Rakastan postikorttien lähettämistä. Joulukortteja tosin en lähetä kuin muutamia, jos siltä sattuu tuntumaan. Lähetän noin kerran viikossa postikortin ystävälleni, Hennalle. Mutta miksi? Kun kirjoitan postikortin, olen hyvin perinteisten asioiden äärellä. On Stabilo-tussi, huolella valittu postimerkki ja juuri vastaanottajalle sopivalla kuvalla varustettu kortti. Kaikki on käsinkosketeltavaa, fyysistä. Joku saattaisi naureskellen todeta minun nostalgisoivan. Kyse ei kuitenkaan ole vain siitä.

Kyse on pysähtymisestä. Kortin saaja ei tiedä, että kirjoitan. Missään ei näy ”Selina kirjoittaa…” tai ”paikalla”. On vain minä ja tyhjä kortti. Hän ei myöskään tule saamaan viestiä heti. Minun ei tarvitse olla valmis välittömästi reagoimaan ystäväni vastaukseeni – mikäli vastausta edes tulee. Usein kirjoitan vain muutamia ajatuksia, jotka eivät välttämättä edes kaipaa vastausta. Saatan kirjoittaa oivallukseni elämästä, itsestäni, työskentelystäni, ihmissuhteista. Tai sitten saatan ilahduttaa ystävää jakamalla nolon kömmähdyksen, joka minulle tapahtui aiemmin päivällä. Joskus myös ihan perinteisesti vain jaan kuulumisiani tai kyselen Hennan mietteitä.

Toisaalta taas, kun saan kortin ystävältäni, on siinäkin jotain aivan erityistä. Yleensä olen juuri tullut kotiin pitkän ja raskaan työpäivän jälkeen. Takki, jättiläishuivi, epämukavat kengät, painava läppärilaukku ja kaikki muu tavara päälläni tuntuu painavan tuhat kiloa. Puhelin, kuulokkeet, sormikkaat, rillit, kaikki. Kun kaikki on heitetty pois ja tilalla on pehmoinen neule, mukavat housut ja lämpimät villasukat, on ihana poimia eteisen lattialta postiluukun alta postikortti ja istua alas. Päivän kiireet unohtuvat hetkessä ja mieli matkustaa kaukana asuvan ystävän luo. Aivan kuin istuttaisiin hetki yhdessä kahvilla.

Viestiä tuskin on kirjoitettu hätäisesti kuten useimmat WhatsApp-viestit, twiitit ja statuspäivitykset. Se ei ole vain pikainen reagointi. Se on kirjoitettu käsin. Sitä varten on valittu kortti, merkki, tussi ja se on viety tuulessa ja tuiskussa tai iloisesti auringon paisteessa postilaatikkoon. Se on saattanut kulkea useankin päivän laukussa mukana ja kotona aina huomattu, ettei sitä muistanutkaan jättää postilaatikkoon. Se on merkityksellinen.

Postikorttiin ei mahdu montaa välilehteä tai ikkunaa, ei montaa keskusteluryhmää tai eri kanavien notifikaatioita. Siihen mahtuu vain kynän jälki ja ystävän ajatukset.

Kuvan korteista kaksi päällimmäistä on ystäväni Pikkumusteen käsialaa :) Ostin nuo Tullintorilta Gideestä, mutta niitä voi tilata myös verkosta.

Long time, no write.

Ajattelin nyt kuitenkin nopeasti jakaa pari ajatusta asiakkaiden kanssa keskustelemisesta. Olen täällä aiemminkin puhunut liinistä markkinoinnista ja samalla sivunnut lean startup -ajattelua. Startupin toiminnassa on äärimmäisen tärkeää antaan build, measure, learn -kierroksen pyöriä nopeasti. Käytännössä siis ideaa koko ajan testataan pienesti, opitaan asiakkailta ja kehitetään opitun perusteella eteenpäin.

