Haastan sinut ottamaan puolikkaan A4-paperin tai muistivihkosi tai kalenterisi sivun ja summaamaan viime vuoden viidessä minuutissa. Ihan vain itseäsi varten ajatuskarttana tai listana tai miten vain. Mitä jäi mieleen? Mikä kosketti? Mikä vaikutti?

Itse huomasin, että kaikesta väsymyksestä, surusta, murheesta ja ahdistuksesta huolimatta vuodessa oli todella paljon todella positiivisia asioita. Kesällä juhlittiin kolmet häät, joissa rakkaat ystävät saivat toisensa. Jos oikein laskin, vuoden aikana oli myös viisi raskautta aivan lähipiirissäni! Ystävyyssuhteeni lähenivät entisestään ja koin paljon yhdessä ystävien kanssa. Kasvoin.

Mutta mites niiden tämän vuoden lupausten kävi? Kirjoitin viime vuonna uudenvuodenlupausten listan blogissa. Aika katsoa, kuinka kävi.

Tammikuussa en syö pizzaa lainkaan.

1.1.2017 saavuimme kotiin kello 4.00 aamuyöllä ja herättyämme vuoden ensimmäiseen päivään, tilasimme Kotipizzasta kaksi oikein rasvaista ja juustoista pizzaa. Loppukuukausi meni kuitenkin kunnialla pizzattomana.

Olen vähintään viikon ulkomailla.

Voi itku! Tämä ei toteutunut, vaikka koko vuoden haaveilimme lomasta. Se vain siirtyi kuukausi kuukaudelta. Jätimme jopa synttärilahjat toisillemme ostamatta keväällä, jotta voisimme säästää rahat lomaan. No, marraskuussa sai lykkäämiset luvan riittää ja varasimme lennot Balille tammi-helmikuun taitteeseen 2018.

Ainut ulkomaanreissuni olikin yllättäen muutaman päivän työmatka Ruotsiin, Norrköpingiin. Kirjoitin matkalla heränneistä mietteistä syyskuussa otsikolla ”What is your passion?”.

Mökin saunaremontti saadaan valmiiksi.

Apua. Pakko nauraa tälle. Ei sitä remonttia saatu valmiiksi! Kyllähän siellä saunoa pystyy ja löylyt on pehmeät ja mustat seinät upeat, mutta ikkuna on vielä vaihtamatta ja remontti vähän laajeni pukuhuoneen puolelle. Hommat siis jatkuvat ensi kesänä. Pääsisinpä jo mökille.

Luen vähintään 12 kirjaa, jotka eivät ole tietokirjoja.
Luen vähintään 5 kirjaa, jotka voi laskea tietokirjoiksi.

Vuoden 2017 kirjahaasteesta kirjoitin pidemmin tammikuun lopulla. Tietokirjoja on tullut luettua reippaasti yli tuon viiden, mutta kaunokirjallisuus on jäänyt vähemmälle. Edelleen tuntuu helpommalta ja nopeammalta lukea tietokirjallisuutta. En oikein tiedä, miksi. Olen kuitenkin todella iloinen siitä, että lukeminen lisääntyi etenkin loppuvuotta kohden ja se on muutenkin helpompaa nykyään. Kynnys tarttua kirjaan on matalampi. Tämän vuoden loppuun mennessä varmaan hieman vajaa 20 kirjaa tulee loppusaldoksi.

Neulon Aleksille villapaidan, jonka lupasin jo joululahjaksi. Siitä on jo kolme senttiä valmiina.

Ehkä jouluksi 2018? Paitaa on jo 30 cm valmiina eli edetty on!

Tuntuu, että tätä vuotta 2017 väritti ääripäät. Oli aivan p*skaa, mutta myös unohtumattomia, merkittäviä onnen hetkiä. Edeltävästä johtuen ei tee mieli nyt summata tätä vuotta yhtä perusteellisesti kuin summasin vuoden 2016. Haluan vain mennä eteenpäin.

Vuosi 2018, be nicer, please.

