Eipä ole tullut aikoihin kirjoitettua lukuhaasteen etenemisestä. Inspiroiduin nyt #NBForum2017-twiittejä lueskellessa kuitenkin pysähtymään tiimiasioiden äärelle. Nordic Business Forumissa oli nimittäin tänä vuonna puhumassa Patrick Lencioni ja moni oli jakanutkin muistiinpanojaan Lencionin puheenvuorosta. Sisällöltään puhe oli näköjään tiivistänyt hänen kirjaansa Viisi toimintahäiriötä tiimissä.

Sain viime maaliskuussa hyvältä ystävältäni syntymäpäivälahjaksi kyseisen kirjan ja loppukesästä tuntui, että nyt on aika lukea se. Ahmin kirjan parissa päivässä. Se toimi minulle ennakkovalmistautumisena Tiimimestarit-valmennuksen viimeiselle lähijaksokerralle, jonka aiheena oli ”valmentajan karaktääri”.

Käytännössä 2013 vuodesta saakka olen aktiivisesti seurannut omaa kehittymistäni valmentavana johtajana ja pyrkinyt saamaan siihen apuja palautteen, dialogin, seminaarien ja kirjojen kautta. Lencionin teemat olivatkin hyvin tuttuja jo aiemmin kokemani ja lukemani perusteella. ”Luottamus, konfliktit, sitoutuminen, vastuu, tulokset.” Hyvin loogista. Siitä huolimatta kirjasta tarttui, ei ehkä uutta, mutta syvempiä ajatuksia monista osa-alueista.

Jäin etenkin miettimään luottamuksen syntymistä tiimissä ja kuinka tärkeää se on konfliktien syntymisen kannalta. Konfliktit taas ovat aidon sitoutumisen saavuttamiseksi äärimmäisen tärkeitä. Jos pelätään konflikteja, eli käytännössä sitä, että ollaan eri mieltä ja sanotaan se ääneen, päädytään myötäilemään tapahtuvaa päätöksentekoa. Tällöin ei koeta, että on itse ollut vaikuttamassa ja tekemässä päätöstä, mikä taas johtaa löyhään sitoutumiseen.

Luottamus on siis jälleen kerran kaiken perusta. Lencionin kirjassa tuotiin myös hyvin esiin se, ettei toista voi pakottaa luottamaan tiimiin. Jos joku ei avaudu tiimille ja kerro todellisia mietteitään, ei asiaa auta henkilön haastaminen aiheesta. ”Mitä sä oikeasti ajattelet? Kerro nyt!” Itse ainakin sorrun helposti tämän kaltaiseen malttamattomuuteen.

Toisaalta olen useamman kerran pähkäillyt, että onko luottamus kuitenkin tahdon asia. Joihinkin ihmisiin luottaa jo alle vuorokaudessa, toisiin ei vielä useamman vuodenkaan jälkeen. Toki alitajuntamme kerää kaikenlaista tietoa ihmisen käytöksestä ja yrittää sen perusteella rakentaa päätöstä siitä, voiko toiseen luottaa vai ei. Loppujen lopuksi meistä ei silti ole ennustajiksi. Emme voi tietää onko ihminen luottamuksen arvoinen. Joka tapauksessa se on uskon asia.

Huomaan myös usein, että toiset ihmiset ovat epäluuloisempia ja toiset taas haluavat uskoa ihmisistä hyvää. Väittäisin myös, että luottamus voi synnyttää luottamusta. Kun uskoutuu toiselle ihmiselle jostain henkilökohtaisesta, herättää se usein myös vastavuoroisesti luottamusta. ”Kun kerran tuo ihminen luottaa minuun noin suuresti, kai minäkin voin luottaa häneen.”

Mitä ajatuksia tai kokemuksia teillä on luottamuksesta ja sen synnyttämisestä? Aihe on todella mielenkiintoinen, koska se on niin elintärkeä toimivan tiimin kannalta. Paljon muitakin hyviä pointteja kirjassa oli, mutta tuo luottamus jäi kaikista tärkeinpänä mieleeni.

