MustRide MP-messuilla 3.-5.2.2017

NYT NE MP-MESSUT ALKAA!! En pahoittele caps lockia, koska ihan tosissaan ollaan MustRiden kanssa MP-messuilla näytteilleasettajina.

Eilen saavuttiin iltaysin maissa Messukeskukselle ja pystytettiin pikkuinen ständimme, joka ei ollut niin pieni kuin olin odottanut. Illalla ei oikein uni meinannut tulla, kun jännitti.

Ollaanko me aivan liian aikaisin messuilla jo näytteilleasettajina? Kaiken maailman startup-oppineet puhuu monista eri tekijöistä, missä startup menee mönkään. On liikaa tai liian vähän rahaa, markkinoidaan liikaa tai liian vähän, ei kuunnella asiakasta, rakastutaan omaan ideaan. Ties mitä.

Mitä jos meitä moititaan siitä, ettei meillä ole vielä valmista tuotetta myytäväksi? Mitä jos motoristi haluavatkin tietää, jo tarkalleen, mitä ominaisuuksia palvelussamme on? Olisihan me saatu näistä messuista valtavasti oppeja, kontakteja ja innostusta ihan ilman ständiäkin. Ei olisi läheskään yhtä jännittävää.

Olemme kuitenkin tulleet tänne oppimaan. Haluamme kuulla, mitä motoristien päässä liikkuu. Mitä haasteita ja unelmia heillä on harrastukseensa liittyen? Jos meitä jostain on kehuttu niin siitä, että teemme tätä alusta saakka yhdessä käyttäjien kanssa. Ja vaikka ei olisikaan kehuttu, itse uskon siihen, että ainut oikea tie menestykseen on kuunnella asiakastaan ja rakastua hänen ongelmiinsa.

Me siis olemme rohkeasti oman keskeneräisyytemme kanssa tutustumassa motoristeihin omalla ständillämme 3C41, joka löytyy Tie Vie -osastolta läheltä pikkulavaa. Tulkaa juttelemaan ja tutustumaan meihin! :)

Meidän tunnelmia voi seurata yritysinstatililtämme*, Facebookista ja Twitteristä.

* Jos sen sijaan haluat fiilistellä matkamotorismia, tsekkaa instasta @mustride.

Onko innovointi kirosana?

Minulla on kysyttävää teiltä. Miksi innovointi sanana tuntuu suorastaan kirosanalta? Se aiheuttaa huokailua. ”Tunkekaa innovaatiota perseeseenne”, vai miten se menikään?

Tuntemani teekkarit puhuivat aikoinaan käsien heiluttelusta. Sen voin heidän näkökulmastaan vielä ymmärtää. Aiheesta opettaminen voi tuntua hömpältä verrattuna lujuuslaskelmiin. Sen sijaan tällaisen yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tradenomin näkökulmasta on outoa, että innovointi aiheuttaa, no, huokailua.

Sana innovointi tuo mieleeni tilanteen, jossa valmistautumaton porukka silmät ristissä aamutuimaan laitetaan innovointimenetelmien kera keksimään hulluja, järjettömiä ideoita ilman rajoja. Pakon edessä, än-yy-tee-NYT. Innovointisession lopuksi on vihkoon kirjoitettu kasa ideoita, joihin ei koskaan palata. Mikä meni pieleen?

Mitä innovointi ja luovuus oikeastaan on?

Kuitenkin, kun mietin asiaa tarkemmin, työni on käytännössä suurimmalta osin innovointia. Tiimini kanssa pyrimme nimenomaan luomaan uutta, innovoimaan. Se vaatii paljon luovuutta ja sitä kautta inspiraation ja flown hallintaa. Luovuus on todella vaikeaa, jos on stressaantunut ja pitäisi saada asioita aikaiseksi, joten se vaatii myös johtajalta tekoja.

Jos päästän irti sanasta innovointi ja vaihdan paljon mukavempaan sanaan, luovuus, mitä tapahtuu? Jään miettimään, mitä luovuus tarkoittaa tai pikemminkin ei tarkoita. Mikä on luovuuden vastakohta? Kyselin tätä tutuiltani. Vastauksina tulivat mm. muuttumattomuus, rutiineissa pysyminen, muutosvastarinta, kopiointi, vanhassa pysyminen. Oletteko samaa mieltä? Tuleeko muita vaihtoehtoja mieleen?