Selina Kustula

Vuosi sitten kirjoitin vuoden vaihteesta otsikolla Valmiina seikkailuun. Nyt kun luen tuota samaista tekstiä, ihmettelen vain, miten paljon sainkaan matkustaa vuonna 2015 ja kuinka innokas ja toiveikas olo oli tulevaisuudesta. Ei voi kuin huokaista, miten onnekas olenkaan ollut. Vuonna 2015 matkustin paljon. Ja sain paljon asioita päätökseen.

Onneksi olen luota prosessiin -ihminen. ”Asioilla on tapana järjestyä.” Täytyy silti myöntää, että ihan en olisi uskonut, että suunnitelma vakiduunista ja Helsingin kodista muuttuukin Pirkkalaan ja yrittäjyyteen. Yllätyin ehkä eniten itse.

Proakatemian jälkeen olin vakaasti sitä mieltä, että haluaisin töihin jollekin toiselle. Takana oli paljon projekteja, joissa olen joko vetovastuussa tai ainoana tekijänä. Halusin antaa ohjat jollekin muulle ja olla vain osana tiimiä. Ja samalla kaipasin myös uutta asuinympäristöä. Tuntui, että Tampere on jo koluttu läpi moneen otteeseen.

Vakaa aikomus oli löytää rauhallisempi, vakaampi työ kuin mitä viimeiset vuodet yrittäjänä olivat olleet. Jännitystä voisi hakea matkustamalla ja muuttamalla uuteen paikkaan. Näin olin ajatellut.

Sattumien ja avoimen mielen kautta vakiduuniajatukset lensivät roskiin, kun oikea tiimi osui kohdalle ja omalle liikeidealleni näyttivät vihreää valo niin kohderyhmä kuin minua kokeneemmat ihmiset. Heräsi uusia kysymyksiä, joihin oli kaivettava vastauksia. ”Tää kortti on katsottava läpi.”

Jos alkuvuosi tuntui siltä, että seilaa eksyksissä avomerellä jonkun lautan päällä ilman kompassia, oli loppuvuosi hullu pyörremyrsky. Yhtäkkiä ei tuntunutkaan enää niin huonolta ajatukselta, että kotipaikka olisikin tylsä, tuttu ja turvallinen. Niin joo, meillehän siis tuli kesällä ilmoitus, että asunto on myyty ja aika etsiä uusi koti.

Asuntomessujen myötä olin hieman väsynyt ajattelemaan pohjakuvia, sijainteja, asumisasioita sen syvällisemmin. Ulkoistin koko homman siis Aleksille. Hän näytti kaksi pohjakuvaa, toista asuntoa menimme kaksi päivää myöhemmin katsomaan ja samalla päätimme, että otamme sen. Viikkoa myöhemmin aloitimme muuton.

Ja uusi koti oli Pirkkalassa. Ennestään minulla ei ollut mitään ajatusta koko asuinalueesta, mutta kaikilta kuului pelkästään kehuja ja jo ensimmäisen viikon asumisen jälkeen olin minäkin myyty. Niin hiljaista, vihreää, rauhallista, järven ranta lähellä ja silti isot ruokakaupat, ravintoloita ja julkinen liikenne aivan vieressä. Kaiken myllerryksen keskellä tämä Pirkkalan koti on ollut mulle turvasatama.

Mitä muuta tapahtui?

Söin enemmän pizzaa kuin koskaan ennen. Roiskeläppiä, vegepizzoja, kotipizzaa, Napolin-pizzaa, jotain random pikaruokalapizzaa, pakastepizzaa, metripizzaa, itsetehtyä pizzaa. Ehkä tammikuu voisi olla pizzaton.

En lukenut 12 kirjaa vuodessa. Lukeminen ei ole koskaan ollut yhtä vaikeaa. Samaan aikaan ei ole koskaan tuntunut olevan yhtä suurta tarvetta ottaa aikaa lukemiselle. Kirjoittelen tästä teille pidemmin tammikuun aikana.

