arrow-down arrow-left arrow-right arrow-up bubble bubbles enlarge facebook heart home instagram linkedin loop2 menu twitter youtube Avainsana: mökki | Leijonaa mä metsästän
Valikko

Maaliskuun hajatukset

Ajattelin tällä kertaa jakaa hieman satunnaisia ajatuksiani maaliskuun startattua. Lempeää ja leppoisaa mietintää luvassa.

→ Viime viikolla piipahdimme Aleksin kanssa mökillä jäitä pitkin. Tämän postauksen kuvat ovat kaikki siltä reissulta. Lumi kimalsi, taivas oli sininen ja kaikkialla oli rauhallista. Tekisi mieli yöpyä mökillä tänä talvena. Toivottavasti ehdimme, sillä emme ole koskaan yöpyneet talvella mökillä.

→ Viikonloppuna tuli katsottua blogin uutta ulkoasua Anttonin kanssa. Toiveena olisi julkaista se maaliskuun lopulla. Odotan innolla! En jaksaisi tätä vanhaa teemaa enää hetkeäkään. Tai lähinnä toiminnallisuuksien puutetta.

→ Koti täyttyy mukavasti viherkasveista. Tuntuu hyvältä saada eläviä kasveja kotiin. Luonto edes hitusen lähempänä. Nyt jännitän, miten moni uusista tulokkaista oppii arkeeni ja säilyy hengissä.

→ Kotimme tuntuu aina vain enemmän kodilta, vaikka joka kuukausi vuokraa maksaessa kyseenalaistan valintamme. Asumiskustannuksissa voisi kyllä säästää roimasti, kun katsoisi hieman edullisempia vaihtoehtoja. Tuntuu vain riskialttiilta nähdä suuri vaiva uuden kodin etsimisessä ja sinne muuttamisessa, kun tämä koti on kuitenkin palvellut meitä erittäin hyvin.

→ Helmikuussa innostuin bodybalancesta, pelit ja pelillisyys -kurssista, työtehokkuuden parantamisesta, Scandal-sarjasta, Alex-kirjasta, Society6-verkkokaupan taiteesta ja balilaisesta kahvista. Niin ja niistä viherkasveista.

→ Yritän epätoivoisesti käydä läpi tavaroita ja erotella kirpputorille joutavat erilleen. Vaatteista käytännössä puolet olivat sellaisia, joita en enää käytä. Aikakin tehdä tilaa. Olen tässä hommassa niin saamaton, että minun on aina pyydettävä Suvi-Marja kylään vahtimaan, etten luovuta kesken kaiken.

→ Tavaroita läpikäydessä huomaan konkreettisesti, miten surkea kierrättäjä olen. Kuinka moni muu tunnustaa raivatessaan heittävän suurin piirtein kaiken sekajätteeseen, jos se ei mene kirpparille? Rikkinäinen elektroniikka pitäisi toimittaa sitä myyvään liikkeeseen, muovi lähikaupan keräyspisteeseen, pahvi ja paperi erilleen ja niin edelleen. No, pikkuhiljaa kohti parempia tapoja.

→ Helmikuun alussa palasimme Balilta kotiin ja kävin kyllä todellisen kotiinpaluushokin läpi, mutta parissa viikossa arkikin alkoi järjestyä. Koko kuukausi meni painajaisia nähden ja uupuneena heräten. Eilen viimein huomasin, että olin nukkunut koko yön ongelmitta. Aamulla päällimmäinen tunne oli viimeinkin jotain muuta kuin sekava ja ahdistunut unien jäljiltä.

→ Tänään naistenpäivänä on ollut aika hyvä olla. Aamun kirjastoreissun jälkeen menin hakemaan postipakettia. Samalla huomasin ilokseni, että lähiruokakauppamme yhteyteen oli avattu ihana kukkakauppa. Olen toivonut tätä siitä asti, kun tänne muutimme. Kaiken lisäksi yrittäjä oli juuri sellainen palveluhenkinen, intohimoinen, iloinen nainen, jonka toivoisinkin omistavan lähikukkakauppani. Sain kaupanpäälliseksi ilmaisen ruusun, koska olin sattumalta yksi ensimmäisistä asiakkaista. Koko kukkakauppakäynti ilahdutti niin suuresti, että kehuin sitä Positiviinen Pirkkala -ryhmässä Facebookissa ja se saikin paljon keskustelua aikaa. Tuli monelle muullekin ihan uutena tietona tämä putiikki.