Aiemmin uudelle yrittäjälle oli tyypillistä hakea pankista kunnon laina, rakentaa tuote tai palvelu ja sitten lykätä se asiakkaille ja toivoa parasta. Riskit olivat heti alkuun suuria. Nykyään onneksi ohjataan aloittavia yrittäjiä ensin testaamaan pienesti ja käymään jatkuvaa vuorovaikutusta asiakkaan kanssa. Ei ole mitään järkeä rakentaa jotain, jota kukaan ei oikeastaan tarvitsekaan. Tähän liittyen hyvä kirja on The Lean Startup, jonka on kirjoittanut Eric Ries. Luin sen joku pari vuotta sitten ja rakastuin kovasti koko ajattelutapaan.

Nyt on tänä syksynä ollut kovassa testissä lean startup -ajattelutapa käytännössä. Miten liinisti pystymme toimimaan? Oma visio pitkän tähtäimen tavoitteesta on selvä. Luulen niin tietäväni tarkalleen, mitä asiakkaani kaipaa. Alkuun vahvistukset idean kannattavuudelle olivat selkeät: ”Tuohan on loistava idea!”, ”Juuri tuollaista tarvitsen.”, ”Kyllä minä tuosta maksaisin.” Aloimme kuitenkin onneksi epäilemään haastateltaviemme suorapuheisuutta. Näkyisikö puhe oikeasti myös tekoina? Onko helppo olla innostunut, kun minä innoissani selitän ideaa? Kantaako innostus varsinaiseen palvelun käyttöön saakka?

Jaottelisin asiakkailta tiedon keräämisen kahteen eri osa-alueeseen.

1. Idean validointi
2. Tuotekehitys

Idean validoinnilla tarkoitan esimerkiksi landing pagella toteutettavaa ”ennakkomyyntiä”. Ajatellaan vaikka, että haluaisit myydä suunnittelemiasi kynttilänjalkoja, tekisit sivun, jossa asiakas voi tilata tuotteitasi. Jos tilauksia tulee, tiedät, että tuotanto ehkäpä kannattaa aloittaa. Kysyntää selvästi on. Myynnin sijasta voit myös kerätä yksinkertaisuudessaan yhteystietoja. ”Onko sinulla ongelma X? Olemme luomassa Y ratkaisua siihen. Jätä yhteystietosi, jos haluat kuulla ensimmäisenä lanseerauksesta.” Jos yhteystietoja tulee, kertoo se, että ongelmalle kaivataan ratkaisua.

Tuotekehityksellä sen sijaan tarkoitan asiakkaiden toiminnasta oppimista ja sen pohjalta tehtäviä tuotekehitykseen suoraan johdettavia päätelmiä. Tässä olennaista on puhua asiakkaan jo tapahtuneesta käytöksestä ja välttää jossittelua. Ei siis kysytä, mitä ominaisuuksia palvelussa pitäisi olla tai mitä tarvitsisit tai mistä maksaisit tai käyttäisitkö tällaista ja tuollaista ominaisuutta. Sen sijaan kysytään, mitä asiakas on jo tehnyt menneisyydessä. Mikä tähän aiheeseen liittyen tuntuu hankalalta? Mihin ongelmaan törmäät toistuvasti? Miten olet ratkaissut ongelman? Mitä olet tykännyt nykyisestä ratkaisusta? Mihin sinulla kuluu eniten aikaa? Oletko yrittänyt löytää tähän erilaisia ratkaisuja?

Yritämme nykyään mahdollisimman pitkälle olla johdattelematta keskustelua ja keskittyä kuuntelemaan kokemuksia. Parhaiten tämä on onnistunut mielestäni istumalla iltaa kohderyhmän kanssa ja antaen heidän jutella keskenään annetusta aiheesta. Kun keskustelussa on mukana useampi ihminen, juttu luistaa ehkä helpommin ja tarinaa tulee enemmän. Itse keskityn kuuntelemaan ja tarvittaessa kysymään avoimia kysymyksiä.

Tänään New Factorylla yksi valmentajista, Ohad Shevily, vinkkasi videosta, joka tiivistää hyvin tähän liittyvän Mom Test -kirjan. Jaan sen nyt teillekin. Vie reilun kolme minuuttia, katso ihmeessä. Viimeisen kolmen kuukauden pohjalta komppaan.

