Perjantaina mökille saapuminen tapahtuu tietysti myöhään illasta juuri ennen pimeää. Vesi on uskomattoman matalalla ja tulee siinä sitten yhteen kiveenkin kolautettua, kun suuntaamme mökkisaarta kohti. Ei kuitenkaan liian kovaa, joten ei hätää.
Laiturille noustuani oli ihmeteltävä hetki maisemaa. Tuntuu kuin puut, puskat, talot ja oikeastaan kaikki vettä lukuunottamatta imee kaiken valon ja näyttäytyy mustana. Sitten taas tuo ihmeellinen vesi. Hohtaa kuin peili vielä auringon laskettuakin. Alan taas miettiä, pitäisikö puita ja puskia harventaa, jotta tuo ihmeellinen iltameri näkyisi paremmin mökkiin sisälle saakka.
Hetken ihmeteltyämme ja mökkiin tavarat roudattuamme on aika pistää töpinäksi. Aleksi alkaa lämmittää kakluunia, minä puran ruuat jääkaappiin. Sitten koittaa viimein hetki, jota olen odottanut. Alamme järjestämään mökkiä, jotta saisimme makuuhuoneen perältä vanhan puusängyn tuvan puolelle.
Tähän asti tuvassa on ollut uuden (vielä hieman keskeneräisen) keittiön lisäksi pirttikalusto sekä väliaikaissäilössä vanha, ruma nahkasohva. Voitte varmaan kuvitella kuinka onnessani olen nyt, kun siirsimme puusängyn tupaan ikkunan eteen. Edes jotain valmista, kaunista ja mukavaa. Se saa siinä sitten toimittaa sohvan virkaa peittämättä näkymää ulos. Muutama koristetyyny siihen löytyykin, mutta ensi kesänä tyynymäärä saa ainakin tuplaantua. Ehkä jaksan myös maalata tuon sängyn.
Oikeastaan. Voi olla, että maalaaminen saa siirtyä vielä sitä seuraavaan kesään eli kesään 2018. Olen nyt parin vuoden aikana oppinut, että Suomen kesä on lyhyt ja sen viikonloput vielä lyhyempiä. Remppakohteet eivät mökiltä lopu koskaan, joten maltti on valttia. Välillä pitää myös ihan vain nauttia tuosta paikasta. Tällä ajatuksella olen oppinut sietämään monenlaista keskeneräisyyttä mökillä. Ruokapöydän ei tarvitse olla typötyhjä tai kaikkien tavaroiden parhaalla tavalla säilytettynä. Paremmin ehtii rentoutua, levätä ja nauttia mökkeilystä, kun ei pyri täydellisyyteen. Kyllä ne tavarat paikkansa löytävät ajallaan.
Lauantain olen suunnitellut istuvani tietokoneella, mutta siirrän hommat suosiolla sunnuntaille, koska ilma on kullanhohtoinen. Puissa on vielä lehtiä ja aurinko paistaa lämpimissä sävyissä. Päätämme hoitaa mökkipihassa kaikki talvea ennakoivat hommat kuntoon nyt. Pihalla tuskin enää kokataan, joten grillin saa jo siirtää varastoon. Saunamökin seinällä roikkuvat kalastusverkot on hyvä putsata tuulen mukana tulleesta moskasta. Yritän muistaa käytettiinkö noita verkkoja tänä kesänä lainkaan. Tuskin.
Tämä kesä oli oikeastaan poikkeuksellinen, koska emme myöskään savustaneet kalaa kertaakaan. Kesällä 2015 se oli käytännössä itsestäänselvyys, kun kävimme mökillä. Nyt olemme suosineet lähinnä helppoja ja nopeita ruokia. Niin ja toki uusi grilli oli kovassa käytössä. Ehkä ensi kesänä sitten taas savustetaan.
On mukava rauhassa laittaa pihaa kuntoon. Aurinko paistaa ja on hiljaista. Gusse pyörii jaloissa, piehtaroi lehtien seassa selällään, kahlaa rannassa ja makoilee tyytyväisenä auringossa. Itse saan keskittyä tekemään käsilläni. Päässä sulattelen viikon tapahtumia ja pohdin tulevaa. Mihin ollaan menossa ja voiko siinä onnistua? Riittääkö resurssit tai oikeastaan riittääkö rohkeus ja sinnikkyys? Hörppään olutta ja otan Aleksin puhelimella muutaman kuvan. Haravoin pihaa hieman ihmetellen, miksi haravointia tehdään ylipäätään. Ennen saunomista poltamme kokossa kaikkea polttokelpoista jätettä. Talvi saa tulla.
Tuntuu oudolta ajatella, että taas mökki hyvästellään talveksi. Tuskin jäät tänäkään vuonna kantavat niin, että pääsisimme käymään talvivierailuilla. Harmi sinänsä. Jotenkin haikea tunne, eikä oikeastaan ihme. Mökki muuttuu koko ajan ja siitä tulee jatkuvasti enemmän meidän näköisemme. Siihen liittyy jatkuvasti enemmän muistoja. Kesällä oma koti on enemmän paikka, jossa vietämme arjen. Mökkiin liittyy ajatukset vapaa-ajasta.
Nyt sitten syksyn taittuessa talveen, vapaa-aika siirtyy kotiin ja sen läheisyyteen. Mökille sanotaan heipat ja nähdään keväällä. Toisaalta se on aika kiva niin.
Selina Kustula