Matkustin todella vähän. Ainut reissu ulkomaille tapahtui alkuvuodesta, kun juoksimme ympäri Istanbulia viikon verran. Tuntuu kuin siitä olisi jo ikuisuus. Toivottavasti vuosi 2017 antaa enemmän aikaa ja rahaa matkustamiseen.

Tuntui aivan jatkuvasti siltä, että pitäisi olla parempi myyjä, markkinoija, ihmisten johtaja, asioiden johtaja, yrittäjä, lakiasiantuntija, viestijä ja ties vaikka mitä. Yritän olla itselleni armollinen ja nähdä tässä hyvän puolen: opittavaa on! Yleensä oppimisen tarve tulee siitä, että on tarpeeksi vaikeita hommia.

Kehityin pitkästä aikaa graafisen suunnittelun parissa. Proakatemian aikana tuli ikään kuin tauko kaikesta kuvankäsittelystä ja taittohommista, kun kaikkea muuta (sosiaalisempaa) tekemistä oli niin paljon. Nyt teen etenkin taittojuttuja vapaa-ajallani. Se toimii mukavasti vastapainona arjelle. Taittotyötä tehdessä saa olla epäsosiaalinen, istua hiljaa koneella ja olla luova. Lisäksi siinä tulee tunne, että tietää, mitä tekee.

Neuloin 16 paria villasukkia syksyn aikana. Alkuvuodesta ehkä neljät tai viidet. Saaneen toistaa: 16 paria villasukkia. Aivan älytöntä. Mutta luulen senkin johtuvan tasapainon luomisesta. Villasukassa tekeminen vaihtuu tarpeeksi nopeasti ja siinä on alku ja loppu. Yksi pari syntyy parissa illassa ja jokaisen sukkaparin kohdalla voi käyttää luovuutta ja nostaa vaatimustasoa. Voi luoda mallin joko päästään tai ottaa käyttöön jonkun hieman haastavamman ohjeen ja noudattaa säntillisesti sitä. 16 paria ja jokaisen olen jollekin tehnyt ajatellen vastaanottajaa.

Opin aivan valtavasti eri asiantuntijoilta, jotka ovat auttaneet meitä MustRiden idean parissa. Kiitos kaikille! Voisin vielä täsmentää, että olen oppinut, miten paljon on vielä opittavaa. Tiedon nälkä on suuri.

Vietimme todella paljon aikaa mökillä. Alkukesästä laskin, että olimme kuusi viikonloppua putkeen mökillä. Loppukesän reissuja en laskenut, mutta veikkaisin, että kymmenen mökkireissua tuli tänä vuonna täyteen. Kyllä siellä sitten saatiin aikaiseksikin. Yhdellä kerralla istuimme vain aurinkotuoleissa ja ihmettelimme, että voisiko täällä ihan vain ollakin. Ettei aina remontoisi ja tekisi vaan hommia.

Moni ystäväni muutti. Puolaan, Helsinkiin, Kauhavalle, Turkuun, Tampereelle. Niin ja itse muutin Pirkkalaan. Ihmiset alkavat pikkuhiljaa olla valmiita ja aloittavat ”aikuisten” elämää. Asuntolainaa, vakiduunia, avioliittoa. Pakostakin mietin, miten asiat tulevat muuttumaan entisestään. Milloin alkaa lapsia tulla kuvaan ja kuinka pitkään kavereiden kanssa pystyy helposti kokoontumaan vaikka uuden vuoden viettoon yhdessä, kun kuvaan astuu lapset ja koirat, eikä lähteminen ole niin helppoa. Mutta toisaalta, muutos on useimmiten hyvä asia.

Mitä lupaan?

Tammikuussa en syö pizzaa lainkaan.

Olen vähintään viikon ulkomailla.

Mökin saunaremontti saadaan valmiiksi.

Luen vähintään 12 kirjaa, jotka eivät ole tietokirjoja.

Luen vähintään 5 kirjaa, jotka voi laskea tietokirjoiksi.

Neulon Aleksille villapaidan, jonka lupasin jo joululahjaksi. Siitä on jo kolme senttiä valmiina.

