Muistan, kuinka halusin lukea pikkuveljelleni kirjaa, kun olin oppinut lukemaan tavuviivoilla. Veli ei arvostanut tavutustani ja kiukutteli äitille, että Selina lukee tyhmästi. Naurattaa tuo muisto.
Muistan myös sen hetken, kun olin lukenut ensimmäistä kertaa kirjan, jossa ei ollut kuvia. Se oli muistaakseni nimeltään Aarresaari tai Aarrekartta tai Aarreseikkailu. Jotain sellaista. Ohut nuorten kirja, jossa todennäköisesti seikkaili nuoria. Olin niin ylpeä ja menin innolla kertomaan vanhemmilleni saavutuksestani.
Kummallisin lapsuuteni lukemisiin liittyvä muisto on kuitenkin ennen lukutaitoa. Meillä oli kirjahyllyt täynnä kirjoja ja olin varmaan kannen perusteella kiinnostunut yhdestä kirjasta. Istuin vihreässä nojatuolissa jalat koukussa ja ”luin”. Luin sitä itselleni ääneen osaamatta lukea. Vaihdoin sivua siinä vaiheessa, kun ajattelin, että olen varmaan lukenut sivun verran. Suurin ongelmani oli, että tarinassani oli niin paljon henkilöitä, että unohdin nimet.
Kummityttöni sai ristiäislahjaksi minulta kirjoja. Ostin hänelle muun muassa Hullunkurisen lintukirjan, joka meilläkin oli silloin, kun olin lapsi. Siskoni nauroi sen nähdessään, koska muisti sen yhtä lailla. Meidän versiossa tosin oli pari sivua revennyt. En tosin muista, ketä siitä saamme kiittää.
Roope Lipasti on listannut artikkelissaan keinoja saada lapsi lukemaan ja varmasti yksi merkittävimmistä on ajatus mallioppimisesta. ”Jos haluaa opettaa lapsen juomaan Koskenkorvaa, niin juo paljon Koskenkorvaa. Jos haluaa opettaa lapsen lukemaan, niin lukee.”
Esimerkin lisäksi uskon kirjojen näkymiseen jo varhaisessa vaiheessa. Minusta ensimmäiset kuvat kirjan kanssa on suurin piirtein sellaisia, että syön sitä kirjaa eli ikää on varmaan vuoden verran. Olen myös nähnyt kuvan, jossa iskä lukee jotain valtavaa järkälettä ja minä nukun vauvana hänen kainalossaan. Toinen käsi pitelee minua ja toinen kirjaa.
On ollut merkittävää seurata, kuinka sukulaislapset innostuvat kirjoista. Selittävät tarinoita kirjoista, jotka he muistavat, kun joku on niitä lukenut heille. Tai kuinka 2-vuotias tyttö kuskaa käsissään paksua romaania, jossa ei ole ainuttakaan kuvaa. Aikookohan hänkin keksiä tarinan päästään niin kuin minä aikoinaan?
Eipä ole tullut aikoihin kirjoitettua lukuhaasteen etenemisestä. Inspiroiduin nyt #NBForum2017-twiittejä lueskellessa kuitenkin pysähtymään tiimiasioiden äärelle. Nordic Business Forumissa oli nimittäin tänä vuonna puhumassa Patrick Lencioni ja moni oli jakanutkin muistiinpanojaan Lencionin puheenvuorosta. Sisällöltään puhe oli näköjään tiivistänyt hänen kirjaansa Viisi toimintahäiriötä tiimissä.
Sain viime maaliskuussa hyvältä ystävältäni syntymäpäivälahjaksi kyseisen kirjan ja loppukesästä tuntui, että nyt on aika lukea se. Ahmin kirjan parissa päivässä. Se toimi minulle ennakkovalmistautumisena Tiimimestarit-valmennuksen viimeiselle lähijaksokerralle, jonka aiheena oli ”valmentajan karaktääri”.
Käytännössä 2013 vuodesta saakka olen aktiivisesti seurannut omaa kehittymistäni valmentavana johtajana ja pyrkinyt saamaan siihen apuja palautteen, dialogin, seminaarien ja kirjojen kautta. Lencionin teemat olivatkin hyvin tuttuja jo aiemmin kokemani ja lukemani perusteella. ”Luottamus, konfliktit, sitoutuminen, vastuu, tulokset.” Hyvin loogista. Siitä huolimatta kirjasta tarttui, ei ehkä uutta, mutta syvempiä ajatuksia monista osa-alueista.
