Päätellen Instagram-virrastani normaalit ihmiset urheilevat paljon ja rentoutuvat viikonloppuisin syömällä aamupalan hienosti katettuna ja kävellen järven jäällä kauniissa talvisäässä. Teemaan toki kuuluvat hashtagit #slowmornings #lazysunday #homesweethome

Ida pohti blogissaan pääsiäisen merkitystä eri aikoina ja samaistuin ilmaisuun ”yrittäjänä [se] ei [merkinnyt] oikeastaan mitään töiden venyessä pyhäpäivillekin”. Valitettavasti pyhäpäivät ja viikonloput ovat viime aikoina tarkoittaneet minulle lähinnä kieltoa soittaa työasioissa ihmisille. Viikonloppuna en ole oikeastaan sen rentoutuneempi kuin arkenakaan. Saan ehkä vähemmän aikaiseksi kuin arkena, mutta poden siitä valtavaa syyllisyyden tuntoa. Olen havainnut tämän ongelman jo useita viikonloppuja sitten, mutta en ole löytänyt ratkaisua. Missä se viikonloppufiilis lymyilee?

En sitten tiedä, oliko kyseessä sopiva sekoitus kevätaurinkoa, valmistuneita hommia ja innostusta uusista suunnitelmista, mutta viime viikonloppuna koin jonkinlaisen valaistumisen rentoutumisen suhteen. Jostain hiipi kummallisen kevyt olo ja kuulin Niihaman retkeilymajan kutsun. Olen asunut Tampereella seitsemän vuotta, enkä ole koskaan käynyt Niihamassa. Olen vain kuullut, että se on ihana paikka. Napattiin siis Lidlin paistopisteeltä evästä matkaan (ei maksettu mainos vaan ihan puhdas croissantriippuvuus) ja hurautettiin pelkkä osoite tiedossa kohti Niihamaa.

Vastassa oli metsän keskellä pikkuinen järvi ja pikkuinen tupa sekä paljon hiihtäjiä. Koira odotteli pihassa makkarajämiä ja kissa livahti sisälle samalla ovenavauksella kanssamme. Suksia meillä ei ollut. En edes omista sellaisia. Se ei kuitenkaan estänyt syömästä makkaran puolikasta ja nauttimasta metsistä ympärillä. Miksi tällaisia reissuja ei tule tehtyä? Kerrostalohelvetin keskeltä on kuitenkin aika lyhyt matka luontoon ja olo helpottuu hetkessä. Niihaman majassa on kahvio auki joka päivä 10-20 ja lähettyviltä löytyy kota makkaroiden paistamiseen, pulkkamäki, hiihtoladut ja napakelkka. Nauroin itsekin ääneen nähdessäni kahden pienen hurjapäätytön istuvan napakelkan kyydissä aurinkolasit päässä. Voi sitä naurun ja innostuksen määrää! Välillä lensivät kyydistä, mutta se ei tuntunut menoa haittaavan. Vastaan tuli myös pariskunta suksilla ison pajunkissakimpun kanssa. Olivat löytäneet hyvän paikan, missä oli oksat täynnä pajunkissoja. Aloin jopa miettiä, kuinka kiva olisi omistaa sukset. En uskonut tuntevani näin vielä ainakaan kymmeneen vuoteen. Mitä täällä tapahtuu?

Päätimme hurauttaa vielä Siilinkarille. Siinä on jälleen toinen tamperelaisille tuttu paikka, joka oli omalla kohdalla vielä kokematta. Jätimme auton Mustalahden satamaan ja käppäilimme kohti Siilinkarin majakkaa. Matkaa on noin 1,2 kilometriä. Jäällä oli paljon erilaisia sunnuntainviettäjiä. Oli koiria, pyöräilijöitä, kävelijöitä, luistelijoita. Perheitä, pariskuntia, urheilijoita, lapsia, nuoria ja vanhoja. Itse katselin ensimmäistä kertaa kaupunkia jään päältä vähän kauempaa. Särkänniemikin toi aivan erilaiset mielleyhtymät jään ja lumen ympäröimänä. Siellä se vuoristorata nöyrästi odottelee lämpimämpiä kelejä.

