Ei ollut suunnitelmissa mitenkään erityisesti viettää pääsiäistä. Hyvä ystävä ja sisko olivat molemmat tulossa Tampereelle, joten heitä halusin nähdä. Siinä oli kaikki suunnitelmat. Kävi vähän kuin Stellalle, pääsiäinen yllätti yrittäjän.

Mutta niin vaan, kun koko Suomi tuntui rauhoittuvan pääsiäisen viettoon ja nauttivan keväästä, tämäkin stressierkki päästi irti työhuolista ja nautti keväästä. Neljä päivää kaikkea muuta kuin työtä teki to-del-la hyvää.

Leikin kummitytön kanssa, herkuttelin ravintoloissa, löhösin illan siskon ja parin pikkumuksun kanssa hotellihuoneessa, pyörähdin Tallipihalla, näin kavereita, katsoin sarjoja (Get Down, Scandal, The Catch, American Dad, Frankie & Grace), järkkäilin kotia, leikin Gussen kanssa.

Tiesittekö muuten, että Pohjanmaalla trullit kiertää virpomassa viikon verran eri aikaan kuin muualla Suomessa? Lisäksi Pohjanmaalla poltetaan upeita pääsiäiskokkoja. Niitä on aina vähän ikävä täällä Pirkanmaalla asuessa. Täällä päinhän virvotaan siunauksiksi palmusunnuntaina. Pohjanmaalla sen sijaan ajatus on, että Jeesus on kuollut ja pahat voimat on vallalla, jolloin noidat kiertävät. Pääsiäiskokossa poltettiin ainakin omassa nuoruudessani myös noita, joka oli tehty milloin mistäkin. Ilkka uutisoikin aiheesta eli ilmeisesti perinne voimissaan.

Itse olin viikko sitten palmusunnuntaina Pohjanmaalla eli juuri kun Pirkanmaalla virvottiin. Jätin kuitenkin ovelle säkin täynnä karkkia ja isolle lapulle ohjeet virpojille jättää maljakkoon oksa ja ottaa palkkioksia karkkia. Kotiin tullessani maljakko oli täynnä oksia ja karkkia oli vielä jäänyt jäljelle. Aika mukava yllätys.

Okei, myönnettäköön, ettei koko pääsiäinen mennyt lomaillessa. Sunnuntaina näin Nooraa ja tottakai energinen keskustelu sosiaalisesta mediasta, itsensäjohtamisesta, ansaintamalleista, tavoitteista ja unelmista saa pään käymään kierroksilla. Sitten vielä maanantaina Ainon kanssa Tribe Tampereen brändin pähkäilyä, niin tämä nainen oli jo laskeutumassa arjen pariin. Kertoo ehkä myös siitä, että loma oli tehnyt tehtävänsä.

Selina Kustula

Soittolista tätä tekstiä kirjoittaessa: The Get Down Original Soundtrack

Löysin ojasta auringonkukan. Ja edelleen ihastelen joka ilta tuota auringonpaistetta ruokailutilassa.

Pieniä iloja, mutta suuria iloja. Pari isoa raskasta juttua painanut mieltä viime päivinä. Tuntuu jotenkin oudolta iloita pienistä tai suurista asioista silloin. Nurinkurista. Silloinhan sitä iloa nimenomaan tarvitaan.

Joten iloitsen. Kukista ja muusta.

Onpa hassua. Pirkkala alkaa tuntua kodilta. Tai ei oikeastaan Pirkkala vaan tämä asunto. Voisin jakaa muutaman havainnon.

Makuuhuoneet ovat todella pieniä. Toiseen mahtui juuri ja juuri parisänky.

Toisesta makuuhuoneesta piti tulla työhuone, mutta siitä tulikin varastohuone / laittautumispiste. Todellisuudessa se on vain koiran auringonottohuone. Gusse oivalsi aika pian, että siellä on kaihtimet aina auki ja aurinko paistaa mukavasti.

Kauhea kaaoshan täällä on. Mitään muuta en meidän muutolta odottaisikaan. Aleksi tosin sanoi, että tämä on nyt jo paremmassa järjestyksessä kuin vanha kämppä oli missään vaiheessa. Olen samaa mieltä. Vanhassa kämpässä ei vain yksinkertaisesti ollut säilytystilaa meidän tarpeille.