Jäin etenkin miettimään luottamuksen syntymistä tiimissä ja kuinka tärkeää se on konfliktien syntymisen kannalta. Konfliktit taas ovat aidon sitoutumisen saavuttamiseksi äärimmäisen tärkeitä. Jos pelätään konflikteja, eli käytännössä sitä, että ollaan eri mieltä ja sanotaan se ääneen, päädytään myötäilemään tapahtuvaa päätöksentekoa. Tällöin ei koeta, että on itse ollut vaikuttamassa ja tekemässä päätöstä, mikä taas johtaa löyhään sitoutumiseen.
Luottamus on siis jälleen kerran kaiken perusta. Lencionin kirjassa tuotiin myös hyvin esiin se, ettei toista voi pakottaa luottamaan tiimiin. Jos joku ei avaudu tiimille ja kerro todellisia mietteitään, ei asiaa auta henkilön haastaminen aiheesta. ”Mitä sä oikeasti ajattelet? Kerro nyt!” Itse ainakin sorrun helposti tämän kaltaiseen malttamattomuuteen.
Toisaalta olen useamman kerran pähkäillyt, että onko luottamus kuitenkin tahdon asia. Joihinkin ihmisiin luottaa jo alle vuorokaudessa, toisiin ei vielä useamman vuodenkaan jälkeen. Toki alitajuntamme kerää kaikenlaista tietoa ihmisen käytöksestä ja yrittää sen perusteella rakentaa päätöstä siitä, voiko toiseen luottaa vai ei. Loppujen lopuksi meistä ei silti ole ennustajiksi. Emme voi tietää onko ihminen luottamuksen arvoinen. Joka tapauksessa se on uskon asia.
Huomaan myös usein, että toiset ihmiset ovat epäluuloisempia ja toiset taas haluavat uskoa ihmisistä hyvää. Väittäisin myös, että luottamus voi synnyttää luottamusta. Kun uskoutuu toiselle ihmiselle jostain henkilökohtaisesta, herättää se usein myös vastavuoroisesti luottamusta. ”Kun kerran tuo ihminen luottaa minuun noin suuresti, kai minäkin voin luottaa häneen.”
Mitä ajatuksia tai kokemuksia teillä on luottamuksesta ja sen synnyttämisestä? Aihe on todella mielenkiintoinen, koska se on niin elintärkeä toimivan tiimin kannalta. Paljon muitakin hyviä pointteja kirjassa oli, mutta tuo luottamus jäi kaikista tärkeinpänä mieleeni.
Kirja kokonaisuudessaan oli hassulla tavalla kirjoitettu – kuin kertomuksen muotoon. Yritykseen tulee uusi toimitusjohtaja töihin ja hän alkaa ratkomaan johtoryhmän tiimityöskentelyongelmia. Aluksi taistelin pääni sisällä, että vihaanko tätä tyyliä vai pidänkö siitä. Loppujen lopuksi kallistuin pitämisen puolelle, koska johtoryhmän erilaiset persoonat antavat varmasti erilaisille lukijoille samaistumispintaa ja hyvin käytännönläheisiä esimerkkejä eri tilanteista. Tarinamuotoinen kerronta oli myös hyvin helppolukuista ja ymmärrettävää. Kirjan lopussa oli vielä tietokirjamaisemmin avattu teoriaa ja miten viedä asioita käytäntöön.
Ehdottomasti siis suosittelen Patrcik Lencionin Viisi toimintahäiriötä tiimissä -kirjaa. Se on sinulta pieni panostus ajallisesti, mutta suuri palvelus tiimillesi.
Selina Kustula
#selinalukee2017-haasteessa tämä taisi olla kirja numero 9/20 :) Enköhän saa 20 kirjaa luetuksi ennen vuoden vaihdetta. Uskon niin.
Ai, että! Aivan mahtava fiilis. Perjantain työpäivä päättyi siihen, että viikon (oikeastaan kuukauden) deadlinet on hoidettu ja oikeasti voi lähteä viikonlopun viettoon niin, että iso duuni on saatu valmiiksi ja on todellakin ansainnut rentoutumisen, levon, hauskanpidon. Ei tarvitse miettiä, että sata hommaa odottaa tekemistä ja miten tästä selvitään. Ei tarvitse ahdistua, miten aika ja voimat riittää kaikkeen. Nyt on lupa ihan oikeasti hengähtää ja olla ylpeä tekemisistään.
Ilta vaan paranee, kun kämppä on tyhjä (kaikella rakkaudella, joskus on mahtavaa olla yksin) ja Alkosta mukaan tarttunut pikkuskumppa lasissa. JA! Iso ja! Netflixistä tulee välittömästi suosituksena uusi sarja vastaan, eikä mikä tahansa sarja vaan Girlboss. En ollut edes kuullut, että kyseisestä kirjasta on tehty TV-sarja.