Kirja kokonaisuudessaan oli hassulla tavalla kirjoitettu – kuin kertomuksen muotoon. Yritykseen tulee uusi toimitusjohtaja töihin ja hän alkaa ratkomaan johtoryhmän tiimityöskentelyongelmia. Aluksi taistelin pääni sisällä, että vihaanko tätä tyyliä vai pidänkö siitä. Loppujen lopuksi kallistuin pitämisen puolelle, koska johtoryhmän erilaiset persoonat antavat varmasti erilaisille lukijoille samaistumispintaa ja hyvin käytännönläheisiä esimerkkejä eri tilanteista. Tarinamuotoinen kerronta oli myös hyvin helppolukuista ja ymmärrettävää. Kirjan lopussa oli vielä tietokirjamaisemmin avattu teoriaa ja miten viedä asioita käytäntöön.

Ehdottomasti siis suosittelen Patrcik Lencionin Viisi toimintahäiriötä tiimissä -kirjaa. Se on sinulta pieni panostus ajallisesti, mutta suuri palvelus tiimillesi.

Selina Kustula

#selinalukee2017-haasteessa tämä taisi olla kirja numero 9/20 :) Enköhän saa 20 kirjaa luetuksi ennen vuoden vaihdetta. Uskon niin.

Kirjahaaste etenee. Nyt on luettuna viisi kirjaa ja tavoitehan oli 20 kirjaa vuodessa. Tätä on muuten pikkaisen hankala seurata blogini puolella, mutta Instagramissa käytössäni on #selinalukee2017.

Haluaisin lukea 15 ei-tietokirjaa ja viisi tietokirjaa. Tähän mennessä luetuista kaksi on tietokirjoja.

1. Se mikä ei tapa (ei tietokirja)
2. Murhalesken muistelmat (ei tietokirja)
3. Havaintoja parisuhteesta (ei tietokirja)
4. Steal Like An Artist
5. Aki Hintsa – Voittamisen anatomia

Leijonan metsästykseen uudistuksia

Tarkoitus nyt järjestellä vähän tätä blogia niin, että täältä jotain löytäisikin. Tuntuu ainakin omalla kohdalla, etten ikinä löydä niitä tekstejä, joita etsin :D Vaikka oma blogi kyseessä. Ainakin kirjallisuutta koskevat tekstit ovat kiven alla ja samoin mökkihöpöttelyt.

Toivottavasti saan nyt kevään myötä vähän rutiinia kirjoittamiseen. Taidan aina hypätä yhtäkkiä suoraan siihen ajatukseen, joka sillä hetkellä on päässäni ja sinne hypätäänkin sitten pää edellä. Konteksti jää varmaan monelta lukijalta uupumaan, jos ei ole seurannut muita somekanaviani.

Koittakaahan kestää. Tarkoitus nyt pistää kategoriat täällä uusiksi ja rämpiä hieman WordPressin plugareita läpi, jotta tulisi vanhat tekstit paremmin jaotelluksi ja muutenkin koko blogia selkeytettyä.

Otan mielelläni toiveita vastaan. Mistä haluaisitte minun kirjoittavan? Onko aiheideoita? Mitkä kirjoitukset ovat olleet suosikkeja? Mikä blogissa mättää? Mitä voisin parantaa? Palaute on lahja. ❤

Vieläkin on sellainen olo, etten tiedä, mistä tämä blogi kertoo. Täytyy tarkkailla nyt tätä tekstien tuottamista. Mistä minä oikein hölisen?

Mutta siis, itse asiaan.

Oskari Saari: Aki Hintsa – Voittamisen anatomia

Toimiva kerrontatyyli

Yllätyin positiivisesti, vaikka odotin kirjalta todella paljon. Olin kuullut monen (mielestäni) fiksun ihmisen suosittelevan kirjaa ja Aki Hintsa oli muutamista lehtiartikkeleista tuttu nimi. Formulakuskien luottolääkäri, hyvinvointia kokonaisvaltaisesti ajatteleva ihminen.