Tutkitaanpa hieman asiaa

Otan nyt luettavakseni kaksi paljon kehuja saanutta kirjaa: Alf Rehnin Vaaralliset ideat ja Austin Kleaonin Steal Like an Artist. Saa ehdottomasti suositella muitakin ja samoin artikkeleita aiheeseen liittyen.

Mielessäni pyörii monia kysymyksiä. Miten luovuutta, uuden luomista, edesautetaan työyhteisössä? Miten voin vaikuttaa omaan luovuuteni? Tarvitseeko kaikkien yritysten edes innovoida mitään – olla luovia? Miten rutiinit ja rajat vaikuttavat luovuuteen? Mistä ihmiset oikeasti puhuvat, kun he puhuvat innovaatioista, innovoinnista, luovuudesta?

Mitä ajatuksia teille herää tästä kaikesta?

Lupasin reilu vuosi sitten lukea 12 kirjaa 12 kuukaudessa ja haastoin muutkin asettamaan tavoitteen lukemiselle. Miten muilla meni? Onnistuitteko vai unohtuiko koko juttu tammikuun jälkeen?

Ärsyttävää kyllä, en päässyt tavoitteeseen. Enpä ole aikoihin lukenut yhtä vähän kuin vuonna 2016. Taisin jopa ajatella itsekseni, että 12 tietokirjaa ja 12 fiktiota olisi varsinainen tavoitteeni. Ei mitään toivoa, vaikka tänä vuonna olin aiheesta kiinnostuneempi kuin aikoihin. Paljon aloitettuja ja keskenjääneitä kirjoja.

Tälle vuodelle tavoite on 15+5 ja onneksi kotona on kirittäjä. Nyt kehitän myös konkreettisia keinoja lukuinnostuksen ylläpitämiseen.

Mitä luin vuonna 2016?

Kirjahaaste 2016 ei siis mennyt kovin hyvin. Vuosi toki oli muutenkin sekava ja stressaava, joten annan tässä itselleni armoa. Pysähtyminen kirjan äärelle tuntui mahdottomalta. Aloitin useita kirjoja ja yleensä sadan sivun jälkeen aloitin jo uuden.

Kesken jäi mm. Tuomas Nyholmin ja Jarkko Ruudun Jarkko Ruutu, Orhan Pamukin Museum of Innocence, Matti Alahuhdan Johtajuus, Zadie Smithin Kauneudesta ja jopa Guy Kawasakin The Art of the Start (joka oli innostava ja kiinnostava!). Tästä nopea sivujuonne: Orhan Pamukilta sain kyllä Instagram-tykkäyksen vierailtuani hänen museossaan. Heh, ei sitä joka päivä saa instatykkäyksiä Nobel-voittajalta.

Kaiken kaikkeaan sain luettua vain yhdeksän kirjaa. Ei edes yhtä per kuukausi.

1. J. K. Rowling: Harry Potter and the Philosopher’s Stone (englanniksi)
2. Cecelia Ahern: One hundred names (englanniksi)
3. J. K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets (englanniksi)
4. J. K. Rowling: Harry Potter and the Prisoner of Azkaban (englanniksi)
5. Draivi: Voiko sisäistä motivaatiota johtaa?
6. David Lagercrantz: Minä, Zlatan Ibrahimovic (äänikirja)
7. Roope Lipasti: Rajanaapuri (äänikirja)
8. Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita (äänikirja)
9. Aaro Hellaakoski: Huojuvat keulat (runokirja)

Harry Potterit toimivat juuri niin kuin pitääkin. Kevyttä, helppoa, mukavaa, aivot narikkaan. Cecelia Ahernin teos oli ihan kiva uppoutuminen toimittajan maailmaan ja voin hyvin kuvitella, millainen tarina olisi elokuvana: draamakomedia, joka koskettaisi ja naurattaisi katsojaa. Luettavana teoksena se oli vähän turhan kepeä, vaikka paksu opus olikin.