Tällaisia kevyitä ajatuksia pyörii päässäni tänään. Joskus hyvä näinkin. Lauantaina täytän 28 vuotta ja minusta tuntuu, että olen ollut sen ikäinen jo pitkään. Vähintäänkin viiden vuoden ajan.

Selina Kustula

PS. Mietin, että onko aivan luvatonta laittaa samaan blogitekstiin värillisiä ja mustavalkoisia kuvia ja vielä aivan eri tavoin muokattuina. Päätin ettei ole, koska tämä oli paljon hauskempaa muokattavaa näin :) Kauhea rebel.

Mökkitie

Lue myös

Vielä elossa oon

joutsen juhannus

Juhannus. Viimein olet täällä.

Fiilis on aika mainio, vaikka juhannus harvemmin minulle mikään suuri juhla onkaan. Oikeastaan minulla ei ole koskaan ollut mitään perinteitä juhannusta koskien. Ei ole ollut mitään tiettyä porukkaa, jolla mentäisiin samoille festareille joka vuosi tai mökille tai mitään toistuvaa.

Nyt kuitenkin tuntuu, että mökille pakeneminen saattaapi muuttua perinteeksi. Tämän jutun kuvat otin viikko sitten mökillä. Eikö ihana kukkapaljous? Toivottavasti kukkii vieläkin.

Välitilinpäätös

Kirjoitan tätä junassa matkalla Tampereelle, josta jatkan sitten autolla Poriin ja veneellä mökille. Vielä on saunarempassa viimeisteltävää, mutta eihän sitä saunaa tarvita kuin vasta juhannusaattoiltana, joten eipä tuostakaan stressiä. Ei velvollisuuksia, ei huolia. Tänä viikonloppuna ei aikatauluja tuijoteta tai asioita suunnitella kauheasti eteenpäin. Whatever happens, happens. Была́ не была́.

Juhannusta edeltävät pari viikkoa olen ollut suurimman osan ajastani vanhalla kotipaikkakunnallani Kauhavalla. Olen tuurannut isääni hänen loman ajan, joten käytännössä toimisto ja työ ovat poikenneet suuresti normaalista arjestani. Sen lisäksi poikaystävä ja koira ja koti ovat olleet vähän kauempana ja olen asustellut yksikseni vanhempieni talossa. Erilainen arki ja kotipaikkakunnan aiheuttama nostalgia pistävät pakostakin mietiskelemään mennyttä ja tulevaa.

Tänä vuonna juhannus on ollut itselleni muutenkin eräänlainen aikakauden päätös, isompi deadline. Sen lisäksi, että mökkisauna valmistuu juuri juhannusaattona, moni muukin projekti ja projektin osa-alue saa päätöksensä. Todella kiireinen ja uuvuttava ja epävarmuutta täynnä ollut kevät on ohi. Juhannus tuntuu nyt siis harvinaisen paljon välitilinpäätökseltä. Ja niin kuin pidempään blogia lukeneet tietävät, rakastan uuden vuoden kaltaisia uusia alkuja.

Jospa nyt alkaisi energinen ja hivenen selkeämpi, mutta toivottavasti yhtä jännittävä arki. Ja mökilläkin pääsisi saunomaan ja siitä johtuen myös yöpymään. Poltetaan juhannuskokossa vanhan saunan rippeet ja annetaan savun mukana haihtua kevään väsymys.

Nauttikaa viikonlopusta.

Selina Kustula

kukat juhannus

 

Lue myös

Mistä edes alottaisi?

Sellainen olo, että pitäisi tehdä jotain tai olla tekemättä. Jossain ihmeellisessä välimaastossa seilaa mieli. Ja some jauhaa vain munkeista ja lumisateesta.

Arjesta siirtyminen hiljaisuuteen ja rauhallisuuteen vaatii pienen.. no, siirtymän. Yksinolo tuntuu yhtäkkiä oudolta. Kummallista, miten sitä kaipaa kauheasti hälinää ja paljon ihmisiä ympärilleen.

