Naurahdin nähdessäni siskoni päivityksen somessa. Hän tuumaili, että on viimeksi 2012 ollut ulkopuolisella töissä. Yrittäjyys ja freelancer-hommat on siis arkea silläkin suunnalla. Sisko myös tuumaili, että ehkä sekin jännittää, että kerrankin ei ole päävastuussa. Päivitys olisi voinut yhtä hyvin olla minun kirjoittamani.

Aivan samoja lauseita selitin kavereilleni muutama kuukausi sitten. Miten outoa oli ajatella, että joku muu on vetovastuussa ja mulla on oikeasti pomo. Niin ja sekin vielä, että olen töissä jollakin muulla kuin itselläni. Viime kerrasta oli kulunut jo melkein viisi vuotta.

Ei ehkä aivan samanlaisia tunteita herää uuden työn parissa kaikilla, mutta yhä useammalle yrittäjyys ja freelancer-hommat ovat se normaali työ. Työelämä todella on muuttunut ja muuttuu koko ajan.

Omat tuumailut koskivat vain kolmen kuukauden väliaikaista pestiä, joten sitä ollaan jo takaisin tutuilla vesillä itse itseni valtiaana. Puolensa ja puolensa. Juuri nyt tämä tuntuu hyvältä.

Selina Kustula

PS. Kuva Agaeten kylästä Gran Canarialta.

Netflix-original: Girlboss

Ai, että! Aivan mahtava fiilis. Perjantain työpäivä päättyi siihen, että viikon (oikeastaan kuukauden) deadlinet on hoidettu ja oikeasti voi lähteä viikonlopun viettoon niin, että iso duuni on saatu valmiiksi ja on todellakin ansainnut rentoutumisen, levon, hauskanpidon. Ei tarvitse miettiä, että sata hommaa odottaa tekemistä ja miten tästä selvitään. Ei tarvitse ahdistua, miten aika ja voimat riittää kaikkeen. Nyt on lupa ihan oikeasti hengähtää ja olla ylpeä tekemisistään.

Ilta vaan paranee, kun kämppä on tyhjä (kaikella rakkaudella, joskus on mahtavaa olla yksin) ja Alkosta mukaan tarttunut pikkuskumppa lasissa. JA! Iso ja! Netflixistä tulee välittömästi suosituksena uusi sarja vastaan, eikä mikä tahansa sarja vaan Girlboss. En ollut edes kuullut, että kyseisestä kirjasta on tehty TV-sarja.

Sophia Amoruso: #GirlBoss

Lyhykäisyydessään kyse on Sophia Amoruson #GirlBoss-kirjasta, joka kertoo löyhän elämänkerrallisesti, kuinka hän rakensi oman vaateimperiuminsa. Amoruso oli vuonna 2016 yksi maailman rikkaimmista self-made naisista. Hän aloitti koko touhun eBayssä 22-vuotiaana. Väittäisin, että Amaruson kirja varmasti herättää tunteita ja saa monella savun nousemaan korvista, mikä tekee kyllä hyvääkin aika ajoin. Kannattaa lukaista Idan mainio blogiteksti kyseisestä kirjasta.

Kirja on itselläni vielä lukematta, mutta nyt tässä perjantai-illan iloksi ylhäisessä yksinäisyydessä on tullut tätä TV-sarjaa katsottua kuusi jaksoa. Todella viihdyttävä, iloinen ja sopivan kepeä olematta ihan täyttä höttöä. Tuumasin alkuun, että kylläpä kivasti kuvastaa nykypäivän mentaliteettia. Make your own future ja niin edelleen. Sitten toisaalta mietin, että eikö tuo ole aina ollut amerikkalainen ajattelutapa. American dream. Ehkä se sitten on vain kokenut uudistumisen.

Ja tästä erittäin luontevalla aasin sillalla vahva suositus myös Ronja Salmen kirjoittamalle kolumnille: Olen ysärin lapsi ja yrittäjä, ja niin on pian meistä moni muukin – mutta Suomi ei ole meihin valmis. Vastaavia samaistumisen tunteita harvemmin tulee toisten teksteistä. Aivan kuin oma elämä toisen kirjoittamassa kolumnissa.

