Eilen oli messukokous numero kolme. Jotenkin näiden messukokouksien jälkeen pää on aivan pyörällä. Niin hyvässä kuin pahassa.
Tällä kertaa puhuttiin mm. messukohteiden suojauksista. Ei nimittäin ole ihan sanomatta selvää, että yli 100 000 ihmisen jäljiltä seinät olisivat valkoiset, kaikki piensisustus tallessa ja lattiat kunnossa. Aika harva omakotitalo kuitenkaan joutuu vastaavalle kulutukselle välittömästi valmistumisen jälkeen.
Onneksi yli 40 vuoden kokemuksella asuntomessuilla alkaa nämä asiat olla rutiinia, vaikka meille kaikki onkin uutta. Suojauksiin on olemassa ratkaisuja ja ihmisten ohjaukseen hyväksi havaittuja käytäntöjä. Yksinkertaiset ”ethän koske” -laput ja ystävälliset pyynnöt vievät jo pitkälle.
Kokouksessa kuuli tarinoita erilaisista hassuista varastetuista pienesineistä (mm. suihkupää). Myös joitain seiniä on pitänyt maalata ihmisten otettua liian innokkaasti tukea tungoksen keskellä. Täytyy kuitenkin kaikkien yksityiskohtien miettimisen keskellä vetää syvään henkeä, astua askel taakse päin ja ajatella asiaa järjellä. Eihän sinne kukaan tietoisesti tule sotkemaan, tuhoamaan tai varastamaan. Ehkä satunnaiset yksilöt, mutta eiköhän niistäkin selvitä. Ja jos seiniinkin jotain jälkeä tulee, kyllä nekin siistiksi saadaan.
Messuihin siis nyt 72 päivää. Ensi viikolla pistetään pytinki sisältä kaikin puolin valmiiksi ja sitä seuraavalla on valokuvaus Dekoon ja Rakennusmaailmaan.
Breathe in. Breathe out. It’s gonna be good.
Selina Kustula