Viime aikoina on tullut tehtyä paljon töitä kotoa käsin ja viikonloppuisin meinaa olla olo kuin olisi unohtanut itsensä työpaikalle. Tuntuu, että pitää lähteä jonnekin arjesta poikkeaviin maisemiin, jotta sielu oikeasti lepää. Järven jäällä seisominen tuo omalla kohdalla mieleen lakeusmaisemat, joissa kasvoin. Tulee levollinen olo, kun näkee kauas. Ehkä sen vuoksi mereenkin rakastuin, vaikka pidänkin vettä yleisesti ottaen pelottavana elementtinä.

Tältäkö siis muista tuntuu viikonloppuisin? Työt hädin tuskin kävivät mielessä ja olo oli kevyt ja onnellinen. Aika tuntui riittävän vaikka mihin ja kaikin puolin oli levännyt ja energinen olo. Voisiko tämä olla jotain pysyvää vai yhden viikonlopun ihme? Kadonnut viikonloppu tuntui löytyvän Näsijärven jäältä.

Nyt lähden etsimään sitä Meri-Porin maisemista. Nauttikaahan pääsiäisestä. Sieltä se kevät näyttää tulevan.

PS. Ilmeisesti Mustalahden sataman railo on jo sen verran suuri, että sitä kautta ei kannata Siilinkarille lähteä. Uutinen aiheesta löytyy täältä.

ENG. // Found some peace from beautiful winter Tampere. Niihama cabin and Siilinkari are definitely worth visiting.

Pää on aivan täynnä opparia. Miten hölmö idea oli sijoittaa samalle kesälle opparin lisäksi vielä toinen kirjoitusprojekti e-kirjan muodossa? Toisaalta loistava, koska kesällä oma pää rauhoittuu, kun jopa Proakatemia näyttää hiljaiselta ja kaikki huitelee kuka missäkin.

Opparin aiheuttaman mökkihöperyyden jäljiltä olin aivan ihmeissäni lähdettyäni kävelylle yksin. Tampereen keskusta oli täynnä elämää jopa arki-iltana. Terassit olivat viimeistä paikkaa myöten täynnä ihmisiä, aurinko paistoi ja musiikki soi. Olin jo aivan unohtanut, miten ihana Tampere on kesällä.

Pakkohan sitä oli mennä selvittämään, millainen ravintolalaiva Ratinassa on vastuussa olohuoneeseeni kantautuvasta musiikista. Metelinsä vuoksi lähtökohtaisesti kyseinen laiva kiinnosti kaikista vähiten, mutta siinä on ehkä kaikista paras syy lähteä tutustumaan tarkemmin.

Puhelias baarimikko, pari työstään silminnähden nauttivaa DJ:tä, liian kovalla oleva musiikki ja kiireetön meininki. Kyllähän siihen ihastui. Istuttiin vaan hiljaa ja nautittiin metelistä ja iloisten ihmisten luomasta tunnelmasta.

Ajatella, että näitä ravintolalaivoja ei ollut juuri lainkaan vielä pari vuotta takaperin. Ihana päästä veden äärelle keskellä kaupunkia.

Pääsiäisenä oli mukavasti kevättä ilmassa. Luonto toipuu talvesta.

Käytiin autolla vähän tutkimassa Tamperetta. Ajeltiin ympäri Pispalaa ja Pyynikkiä ja päädyttiin Tahmelan rantaan käveleskelemään. En ollut koskaan aiemmin käynyt siellä. Tekee kyllä hyvää päästä veden äärelle ja luonnon lähelle. Pohojalaasena olen tottunut näkemään kauas, joten Tampereella järvimaisema on lähin vastine lakeuksien peltomerelle.

Olen itse Tampereella asuessani kutsunut kodikseni Laukontoria, Hervantaa, Tammelan ja Kalevan risteystä ja Tammelan torin lähistöä. Jotenkin aina Tammela kuitenkin tuntuu eniten kodilta ja sinne aina kaipaan.

Jos koiraihmiset miettii, mistä tuo Gussen pinkki panta on peräisin, vastaus on positiivinen yllätys. Noita tekee tamperelainen startup, Dogs of Joy. Kannattaa kurkata. Mukava porukka taustalla ja huippuhyvä tuote.

Automatka taittuu ilmeisesti mukavimmin huuli hieman rutussa.