Tulee aika paljon Porissa pyörittyä, mutta usein liikkuminen rajoittuu kauppaan, anoppilaan ja mökille. Pitäisi ehkä useammin tutkia kaupunkia laajemmin. Kävimme nimittäin ekstempore lounaalla ravintola Wanha Juhanassa ja kyllä kiitin itseäni, että olin sinä päivänä napannut kameran mukaan.

Ihastuin välittömästi alakerran Sepänsalin tunnelmaan: taljoja, punaista tiiltä, tarkkaan harkittu valaistus. Pystyy melkein kuvittelemaan viikinkejä istumaan oluelle johonkin pöydistä. Hienot puitteet työmiesten lounaalle – kyllä kelpaa! Keskityin Sepänsalissa lähinnä syömiseen, mutta voitte kurkata kuvia Wanha Juhanan verkkosivuilta.

Kun hämyisestä kellaritilasta nousee portaat ylös, ei voi olla huokaisematta ihmetyksestä. Yläkerran Ruhtinaan sali on kyllä nimensä mukaisesti aivan toista maata. Valo tulvii valtavista ikkunoista ja vanha lankkulattia natisee jalkojen alla. Rouheat, puiset ikkunaluukut luovat hienon kontrastin tilan selkeisiin ja vaaleisiin linjoihin. Tuntuu kuin itsekin kasvaisi pituutta huonekorkeuden myötä.

Ravintola sijaitsee yhdessä Porin vanhimmista rakennuksista. Se on rakennettu kaupaksi ja kauppiaan kodiksi 1898. Pitkään historiaan mahtuu paljon. Rakennuksessa on toiminut mm. Helmisen Nostokonepalvelun pääkonttori, autoliike, yleinen sauna, radioliike, parturi, kylmäkoneliike, taulukauppa ja koulu. Nykyisillä omistajilla rakennus on ollut 2003 vuodesta saakka ja Wanha Juhana avattiin 2010.

Mitäs pidätte? Täytyy kyllä jatkossa avata silmät ja pysähtyä Porissa vähän muuallekin, eikä vain sännätä vauhdilla mökille :) Onko vinkkejä, missä kannattaisi käydä?

Selina Kustula

”Onpas täällä hiljaista. Ihan ku maalla olisi.”

Pakko samaistua muuttomiehen ensireaktioon. Ulkoa ei kuulu juuri mitään. Kontrasti Laukontorin festarimeteliin on valtava.

Enkä oikein vieläkään käsitä, miten paljon vihreää kaikkialla on. Ikkunastakin näkyy vain puita, puskia, kukkia ja nurmikkoa. Outoa.

Nyt makaan sohvan puolikkaalla ja litkin kahvia. Muuta en enää jaksa. En tiedä, miten tavarat järjestäisi fiksusti tai millä voimilla.

Huomenna päivä uusi. Nyt sauna lämpimäksi ja ollaan vaan.

Selina Kustula

Yleensä pyrin viestintätilanteissa huomioimaan sekä tunteen että järjen. Oli se sitten pitchatessa, face-to-face myynnissä tai markkinointitekstiä kirjoittaessa, molemmat puolet on otettava huomioon.

Pitch

Pelkkää faktaa sisältävä pitch ei jää mieleen, mutta ei tunnettakaan kannata liikaa korostaa. Riittää, että tunnepuoli tuodaan esiin. Se voi olla vaikka tekemisen tarkoituksen avaaminen tai syvempi syy idean syntyyn tai tekijän oma taustatarina. Tunnereaktiolla erotutaan joukosta ja jäädään mieleen. Olen kuitenkin todennut, että paras tapa on heti tunneosuuden jälkeen siirtyä puhtaasti asiaan ja tarjota järkiperusteet. Päätökset tehdään tunteella, mutta perusteella järjellä. Eräskin pitch teki aluksi lähtemättömän vaikutuksen, koska puhujasta huomasi intohimon ja omistautumisen asialle. Jälkikäteen yritin miettiä, millä perusteella kukaan sijoittaisi kyseiseen tiimiin ja ideaan, ja pääni löi tyhjää. Tunnereaktio jäi vahvasti mieleen, mutta pitchaaja ei ollut antanut työvälineitä perustella järjelle uskoa ideaan. Asiasisältö ontui ja pahasti.

