Piti kirjoittaa ihan vain kaksi sivua tiedon visualisoinnista.
Kaksi sivua. Essee.
Essee, jolla ei ole mitään merkitystä.

Puoli tuntia myöhemmin minulla on 28 välilehteä auki ja olen löytänyt aiheeseen liittyen useita mielenkiintoisia artikkeleita ja keskusteluita sekä e-kirjan, pari seminaaripuheenvuoroa, mielenkiintoisia esimerkkejä onnistuneista toteutuksia, 1300 euroa maksavan kurssin ja aiheeseen perehtyneen Facebook-ryhmän, joka on kerännyt yli 1500 jäsentä. Twitteristä löytyy lisäksi useampi rekryilmoitus aiheen asiantuntijoille. Olen pian kirjoittanut omia kokemuksia ja ajatuksia sivun verran ja siinä ei ole vielä edes hyödynnetty mitään näistä kiinnostavista lähteistä. Pääni täyttyy lisäkysymyksistä ja haluaisin tietää tästä kaiken. Alan jo miettiä, voisiko aiheesta tehdä kandin ja miten se kandi tehdään.

Älyttömän mielenkiintoista. Niin kuin moni muukin asia. Niinpä suljen kaikki välilehdet, toteutan esseen minimivaatimuksilla ja kiellän itseäni innostumasta. Nyt täytyy fokusoida.

Selina Kustula

Asia, joka en uskonut koskaan olevani: yliopisto-opiskelija. En ole koskaan kaivannut itselleni maisteritutkintoa tai nähnyt yliopistoa itselleni sopivana paikkana. Täällä sitä kuitenkin nyt ollaan. Ainakin vähäsen. Työ on edelleen ykkönen, mutta siinä sivussa opiskelen tietojenkäsittelytieteitä Tampereen yliopistossa. Mitenkähän tässä näin kävi.

Ensimmäinen viikko alkaa olla lopuillaan ja tutuksi on tullut 2,60 maksava lounas, ainejärjestön toimiston kahvi ja jotenkuten joitain ihmisiä. Ehkä innostavinta tähän mennessä on ollut tulevien kurssien sisältöjen ihmettely, sivuainepähkäilyt ja erilaiset ihmiset. En malta odottaa, mitä kaikkea voinkaan päästä oppimaan.

Samalla tottakai olen aivan kauhuissani, että sopiiko tällainen opiskelutyyli lainkaan itselleni. Motivoiko se? Onko tarpeeksi käytännönläheistä? Onhan tarpeeksi nopeaa/hidasta? Pystynkö tähän lainkaan? Ja ennen kaikkea, miten sovitan sen yrittäjän arkeeni?

Mutta kyllä optimisti minussa elää edelleen. Asioilla on tapana järjestyä ja niin pois päin. Tähän vielä viikon totaalinen nollaus väliin (also known as loma) ja olen valmis mihin vain.

Selina Kustula

// Kuvat mahtavalla Samsung Galaxy S8 Plussalla! It’s amazing. Ja näin aurinkoista oli viikko sitten, vaikka saikin olla jo villapaita päällä.

Opin joskus yläasteella, ettei kenenkään ystävä kannata olla vain sen takia, että on aina ollut. Kannattaa ennemmin antaa aikansa niille, jotka sen ansaitsee. Samalla mentaliteetilla olen koittanut suhtautua myöhemminkin elämässäni ihmissuhteisiin, työpaikkoihin, perinteisiin ja paikkoihin. Muutos on usein hyvästä. Sitä mietin usein uudenvuodenaattona.

Uusi vuosi on ollut pitkään suosikkijuhlapyhäni. Rakastan sitä uuden alun tunnelmaa. Jokin siinäkin kiehtoo, kun kaikki pysähtyy hurraaamaan samalla hetkellä. Raketit räiskyy, pariskunnat suutelee, hymyillään, iloitaan ja kilistellään. Itse olen yleensä hiljaa sillä hetkellä, kun vuosi vaihtuu. Yleensä skumppalasi kädessä ja katse kohti ilotulituksia. Mietin, mitä on tapahtunut viimeisen vuoden aikana ja mihin olen menossa. Onko hyvä olla?