Tietokirjallisuus rajoittui viime vuonna Draiviin ja puoliksi luettuun Guy Kawasakin the Art of the Startiin, josta alleviivasin melkein joka lauseen. Onneksi luin e-kirjana. Tietokirjojen kohdalla e-kirjan ovat todella näppäriä, koska ainakin Elisa Kirja ja Googlen Play Kirjat kokoaa alleviivatut kohdat kätevästi yhteen. Googlen kanssa saa jopa alleviivaukset automaattisesti Google Drivelle yhteen tiedostoon. Ihanaa! No, the Art of the Start jäi joka tapauksessa kesken. Todennäköisesti johtuen tästä ihanasta e-kirjamuodosta. Ristiriitaista, tiedän. En vain mitenkään päin halunnut tuijottaa sitä tabletin valoa illalla. Kawasakin kirjaa lukiessa kävin kyllä aika kovilla kierroksilla muutenkin. Samalla tuli todettua, että ennen nukkumaan menoa on parempi lukea jotain, mikä ei vie ajatuksia töihin. Ennemmin näkisin unta Tylypahkasta kuin töistä. Oli muuten melkein mahdoton löytää the Art of the Starttia Tampereen kirjastoista tai edes Tampereen korkeakoulujen kirjastoista. Siksi ostin e-kirjan.

Draivi – Voiko sisäistä motivaatio johtaa? -kirjan sain valmistumisen yhteydessä Proakatemian oppiminen-arvopalkintona. Pidin siitä, kuinka nykyaikaista johtamista avattiin niin teorian kuin käytännön esimerkkien kautta. Selkokielistä ja hyvin jäsenneltyä asiaa. Hyvä palkintokirja, kiitos siitä! Tiimimestareissa otimme johtamisen lähijaksoa edeltävälle ajalle ennakkotehtäväksi, että kaikki lukevat Draivin. Oli kyllä keskustelut heti astetta paremmat, kun niiden tukena oli myös yhteistä teoriapohjaa. Toivottavasti saan tänä vuonna paremmin varattua aikaa ja harjoitettua itsekuria, jotta olisin lukenut enemmän ennen Tiimimestareiden lähijaksoja. Seuraavan lähikerran aiheena on Innovointi ja haluaisin lukea Alf Rehnin Vaaralliset Ideat, mutta en ole vielä ehtinyt tutkia, onko kirjastossa millaiset varausjonot.

Vuoden 2016 parhaita kirjainnostuksia oli äänikirjojen löytäminen. Onnistuin vieläpä voittamaan BookBeatin Instagram-kilpailussa vuoden ilmaisen jäsenyyden. Äänikirjan kuunteleminen on erilaista lukemista, aivan kuin e-kirjakin on perinteiseen verrattuna. Äänikirja vaatii eri tavalla keskittymistä ja rauhoittumista, kun katse ei ole kirjassa. Kirjassa ei myöskään voi edetä sellaisella nopeudella kuin haluaisi. Kirjan lukija tuo oman sävynsä koko kertomukseen. Vahva suositus Zlatan-kirjalle, jonka lukija Kari Ketonen eläytyi tehtäväänsä loistavasti. Rajanaapuria en voi suositella. Olihan siinä ihan hienoa ajatusta ja kerrontaa, mutta jotain jäi uupumaan.

Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävän kuuntelin myös äänikirjana, mutta se on varmasti parempi itse luettuna. Tässä tapauksessa lukijan äänensävy ja ääni toivat kirjaan ehkä vähän ronskimman sävyn kuin mitä itse äänettömästi lukemalla olisi ollut. Ja kun kirjassa käydään värikkäitä tarinoita yhden illan jutuista ja parisuhteista suorasanaisesta, äänensävyllä on väliä. Mielikuvituspoikaystävä sopii mielestäni niin sinkuille kuin parisuhteessa oleville, miehille ja naisille. Henriikka Rönkkönen onnistuu taltioimaan nuoren naisen sielunmaisemaa suorasanaisesti ja armottoman rehellisesti.

Miten lisätä lukemista arkeen?

Törmäsin syksyllä Noora Valkosen tekemään listaukseen, miten lisätä lukuintoa. Blogitekstiä ei enää löydy, mutta onneksi olin napannut kuvan.

Eikö ihana listaus? Varsinkin Snapchat on tuonut itselleni uutta intoa ja kiinnostusta lukemiseen ja valtavasti kirjasuosituksia. Kannattaa laittaa seurantaan ainakin @markosuomi ja @miiaesa. Kumpikin löytyy myös Twitteristä samalla nimellä. Ja kirjoja todellakin kannattaa jättää kesken. Ei ehkä ihan muutaman sivun perusteella, mutta jos olet jo puoli välissä ja aina vain maistuu puulta, lopeta!