Oletin useita johtamisen ja itsensäjohtamisenkirjoja lukeneena, että kirja keskittyisi pitkälti avaamaan Hintsan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin mallia. Totta tuokin, mutta kerronta vaihteli tarinanomaisten case-esimerkkien, Hintsan mallin, raakojen lääketieteellisten faktojen ja Hintsan henkilökohtaisen oman tarinan välillä. Tämä toimi mielestäni hyvin.

Menestyksen ympyrä

En lähde yksityiskohtaisesti avaamaan Hintsan mallia, koska mielestäni esimerkiksi Henry Vesin on tehnyt sen jo hyvin ennen minua. Käykää kurkistamasta hänen blogistaan. Lisäksi Hintsa Performancen sivuilta löydätte englanniksi eriteltynä The Circle of Better Life.

Hintsan malli aukesi hyvin käytännön esimerkkien ja tutkimustiedon yhdistelmänä. Formulamaailman lisäksi tapauksia oli myös yritysmaailmasta, joka ainakin itselleni oli raikas tuulahdus F1-kuskien rinnalle. Kirja kävi läpi koko Hintsan mallin osa-alue kerrallaan ja käsitteli aihetta eri näkökulmista.

Välillä pysähdyin aivan ihmettelemään, että miten minäkin nyt yhtäkkiä kiinnostuin niin kovin nukkumisen määrästä, unen laadusta, valon ja kahvin vaikutuksesta uneen, ravinnosta ja kävelemisestä. Monelle urheilijalle kaikki tuo fyysinen puoli tuntuu helpommalta ja ainakin esimerkkien perusteella ymmärsin, että heille coren miettiminen oli vieraampaa.

Omalla kohdallani hommaa pelaa juuri päin vastoin. Liikkuminen on tylsää, jos siihen ei liity jokin peli ja ruuan suhteen olen todellinen nautiskelija. Yöunet jäävät lyhyiksi ja rytmi on valoon nähden luonnoton. Kyllähän sen ajatuksen tasolla tietää, miten pitäisi toimia, mutta homma kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

Hintsan tyylissä vetoaa yksinkertaisuus, pienet muutokset, järki, tutkimustieto. Hintsa ei saarnaa tai vaadi mahdottomuuksia. ”Älä yritä tulla täydelliseksi – vain hiukan paremmaksi”, kirjoitin muistivihkooni. Liikkumisenkin suhteen hän korostaa peruskuntoa ja hyötyliikunnan määrää eikä niinkään saliohjelmia tai kovia kuntokuureja.

Pieniä, mutta pysyviä muutoksia

”Näennäisesti vähemmän on absoluuttisesti enemmän” jäi mieleeni erityisesti, koska olimme juuri oman tiimini toiminnassa miettineet tehokkuutta ja työn määrä suhteessa tuottavuuteen. Nämä ovat nyt tällaisia satunnaisia yksityiskohtia teille, mutta omassa toiminnassa huomaan jo pieniä muutoksia etenkin unen, valon, kahvin ja ravinnon suhteen. Hintsa tosin korostikin, että tärkeämpää on tehdä pysyviä muutoksia, vaikka ne olisivatkin vain pieniä askeleita kerrallaan.

Huomaan esimerkiksi aamuisin miettiväni Hintsan kommentteja aamupalasta. Jos en syö aamupalaa, kroppa ei tiedä yön päättyneen ja on vielä säästömoodissa. Aamupalalla startataan aineenvaihdunnan päivätoiminnot. Jos juon kahvia piristääkseni itseäni, se vaikuttaa unenlaatuuni ja oikeastaan sen vuoksi heräänkin väsyneenpänä. Nyt olen seurannut kahvidesien määrää arjessani parin viikona ajan. Tavoite on pudottaa se kahteen desiin päivässä ja jossain vaiheessa lopettaa kokonaan.