Viimeisen vuoden aikana olen matkannut kaksi kertaa rakastamaani kaupunkiin Pietariin, Venäjälle. Lisäksi kävin Madridissa kolmen upean naisen kanssa. Koin myös ensimmäisen täysin puhtaasti lomailuun tarkoitetun reissun Kroatiassa rakkaan Aleksini kanssa. Syksyllä lensimme 16 hengen Incore-tiimimme kanssa Brasiliaan, jossa toteutimme kaksi projektia. Toinen Vitóriassa ja toinen Salvadorissa. Siellä viihdyimme 2,5 viikkoa. Ei toki pidä unohtaa myöskään elämäni ensimmäistä Tallinnan reissua, joka toteutettiin koko Proakatemian voimin tammikuussa. Haha, aikamoinen reissu olikin.

Matkustamisen lisäksi tein opparin asenteiden muodostumisesta ja niihin vaikuttamisesta. Valmistuin tradenomiksi. Ennen näitä Proakatemia muutti uusiin tiloihin, jotka ovat upeat. Oma koti kuitenkin pysyi paikoillaan, mutta levottomana luonteena olen jo aivan kyllästynyt tähän kotiin. Mieheen en kuitenkaan. Edelleen ihmettelen, miten olen löytänyt Aleksin. Kotiin tullessani minun ei tarvitse olla hiljainen, rauhallinen, järkevä, järjestelmällinen tai harkitseva. Olen löytänyt vertaiseni. Tämä vuosi on jälleen kasvattanut ja muuttanut minua. Ei ehkä yhtä paljon kuin edellinen, mutta paljon kuitenkin. Olen itsevarma ja rohkea, mutta herkkä ja havainnoiva. Ilmassa väreilee odottava tunnelma ja olen valmis liikkumaan eteenpäin, kovempaa, korkeammalle.

Juuri nyt muutos on ilmassa eikä vain vuoden vaihteen vuoksi. Valmistuminen on takana. Reilun viikon päästä on Proakatemialla vuosigaala, joka on samalla Incoren ja Volumin potkiaiset. Sanon haikeat hyvästit Proakatemialle, mutta olen kyllä täysin valmis siirtymään alumnin rooliin. Uudet seikkailut odottavat. Ensi vuoden aikana aloitan Tiimimestarit-koulutuksen, joka varmasti opettaa minulle paljon yrittäjänä, johtajana ja ihmisenä. Sisustan asuntomessuille Seinäjoelle kaksikerroksisen omakotitalon, joka kantaa nimeä LKV vaisto -talo. Hoidan myös taloon ja asuntomessuihin liittyvää viestintää LKV vaistossa, joka on perheyrityksemme. Samalla haen töitä Helsingistä. Edessä on siis myös muutto Helsinkiin. Tampere jää melkein seitsemän vuoden asuminen jälkeen taakse. Uusi kotikaupunki ja uudet kuviot odottavat. Suunnitelmat ovat suurimmalta osalta auki, mutta kun mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista.

Muutos on hyvästä, mutta olen myös oppinut aika hyvin tuntemaan itseni ja tietämään, mistä ja kenestä kannattaa pitää kiinni. Onneksi vietänkin vuodenvaihteen Aleksin ja rakkaan kaveriporukkani kanssa. Porukan, joka on ollut kasassa jo yli 10 vuotta ja kasvanut vain entisestään tyttöystävillä ja Aleksilla. Tällä kertaa juhlitaan samalla Pekan ja Suvin tupareita. Parempaa päätöstä vuodelle 2015 en voisi toivoa.

// Learning and growing with the best people. Year 2016, I’m ready for you!

Follow my blog with Bloglovin

Tänään valmistun TAMKin Proakatemialta yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tradenomiksi. Tuntuu todella hienolta sanoa tuo. Eikä pelkästään sen takia, että on käynyt ammattikorkeakoulun ja tutkinto on kädessä. En oikein kuulu niihin ihmisiin, jotka ilahtuvat tittelistä tai paperista. Ylpeä olo johtuu enemmänkin siitä, että olen ottanut kaiken irti tästä ajasta ja se on ollut aika unohtumaton kokemus. Olen oppinut liiketaloudellisen osaamisen lisäksi palautteesta, työelämälähtöisyydestä, tiimin voimasta, johtamisesta, dialogista, itsensäkehittämisestä, itsensäjohtamisesta, itsenäisyydestä, itsepäisyydestä, erilaisuudesta ja ihmisistä voimavarana. Näin muutaman tärkeimmän mainitakseni.