Sophia Amoruso: #GirlBoss
Lyhykäisyydessään kyse on Sophia Amoruson #GirlBoss-kirjasta, joka kertoo löyhän elämänkerrallisesti, kuinka hän rakensi oman vaateimperiuminsa. Amoruso oli vuonna 2016 yksi maailman rikkaimmista self-made naisista. Hän aloitti koko touhun eBayssä 22-vuotiaana. Väittäisin, että Amaruson kirja varmasti herättää tunteita ja saa monella savun nousemaan korvista, mikä tekee kyllä hyvääkin aika ajoin. Kannattaa lukaista Idan mainio blogiteksti kyseisestä kirjasta.
Kirja on itselläni vielä lukematta, mutta nyt tässä perjantai-illan iloksi ylhäisessä yksinäisyydessä on tullut tätä TV-sarjaa katsottua kuusi jaksoa. Todella viihdyttävä, iloinen ja sopivan kepeä olematta ihan täyttä höttöä. Tuumasin alkuun, että kylläpä kivasti kuvastaa nykypäivän mentaliteettia. Make your own future ja niin edelleen. Sitten toisaalta mietin, että eikö tuo ole aina ollut amerikkalainen ajattelutapa. American dream. Ehkä se sitten on vain kokenut uudistumisen.
Otappa näistä perjantai-illan mietteistä selvää. Onko kirja tai sarja tuttu? Ällöttääkö koko hehkutus? Mites Ronja Salmen kolumni – kolahtiko? Yrittäjyys wtf.
Selina Kustula
PS. Pakko myöntää, että hullun vahvoja samaistumisfiiliksiä myös tässä Girlboss-sarjassa.
Kirjahaaste etenee. Nyt on luettuna viisi kirjaa ja tavoitehan oli 20 kirjaa vuodessa. Tätä on muuten pikkaisen hankala seurata blogini puolella, mutta Instagramissa käytössäni on #selinalukee2017.
Haluaisin lukea 15 ei-tietokirjaa ja viisi tietokirjaa. Tähän mennessä luetuista kaksi on tietokirjoja.
Se mikä ei tapa (ei tietokirja)
Murhalesken muistelmat (ei tietokirja)
Havaintoja parisuhteesta (ei tietokirja)
Steal Like An Artist
Aki Hintsa – Voittamisen anatomia
Leijonan metsästykseen uudistuksia
Tarkoitus nyt järjestellä vähän tätä blogia niin, että täältä jotain löytäisikin. Tuntuu ainakin omalla kohdalla, etten ikinä löydä niitä tekstejä, joita etsin :D Vaikka oma blogi kyseessä. Ainakin kirjallisuutta koskevat tekstit ovat kiven alla ja samoin mökkihöpöttelyt.
Toivottavasti saan nyt kevään myötä vähän rutiinia kirjoittamiseen. Taidan aina hypätä yhtäkkiä suoraan siihen ajatukseen, joka sillä hetkellä on päässäni ja sinne hypätäänkin sitten pää edellä. Konteksti jää varmaan monelta lukijalta uupumaan, jos ei ole seurannut muita somekanaviani.
Koittakaahan kestää. Tarkoitus nyt pistää kategoriat täällä uusiksi ja rämpiä hieman WordPressin plugareita läpi, jotta tulisi vanhat tekstit paremmin jaotelluksi ja muutenkin koko blogia selkeytettyä.
Otan mielelläni toiveita vastaan. Mistä haluaisitte minun kirjoittavan? Onko aiheideoita? Mitkä kirjoitukset ovat olleet suosikkeja? Mikä blogissa mättää? Mitä voisin parantaa? Palaute on lahja. ❤
Vieläkin on sellainen olo, etten tiedä, mistä tämä blogi kertoo. Täytyy tarkkailla nyt tätä tekstien tuottamista. Mistä minä oikein hölisen?
Mutta siis, itse asiaan.
Oskari Saari: Aki Hintsa – Voittamisen anatomia
Toimiva kerrontatyyli
Yllätyin positiivisesti, vaikka odotin kirjalta todella paljon. Olin kuullut monen (mielestäni) fiksun ihmisen suosittelevan kirjaa ja Aki Hintsa oli muutamista lehtiartikkeleista tuttu nimi. Formulakuskien luottolääkäri, hyvinvointia kokonaisvaltaisesti ajatteleva ihminen.
Oletin useita johtamisen ja itsensäjohtamisenkirjoja lukeneena, että kirja keskittyisi pitkälti avaamaan Hintsan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin mallia. Totta tuokin, mutta kerronta vaihteli tarinanomaisten case-esimerkkien, Hintsan mallin, raakojen lääketieteellisten faktojen ja Hintsan henkilökohtaisen oman tarinan välillä. Tämä toimi mielestäni hyvin.