Onko vastaavia kokemuksia asiakkailta oppimisesta? Tai täysin poikkeavia? Saa myös vinkata aiheeseen liittyviä artikkeleita, kirjoja yms. Kuten huomaatte, erittäin ajankohtainen aihe meillä.

Voihan syksy. Nyt kun mökkikausi on ohi, tulee vietettyä paljon enemmän aikaa kotona. Uudessa kodissa tavarat eivät ole vielä löytäneet paikkojaan (kyllä kahdessa kuukaudessakaan!!) ja ostoslista kodin järkeistämisen suhteen tuntuu loputtomalta. Yleensä kaaoksen keskellä hämään mieltäni kukilla ja kynttilöillä. Yksinkertainen mieli, yksinkertaiset ratkaisut.

Voisi siis olla aika taas laajentaa omassa kodissa kasvillisuutta vanhaa palmuvehkaa ja kukattomaa orkideaa pidemmälle.  Tehdäänkin pieni inspiraatiomatka kesän asuntomessutunnelmaan ja LKV vaiston messutalossa nähtyyn kasvillisuuteen.

LKV vaisto -talossa väriläiskinä toimivat huonekasvit ja leikkokukat. Sisustusta suunnitellessa oli alusta asti selvää, että mitään värien ilotulitusta ei nähtäisi kalusteissa, tekstiileissä tai somistuksessa. Talo oli yleisilmeeltään jo ennestäänkin hyvin suoraviivainen ja luonnon omia sävyjä suosiva: kiveä, puuta, valkoista, harmaata ja mustaa. Suurista ikkunoista metsän vihreys tulee kuitenkin osaksi sisustusta. Tältä pohjalta siis lähdettiin myös luomaan pehmeyttä ja yksityiskohtia kasvillisuuden kautta.

Saimme yhteistyökumppaniksi Luoman Puutarhan, jonka valikoima saa tällaisen kukkahullun sekoamaan. Olohuoneeseen valitsimme BoConceptin betoniruukkuihin kaktuksen ja palmuvehkan. Kumpikin hyvin helppohoitoisia ja kauniita. Minulla on omassakin kodissa palmuvehka ja se on selvinnyt useita rutikuivia kausia ja unohtumisia asunnon pimeimpiin nurkkiin. Ei kuole sitten millään! Messutaloja kiertäessä huomasi, että tähän luottokasviin oli päätynyt moni muukin. LKV vaisto -talossa palmuvehka kasvoi kesän aikana tolkutonta vauhtia. Selkeästi viihtyi tuossa paikassa.

Esittelen työhuonetta myöhemmin erikseen. Kasvien puolesta sinne tuli huonekuusi sekä vaihtuva leikkokukkakimppu. Työhuone oli ainut huone, johon metsän vihreys ei päässyt, joten sinne se tuotiin kasvien sekä BoConceptin Schelly-nojatuolin muodossa. Tämänkaltaisia lämpimän vihreitä sävyjä näkyi myös syksyn Habitare-messuilla monessa muodossa.

Leikkokukkia taloon tuli ruokailutilaan sekä työhuoneeseen. Ruokailutilassa pyrittiin sisustuksessa jopa liioitellun valkoiseen ja valoisaan tunnelmaan, jota sitten tasapainotettiin Tiina Laasosen puuveistoksella sekä pöydälle sijoitetulla runsaalla ja ehkä hieman boheemilla kimpulla.

Messujen aikana ruokailutilan kimppu toki vaihdettiin useampaan kertaan, joten myös kukat vaihtuivat, mutta ohjenuorana oli paljon vihreää, vähän pinkkiä tai violettia sekä valkoista. Kukkia sai olla useita eri lajeja ja vihreissä suosikkejani olivat eucalyptus sekä mustikan varpu. BoConceptin kultareunainen maljakko toi sopivasti ryhtiä ja tyyliä kokonaisuuteen.

Kun käyttää paljon erilaisia vihreitä, ei kimppuu ole välttämätöntä laittaa niin montaa kukkaa. Tällöin kotiin saa näyttävää edullisesti.

