Kokeile eri vaatetusta. Ehkä vauvasi vihaa sukkia nukkuessa, ehkä se kaipaa enemmän lämpöä, ehkä sillä on liian kuuma.
Iltarutiini. Meillä iltapala valoisassa, iltapesu&pyjama hämärässä, iltasatu melkein pimeässä.
Aloita iltarutiini samaan aikaan aina.
Aika korjaa joitain asioita. Jaksamisia sen keskellä <3
Nauti jokaisesta hyvästä yöunesta täysillä! Ihan sama, vaikka jatko olisi aivan paskaa. Ilo irti, kun siihen on aihetta.
Korjaa yksi asia kerrallaan. Turha yrittää taklata kaikkia haasteita kerralla. Aloita siitä mikä itsellesi on tärkein.
Vauvat ovat erilaisia, joten kuuntele ja tarkkaile vauvaasi ja sen valmiuksia ja tarpeita.
Luota itseesi vauvasi asiantuntijana. Jos siis epäilet allergiaa, selvitä asia, vaikka sinulle olisi todettu, että ”vauvojen kuuluu itkeä” tai että ”se on vain vaihe”.
Lisää tietoa unesta
Hei baby -podcastin #28 Miten teillä nukutaan? ja heidän Instagram-profiilin kohokohdissa Unikoulu