Sen sijaan että joku minulle tuntematon ihminen suuressa viisaudessaan osoittaisi, mitä minun kannattaa opiskella ja millä tavalla opin sen parhaiten, ohjat ovat olleet omissa käsissäni. Vapaus päättää tuo mukanaan monta kysymystä, joiden ansiosta on oppinut todella paljon itsestään. Kun rajoitteet poistetaan, joutuukin kysymään, mitä oikeasti haluaa tehdä ja millä tavoin sinne pääsee. Palaute tiimikavereilta, Proakatemia-yhteisöltä ja asiakkailta on kehittänyt, haastanut ja auttanut tunnistamaan omat vahvuudet ja heikkoudet.

Luin alkuviikosta Sami Sillanpään kolumnin Hesarista otsikolla ”Elämä on oppiaine – mutta opettaako suomalainen koulu sitä?”. Se ei ole pitkä, joten suosittelen lukaisemaan läpi, vaikka kiire olisikin. Mitä tulee Sillanpään kolumnin otsikkoon, voin kyllä todeta opiskelleeni suomalaisessa koulussa, joka on opettanut minulle elämää. Vaikka opin valtavasti johtamisesta, markkinoinnista, myynnistä, työhyvinvoinnista, taloudesta ja yrittäjyydestä ylipäätään, ennen kaikkea olen Proakatemian ansiosta oppinut itsestäni.

”None of us is as smart as all of us.”

Tuntuu, ettei meinaa omaan päähän mahtua, miten paljon on parissa vuodessa ehtinyt tapahtua ja miten paljon on voinut ihmisenä kasvaa ja muuttua. Miten erilaisten ihmisten parissa onkaan tullut tehtyä töitä ja oivallettua pieniä ja suuria asioita. Miten arki on voinut maistua niin hyvältä? Kun selaa Instagramissa #proakatemia -kuvia, sitä vain ihmettelee, kuinka se voi olla arkea. Kuvista tulee samanlainen nostalginen fiilis kuin jonkin ikimuistoisen reissun kuvia katsellessa. Kuvat ovat täynnä hienoja hetkiä ja ihmisiä, joiden kanssa ne tuli vietettyä.

Mutta eteenpäin sanoi mummo lumihangessa. Tänään Incore ja Volumi juhlii yhdessä. Varokaa Tampere.

// ENG. Graduating today from the best school in the whole world.

Pää on aivan täynnä opparia. Miten hölmö idea oli sijoittaa samalle kesälle opparin lisäksi vielä toinen kirjoitusprojekti e-kirjan muodossa? Toisaalta loistava, koska kesällä oma pää rauhoittuu, kun jopa Proakatemia näyttää hiljaiselta ja kaikki huitelee kuka missäkin.

Opparin aiheuttaman mökkihöperyyden jäljiltä olin aivan ihmeissäni lähdettyäni kävelylle yksin. Tampereen keskusta oli täynnä elämää jopa arki-iltana. Terassit olivat viimeistä paikkaa myöten täynnä ihmisiä, aurinko paistoi ja musiikki soi. Olin jo aivan unohtanut, miten ihana Tampere on kesällä.

Pakkohan sitä oli mennä selvittämään, millainen ravintolalaiva Ratinassa on vastuussa olohuoneeseeni kantautuvasta musiikista. Metelinsä vuoksi lähtökohtaisesti kyseinen laiva kiinnosti kaikista vähiten, mutta siinä on ehkä kaikista paras syy lähteä tutustumaan tarkemmin.

Puhelias baarimikko, pari työstään silminnähden nauttivaa DJ:tä, liian kovalla oleva musiikki ja kiireetön meininki. Kyllähän siihen ihastui. Istuttiin vaan hiljaa ja nautittiin metelistä ja iloisten ihmisten luomasta tunnelmasta.

Ajatella, että näitä ravintolalaivoja ei ollut juuri lainkaan vielä pari vuotta takaperin. Ihana päästä veden äärelle keskellä kaupunkia.