Varsinkin aikavyöhykkeiden välillä matkustavia suosittelen lukemaan valoa käsittelevän osuuden kirjasta. Todella mielenkiintoisia faktoja siitä, miten sopeutua eri aikavyöhykkeelle ja mitä kropassamme tapahtuu tuollaisessa tilanteessa. Tähänkin liittyen oli hauskoja behind the scenes -tarinoita F1-maailmasta, vaikka laji ei muuten minua kiinnostakaan.

Valoon suhtaudun eri tavoin nykyään. Iltaisin alan pikkuhiljaa vähentämään keinovalon määrää kodissamme ja yritän kovasti päästä eroon pahasta tavastani katsoa TV-sarjoja tabletilta iltaisin. Se on jo suorastaan riippuvuus, joten olen ottanut tavaksi värittää muistivihkostani ruudun joka kerta, kun pystyn olemaan illan ilman tablettia.

”Se voittaa, jolla on eniten energiaa.”

Suosittelen Voittamisen anatomiaa aivan kaikille luettavaksi. Hintsan malli on opettavainen, mutta niin on myös Hintsan oma elämäntarina. Arvosana 5/5,

Selina Kustula
#selinalukee2017

// Aki Hintsa kuoli syöpään vuonna 2016. Hän oli kuollessaan 58-vuotias. Helsingin Sanomien artikkeli aiheesta löytyy täältä.

Lupasin reilu vuosi sitten lukea 12 kirjaa 12 kuukaudessa ja haastoin muutkin asettamaan tavoitteen lukemiselle. Miten muilla meni? Onnistuitteko vai unohtuiko koko juttu tammikuun jälkeen?

Ärsyttävää kyllä, en päässyt tavoitteeseen. Enpä ole aikoihin lukenut yhtä vähän kuin vuonna 2016. Taisin jopa ajatella itsekseni, että 12 tietokirjaa ja 12 fiktiota olisi varsinainen tavoitteeni. Ei mitään toivoa, vaikka tänä vuonna olin aiheesta kiinnostuneempi kuin aikoihin. Paljon aloitettuja ja keskenjääneitä kirjoja.

Tälle vuodelle tavoite on 15+5 ja onneksi kotona on kirittäjä. Nyt kehitän myös konkreettisia keinoja lukuinnostuksen ylläpitämiseen.

Mitä luin vuonna 2016?

Kirjahaaste 2016 ei siis mennyt kovin hyvin. Vuosi toki oli muutenkin sekava ja stressaava, joten annan tässä itselleni armoa. Pysähtyminen kirjan äärelle tuntui mahdottomalta. Aloitin useita kirjoja ja yleensä sadan sivun jälkeen aloitin jo uuden.

Kesken jäi mm. Tuomas Nyholmin ja Jarkko Ruudun Jarkko Ruutu, Orhan Pamukin Museum of Innocence, Matti Alahuhdan Johtajuus, Zadie Smithin Kauneudesta ja jopa Guy Kawasakin The Art of the Start (joka oli innostava ja kiinnostava!). Tästä nopea sivujuonne: Orhan Pamukilta sain kyllä Instagram-tykkäyksen vierailtuani hänen museossaan. Heh, ei sitä joka päivä saa instatykkäyksiä Nobel-voittajalta.

Kaiken kaikkeaan sain luettua vain yhdeksän kirjaa. Ei edes yhtä per kuukausi.

1. J. K. Rowling: Harry Potter and the Philosopher’s Stone (englanniksi)
2. Cecelia Ahern: One hundred names (englanniksi)
3. J. K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets (englanniksi)
4. J. K. Rowling: Harry Potter and the Prisoner of Azkaban (englanniksi)
5. Draivi: Voiko sisäistä motivaatiota johtaa?
6. David Lagercrantz: Minä, Zlatan Ibrahimovic (äänikirja)
7. Roope Lipasti: Rajanaapuri (äänikirja)
8. Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita (äänikirja)
9. Aaro Hellaakoski: Huojuvat keulat (runokirja)

Harry Potterit toimivat juuri niin kuin pitääkin. Kevyttä, helppoa, mukavaa, aivot narikkaan. Cecelia Ahernin teos oli ihan kiva uppoutuminen toimittajan maailmaan ja voin hyvin kuvitella, millainen tarina olisi elokuvana: draamakomedia, joka koskettaisi ja naurattaisi katsojaa. Luettavana teoksena se oli vähän turhan kepeä, vaikka paksu opus olikin.