Oma pitchaustyylini painottaa positiivista, rauhallista ja lempeää sävyä sekä asiapitoista ja tiivistä sisältöä. Tämä on erittäin opittu ja opeteltu tyyli, koska luonnostaan höpötän paljon (liikaa) ja sekavasti, tunnepitoisesti ja määrätietoisen vakavalla äänellä. Määrätietoisuuteni ja intohimoni kyllä välittyy joka tapauksessa rivien välistä ja olemuksestani, joten puhtaasti siitä syystä tasapainotan tyyliäni rankasti. Ääneni on erittäin kantava ja olemukseni suhteellisen itsevarma, joten lempeys ja rauhallisuus täytyy tietoisesti pitää mielessä.

Valintoja

Olen äärimmäisen analyyttinen ihminen, mutta silti pohjimmiltani arvostan päätöksenteossa tunnetta yli kaiken. Tai sanotaanko näin, että elämän isoja linjoja koskevissa asioissa pyrin välttämään järkiperusteiden ylipainotuksen. Tiedättekö, kun mietitään, että ei voi lähteä vaikka vuodeksi Peruun, kun sehän nyt maksaa ja eihän sitä tiedä, mitä tapahtuu ja vuodessa voisi tienata vaikka kuinka paljon rahaa mukavassa työssä Suomessa ja ties kuinka vaarallinenkin se reissu olisi. Tai tyypillisempi esimerkki: pysytään siinä vanhassa, tutussa, tylsässä työssä, koska kuukauden kesäloma ja siellä on oltukin jo niin kauan ja eihän sitä tiedä, millainen se uusi työ olisi? Tai kesämökki jätetään hankkimatta, koska viehän se rahaa ja paljon järkevämpää olisi ostaa sijoitusasunto?

Ennemmin painotan tunnetta, rohkeutta ja onnellisuutta kuin sitä, mikä on ehkä helpompi perustella järjellä. Eihän nämä toisiaan sulje pois, mutta toivottavasti saatte pointista kiinni. Liian monta vuotta perustelin päätöksiä velvollisuuden tunteella ja varsinkin rahan kohdalla järjellä eli kannattavuudella. Sitten päätäni vähän ravisteltiin ja tilanne heitti sekä elämäni että asenteeni ympäri. Nyt ykkösenä elämääni ohjaa tunne, nautinto ja vapaus. Pyrin pysymään irti normeista ja kyseenalaistamaan olettamuksia, etten vain taas päätyisi tekemään asioita, koska ”näin kuuluu tehdä” tai ”tämä on turvallisin ja järkevin vaihtoehto”.

Pirkkala

No, mihin tämä jaarittelu nyt on menossa? Se on menossa Pirkkalaan. Apua, nauroin ääneen tuolle lauseelle :D Varmaan kaikki minut vähänkin tuntevat ihmiset tietävät, että olen jo pitkään ajatellut, että seuraavaksi suuntana olisi joko Helsinki tai Tukholma. Olen elämäni aikana muuttanut jo lähemmäs parikymmentä kertaa ja paikoillaan pysyminen on aina ollut vaikeaa. Tunnepuoli siis veti kovaa kohti uusia asuinalueita. Valitettavasti järki kuitenkin hoki (molempien) töiden vuoksi Pirkanmaata ja lopulta se oli todettava, että nyt on kyllä pysyttävä täällä. Ja onhan täällä toki suurin osa kavereistakin. Voitte kuitenkin varmaan kuvitella, kuinka vaikea oli myöntää itselleen, että on nyt tekemässä tylsän ja turvallisen järkipäätöksen.