Tajusin muuton myötä, että meillä on paljon kirjoja ja DVD:itä. Selkäni tajusi sen myös. Eikä se ehdi parantua kunnolla, kun telon sen jo uudestaan esimerkiksi mökkisaunaa pesemällä.

Uudessa kodissa hämmennystä aiheuttaa ikkunan ohi juoksevat lapset. En ole aikoihin – tarkalleen seitsemään vuoteen – asunut ensimmäisessä kerroksessa. Outoa, kun ikkunasta kuuluu ihmisten ääniä ja täytyy miettiä kaihtimien asentoja. Nyt vielä kun saisi verhot silitettyä ja ikkunoihin.

Toisin kuin Laukontorilla asuessa kukaan ei kuitenkaan huuda kännissä kaverilleen, että haluaa tappaa sen. Yöllä ei kuulu yhtään mitään. On hiljaista.

Naapurilla on äärimmäisen kesy kissa. Jopa minunkaltainen kissoja pelkäävä yksilö on joutunut heltymään, kun tuo neiti? herra? mikälie tulee moikkaamaan. Meillä koira tosin on kauhuissaan tästä naapurista. Kissa tulee sisälle asti, jos vaan ovi on auki.

Tähän uuteen kotiin mahtuu taas iso joulukuusi. Tällä kertaa sitä ei tosin sijoiteta hapsumaton päälle. Tulisipa jo joulu. Ostin bullterrieripiparimuotinkin asuntomessuilta.

Koti. Siltä tämä tuntuu.

Selina Kustula

// kuvat napsittu pitkin muuttoa puhelimella

”Onpas täällä hiljaista. Ihan ku maalla olisi.”

Pakko samaistua muuttomiehen ensireaktioon. Ulkoa ei kuulu juuri mitään. Kontrasti Laukontorin festarimeteliin on valtava.

Enkä oikein vieläkään käsitä, miten paljon vihreää kaikkialla on. Ikkunastakin näkyy vain puita, puskia, kukkia ja nurmikkoa. Outoa.

Nyt makaan sohvan puolikkaalla ja litkin kahvia. Muuta en enää jaksa. En tiedä, miten tavarat järjestäisi fiksusti tai millä voimilla.

Huomenna päivä uusi. Nyt sauna lämpimäksi ja ollaan vaan.

Selina Kustula

Yleensä pyrin viestintätilanteissa huomioimaan sekä tunteen että järjen. Oli se sitten pitchatessa, face-to-face myynnissä tai markkinointitekstiä kirjoittaessa, molemmat puolet on otettava huomioon.

Pitch

Pelkkää faktaa sisältävä pitch ei jää mieleen, mutta ei tunnettakaan kannata liikaa korostaa. Riittää, että tunnepuoli tuodaan esiin. Se voi olla vaikka tekemisen tarkoituksen avaaminen tai syvempi syy idean syntyyn tai tekijän oma taustatarina. Tunnereaktiolla erotutaan joukosta ja jäädään mieleen. Olen kuitenkin todennut, että paras tapa on heti tunneosuuden jälkeen siirtyä puhtaasti asiaan ja tarjota järkiperusteet. Päätökset tehdään tunteella, mutta perusteella järjellä. Eräskin pitch teki aluksi lähtemättömän vaikutuksen, koska puhujasta huomasi intohimon ja omistautumisen asialle. Jälkikäteen yritin miettiä, millä perusteella kukaan sijoittaisi kyseiseen tiimiin ja ideaan, ja pääni löi tyhjää. Tunnereaktio jäi vahvasti mieleen, mutta pitchaaja ei ollut antanut työvälineitä perustella järjelle uskoa ideaan. Asiasisältö ontui ja pahasti.

Oma pitchaustyylini painottaa positiivista, rauhallista ja lempeää sävyä sekä asiapitoista ja tiivistä sisältöä. Tämä on erittäin opittu ja opeteltu tyyli, koska luonnostaan höpötän paljon (liikaa) ja sekavasti, tunnepitoisesti ja määrätietoisen vakavalla äänellä. Määrätietoisuuteni ja intohimoni kyllä välittyy joka tapauksessa rivien välistä ja olemuksestani, joten puhtaasti siitä syystä tasapainotan tyyliäni rankasti. Ääneni on erittäin kantava ja olemukseni suhteellisen itsevarma, joten lempeys ja rauhallisuus täytyy tietoisesti pitää mielessä.