Tietokirjallisuus rajoittui viime vuonna Draiviin ja puoliksi luettuun Guy Kawasakin the Art of the Startiin, josta alleviivasin melkein joka lauseen. Onneksi luin e-kirjana. Tietokirjojen kohdalla e-kirjan ovat todella näppäriä, koska ainakin Elisa Kirja ja Googlen Play Kirjat kokoaa alleviivatut kohdat kätevästi yhteen. Googlen kanssa saa jopa alleviivaukset automaattisesti Google Drivelle yhteen tiedostoon. Ihanaa! No, the Art of the Start jäi joka tapauksessa kesken. Todennäköisesti johtuen tästä ihanasta e-kirjamuodosta. Ristiriitaista, tiedän. En vain mitenkään päin halunnut tuijottaa sitä tabletin valoa illalla. Kawasakin kirjaa lukiessa kävin kyllä aika kovilla kierroksilla muutenkin. Samalla tuli todettua, että ennen nukkumaan menoa on parempi lukea jotain, mikä ei vie ajatuksia töihin. Ennemmin näkisin unta Tylypahkasta kuin töistä. Oli muuten melkein mahdoton löytää the Art of the Starttia Tampereen kirjastoista tai edes Tampereen korkeakoulujen kirjastoista. Siksi ostin e-kirjan.

Draivi – Voiko sisäistä motivaatio johtaa? -kirjan sain valmistumisen yhteydessä Proakatemian oppiminen-arvopalkintona. Pidin siitä, kuinka nykyaikaista johtamista avattiin niin teorian kuin käytännön esimerkkien kautta. Selkokielistä ja hyvin jäsenneltyä asiaa. Hyvä palkintokirja, kiitos siitä! Tiimimestareissa otimme johtamisen lähijaksoa edeltävälle ajalle ennakkotehtäväksi, että kaikki lukevat Draivin. Oli kyllä keskustelut heti astetta paremmat, kun niiden tukena oli myös yhteistä teoriapohjaa. Toivottavasti saan tänä vuonna paremmin varattua aikaa ja harjoitettua itsekuria, jotta olisin lukenut enemmän ennen Tiimimestareiden lähijaksoja. Seuraavan lähikerran aiheena on Innovointi ja haluaisin lukea Alf Rehnin Vaaralliset Ideat, mutta en ole vielä ehtinyt tutkia, onko kirjastossa millaiset varausjonot.

Vuoden 2016 parhaita kirjainnostuksia oli äänikirjojen löytäminen. Onnistuin vieläpä voittamaan BookBeatin Instagram-kilpailussa vuoden ilmaisen jäsenyyden. Äänikirjan kuunteleminen on erilaista lukemista, aivan kuin e-kirjakin on perinteiseen verrattuna. Äänikirja vaatii eri tavalla keskittymistä ja rauhoittumista, kun katse ei ole kirjassa. Kirjassa ei myöskään voi edetä sellaisella nopeudella kuin haluaisi. Kirjan lukija tuo oman sävynsä koko kertomukseen. Vahva suositus Zlatan-kirjalle, jonka lukija Kari Ketonen eläytyi tehtäväänsä loistavasti. Rajanaapuria en voi suositella. Olihan siinä ihan hienoa ajatusta ja kerrontaa, mutta jotain jäi uupumaan.

Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävän kuuntelin myös äänikirjana, mutta se on varmasti parempi itse luettuna. Tässä tapauksessa lukijan äänensävy ja ääni toivat kirjaan ehkä vähän ronskimman sävyn kuin mitä itse äänettömästi lukemalla olisi ollut. Ja kun kirjassa käydään värikkäitä tarinoita yhden illan jutuista ja parisuhteista suorasanaisesta, äänensävyllä on väliä. Mielikuvituspoikaystävä sopii mielestäni niin sinkuille kuin parisuhteessa oleville, miehille ja naisille. Henriikka Rönkkönen onnistuu taltioimaan nuoren naisen sielunmaisemaa suorasanaisesti ja armottoman rehellisesti.

Miten lisätä lukemista arkeen?

Törmäsin syksyllä Noora Valkosen tekemään listaukseen, miten lisätä lukuintoa. Blogitekstiä ei enää löydy, mutta onneksi olin napannut kuvan.

Eikö ihana listaus? Varsinkin Snapchat on tuonut itselleni uutta intoa ja kiinnostusta lukemiseen ja valtavasti kirjasuosituksia. Kannattaa laittaa seurantaan ainakin @markosuomi ja @miiaesa. Kumpikin löytyy myös Twitteristä samalla nimellä. Ja kirjoja todellakin kannattaa jättää kesken. Ei ehkä ihan muutaman sivun perusteella, mutta jos olet jo puoli välissä ja aina vain maistuu puulta, lopeta!

Tuosta listauksesta itseeni kolahti parhaiten numero yksi. Välillä huomaan Netflixin ja somen pitävän suhteettoman suurta roolia arjessani. Mitä jos vaihtaisi jumalaa edes parina iltana viikossa? Bussimatkallakin ehtii lukea yllättävän paljon kirjaa, mutta se ei tapahdu, jos ei ensin irrota otetta puhelimestaan.

Omalla kohdallani myös ulkoisen paineen luominen toimii aika hyvin. Kun lukutavoitteen julistaa edes jollekin ääneen, toimii sekin motivaattorina. Viime vuonna tosin huomasin, että lykkäsin vain tilannetiedotusblogipostausta myöhemmäksi koko ajan :D ”Kirjoitan aiheesta blogiin sitten, kun olen vähän pidemmällä tavoitteessani.” Tällä kertaa siis luvassa muutos asiaan. Päivitän Instagramiin aina, kun olen lukenut kirjan (seuraajien onneksi en lue aivan älyttömiä määriä). Lisäksi blogiinkin tulossa useammin katsausta lukemiseen.

Vuoden 2017 tavoitteena 15+5 kirjaa

Nostan tavoitetta, vaikka viime vuoden tavoite jäi saavuttamatta. Tällä kertaa kuitenkin parempi ote rutiineihin ja ehkä suurempi nälkä oppimiselle ja elämyksille. Tavoite on 15 kaunokirjallista teosta sekä 5 tietokirjaa.

Mieleeni on jäänyt heikosti jokin kirjoitus, jossa kritisoitiin nykyihmistä ja samalla sivuttiin menestyjiä koskevaa kirjallisuutta ja kaiken maailman tietokirjojen lukemista ikään kuin oikotienä menestykseen. Muistaakseni kirjoitus suositteli ennemmin pysähtymään kaunokirjallisuuden äärelle ja oppimaan elämästä. En osaa sanoa, mitä mieltä olen tuosta kirjoituksesta (tai muistanko sitä edes etäisesti oikein), mutta se jäi ainakin hatarasti mieleeni. Proakatemian aikana en oikein muuta lukenutkaan kuin tietokirjoja. Aika useita kirjoja leimaa tekotieteellisyys ja pyörän keksiminen uudelleen. Jauhetaan itsestään selviä oivalluksia mukatärkeistä asioista.

Ammattillisen kehittymisen näkökulmasta kuitenkin pidän tietokirjoista ja innostun niitä lukiessani. Siitä syystä tavoitteena viisi tietokirjaa. Kaunokirjallisuuden suhteen tavoite on 15 kirjaa, joka tulee jo melkein täyteen, jos lukee yhden kirjan kuukaudessa. Jos parin kirjan välein päivittäisin ajatuksiani myös blogiin, ei ehkä nähdä tällaista maratoonipostausta vuoden päästä.