Saunaremontti etenee

Käväisinkin nyt ensimmäisen kerran mökillä tämän kevään osalta. Mökin työmäärä tuntui yhtäkkiä kokonaisuutena katseltuna valtavalta. Haluaisin oikeastaan, että kaikki tehtäisiin kokonaan valmiiksi kerralla, mutta siinä ei ole ajallisesti eikä taloudellisesti järkeä, joten pakko paloitella tekemistä ja tehdä jotkin asiat vähän pienemmin nyt ja kunnolla vasta parin vuoden päästä.

Saunan pukuhuone odottaa vielä inspiraatiota. Lattia, seinät, kalusteet?

Saunaremontti on nyt siinä vaiheessa, että kuvissa näkyy lähinnä betonipölyä ilmassa. Homma vähän laajeni pukuhuoneenkin puolelle, joka nyt varmaan saa kohtalon jäädä välivaiheeseen tämän vuoden osalta. Muovimatto revittiin irti, mutta en usko, että isketään tämän huoneen kimppuun vielä tämän enempää. Tekemistä riittää jo muissa tiloissa aivan tarpeeksi.

Makuuhuoneen remppa jonain toisena vuonna. Nyt vain kalusteilla ja tekstiileillä pelaamista.

Makuuhuone sai tällä kertaa kokea lähinnä totaalisen tyhjennyksen kaikesta roinasta. Seinät ovat rumat, mutta saavat olla sellaiset nyt ainakin pari vuotta. Nyt mietin parisängyn lykkäämistä nurkkaan ja jollain väliverholla omaksi nukkumissopeksi rajaamista. Loppuosa huoneesta saisi toimittaa olohuoneen virkaa, jota se on oikeastaan tähän asti tehnytkin. Mietin puisen vuodesohvan hankkimista tilaan. Toimisi hyvin vieraspetinä tarvittaessa.Myös matot on hankintalistalla. Täytyy vähän miettiä. Mitähän tästä tilasta oikein tekisi.

Pikkuprojekteja kesälle

Mikä kangas laitetaan? Mikä sävy puuosiin?

Vaikka kesä onkin jo aika täynnä tekemistä, haluaisin kunnostaa pari nojatuolia, jotka olivat aiemmin pukuhuoneessa. Ne ovat mökin vanhan omistajan perua. Kamalasta kuosista huolimatta ovat ne malliltaan todella hienot. Olen aivan ihastunut tuohon kevyeen ulkomuotoon yhdistettynä mukavuuteen. Jos meillä kotona olisi sopiva tila, veisin varmaan nämä sinne. En tosin vielä tiedä, minkälainen kangas olisi hyvä ja mikä sävy sopisi puuosiin. Ideoita?

Nuo tuolit ovat enemmän loppukevään ekstraprojekti, jos niille piisaa aikaa. Sen sijaan ennen juhannusta haluaisin rakentaa meille ulos isomman ruokapöydän. Eikä tietenkään ole minkäänlaista ajatusta, millainen pöytä voisi olla tai miten sen rakentaisin.

Saunaremontin jätekasaa katsoessa tulinkin bonganneeksi vanhat lauteet. Mietin, että hiomalla ja maalaamalla niistä saisi ison ruokapöydän kannen ulos. Mittaa on pituussuunnassa noin 150 cm ja vierekkäin laitettuna leveys on varmaan vajaan metrin verran. En ehtinyt näitä mitata tällä reissulla, mutta kantaessani lauteita talteen totesin ne aika painaviksi.

Mistä pöytään taikoisi tukevat jalat? Pihan suhteen isommat remppahommat jätetään myöhemmäksi, joten mieluiten pöytä saisi vielä olla jotenkuten siirreltävässä muodossa. Betoniharkot tulivat ensimmäisenä mieleen, mutta mitä muita vaihtoehtoja olisi? Ikean pukkijalat eivät taida tähän soveltua. Onko ideoita? Olen jo harrastanut epätoivoista Pinterest-harhailua hyvän tovin :D

 

Tämmöisissä remonttimietteissä minä. Mitäs teidän vappuunne? :) Onko pro-vinkkejä näihin mun projekteihin?