Leikkokukkien ja huonekasvien miettiminen oli yksi suosikkijutuistani tuota sisustusta miettiessä. Pelkistettyjen linjojen keskellä elävien kasvien merkitys kasvaa, mutta nykyään mietin kasveja myös runsaammassa sisustuksessa olennaisempana osana. Viherkasvien suosio näkyi myös syksyn Habitare-messuilla.

Vihervillityksen keskellä pari nyrkkisääntöä

1. Leikkokukat kestävät pidempään, kun leikot tarpeeksi usein uudet pinnat ja vaihdat vedet.
2. Heitä nuutuneet, aikansaeläneet leikkokukat pois!
3. Hoida kasveja oikein. Kysy siis joko kukkakauppiaalta tai Googlelta ohjeet.
4. Jos et jaksa hoitaa, valitse helppoja kasveja kuten palmuvehka.
5. Älä sisusta kotiasi kuolemaa tekevillä kasveilla. Siirrä toipuvat yksilöt vaikka kuistille tai jonnekin vähän sivummalle tai vaihtoehtoisesti roskiin.

Nyt siis suunnitelmissa lisätä huonekasvimäärää kotona. Toimii myös taisteluna talven synkkyyttä ja värittömyyttä vastaan. Onko vinkata palmuvehkankaltaisia sitkeitä sissejä, jotka selviytyvät tällaisen hajamielisen hoitajan huostassa?

Selina Kustula

// Luoman Puutarhalla on myymälät Seinäjoella, Kauhavalla, Kortesjärvellä ja Lapualla. Nämä mystisesti valaistus kuvat on otettu Seinäjoen myymälältä kesäillan valon puskiessa sisälle.

Kuvissa näkyvät tuotteet

Kalusteet, matto, maljakot ja betoniruukut: BoConcept
Kaikki kasvit: Luoman Puutarha
Viltti: Lennol

Perjantaina mökille saapuminen tapahtuu tietysti myöhään illasta juuri ennen pimeää. Vesi on uskomattoman matalalla ja tulee siinä sitten yhteen kiveenkin kolautettua, kun suuntaamme mökkisaarta kohti. Ei kuitenkaan liian kovaa, joten ei hätää.

Laiturille noustuani oli ihmeteltävä hetki maisemaa. Tuntuu kuin puut, puskat, talot ja oikeastaan kaikki vettä lukuunottamatta imee kaiken valon ja näyttäytyy mustana. Sitten taas tuo ihmeellinen vesi. Hohtaa kuin peili vielä auringon laskettuakin. Alan taas miettiä, pitäisikö puita ja puskia harventaa, jotta tuo ihmeellinen iltameri näkyisi paremmin mökkiin sisälle saakka.

Hetken ihmeteltyämme ja mökkiin tavarat roudattuamme on aika pistää töpinäksi. Aleksi alkaa lämmittää kakluunia, minä puran ruuat jääkaappiin. Sitten koittaa viimein hetki, jota olen odottanut. Alamme järjestämään mökkiä, jotta saisimme makuuhuoneen perältä vanhan puusängyn tuvan puolelle.

Tähän asti tuvassa on ollut uuden (vielä hieman keskeneräisen) keittiön lisäksi pirttikalusto sekä väliaikaissäilössä vanha, ruma nahkasohva. Voitte varmaan kuvitella kuinka onnessani olen nyt, kun siirsimme puusängyn tupaan ikkunan eteen. Edes jotain valmista, kaunista ja mukavaa. Se saa siinä sitten toimittaa sohvan virkaa peittämättä näkymää ulos. Muutama koristetyyny siihen löytyykin, mutta ensi kesänä tyynymäärä saa ainakin tuplaantua. Ehkä jaksan myös maalata tuon sängyn.

Oikeastaan. Voi olla, että maalaaminen saa siirtyä vielä sitä seuraavaan kesään eli kesään 2018. Olen nyt parin vuoden aikana oppinut, että Suomen kesä on lyhyt ja sen viikonloput vielä lyhyempiä. Remppakohteet eivät mökiltä lopu koskaan, joten maltti on valttia. Välillä pitää myös ihan vain nauttia tuosta paikasta. Tällä ajatuksella olen oppinut sietämään monenlaista keskeneräisyyttä mökillä. Ruokapöydän ei tarvitse olla typötyhjä tai kaikkien tavaroiden parhaalla tavalla säilytettynä. Paremmin ehtii rentoutua, levätä ja nauttia mökkeilystä, kun ei pyri täydellisyyteen. Kyllä ne tavarat paikkansa löytävät ajallaan.