Ja koska olen erittäin analyyttinen ihminen, jäin ihmettelemään tätä. Mitä hittoa? Miten tässä nyt näin kävi? Totuus kuitenkin on, että suuremmat tunteet kohdistuvat juuri nyt omaan liikeideaan ja sen kannalta on parasta pysyä täällä, missä huipputiimi on ja missä oma draivi on parhaimmillaan. Järkipäätös, joka perustellaan tunteella? Parastahan tässä on, että uusi koti ei edes ole Tampereella vaan muutamme Pirkkalaan. Kuulostaa tilanteelta, jossa voisin nähdä itseni vasta kymmenen vuoden päästä. Kaikella rakkaudella kaikille Tampereen lähikunnissa asuville. Kai se on myönnettävä, että on tullut vanhaksi, kun kaipaa kotona tilaa koiralle ja autolle ja töilleen. On myös aika kiva ajatus, että kesällä saisi nukuttua yön heräilemättä torin pesemiseen, ravintolalaivojen ysärisoittolistoihin tai humalaisten ihmisten raivoamiseen.

Ehkä yrittäjyys tuo nyt tarpeeksi jännitystä ja asuinalue saa tarjota pikemminkin rauhaa ja hiljaisuutta. Ja nyt kun viimein pääsin näkemään tulevan kodin livenä, olen aivan rakastunut siihen. Niiin paljon tilaa ja uudet pinnat ja kaikin puolin ihana asunto ja talo. En malta odottaa muuttoa.

Että terkut vaan tältä tulevalta pirkkalalaiselta! Niin vaan pääsin yllättämään itsenikin tällä tempulla.

Selina Kustula

Kaikista hääohjelmanumeroista mun suosikkini on ollut parin kaverini häissä. Heillä oli vuokrattu polaroid-tyylinen kamera ja vieraat saivat itse ottaa toisistaan kuvat vieraskirjaan. Ohjeistus oli, että pareittain tai pienissä ryhmissä kuviin. Naurua ja jännitystä piisasi, kun odotimme kuvien kehittymistä. Muistan vieläkin, kun nappasin ystäväpariskunnasta kuvan varoittamatta, kun he vielä nauroivat kovaan ääneen. Onnellisuutta ja iloa huokuva kuva. Näistä kaikista kuvista tuli aika näyttävä vieraskirja.

Hyvällä ystävälläni, Sinnalla, oli pari viikkoa sitten polttarit ja päätimmekin polttariporukalla, että toteutaan samalla idealla polttareiden vieraskirja. Olin kyllä jo etukäteen (lievästi sanottuna) innoissani kameralla leikkimisestä polttaritilanteessa, mutta ohjelmanumerona se ylitti silti odotukseni. Kuinka hauskaa se olikaan! Polaroid-kuvissa on aina ihan oma tunnelmansa, kun jännitetään kuvan ”valmistumista”. Ja tässä tapauksessa uusintoja ei ole, eikä jälkikäteen voi avata Photaria ja korjailla lopputulosta. Se tekee kuvanottohetkistä ainutlaatuisempia. Oli myös hauska yllätys, että monelle polttarivieraista tällainen kamera oli vielä uusi tuttavuus. Tosin ainakaan omalla kohdalla innostus ja ihastus ei ole lakannut ajan myötä.

Vieraskirjan suhteen teimme niin, että jokainen kirjoitti sivun mittaiset terveiset Sinnalle. Sai kirjoittaa mitä mieleen tuli – ohjeita avioliittoon, onnen toivotuksia, yhteisiä muistoja ja niin edelleen. Samalle sivulle tietysti yhteiskuva sankarittaren kanssa. Laitoimme myös Sinnan harjoittelemaan nimmaria tulevalla sukunimellä vieraskirjan sivuille. Se onkin aika perinteinen polttariohjelmanumero.