Selina Kustula

 

Lue myös

Talviteloille

Perjantaina mökille saapuminen tapahtuu tietysti myöhään illasta juuri ennen pimeää. Vesi on uskomattoman matalalla ja tulee siinä sitten yhteen kiveenkin kolautettua, kun suuntaamme mökkisaarta kohti. Ei kuitenkaan liian kovaa, joten ei hätää.

meri-pori_mokki_summer_cottage_finland_1Laiturille noustuani oli ihmeteltävä hetki maisemaa. Tuntuu kuin puut, puskat, talot ja oikeastaan kaikki vettä lukuunottamatta imee kaiken valon ja näyttäytyy mustana. Sitten taas tuo ihmeellinen vesi. Hohtaa kuin peili vielä auringon laskettuakin. Alan taas miettiä, pitäisikö puita ja puskia harventaa, jotta tuo ihmeellinen iltameri näkyisi paremmin mökkiin sisälle saakka.

maisema_yo_mokki_syksy_pimea_meri_pori

Hetken ihmeteltyämme ja mökkiin tavarat roudattuamme on aika pistää töpinäksi. Aleksi alkaa lämmittää kakluunia, minä puran ruuat jääkaappiin. Sitten koittaa viimein hetki, jota olen odottanut. Alamme järjestämään mökkiä, jotta saisimme makuuhuoneen perältä vanhan puusängyn tuvan puolelle.

puusanky_mokki_remontti_sisustusmokki_jarjestys_tupa_siivous_peti_sanky_valaisin_lattiavalaisin_sisustus_remonttivalaisin_vaakapaneeli_paneeli_seina_harmaa_lattiavalaisin_puusanky_mokki_sisustus

Tähän asti tuvassa on ollut uuden (vielä hieman keskeneräisen) keittiön lisäksi pirttikalusto sekä väliaikaissäilössä vanha, ruma nahkasohva. Voitte varmaan kuvitella kuinka onnessani olen nyt, kun siirsimme puusängyn tupaan ikkunan eteen. Edes jotain valmista, kaunista ja mukavaa. Se saa siinä sitten toimittaa sohvan virkaa peittämättä näkymää ulos. Muutama koristetyyny siihen löytyykin, mutta ensi kesänä tyynymäärä saa ainakin tuplaantua. Ehkä jaksan myös maalata tuon sängyn.

vanha_puinen_sanky_puusanky_peti_ mokki_sotku_sisustus_remontti_mokkiremontti_puusanky_sanky_sohva_olohuone_tupa_syksy

Oikeastaan. Voi olla, että maalaaminen saa siirtyä vielä sitä seuraavaan kesään eli kesään 2018. Olen nyt parin vuoden aikana oppinut, että Suomen kesä on lyhyt ja sen viikonloput vielä lyhyempiä. Remppakohteet eivät mökiltä lopu koskaan, joten maltti on valttia. Välillä pitää myös ihan vain nauttia tuosta paikasta. Tällä ajatuksella olen oppinut sietämään monenlaista keskeneräisyyttä mökillä. Ruokapöydän ei tarvitse olla typötyhjä tai kaikkien tavaroiden parhaalla tavalla säilytettynä. Paremmin ehtii rentoutua, levätä ja nauttia mökkeilystä, kun ei pyri täydellisyyteen. Kyllä ne tavarat paikkansa löytävät ajallaan.

meri_maisema_pori_syksy_finland_autumnbullterrieri_kaapiobullterrieri_mokki_syksy_aurinko

Lauantain olen suunnitellut istuvani tietokoneella, mutta siirrän hommat suosiolla sunnuntaille, koska ilma on kullanhohtoinen. Puissa on vielä lehtiä ja aurinko paistaa lämpimissä sävyissä. Päätämme hoitaa mökkipihassa kaikki talvea ennakoivat hommat kuntoon nyt. Pihalla tuskin enää kokataan, joten grillin saa jo siirtää varastoon. Saunamökin seinällä roikkuvat kalastusverkot on hyvä putsata tuulen mukana tulleesta moskasta. Yritän muistaa käytettiinkö noita verkkoja tänä kesänä lainkaan. Tuskin.