Tämän vuoden kirjat tähän mennessä

1. David Lagercrantz: Se mikä ei tapa (Millenium-trilogian jatkoa)
2. Anneli Auer: Murhalesken muistelmat (äänikirja)

Aloitin vuoden hieman huvittavasti sillä kirjalla, jonka piti olla viime vuoden toinen kirja. No, nyt oli tämän kirjan aika. Alku tuntui kankealta, mutta kun tarina käynnistyi, kyllä se koukutti. Tutut, kiinnostavat hahmot Mikael Blomkvist, Lisbeth Salander ja Erika Berger toivottivat tervetulleeksi maailmaansa. Keinoäly, NSA ja journalismi yhdessä ovat kiinnostava kompo ja Lagercrantz sai mielestäni hyvin jatkettua Stieg Larssonin aloittamaa tarinaa. Toivottavasti jatkoa on luvassa. Hassu huomio muuten, sama kirjailija kirjoittanut Zlatanin.

Anneli Auerin Murhalesken muistelmat oli aivan erilainen kuunneltava. Siinä vasta oli äänikirjaa kerrakseen. Anneli Auer toimii itse lukijana ja on kyllä, no, aika uuvuttavaa kuunneltavaa. Jopa iloisista muistoista puhutaan hyvin apaattisella ja ankealla äänensävyllä. En ollut itse lukenut ainuttakaan uutista tapauksesta ja lööppejäkin lähinnä vältellyt. Jostain syystä koko jutun jatkuva uutisointi roskalehdissä ärsytti. Sain siis uppoutua muistelmiin aika ennakkoluulottomasti. Yllättävää kyllä, ankeudestaan huolimatta kirja koukutti. Pituutta oli 11 tuntia ja loppujen lopuksi voisin antaa arvosanaksi 4/5. Aloin myös miettiä sitä, kuinka vähän tunnen suomalaista oikeusjärjestelmää. Amerikkalaiset lakisarjat sen sijaan on pitänyt huolen, että täkäläiset oikeuskäytännöt on vähän turhankin tutut. Jos ei jollekin ole, suosittelen Good Wifea.

Oletteko mukana?

Kiitos kaikille, jotka syksyn mittaan kyselivät, miten haasteeni etenee. Samaa kyselyä saa jatkaa tänäkin vuonna! Tällä kertaa toivottavasti minusta kuuluu jo ennen kyselyjäkin.

Oma tavoitteeni on siis 15 kaunokirjallista teosta ja 5 tietokirjaa. Etenemistäni voi seurata Instagramissa #selinalukee2017. Nyt siis tilanne 2/20.

Mikä on sinun tavoitteesi? Onko vinkkejä, miten ylläpitää lukuharrastusta? Kaipaisin kovasti myös vinkkejä uskomattoman koukuttavista kirjoista, joita ei malta jättää käsistä.

Kommentoi alle tai huutele somessa :)

Selina Kustula

Ensimmäinen kuva minusta ja kirjasta on sellainen, missä olen syönyt kirjan nurkan pyöreäksi. Opittuani lukemaan, luin pikkuveljelleni tavutettuja kirjoja. Pikkuveli vain valitti, että Selina lukee tyhmästi. Siitä se kuitenkin lähti. Muistan myös kuinka ensimmäinen kuvaton kirja, jonka luin, oli Aarresaari tai jokin vastaava. Olin silloin todella ylpeä itsestäni. Jotenkin siitä muistosta tulee myös mieleen vanhan talomme keittiö ja vanha keittiön pöytä.