Tuosta listauksesta itseeni kolahti parhaiten numero yksi. Välillä huomaan Netflixin ja somen pitävän suhteettoman suurta roolia arjessani. Mitä jos vaihtaisi jumalaa edes parina iltana viikossa? Bussimatkallakin ehtii lukea yllättävän paljon kirjaa, mutta se ei tapahdu, jos ei ensin irrota otetta puhelimestaan.

Omalla kohdallani myös ulkoisen paineen luominen toimii aika hyvin. Kun lukutavoitteen julistaa edes jollekin ääneen, toimii sekin motivaattorina. Viime vuonna tosin huomasin, että lykkäsin vain tilannetiedotusblogipostausta myöhemmäksi koko ajan :D ”Kirjoitan aiheesta blogiin sitten, kun olen vähän pidemmällä tavoitteessani.” Tällä kertaa siis luvassa muutos asiaan. Päivitän Instagramiin aina, kun olen lukenut kirjan (seuraajien onneksi en lue aivan älyttömiä määriä). Lisäksi blogiinkin tulossa useammin katsausta lukemiseen.

Vuoden 2017 tavoitteena 15+5 kirjaa

Nostan tavoitetta, vaikka viime vuoden tavoite jäi saavuttamatta. Tällä kertaa kuitenkin parempi ote rutiineihin ja ehkä suurempi nälkä oppimiselle ja elämyksille. Tavoite on 15 kaunokirjallista teosta sekä 5 tietokirjaa.

Mieleeni on jäänyt heikosti jokin kirjoitus, jossa kritisoitiin nykyihmistä ja samalla sivuttiin menestyjiä koskevaa kirjallisuutta ja kaiken maailman tietokirjojen lukemista ikään kuin oikotienä menestykseen. Muistaakseni kirjoitus suositteli ennemmin pysähtymään kaunokirjallisuuden äärelle ja oppimaan elämästä. En osaa sanoa, mitä mieltä olen tuosta kirjoituksesta (tai muistanko sitä edes etäisesti oikein), mutta se jäi ainakin hatarasti mieleeni. Proakatemian aikana en oikein muuta lukenutkaan kuin tietokirjoja. Aika useita kirjoja leimaa tekotieteellisyys ja pyörän keksiminen uudelleen. Jauhetaan itsestään selviä oivalluksia mukatärkeistä asioista.

Ammattillisen kehittymisen näkökulmasta kuitenkin pidän tietokirjoista ja innostun niitä lukiessani. Siitä syystä tavoitteena viisi tietokirjaa. Kaunokirjallisuuden suhteen tavoite on 15 kirjaa, joka tulee jo melkein täyteen, jos lukee yhden kirjan kuukaudessa. Jos parin kirjan välein päivittäisin ajatuksiani myös blogiin, ei ehkä nähdä tällaista maratoonipostausta vuoden päästä.

Tämän vuoden kirjat tähän mennessä

1. David Lagercrantz: Se mikä ei tapa (Millenium-trilogian jatkoa)
2. Anneli Auer: Murhalesken muistelmat (äänikirja)

Aloitin vuoden hieman huvittavasti sillä kirjalla, jonka piti olla viime vuoden toinen kirja. No, nyt oli tämän kirjan aika. Alku tuntui kankealta, mutta kun tarina käynnistyi, kyllä se koukutti. Tutut, kiinnostavat hahmot Mikael Blomkvist, Lisbeth Salander ja Erika Berger toivottivat tervetulleeksi maailmaansa. Keinoäly, NSA ja journalismi yhdessä ovat kiinnostava kompo ja Lagercrantz sai mielestäni hyvin jatkettua Stieg Larssonin aloittamaa tarinaa. Toivottavasti jatkoa on luvassa. Hassu huomio muuten, sama kirjailija kirjoittanut Zlatanin.

