Olimme kuulleet paljon Brasilian vaaroista. Rion kentällä tuli vastaan kyltti, jossa todettiin: ”Mikäli terminaalissa teitä lähestyy mies tarjoten taksikyytiä, älkää lähtekö hänen matkaansa.” Suomessa ei tarvitse tuollaisia miettiä. Riossa paikallisetkin olivat huolissaan meistä gringoista. Taksikuski kehotti pitämään kameran laukussa, koska sinä päivänä oli vähemmän poliiseja liikkeellä. Tuntematon nainen tuli pysäyttämään keskustassa ja varoittamaan puhelimen käyttämisestä julkisilla paikoilla. Me kun vielä olimme luulleet pitäneemme sen hyvin piilossa karttaa tutkiessamme.
Kierrellessämme Rion keskustan katuja eräs hoikka, suhteellisen nuori poika juoksi porukkamme keskelle ja nappasi kaulakorun suoraan kaverini kaulasta. Ei paljoa auttanut keskipäivä ja viiden hengen porukka julkisella paikalla. Huusin perään ja poika kääntyi vielä katsomaan meitä aivan kuin pahoitellakseen. Sitten hän jatkoi juoksuaan. Ei sekään poika varmasti huvikseen varasta. Pian tämän jälkeen paikallinen, siististi pukeutunut mies tuli kysymään, että mitä oli tapahtunut ja pahoitteli ryöstöä suuresti. Paikallisia tuntui hävettävän kotimaansa rikollisuus.
Omalla kohdallani Brasiliassa vaarallisin asia oli loppujen lopuksi futis oman tiimin eli Incoren kanssa. Pelattiin Salvadorin ihanalla rannalla futista yksi lämmin ilta ja lyötiin sitten tiimikaverin kanssa jalat yhteen rantavedessä. Mun jalkaterä kohtasi kaverin nilkan siinä määrin mukavasti, että jalkaterästä murtui jokin luu. Eipä siinä, kylmäkohokompressio ja matka jatkui. Pakko tosin myöntää, että jalka on edelleen vähän kipeä.
Ihmiset suhtautuvat vaaroihin monin eri tavoin. Sen huomasi varsinkin meidän 16 hengen tiimissä, johon kuului monenlaista matkaajaa. Oli reppureissaajaäijiä, jotka varmaan nukkuisivat mieluiten rannalla teltassa muitten maailmankansalaisten kanssa. Sitten oli naisia, jotka eivät mielellään ota riskejä. Ja tietysti kaikkea siltä väliltä. Brasiliassa toki iso lihaksikas mies on muutenkin paremmin turvassa kuin pieni vaalea nainen. Liikaa ei kuitenkaan kannata pelätä, koska pelkäämisellä saa kyllä reissunsa pilattua. Tärkeintä on tiedostaa riskit ja käyttää sopivasti maalaisjärkeä. Niin kuin vanhat sanonnat kuuluvat, porkkanaankin voi tukehtua, kotiinsa on moni kuollut ja näköjään myös futis voi olla vaarallista.
Matkustajana itse ole hotellin suhteen hyvin mukavuudenhaluinen. Hotellin ja etenkin wifin täytyy olla hyvä, mutta muualla sitten en kauhean varovainen ole, mutten tyhmäkään. Kai se jotenkin riittää, että saan sen yhden rentouttavan tukikohdan itselleni niin seikkailumieltä piisaa päiväksi. Venäjän kielessä on sanonta ”была не была”, mikä käsittääkseni on parhaiten käännetty ”what ever happens, happens”. Olen oikeastaan aina ollut luonteeltani sellainen sattumalle avoin ihminen, joka ei liikoja suunnittele tai varo. Saatan toki suunnitella vaikka mitä, mutta sillä ei loppujen lopuksi kauheasti ole väliä toteutuuko asiat lainkaan niin kuin suunnittelin. Jotain tavoistani kertoo se, että viime keväänä olin jo kentällä asti matkalla Kroatiaan, kun ensimmäisen kerran mietin, että mikäs valuutta siellä kohdemaassa onkaan. Asioilla on tapana selvitä.
// Use some common sense and be smart, but not afraid. That’s my advice for traveling in Brazil. You can get hurt in your own home or by playing football with your friends, like I did.
Pictures are from Rio de Janeiro and Salvador. All taken by me.
Loppuun vielä vinkki aiheeseen liittyen. Siskonpedin Seikkailu-jakso. Ei lisättävää.