Otappa näistä perjantai-illan mietteistä selvää. Onko kirja tai sarja tuttu? Ällöttääkö koko hehkutus? Mites Ronja Salmen kolumni – kolahtiko? Yrittäjyys wtf.

Selina Kustula

PS. Pakko myöntää, että hullun vahvoja samaistumisfiiliksiä myös tässä Girlboss-sarjassa.

Yleensä pyrin viestintätilanteissa huomioimaan sekä tunteen että järjen. Oli se sitten pitchatessa, face-to-face myynnissä tai markkinointitekstiä kirjoittaessa, molemmat puolet on otettava huomioon.

Pitch

Pelkkää faktaa sisältävä pitch ei jää mieleen, mutta ei tunnettakaan kannata liikaa korostaa. Riittää, että tunnepuoli tuodaan esiin. Se voi olla vaikka tekemisen tarkoituksen avaaminen tai syvempi syy idean syntyyn tai tekijän oma taustatarina. Tunnereaktiolla erotutaan joukosta ja jäädään mieleen. Olen kuitenkin todennut, että paras tapa on heti tunneosuuden jälkeen siirtyä puhtaasti asiaan ja tarjota järkiperusteet. Päätökset tehdään tunteella, mutta perusteella järjellä. Eräskin pitch teki aluksi lähtemättömän vaikutuksen, koska puhujasta huomasi intohimon ja omistautumisen asialle. Jälkikäteen yritin miettiä, millä perusteella kukaan sijoittaisi kyseiseen tiimiin ja ideaan, ja pääni löi tyhjää. Tunnereaktio jäi vahvasti mieleen, mutta pitchaaja ei ollut antanut työvälineitä perustella järjelle uskoa ideaan. Asiasisältö ontui ja pahasti.

Oma pitchaustyylini painottaa positiivista, rauhallista ja lempeää sävyä sekä asiapitoista ja tiivistä sisältöä. Tämä on erittäin opittu ja opeteltu tyyli, koska luonnostaan höpötän paljon (liikaa) ja sekavasti, tunnepitoisesti ja määrätietoisen vakavalla äänellä. Määrätietoisuuteni ja intohimoni kyllä välittyy joka tapauksessa rivien välistä ja olemuksestani, joten puhtaasti siitä syystä tasapainotan tyyliäni rankasti. Ääneni on erittäin kantava ja olemukseni suhteellisen itsevarma, joten lempeys ja rauhallisuus täytyy tietoisesti pitää mielessä.

Valintoja

Olen äärimmäisen analyyttinen ihminen, mutta silti pohjimmiltani arvostan päätöksenteossa tunnetta yli kaiken. Tai sanotaanko näin, että elämän isoja linjoja koskevissa asioissa pyrin välttämään järkiperusteiden ylipainotuksen. Tiedättekö, kun mietitään, että ei voi lähteä vaikka vuodeksi Peruun, kun sehän nyt maksaa ja eihän sitä tiedä, mitä tapahtuu ja vuodessa voisi tienata vaikka kuinka paljon rahaa mukavassa työssä Suomessa ja ties kuinka vaarallinenkin se reissu olisi. Tai tyypillisempi esimerkki: pysytään siinä vanhassa, tutussa, tylsässä työssä, koska kuukauden kesäloma ja siellä on oltukin jo niin kauan ja eihän sitä tiedä, millainen se uusi työ olisi? Tai kesämökki jätetään hankkimatta, koska viehän se rahaa ja paljon järkevämpää olisi ostaa sijoitusasunto?

Ennemmin painotan tunnetta, rohkeutta ja onnellisuutta kuin sitä, mikä on ehkä helpompi perustella järjellä. Eihän nämä toisiaan sulje pois, mutta toivottavasti saatte pointista kiinni. Liian monta vuotta perustelin päätöksiä velvollisuuden tunteella ja varsinkin rahan kohdalla järjellä eli kannattavuudella. Sitten päätäni vähän ravisteltiin ja tilanne heitti sekä elämäni että asenteeni ympäri. Nyt ykkösenä elämääni ohjaa tunne, nautinto ja vapaus. Pyrin pysymään irti normeista ja kyseenalaistamaan olettamuksia, etten vain taas päätyisi tekemään asioita, koska ”näin kuuluu tehdä” tai ”tämä on turvallisin ja järkevin vaihtoehto”.