Anneli Auerin Murhalesken muistelmat oli aivan erilainen kuunneltava. Siinä vasta oli äänikirjaa kerrakseen. Anneli Auer toimii itse lukijana ja on kyllä, no, aika uuvuttavaa kuunneltavaa. Jopa iloisista muistoista puhutaan hyvin apaattisella ja ankealla äänensävyllä. En ollut itse lukenut ainuttakaan uutista tapauksesta ja lööppejäkin lähinnä vältellyt. Jostain syystä koko jutun jatkuva uutisointi roskalehdissä ärsytti. Sain siis uppoutua muistelmiin aika ennakkoluulottomasti. Yllättävää kyllä, ankeudestaan huolimatta kirja koukutti. Pituutta oli 11 tuntia ja loppujen lopuksi voisin antaa arvosanaksi 4/5. Aloin myös miettiä sitä, kuinka vähän tunnen suomalaista oikeusjärjestelmää. Amerikkalaiset lakisarjat sen sijaan on pitänyt huolen, että täkäläiset oikeuskäytännöt on vähän turhankin tutut. Jos ei jollekin ole, suosittelen Good Wifea.

Oletteko mukana?

Kiitos kaikille, jotka syksyn mittaan kyselivät, miten haasteeni etenee. Samaa kyselyä saa jatkaa tänäkin vuonna! Tällä kertaa toivottavasti minusta kuuluu jo ennen kyselyjäkin.

Oma tavoitteeni on siis 15 kaunokirjallista teosta ja 5 tietokirjaa. Etenemistäni voi seurata Instagramissa #selinalukee2017. Nyt siis tilanne 2/20.

Mikä on sinun tavoitteesi? Onko vinkkejä, miten ylläpitää lukuharrastusta? Kaipaisin kovasti myös vinkkejä uskomattoman koukuttavista kirjoista, joita ei malta jättää käsistä.

Kommentoi alle tai huutele somessa :)

Selina Kustula

Vanha sammakkoherra istui joen rannalla ihmettelemässä iltaa. Skorpioni saapui hänen luokseen. Sammakko katseli skorpionia epäilevästä, sillä hän tiesi skorpionin olevan vaarallinen.

”Voisitko viedä minut joen toiselle puolelle?” skorpioni kysyi sammakolta. ”Matkustaisin selkäsi päällä.” Sammakko epäröi ja kertoi pelkäävänsä skorpionin pistävän häntä. Skorpioni kuitenkin lupasi olla pistämättä.

Niin he lähtivät yhdessä ylittämään jokea. Sammakko ui ja skorpioni istui hänen selkänsä päällä. Puolessa välissä matkaa skorpioni kuitenkin pisti sammakkoa. ”Miksi teit sen? Sinähän lupasit?” sammakko parkaisi. ”Nyt me hukumme molemmat.” Skorpioni kuitenkin kertoi, ettei hän voinut sille mitään. Pistäminen oli osa häntä – se oli hänellä luonteessaan.

Tuo vanha kansantarina viestii yksinkertaisuudessaan yhden ajatuksen pahuudesta: mikä on pohjimmiltaan pahaa, se ei muuksi muutu. En oikein tiedä, olenko samaa mieltä. Se on jotenkin helppo ratkaisu. Niin pahalle kuin hyvälle. Heittäytyä passiiviseksi toteajaksi. ”Näin se nyt vain on. Minkäs teet.”

ENG// the Scorpion and the Frog

Tommy Tabermann kirjoitti: ”Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle!”

Voi kuinka samaistunkaan tuohon. Harvemmin koen ikäkriisiä ja syntymäpäiviinkin suhtaudun aina innolla. On hienoa vanhentua. Joka vuosi on kasvanut ja kokenut – muuttunut. Nyt mietin tätä ihan ilman syntymäpäivääkin.

Huomaan vanhentumisen tuovan mukanaan jo varovaisuutta. Varoivaisuutta, jota en haluaisi kokea. En haluaisi olla pelokas. Liian harkitseva. En halua sensuroida liikaa sanomisiani ja asetella niitä kaikille sopivaksi.

Haluan olla vahvasti jotain mieltä. Ehdoton. Kertoa, miten asiat on ja miten kuuluu toimia. Pitää mustan mustana ja valkoisen valkoisena.

Mutta iän myötä. Mitä enemmän tiedän, mitä enemmän olen kokenut. Sitä vaikeampi on olla ehdoton. Naiivi ja rohkea. Ajattelematon.

Sitä alkaa miettiä niin paljon seurauksia ja eri näkökulmia. On paljon vähemmän ehdottomasti mitään mieltä. On vain ympäripyöreä möllykkä. Mitään sanomaton ja hajuton. Niin varovainen.

Selina Kustula