Suomalaisesta kirjakaupasta löytyi tuo täydellinen vieraskirja mustilla kartonkisivuilla sekä valkoinen kynä. Kamera sen sijaan löytyi Plastic Camerasilta. Se on Fujifilm Instax Wide 300. Niitä on sekä myynnissä että tarjolla vuokralle. Vähän painin eri kokojen välillä. Samasta kamerasta on siis olemassa Fujifilm Instax Mini 90 -malli, jonka kuvat ovat noin pankkikortin kokoisia. Päädyin kuitenkin tuohon isompaan malliin, koska luvassa oli ryhmäkuvia ja vieraskirjalla oli sen verran kokoa, että isoilla kuvilla siihen saa paremmin näyttävyyttä.

Aloin jo ideoimaan mökille samanlaista vieraskirjaa. Miettikää, mitä muistoja eri vierailijoista, mökkiremppailujen eri vaiheista, rapujuhlista, juhannuskokoista ja koiran uintijännityksistä! Kuvan saa heti ottamisen jälkeen lisätä vieraskirjaan kirjoituksen kaveriksi. Olen juuri sellainen nostalgisoija, että odotan jo innolla, että vuosien päästä voi sitten muistella millainen mökki on milloinkin ollut (remppaaminenhan ei lopu ikinä) ja keitä siellä on ollut ja mitä puuhattu. Vieraskirjat <3

Täytyy vaan vielä päättää minkä kameran valitsen. Ja tietysti, mistä löydän vieraskirjan, jossa on kierrekannet ja kuitenkin tarpeeksi sivuja? Vinkkejä otetaan vastaan. Voihan se toki muunkinlainen olla, mutta itse tykkään kierrekansista.

Selina Kustula

// Toinen kuva: Anne Lamminen, viimeinen kuva: Elina Kilpijärvi

Lapsena juhannus tarkoitti lentokoneiden jyrinää ja upeita lentonäytöksiä eli Kauhavan Lentäjien Juhannusta. Peltojen laidalla, tien vieressä oli parkissa asuntoautoja ja henkilöautoja. En tiedä, kuinka kaukaa ihmiset tulivat katsomaan esityksiä. Aikuisiällä en ole sen kummempia perinteitä luonut juhannusta koskien, enkä niitä oikein kaipaakaan. Kunhan on hyvää seuraa, se piisaa.

Viime juhannus oli ensimmäinen kunnon mökkijuhannus. Henna halusi tehdä juhannustaikoja ja keräsi kukkia tyynyn alle. En tosin muista, vietiinkö idea loppuun asti. Ötökkäinen kimppu samassa sängyssä ei tainnut houkutella Sasaa. Vieläkin hymyilyttää tuo muisto.

Tällä kertaa aloitimme juhannuksen suuntaamalla Etelä-Pohjanmaalle Maijan ja Jonin tupareihin.

Meillä on iso kaveriporukka ja olin innoissani päästessäni viettämään juhannusta sillä porukalla. Olemme tunteneet yli 10 vuotta. Illasta jäi mieleen uskomattoman lämmin takapiha, herkulliset juustokakut, Terapia-lautapeli ja Jelly Belly Bean Boozled -karkkipelin, jossa on eri makuisia karkkeja. Karkeista ei ulkoisesti voi arvata maistuuko se persikalle vai oksennukselle, limelle vai nurmikolle ja niin edelleen. Yllättävän hauska ohjelmanumero! Paljon naurua, grillaamista, saunomista sekä valoisa kesäyö. Taisin nukahtaa joskus neljän aikoihin.

Lauantaina vielä mökille ja Sasa ja Henna mukaan jälleen kerran. Lisää saunomista, nauramista ja grillaamista. Porin säätiedotus meni pahasti mönkään ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Kokko paloi hienosti ja merivesi oli lämmintä. Koira yritti kovasti paimentaa ihmisiä pois vedestä, koska onhan se selvää, että me kaikki hukutaan, jos hän ei ole meitä vahtimassa. Gussehan ei siis itse osaa uida.

Kroppa oli aivan loppu tämän juhannuksen jälkeen, mutta mieli lepäsi.

Selina Kustula