New is always better.

Nyt suljen koneen ja kuivaan hiukset. Pakkaan sushitarvikkeet ja hedelmät (ihan perus uuden vuoden juhlatarvikkeet) ja suuntaan Nokialle.

Vuosi 2017, sinusta tulee vuosi, jota en koskaan unohda. Bring it on. I’m ready.

Selina Kustula

Rakastan uutta vuotta. Se on yksi suosikkijuhlapyhistäni. Ei ole niinkään väliä, missä sen vietän tai kenen seurassa. Voin yhtä hyvin olla kotona keskenäni tai isolla porukalla jonkun kotibileissä. Tai vaikka mökillä, jos sinne pääsisi talvella.

Uudessa vuodessa on jotain mystistä. Koko maailma pysähtyy juhlimaan uutta alkua. Vanha vuosi jätetään taakse rakettien räiskyessä ja uudelle vuodelle tehdään lupauksia. Joku lupaa aloittaa kuntoilun, toinen aikoo pitää paremmin yhteyttä ystäviinsä ja kolmas päättää vähentää töiden tekoa.

Nykyään näkee aika paljon ihmisten summaavan myös somessa mennyttä vuotta ja samalla pohtivan tulevaa. Hyvä niin! Yleensä lupaukset ja päätökset tulevan suhteen pitävät paremmin, kun ne on edes yhdelle ihmiselle julistettu ääneen. Siinä muodostuu tietty tilivelvollisuus vähintäänkin alitajuisesti.

Tälle on toki helppo naureskella tyhjinä lupauksina ja turhana menneen hehkuttamisena. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että jos tällainen juhlapäivä saa ihmiset edes hetkeksi pysähtymään ja katsomaan omaa elämäänsä, on se vain ja ainoastaan hyvä asia. Liian paljon mennään vain laput silmillä eteenpäin sen kummempia pohtimatta.

Pentti Sydänmaanlakka listaa Älykäs itsensäjohtaminen -kirjassaan seitsemän itsenäjohtamisen perusperiaatetta. Näistä ensimmäinen on merkitys (pysähtyminen) – elämässä syvemmän merkityksen etsiminen. Tällä ei tarkoiteta sitä, että nyt pitäisi sännätä Intiaan etsimään elämän tarkoitusta. Pikemminkin voisi pysähtyä säännöllisin väliajoin kysymään itseltään, mitä elämällään tekee ja mihin on menossa.

Itse teen tämän tyyppistä pysähtymistä aika paljonkin. Johtunee osittain Proakatemia-taustani. Mutta ettei pysähtymiset pääse vain unohtumaan, uusi vuosi on aina itselleni sellainen minipysähtymisen paikka. Hetki hiljaa keskiyöllä rakettien paukkuessa.

Mihin elämäni on menossa? Veikö viimeinen vuosi minua kohtia unelmiani? Olenko onnellisempi kuin vuosi sitten? Miksi, miksi en? Mitä tulisi muuttua, jotta vuoden päästä olisin onnellisempi? Mitä teen elämälläni ja miksi?

Mitä olette mieltä? Vaihtukoon vuosi vaikka ison porukan keskellä tai rauhassa kotosalla – mitä jos pysähtyisit hetkeksi?

Selina Kustula

// pics: unspalsh

Opin joskus yläasteella, ettei kenenkään ystävä kannata olla vain sen takia, että on aina ollut. Kannattaa ennemmin antaa aikansa niille, jotka sen ansaitsee. Samalla mentaliteetilla olen koittanut suhtautua myöhemminkin elämässäni ihmissuhteisiin, työpaikkoihin, perinteisiin ja paikkoihin. Muutos on usein hyvästä. Sitä mietin usein uudenvuodenaattona.