Pirkkala

No, mihin tämä jaarittelu nyt on menossa? Se on menossa Pirkkalaan. Apua, nauroin ääneen tuolle lauseelle :D Varmaan kaikki minut vähänkin tuntevat ihmiset tietävät, että olen jo pitkään ajatellut, että seuraavaksi suuntana olisi joko Helsinki tai Tukholma. Olen elämäni aikana muuttanut jo lähemmäs parikymmentä kertaa ja paikoillaan pysyminen on aina ollut vaikeaa. Tunnepuoli siis veti kovaa kohti uusia asuinalueita. Valitettavasti järki kuitenkin hoki (molempien) töiden vuoksi Pirkanmaata ja lopulta se oli todettava, että nyt on kyllä pysyttävä täällä. Ja onhan täällä toki suurin osa kavereistakin. Voitte kuitenkin varmaan kuvitella, kuinka vaikea oli myöntää itselleen, että on nyt tekemässä tylsän ja turvallisen järkipäätöksen.

Ja koska olen erittäin analyyttinen ihminen, jäin ihmettelemään tätä. Mitä hittoa? Miten tässä nyt näin kävi? Totuus kuitenkin on, että suuremmat tunteet kohdistuvat juuri nyt omaan liikeideaan ja sen kannalta on parasta pysyä täällä, missä huipputiimi on ja missä oma draivi on parhaimmillaan. Järkipäätös, joka perustellaan tunteella? Parastahan tässä on, että uusi koti ei edes ole Tampereella vaan muutamme Pirkkalaan. Kuulostaa tilanteelta, jossa voisin nähdä itseni vasta kymmenen vuoden päästä. Kaikella rakkaudella kaikille Tampereen lähikunnissa asuville. Kai se on myönnettävä, että on tullut vanhaksi, kun kaipaa kotona tilaa koiralle ja autolle ja töilleen. On myös aika kiva ajatus, että kesällä saisi nukuttua yön heräilemättä torin pesemiseen, ravintolalaivojen ysärisoittolistoihin tai humalaisten ihmisten raivoamiseen.

Ehkä yrittäjyys tuo nyt tarpeeksi jännitystä ja asuinalue saa tarjota pikemminkin rauhaa ja hiljaisuutta. Ja nyt kun viimein pääsin näkemään tulevan kodin livenä, olen aivan rakastunut siihen. Niiin paljon tilaa ja uudet pinnat ja kaikin puolin ihana asunto ja talo. En malta odottaa muuttoa.

Että terkut vaan tältä tulevalta pirkkalalaiselta! Niin vaan pääsin yllättämään itsenikin tällä tempulla.

Selina Kustula

Aikamoinen päivä taas kerran. Viime aikoina olen tehnyt töitä lähinnä yksin koneella. Kommunikaatio ulkomaailmaan tapahtuu lähinnä sähköpostitse ja puhelimitse. Meinaa olla hieman mökkihöperö olo.

Olikin ihana tänään käväistä päivällä kaupungilla. Ostin kolme kiloa klementtiinejä ja neljä lankakerää. Mitä eroa on Miami-langalla, Isoveli-langalla ja Nalle-langalla? En oikeastaan tiedä, mutta onneksi Sokoksella käy asiakkaina myös ihania mummoja, jotka innostuvat, kun heiltä kysyy apua. Tänäänkin eräs rouva tokaisi ylpeänä, että kyllä hän jotain tietää yli 60 vuoden kokemuksella.

Tavallisten ihmisten ilta meni ystävän kanssa avulla koodia ihmetellen. Yritän herätellä etäisiä muistoja CSS:n ja PHP:n suhteen. Jossain syvällä aivosopukoissani on tietoa, joka auttaa jonkin verran uutta opetellessa. Onneksi ei tarvitse yksin ihmetellä. Yhtäkkiä huomattiin, että kello onkin jo kymmenen ja voisi olla järkevää lähteä kotiin. Olipa kiva oppia taas uutta.

Kotona oma ilta alkoi sitten vähän myöhemmin. Join teetä Heavy Metal -mukista, joka alkaa olemaan jo varmaan 10 vuotta vanha. Söin kolme klementtiiniä ja neuloin villasukkaa. Huomenna uusiksi. Työt ja huvit.