Tämä kesä oli oikeastaan poikkeuksellinen, koska emme myöskään savustaneet kalaa kertaakaan. Kesällä 2015 se oli käytännössä itsestäänselvyys, kun kävimme mökillä. Nyt olemme suosineet lähinnä helppoja ja nopeita ruokia. Niin ja toki uusi grilli oli kovassa käytössä. Ehkä ensi kesänä sitten taas savustetaan.

syksy_koira_ranta_meri_pori mokki_meri_vesi_matala_kirkas_pori_tehdas_syksy

On mukava rauhassa laittaa pihaa kuntoon. Aurinko paistaa ja on hiljaista. Gusse pyörii jaloissa, piehtaroi lehtien seassa selällään, kahlaa rannassa ja makoilee tyytyväisenä auringossa. Itse saan keskittyä tekemään käsilläni. Päässä sulattelen viikon tapahtumia ja pohdin tulevaa. Mihin ollaan menossa ja voiko siinä onnistua? Riittääkö resurssit tai oikeastaan riittääkö rohkeus ja sinnikkyys? Hörppään olutta ja otan Aleksin puhelimella muutaman kuvan. Haravoin pihaa hieman ihmetellen, miksi haravointia tehdään ylipäätään. Ennen saunomista poltamme kokossa kaikkea polttokelpoista jätettä. Talvi saa tulla.

verkko_kalastus_verkot_meri_pori_syksymokki_sauna_punainen_syksy_olut_kylmamokki_pori_syksy_sol_olut_aurinkoselina_rohkeus_fb

Tuntuu oudolta ajatella, että taas mökki hyvästellään talveksi. Tuskin jäät tänäkään vuonna kantavat niin, että pääsisimme käymään talvivierailuilla. Harmi sinänsä. Jotenkin haikea tunne, eikä oikeastaan ihme. Mökki muuttuu koko ajan ja siitä tulee jatkuvasti enemmän meidän näköisemme. Siihen liittyy jatkuvasti enemmän muistoja. Kesällä oma koti on enemmän paikka, jossa vietämme arjen. Mökkiin liittyy ajatukset vapaa-ajasta.

Nyt sitten syksyn taittuessa talveen, vapaa-aika siirtyy kotiin ja sen läheisyyteen. Mökille sanotaan heipat ja nähdään keväällä. Toisaalta se on aika kiva niin.

Selina Kustula

talviteloille_mokki_syksy_veneet_meri_pori

 

Lue myös

Asuntomessut 2016 Seinäjoella: Time is up!

pioni koivu asuntomessut paneeliseinämaljakko koivu pioni juhannus pirttipöytä harmaat seinät

Kuvitus ei liity nyt mitenkään asiaan, mutta halusin ehdottomasti jakaa nämä juhannuksena otetut kuvat kuitenkin. Olen edelleen aivan onnessani noista tummista seinistä. Kaikki näyttää paremmalta niitä vasten. Kukat, koivunoksat, pirttipöytä, kaikki.

Mutta se siitä! Asiaan. Nyt nimittäin pyörii päässä mökkiä huomattavasti pohjoisempi sijainti: Seinäjoki.

Asuntomessut alkavat pian. Selasin taaksepäin ja tuntui hassulta lukea omaa tekstiä, jossa olin laskenut, että 72 päivää messujen alkuun. Nyt on niin vähän aikaa, että turha laskea päiviä. Viime viikolla julkaistiin virallinen messuluettelo, tällä viikolla on viimeinen lehdistöpäivä ja perjantaina alkaakin jo messut. Vihdoin!

Oli muuten hieman kummallinen tunne avat uusin Deko ja nähdä oma kuva siellä. Siis eihän se yllätys ollut ja ajatukseen on saanut totutella jo aika pitkän aikaa. Silti se oli hieman epätodellista. Mutta vielä siistimpää oli päästä viimeinkin kurkkimaan myös muihin taloihin. Onhan tuota kohdetta 35 tullut katseltua jo aika hyvä tovi :D Odotan jo innolla, että pääsen kiertämään kaikki talot.

Selina Kustula

Jos et pääse itse vierailemaan Seinäjoella, kannattaa kurkata Instagramista #asuntomessut2016. LKV vaisto postaa myös omalla tilillään kuvia paikan päältä koko messujen ajan.

Lue myös