arrow-down arrow-left arrow-right arrow-up bubble bubbles enlarge facebook heart home instagram linkedin loop2 menu twitter youtube Avainsana: luova työ | Leijonaa mä metsästän
Valikko

Yäk, innovointi

Onko innovointi kirosana?

Minulla on kysyttävää teiltä. Miksi innovointi sanana tuntuu suorastaan kirosanalta? Se aiheuttaa huokailua. ”Tunkekaa innovaatiota perseeseenne”, vai miten se menikään?

Tuntemani teekkarit puhuivat aikoinaan käsien heiluttelusta. Sen voin heidän näkökulmastaan vielä ymmärtää. Aiheesta opettaminen voi tuntua hömpältä verrattuna lujuuslaskelmiin. Sen sijaan tällaisen yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tradenomin näkökulmasta on outoa, että innovointi aiheuttaa, no, huokailua.

Sana innovointi tuo mieleeni tilanteen, jossa valmistautumaton porukka silmät ristissä aamutuimaan laitetaan innovointimenetelmien kera keksimään hulluja, järjettömiä ideoita ilman rajoja. Pakon edessä, än-yy-tee-NYT. Innovointisession lopuksi on vihkoon kirjoitettu kasa ideoita, joihin ei koskaan palata. Mikä meni pieleen?

Mitä innovointi ja luovuus oikeastaan on?

Kuitenkin, kun mietin asiaa tarkemmin, työni on käytännössä suurimmalta osin innovointia. Tiimini kanssa pyrimme nimenomaan luomaan uutta, innovoimaan. Se vaatii paljon luovuutta ja sitä kautta inspiraation ja flown hallintaa. Luovuus on todella vaikeaa, jos on stressaantunut ja pitäisi saada asioita aikaiseksi, joten se vaatii myös johtajalta tekoja.

Jos päästän irti sanasta innovointi ja vaihdan paljon mukavempaan sanaan, luovuus, mitä tapahtuu? Jään miettimään, mitä luovuus tarkoittaa tai pikemminkin ei tarkoita. Mikä on luovuuden vastakohta? Kyselin tätä tutuiltani. Vastauksina tulivat mm. muuttumattomuus, rutiineissa pysyminen, muutosvastarinta, kopiointi, vanhassa pysyminen. Oletteko samaa mieltä? Tuleeko muita vaihtoehtoja mieleen?

Tutkitaanpa hieman asiaa

Otan nyt luettavakseni kaksi paljon kehuja saanutta kirjaa: Alf Rehnin Vaaralliset ideat ja Austin Kleaonin Steal Like an Artist. Saa ehdottomasti suositella muitakin ja samoin artikkeleita aiheeseen liittyen.

Mielessäni pyörii monia kysymyksiä. Miten luovuutta, uuden luomista, edesautetaan työyhteisössä? Miten voin vaikuttaa omaan luovuuteni? Tarvitseeko kaikkien yritysten edes innovoida mitään – olla luovia? Miten rutiinit ja rajat vaikuttavat luovuuteen? Mistä ihmiset oikeasti puhuvat, kun he puhuvat innovaatioista, innovoinnista, luovuudesta?

Mitä ajatuksia teille herää tästä kaikesta?

 

 

Lue myös

Luovan työn vaiheet

Aivan kuin olisi koko pääkoppa lukossa. Pari viikkoa on mennyt sairastaen ja tuntuu, että kropan lisäksi ajatuksetkin ovat aivan jumissa. Mutta kokemukseni mukaan kirjoittaminen auttaa aina. Varsinkin silloin, jos kirjoittaminen tuntuu vaikealta.

Jonkin illanistumisen yhteydessä tuli puhetta erilaisista työskentely-ympäristöistä. Eräs keskusteluun osallistuneista kertoi, ettei hän pystyisi tekemään luovaa työtä yhtä kurinalaisesti, jos hän ei meditoisi säännöllisesti, normaalina arkena päivittäin. Luova työ nimittäin harvemmin toimii kellokortin mukaan. Usein kroppaa on helpompi komentaa tekemään töitä kuin omaa pääkoppaa.