Uusi vuosi on ollut pitkään suosikkijuhlapyhäni. Rakastan sitä uuden alun tunnelmaa. Jokin siinäkin kiehtoo, kun kaikki pysähtyy hurraaamaan samalla hetkellä. Raketit räiskyy, pariskunnat suutelee, hymyillään, iloitaan ja kilistellään. Itse olen yleensä hiljaa sillä hetkellä, kun vuosi vaihtuu. Yleensä skumppalasi kädessä ja katse kohti ilotulituksia. Mietin, mitä on tapahtunut viimeisen vuoden aikana ja mihin olen menossa. Onko hyvä olla?

Viimeisen vuoden aikana olen matkannut kaksi kertaa rakastamaani kaupunkiin Pietariin, Venäjälle. Lisäksi kävin Madridissa kolmen upean naisen kanssa. Koin myös ensimmäisen täysin puhtaasti lomailuun tarkoitetun reissun Kroatiassa rakkaan Aleksini kanssa. Syksyllä lensimme 16 hengen Incore-tiimimme kanssa Brasiliaan, jossa toteutimme kaksi projektia. Toinen Vitóriassa ja toinen Salvadorissa. Siellä viihdyimme 2,5 viikkoa. Ei toki pidä unohtaa myöskään elämäni ensimmäistä Tallinnan reissua, joka toteutettiin koko Proakatemian voimin tammikuussa. Haha, aikamoinen reissu olikin.

Matkustamisen lisäksi tein opparin asenteiden muodostumisesta ja niihin vaikuttamisesta. Valmistuin tradenomiksi. Ennen näitä Proakatemia muutti uusiin tiloihin, jotka ovat upeat. Oma koti kuitenkin pysyi paikoillaan, mutta levottomana luonteena olen jo aivan kyllästynyt tähän kotiin. Mieheen en kuitenkaan. Edelleen ihmettelen, miten olen löytänyt Aleksin. Kotiin tullessani minun ei tarvitse olla hiljainen, rauhallinen, järkevä, järjestelmällinen tai harkitseva. Olen löytänyt vertaiseni. Tämä vuosi on jälleen kasvattanut ja muuttanut minua. Ei ehkä yhtä paljon kuin edellinen, mutta paljon kuitenkin. Olen itsevarma ja rohkea, mutta herkkä ja havainnoiva. Ilmassa väreilee odottava tunnelma ja olen valmis liikkumaan eteenpäin, kovempaa, korkeammalle.

Juuri nyt muutos on ilmassa eikä vain vuoden vaihteen vuoksi. Valmistuminen on takana. Reilun viikon päästä on Proakatemialla vuosigaala, joka on samalla Incoren ja Volumin potkiaiset. Sanon haikeat hyvästit Proakatemialle, mutta olen kyllä täysin valmis siirtymään alumnin rooliin. Uudet seikkailut odottavat. Ensi vuoden aikana aloitan Tiimimestarit-koulutuksen, joka varmasti opettaa minulle paljon yrittäjänä, johtajana ja ihmisenä. Sisustan asuntomessuille Seinäjoelle kaksikerroksisen omakotitalon, joka kantaa nimeä LKV vaisto -talo. Hoidan myös taloon ja asuntomessuihin liittyvää viestintää LKV vaistossa, joka on perheyrityksemme. Samalla haen töitä Helsingistä. Edessä on siis myös muutto Helsinkiin. Tampere jää melkein seitsemän vuoden asuminen jälkeen taakse. Uusi kotikaupunki ja uudet kuviot odottavat. Suunnitelmat ovat suurimmalta osalta auki, mutta kun mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista.

Muutos on hyvästä, mutta olen myös oppinut aika hyvin tuntemaan itseni ja tietämään, mistä ja kenestä kannattaa pitää kiinni. Onneksi vietänkin vuodenvaihteen Aleksin ja rakkaan kaveriporukkani kanssa. Porukan, joka on ollut kasassa jo yli 10 vuotta ja kasvanut vain entisestään tyttöystävillä ja Aleksilla. Tällä kertaa juhlitaan samalla Pekan ja Suvin tupareita. Parempaa päätöstä vuodelle 2015 en voisi toivoa.

// Learning and growing with the best people. Year 2016, I’m ready for you!

Follow my blog with Bloglovin