Menestyksen ympyrä
En lähde yksityiskohtaisesti avaamaan Hintsan mallia, koska mielestäni esimerkiksi Henry Vesin on tehnyt sen jo hyvin ennen minua. Käykää kurkistamasta hänen blogistaan. Lisäksi Hintsa Performancen sivuilta löydätte englanniksi eriteltynä The Circle of Better Life.
Hintsan malli aukesi hyvin käytännön esimerkkien ja tutkimustiedon yhdistelmänä. Formulamaailman lisäksi tapauksia oli myös yritysmaailmasta, joka ainakin itselleni oli raikas tuulahdus F1-kuskien rinnalle. Kirja kävi läpi koko Hintsan mallin osa-alue kerrallaan ja käsitteli aihetta eri näkökulmista.
Välillä pysähdyin aivan ihmettelemään, että miten minäkin nyt yhtäkkiä kiinnostuin niin kovin nukkumisen määrästä, unen laadusta, valon ja kahvin vaikutuksesta uneen, ravinnosta ja kävelemisestä. Monelle urheilijalle kaikki tuo fyysinen puoli tuntuu helpommalta ja ainakin esimerkkien perusteella ymmärsin, että heille coren miettiminen oli vieraampaa.
Herkullinen iltapala – mutakakkua ja mansikkasosetta.
Omalla kohdallani hommaa pelaa juuri päin vastoin. Liikkuminen on tylsää, jos siihen ei liity jokin peli ja ruuan suhteen olen todellinen nautiskelija. Yöunet jäävät lyhyiksi ja rytmi on valoon nähden luonnoton. Kyllähän sen ajatuksen tasolla tietää, miten pitäisi toimia, mutta homma kaatuu omaan mahdottomuuteensa.
Hintsan tyylissä vetoaa yksinkertaisuus, pienet muutokset, järki, tutkimustieto. Hintsa ei saarnaa tai vaadi mahdottomuuksia. ”Älä yritä tulla täydelliseksi – vain hiukan paremmaksi”, kirjoitin muistivihkooni. Liikkumisenkin suhteen hän korostaa peruskuntoa ja hyötyliikunnan määrää eikä niinkään saliohjelmia tai kovia kuntokuureja.
Pieniä, mutta pysyviä muutoksia
”Näennäisesti vähemmän on absoluuttisesti enemmän” jäi mieleeni erityisesti, koska olimme juuri oman tiimini toiminnassa miettineet tehokkuutta ja työn määrä suhteessa tuottavuuteen. Nämä ovat nyt tällaisia satunnaisia yksityiskohtia teille, mutta omassa toiminnassa huomaan jo pieniä muutoksia etenkin unen, valon, kahvin ja ravinnon suhteen. Hintsa tosin korostikin, että tärkeämpää on tehdä pysyviä muutoksia, vaikka ne olisivatkin vain pieniä askeleita kerrallaan.
Huomaan esimerkiksi aamuisin miettiväni Hintsan kommentteja aamupalasta. Jos en syö aamupalaa, kroppa ei tiedä yön päättyneen ja on vielä säästömoodissa. Aamupalalla startataan aineenvaihdunnan päivätoiminnot. Jos juon kahvia piristääkseni itseäni, se vaikuttaa unenlaatuuni ja oikeastaan sen vuoksi heräänkin väsyneenpänä. Nyt olen seurannut kahvidesien määrää arjessani parin viikona ajan. Tavoite on pudottaa se kahteen desiin päivässä ja jossain vaiheessa lopettaa kokonaan.
Poikkeuksellisen hyvä aamupala, koska ystävän ja ajan kanssa istuttiin.
Varsinkin aikavyöhykkeiden välillä matkustavia suosittelen lukemaan valoa käsittelevän osuuden kirjasta. Todella mielenkiintoisia faktoja siitä, miten sopeutua eri aikavyöhykkeelle ja mitä kropassamme tapahtuu tuollaisessa tilanteessa. Tähänkin liittyen oli hauskoja behind the scenes -tarinoita F1-maailmasta, vaikka laji ei muuten minua kiinnostakaan.
Valoon suhtaudun eri tavoin nykyään. Iltaisin alan pikkuhiljaa vähentämään keinovalon määrää kodissamme ja yritän kovasti päästä eroon pahasta tavastani katsoa TV-sarjoja tabletilta iltaisin. Se on jo suorastaan riippuvuus, joten olen ottanut tavaksi värittää muistivihkostani ruudun joka kerta, kun pystyn olemaan illan ilman tablettia.
”Se voittaa, jolla on eniten energiaa.”
Suosittelen Voittamisen anatomiaa aivan kaikille luettavaksi. Hintsan malli on opettavainen, mutta niin on myös Hintsan oma elämäntarina. Arvosana 5/5,