Lauantain olen suunnitellut istuvani tietokoneella, mutta siirrän hommat suosiolla sunnuntaille, koska ilma on kullanhohtoinen. Puissa on vielä lehtiä ja aurinko paistaa lämpimissä sävyissä. Päätämme hoitaa mökkipihassa kaikki talvea ennakoivat hommat kuntoon nyt. Pihalla tuskin enää kokataan, joten grillin saa jo siirtää varastoon. Saunamökin seinällä roikkuvat kalastusverkot on hyvä putsata tuulen mukana tulleesta moskasta. Yritän muistaa käytettiinkö noita verkkoja tänä kesänä lainkaan. Tuskin.

Tämä kesä oli oikeastaan poikkeuksellinen, koska emme myöskään savustaneet kalaa kertaakaan. Kesällä 2015 se oli käytännössä itsestäänselvyys, kun kävimme mökillä. Nyt olemme suosineet lähinnä helppoja ja nopeita ruokia. Niin ja toki uusi grilli oli kovassa käytössä. Ehkä ensi kesänä sitten taas savustetaan.

On mukava rauhassa laittaa pihaa kuntoon. Aurinko paistaa ja on hiljaista. Gusse pyörii jaloissa, piehtaroi lehtien seassa selällään, kahlaa rannassa ja makoilee tyytyväisenä auringossa. Itse saan keskittyä tekemään käsilläni. Päässä sulattelen viikon tapahtumia ja pohdin tulevaa. Mihin ollaan menossa ja voiko siinä onnistua? Riittääkö resurssit tai oikeastaan riittääkö rohkeus ja sinnikkyys? Hörppään olutta ja otan Aleksin puhelimella muutaman kuvan. Haravoin pihaa hieman ihmetellen, miksi haravointia tehdään ylipäätään. Ennen saunomista poltamme kokossa kaikkea polttokelpoista jätettä. Talvi saa tulla.

Tuntuu oudolta ajatella, että taas mökki hyvästellään talveksi. Tuskin jäät tänäkään vuonna kantavat niin, että pääsisimme käymään talvivierailuilla. Harmi sinänsä. Jotenkin haikea tunne, eikä oikeastaan ihme. Mökki muuttuu koko ajan ja siitä tulee jatkuvasti enemmän meidän näköisemme. Siihen liittyy jatkuvasti enemmän muistoja. Kesällä oma koti on enemmän paikka, jossa vietämme arjen. Mökkiin liittyy ajatukset vapaa-ajasta.

Nyt sitten syksyn taittuessa talveen, vapaa-aika siirtyy kotiin ja sen läheisyyteen. Mökille sanotaan heipat ja nähdään keväällä. Toisaalta se on aika kiva niin.

Selina Kustula

Aivan uskomaton elokuva. Sain juuri katsottua loppuun Tim Burtonin Big Eyes. Täytyi välittömästi avata läppäri ja jakaa tämä kokemus.

Elokuva pohjautuu tositarinaan taiteilijasta nimeltään Margaret Keane. Margaretin teokset olivat 50- ja 60-luvulla tunnettuja ympäri maailman, mutta eivät hänen nimellään. Taiteilija teki teokset salassa jopa omalta tyttäreltään ja aviomies Walter Keane myi niitä omissa nimissään keräten kaiken kunnian. Voi luoja, mikä tukahdutettu raivon tunne itsellekin nousi elokuvaa katsoessa. Tuli koettua myös helpotusta, kylmiä väreitä ja kyyneleisiin asti liikuttumista.

Suosittelen! Tim Burtonin ohjaus, tositarina, vahva naispääosa, hienot näyttelijäsuoritukset (Amy Adams, Christoph Waltz) . Sen enempää en teitä spoilaa. Löytyy Netflixistä, mene, katso, ihastu.

ps. Ei myöskään voi moittia Lana Del Reyn musiikkia elokuvassa!