Kauhavan kirjasto tuli tutuksi jo pienenä. Tästä varmasti kiitos kuuluu vanhemmilleni, mutta myös koululle. Ensimmäiset kirjat, joita lainasin, liittyivät pitkälti eläimiin, etenkin lemmikkeihin. Taisin lukea myös jonkin kirjan suklaan historiasta. Pikkuhiljaa kirjoissa kuvat vähenivät ja sivumäärä lisääntyi. Lasten kirjojen osastolta siirryin vähitellen nuorten kirjallisuuteen, joka sijaitsi kirjaston perällä. Muistaako joku vielä Vihreä Varis -sarjan, Goosebumpsin, Sweet Valley Highn, Neiti Etsivän tai Replican? Muistikuvieni mukaan myös kaikki ystäväni lukivat kirjoja suhteellisen paljon. Taisin olla yhdeksänvuotias, kun kaverini suositteli Harry Potteria minulle. Nyt naurattaa, kun muistelen miten paljon suutuin siskolleni, kun hän paljasti Dumbledoren kuolevan. Kyllä oli suuret ongelmat, kun saatiin siitäkin valtava riita aikaiseksi. Silloin ei kyllä naurattanut. Potterit kuuluvat niihin kirjoihin, joiden jälkeen on ollut vähän tyhjä olo. Tässäkö tää nyt oli? Mitäs nyt? Löytäisinpä helpommin kirjoja, joihin vaan katoaa tuntikausiksi.

Proakatemialla opiskellessa lukee paljon kirjoja, mutta niin sanotusta tavallisesta opiskelusta poiketen, kaikki kirjat saa valita itse. Kiinnostuksen kohteet opiskeluiden aikana olivat pitkälti johtamisessa, erilaisissa liiketoimintamalleissa, yritystarinoissa ja itsensäjohtamisessa. Sen mukaan tuli valittua kirjallisuuskin ja nyt on ollut kyllä mielenkiintoista lueskella vanhoja esseitä. Rakastan lukemista ja kirjoittamista. Täytyy kuitenkin myöntää, että on aika rentouttavaa, kun näitä ei tarvitse enää pakolla yhdistää. Proakatemian aikana oli aina huono omatunto, jos lueskelin jotain ilman, että kirjoitin siitä esseetä. Olinkin jo innolla odottanut, että saan opinnot kasaan ja pääsen lukemaan ihan mitä vaan ilman, että kirjoitan lukemastani mitään.

Nyt siis tuli aloitettua Harry Potter and the Philosopher’s Stone. Lopetin kolmannen Potter-elokuvan jälkeen sarjan elokuvien katsomisen. Tavoitteena oli unohtaa koko kirjasarjan juonenkäänteet mahdollisimman hyvin, jotta pääsisin lukemaan melkein kuin uusina kaikki kirjat uusiksi. Tällä kertaa luen kuitenkin englanniksi. Haluan päästä treenaamaan englantiani tai lähinnä parantamaan englannin kirjoitustaitoani lukemalla enemmän englanniksi. Aiemmin lukemistani kirjoista on englanniksi olleet ainoastaan Twilight-sarja ja The Lean Startup. On siinä taas ääripäät!

Nyt Proakatemia on ohi ja niin sanottu pakko lukemiseen on päättynyt. En halua kuitenkaan päästää lukuharrastusta lopahtamaan. Lukiossa tavoitteeni oli kymmenen kirjaa vuodessa, mikä onnistui kaunokirjallisuudella suhteellisen helposti (tällöin tuli luettua myös ne Twilightit). Innostuin vuositavoitteista nyt uudestaan, kun kaverini kertoi laittaneensa 2015 vuoden tavoitteekseen 12 kirjaa vuodessa. Tällä hetkellä on menossa Matti Alahuhdan Johtajuus – kirkas suunta ja ihmisten voima, joka on kirja numero 20/12. Hatun nosto tästä. Kopioin siis innolla tämän 12 kirjaa vuodessa haasteen, mutta vielä en rajoita lukemista tietokirjallisuuteen. Nyt nautitaan Potterista in English!

Kuka muu ottaa haasteen vastaan? 12 kuukautta, 12 kirjaa.