***

Edelleen opettelen vaikuttamaan tehokkuuteeni. Hyvänä päivänä flow-tilassa saan valtavasti aikaiseksi. Inspiraation iskiessä saattaa puolen päivän aikana tehdä neljän päivän työt. Tätä voi tietysti monin tavoin pyrkiä hallitsemaan. Osalle toimii selkeä tasapainotus eli vapaa-ajalla esimerkiksi urheillaan, remontoidaan ja käydään keikoilla. Käytännössä siis tehdään jotain, mikä ei liity mitenkään työhön. Toisille taas merkittävämpää on työympäristöön vaikuttaminen. Hakeudutaan oikeanlaisten ihmisten pariin, luodaan inspiroiva työtila ja tehdään etätöitä vaikka kotoa tai mökiltä käsin.

Omalla kohdallani väittäisin tärkeimmässä roolissa olevan sopiva sykli eri osa-alueiden välillä. Marssijärjestys voisi olla suurin piirtein seuraavanlainen.

  1. Informaatio- / inspiraatioähky.
  2. Sulattelu.
  3. Uuden luominen.
  4. Tekeminen.

Havainnoin ympäristöäni kuin ADHD-diagnosoitu. Kaikki mahdollinen on kiinnostavaa ja usein vielä aivan yhtä kiinnostavaa keskenään. Ei ole olemassa vähemmän relevantteja tekijöitä. Imen joka suunnalta informaatiota ja huomioin pieniä yksityiskohtia ja pyrin luonnostaan löytämään asioiden väliltä yhteyksiä. Kaikki tämä vieläpä todella tehokkaasti, mikä voi välillä dialogitilanteissa olla haasteellista. Huomaan tarkastelleeni asiaa jo kymmeneltä eri kantilta ja miettineeni erilaiset vaihtoehdot toimenpiteiden suhteen, kun keskustelukumppani vasta sulattelee asiaa.

Koen usein myös haasteelliseksi selittää ajatukseni kulun sanallisesti, koska ajatukseni haluaisivat jo juosta pidemmällä kuin suuni ehtii selittää. Vanha tiimikaverini Proakatemialla totesi joskus, että vaikka puhun paljon, sanottavani on usein perusteltua ja siitä huomaa, että olen analysoinut asiaa jo syvällisesti ennen sen sanomista. Vauhdissa on vahvuutensa sekä heikkoutensa. Olen onneksi opettelut myös odottamaan. Pidän muistivihkoa mukana tilanteissa, joissa on useampi keskustelija ja suunvuoroa ei saa aina välittömästi. Helpottaa, kun voin kirjoittaa nopeasti ylös jonkin ajatukseni. Silloin siitä voi päästää irti ja keskittyä paremmin kuuntelemaan ja antaa toisten sanojen vaikuttaa omaan ajatteluun.

***

Keskustelut eivät toki ole ainoat tilanteet, joissa koen meteliä aivoissani. Sama tunne tulee eri kulttuureista, uusista paikoista, taiteesta, televisiosarjoista, elokuvista, kaupungilla kävellessä, sosiaalisesta mediasta, uutisista, kirjallisuudesta… Mistä ikinä ajatuksia herääkin. Inspiraatiota löytää kaikkialta. Ehkä kuitenkin eniten ihmisistä.

Kun pää on täynnä tavaraa, täytyy se saada sieltä jotenkin ulos. Järjestellä syttyneitä hehkulamppuja paikoilleen johtopäätöksiksi. Pikkuhiljaa hakien selkeyttä kokonaisuuteen. Ehkä johtuen suuresta kaaoksesta, joka päässäni yleensä vallitsee, koen tarvetta löytää yhteyksiä ja samankaltaisuuksia. Välillä se, mitä olen oppinut toisesta asiasta, saattaa toimia myös aivan toisenlaisessa yhteydessä. Kaikesta kiinnostuminen kääntyy usein eduksi, kun ratkaisu löytyy yllättävän nurkan takaa.