Valintoja

Olen äärimmäisen analyyttinen ihminen, mutta silti pohjimmiltani arvostan päätöksenteossa tunnetta yli kaiken. Tai sanotaanko näin, että elämän isoja linjoja koskevissa asioissa pyrin välttämään järkiperusteiden ylipainotuksen. Tiedättekö, kun mietitään, että ei voi lähteä vaikka vuodeksi Peruun, kun sehän nyt maksaa ja eihän sitä tiedä, mitä tapahtuu ja vuodessa voisi tienata vaikka kuinka paljon rahaa mukavassa työssä Suomessa ja ties kuinka vaarallinenkin se reissu olisi. Tai tyypillisempi esimerkki: pysytään siinä vanhassa, tutussa, tylsässä työssä, koska kuukauden kesäloma ja siellä on oltukin jo niin kauan ja eihän sitä tiedä, millainen se uusi työ olisi? Tai kesämökki jätetään hankkimatta, koska viehän se rahaa ja paljon järkevämpää olisi ostaa sijoitusasunto?

Ennemmin painotan tunnetta, rohkeutta ja onnellisuutta kuin sitä, mikä on ehkä helpompi perustella järjellä. Eihän nämä toisiaan sulje pois, mutta toivottavasti saatte pointista kiinni. Liian monta vuotta perustelin päätöksiä velvollisuuden tunteella ja varsinkin rahan kohdalla järjellä eli kannattavuudella. Sitten päätäni vähän ravisteltiin ja tilanne heitti sekä elämäni että asenteeni ympäri. Nyt ykkösenä elämääni ohjaa tunne, nautinto ja vapaus. Pyrin pysymään irti normeista ja kyseenalaistamaan olettamuksia, etten vain taas päätyisi tekemään asioita, koska ”näin kuuluu tehdä” tai ”tämä on turvallisin ja järkevin vaihtoehto”.

Pirkkala

No, mihin tämä jaarittelu nyt on menossa? Se on menossa Pirkkalaan. Apua, nauroin ääneen tuolle lauseelle :D Varmaan kaikki minut vähänkin tuntevat ihmiset tietävät, että olen jo pitkään ajatellut, että seuraavaksi suuntana olisi joko Helsinki tai Tukholma. Olen elämäni aikana muuttanut jo lähemmäs parikymmentä kertaa ja paikoillaan pysyminen on aina ollut vaikeaa. Tunnepuoli siis veti kovaa kohti uusia asuinalueita. Valitettavasti järki kuitenkin hoki (molempien) töiden vuoksi Pirkanmaata ja lopulta se oli todettava, että nyt on kyllä pysyttävä täällä. Ja onhan täällä toki suurin osa kavereistakin. Voitte kuitenkin varmaan kuvitella, kuinka vaikea oli myöntää itselleen, että on nyt tekemässä tylsän ja turvallisen järkipäätöksen.

Ja koska olen erittäin analyyttinen ihminen, jäin ihmettelemään tätä. Mitä hittoa? Miten tässä nyt näin kävi? Totuus kuitenkin on, että suuremmat tunteet kohdistuvat juuri nyt omaan liikeideaan ja sen kannalta on parasta pysyä täällä, missä huipputiimi on ja missä oma draivi on parhaimmillaan. Järkipäätös, joka perustellaan tunteella? Parastahan tässä on, että uusi koti ei edes ole Tampereella vaan muutamme Pirkkalaan. Kuulostaa tilanteelta, jossa voisin nähdä itseni vasta kymmenen vuoden päästä. Kaikella rakkaudella kaikille Tampereen lähikunnissa asuville. Kai se on myönnettävä, että on tullut vanhaksi, kun kaipaa kotona tilaa koiralle ja autolle ja töilleen. On myös aika kiva ajatus, että kesällä saisi nukuttua yön heräilemättä torin pesemiseen, ravintolalaivojen ysärisoittolistoihin tai humalaisten ihmisten raivoamiseen.

Ehkä yrittäjyys tuo nyt tarpeeksi jännitystä ja asuinalue saa tarjota pikemminkin rauhaa ja hiljaisuutta. Ja nyt kun viimein pääsin näkemään tulevan kodin livenä, olen aivan rakastunut siihen. Niiin paljon tilaa ja uudet pinnat ja kaikin puolin ihana asunto ja talo. En malta odottaa muuttoa.

Että terkut vaan tältä tulevalta pirkkalalaiselta! Niin vaan pääsin yllättämään itsenikin tällä tempulla.

Selina Kustula