Periaatteessa sotkun selvittämistä voi tehdä myös keskustelemalla, mutta ihmiset – kuten sanoin – herättävät lisää ajatuksia. Ja välillä siinä kohtaa saattaa tulvia jo yli. Välillä tulee tietyille kavereille pidettyä monologi omasta ajatuksen kulusta ja siinä ajatus kirkastuukin, kun sitä yrittää selkeästi selittää ulkopuoliselle. Toimii samalla tavalla kuin tavoitteellisempi blogikirjoitus. Tarkoitan siis kirjoitusta, jossa todella yritän saada pointtini kirkkaasti esiin. Ei siis sellaista kirjoitusta kuin tämä. Tämä on vain ajatuksenvirtaa, jolla teen kevätsiivousta päässäni.

***

Vaikka asian puhuminen, kirjoittaminen tai vaikka mindmapiksi piirtäminen auttavat selkeyttämään ajatuksen, tarvitsen yleensä ennen sitä hetken sulattelemiseen. Jotkut kuulemma käyttävät siihen liikuntaa ja se varmasti olisi terveellisempi vaihtoehto. Omalla kohdalla valinta osuu kuitenkin johonkin muuhun hiljaiseen tekemiseen. Sushin näpertäminen toimii siihen hyvin, samoin villasukkien neulominen. Pyykkien ripustaminen, bussimatkat, junamatkat, pyykkääminen, kotimatkat, valokuvaaminen, maalaaminen. Tärkeintä kuitenkin on, että virikkeet vähenee ja ajatuksille on aikaa ja hiljaisuutta. Välillä tuntuu, että tälle tulee aivan pakottava tarve, mutta joskus taas virikenarkkarin voi olla hyvinkin vaikea luopua Snapchatistä, Netflixistä ja Whatsappistä.

Sulattelun jälkeen tulee yleensä aika luonnostaan uuden luominen. Minulla on pakottava tarve saada sekasorrosta jokin johtopäätös aikaiseksi. Jokin selkeä mallinnos, uusi ajatus, erilainen näkökulma, vanhan todeksi toteaminen. Jokin ratkaisu on luotava. Tai edes uusi kysymys. Myös tämä on usein tehtävä yksin tai ainakin yksinpuheluna. Joissakin tilanteissa onnistuu myös porukalla, kun saadaan oikeanlainen rytmi ja ihmiset toimivat hyvin yhteen. Jos se ei onnistu porukassa, haluan ennemmin hakeutua kokoamaan palasia yksin tai parina. Suurien kokonaisuuksien järjestäminen ja kaaoksen keskellä selkeyden näkeminen on ehkäpä se minulle ominaisin ja mieluisin työtehtävä.

***

Viimeisenä vaiheena on tekeminen. Tämä on varmaankin haastavin osuus minulle, koska aivoni toimivat edelleen yhtä levottomasti kuin ensimmäisessä vaiheessa. Inspiroidun uusista asioista ja etsin niihin päässäni ratkaisuja, visioin tulevaa. Tämä saattaa olla osittain syynä siihen, että mieluiten johdan. Jollain muulla on paremmin malttia siihen itse toteutusvaiheeseen. Omat aivoni etsivät jo uutta sotkua. Jos kuitenkin olen myös toteuttajan roolissa, etsin yleensä itselleni kaverin siihen. Seura ja yhdessä tekeminen motivoivat.

Kuulostavatko vaiheet tutuilta? Onko teillä jotain konkreettisempia kikkoja luovan työn tekijänä oman flown hallitsemiseen? Aihe kiinnostaa, mutta en ole tämän oman mutuiluni lisäksi perehtynyt asiaan.

Selina Kustula


// Kuvissa näette villasukat, jotka tein ystävälleni Annelle alkukeväästä. En ollut koskaan tehnyt tuollaisia sukkia, mutta ihan hyvin onnistui Novitan ohjeella. Äärimmäisen palkitsevaa, kun tekee jotain uutta ja näkee koko ajan konkreettista valmista jälkeä.

Lue myös