Satuinpa aamun Twitter-feediä selatessa törmäämään Jani Wahlmanin oivallisen tekstiin bloggaamisesta. Aloin miettiä, mitä itse saan tästä. Viime aikoina olen kirjoittanut noin tekstin per viikko. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Aivan kuten Janilla myös minulla parhaat tekstit ovat syntyneet nopeasti flow-tilassa. Suosikkini on varmaankin Onnellisuudesta. Olen myös mielenkiinnolla seurannut, mitä reittejä pääsen kuulemaan ihmisten reaktioista teksteihini. Jotkin blogikirjoitukseni saavat aikaan henkilökohtaisesti minulle tulevia yksityisviestejä (Whatsapp, Facebook). Tykkäyksiä tulee välillä paljon ja välillä vain pari. Sen sijaan jotkin aiheet innostavat ihmiset kommentoimaan ja keskustelemaan (Blogi, Facebook, Twitter). Yritän kuitenkin olla kiinnittämättä näihin liikaa huomiota.

Blogi on minulle ensisijaisesti ajattelun apuväline ja luova harrastus, mutta myös henkilöbrändin rakentaja. Ajattelun apuvälineellä tarkoitan sitä, että se hidastaa sopivasti. Olen aiemminkin kirjoittanut tänne siitä, kuinka luova työ rauhoittaa yliaktiivista mieltäni. Lisäksi kirjoittaminen pakottaa laittamaan ajatukset järjestykseen. Lauseet voivat mennä vain peräkkäin. Tekstille tulee alku ja loppu. Ja vaikka kirjoitusta kirjoittaakin yksin, kirjoittaa sen aina lukijalle. Saatan kirjoittaa tekstin vartissa ja työstää sitä tunnin. Ymmärtääkö tekstistä pääpointtini? Mihin päädyn? Mitä yritän sanoa? Eteneekö asia suurin piirtein selkeässä ja loogisessa järjestyksessä? Onko sitä helppo lukea?

Mietin aika paljon kirjoittamista lukijan kannalta, mutta en suinkaan sen vuoksi, että pelkäisin tulevani väärinymmärretyksi. Olen oppinut, ettei ajatusten tarvitse aina olla valmiita tai valmiiksi pureskeltuja. Tässäkin pyrin ajattelemaan tavallista keskustelua. Kun ensimmäisen puheenvuoron käyttänyt ei jauha asiaa täysin halki, jää tilaa keskustelulle. Ei lukijoita kannata automaattisesti aliarvioida. Kyllä siellä ruudun toisella puolella on medialukutaitoa ja sympatiaa. Yhtä lailla tavallisissa keskusteluissakin voi tulla väärinymmärryksiä, eikä se silti ole hyvä syy vaieta.

Vaikka pidän blogiani myös henkilöbrändini rakentajana, se on sitä vasta toissijaisesti. Olen päättänyt nauttia vapaasti siitä, että kyseessä on oma blogini, eikä yrityksen blogi. Voin temmeltää aihealueista toisiin ja syvällisistä pohdinnoista fiilistelyyn sekä romaanin mittaisista teksteistä parin lauseen postauksiin. En juurikaan mieti blogin lukijoiden toiveita tai mitä he haluaisivat lukea, vaikka lukijaa mietinkin selkeyden kannalta. Nautin vapaudesta suoltaa tänne asioita, jotka kiinnostavat minua juuri nyt. Sopiva sekasorto ja rajattomuus istuvat tähän omaan blogiini hyvin. Sen kummempia tavoitteita ei ole. Nautin ammatillisessa mielessä tarkkaan mietittyjen kohderyhmien ja tavoitteiden luomista suuntaviivoista, mutta oma blogini saa olla niistä vapaa alue.

Sekasorrosta huolimatta toivon blogin myös tukevan henkilöbrändiäni. Koen helpotuksen tunnetta, kun mielikuva minusta ei ole vain CV:n ja hakemuksen varassa. Blogi voi omalta osaltaan tuoda esiin millainen olen, mitä teen ja miksi. Käsittääkseni joillekin henkilöbrändin ajattelu aiheuttaa paineita ja mieleen nousee esittäminen, mutta itse en osaa näin ajatella. Kaikki sisältö mitä tänne (tai sosiaaliseen mediaan ylipäätään) tuotan, pohjautuu omiin ajatuksiini, jotka taas pohjautuvat omiin arvoihini. Kyllä minä niiden takana pystyn seisomaan ja mielelläni tuon ne julki. Oli se lukija sitten ystävä, asiakas, anoppi tai presidentti. Henkilöbrändistä ja henkilöbrändiasennevammoista olisi paljon juteltavaa, mutta Katleena Kortesuo kirjoittikin jo tässä ihan hiljan mielestäni kattavan paketin myytinmurtajia.

Kirjoittaminen jo itsessään tuottaa iloa ja selkeyttä ajatuksiin, mutta ei se ilman lukijaa ole oikein mitään. Tai olisihan se vähän niin kuin yksin tyhjässä huoneessa juttelisi, mutta enemmän nautin keskustelusta ja ajatusten vaihtamisesta. Kiitos siis kaikille lukijoille. Näissä mietteissä eteenpäin.

Kotona jälleen! Olipahan reissu. Tuntuu kuin olisin juossut viikon putkeen aamusta iltaan ympäri Istanbulia. Tai no, niinhän se olikin, hah. Ei haittaa yhtään. Olisin niin kovasti halunnut julkaista jo reissun päältä tunnelmia, mutta hotellin netti ei päästänyt kuvia läpi millään. Saatte siis nauttia Istanbul-muisteloista jonkin aikaa :D

Nyt keskityn nauttimaan kotitoimiston rauhallisesta tunnelma. Juon suomalaista kahvia, kuuntelen koiran tuhinaa kuorsausta ja teen töitä pois yksi asia kerrallaan. Viikon reissu ei oikeastaan osunut parhaaseen saumaan hommien kannalta, mutta nyt on kyllä taas intoa ja energiaa kuin pienessä kylässä. Tuollaiset irtiotot tekee todella paljon tehokkuudelle. Varsinkin, kun teen nyt paljon töitä kotoa käsin. Niin inspiroivaa ja innostavaa poistua kotikulmilta. Etenkin sisustukseen ja muuhun visuaaliseen työhön liittyen Istanbul tarjosi paljon uusia ideoita. Palaan kuvien kera aiheeseen myöhemmin.

New is always better. Lisää ravistelua ajatteluun luvassa.

Selina Kustula

ENG. What a trip! I’m now getting back to work at my home office. Going to post more pictures, memories and tips from Istanbul later.

Jostain syystä tämä viikko tuntuu mahtavalta. Aamuherätyskin tuntui helpolta, mikä on aika erikoista omalla kohdalla. Tänään on luvassa messukokous Seinäjoella ja jään vielä yöksi siskon luo. On ihana nähdä kummityttöäkin samalla.

Näillä näkymin saan loppuviikon aikana monta hommaa päätökseen ja to do -lista lyhenee ilahduttavasti. Lisäksi olen sopinut metsälenkkiä, kavereitten kanssa kokkailua ja Ikea-shoppailua (kodinkoneet mökille!!). Ei voi moittia. Tiesittekö muuten, että tänään alkoin apinan vuosi? Se on kuulemma muutosten vuosi. Toivottavasti on ja toivottavasti hyvien muutosten.

Paras biisi viikon starttaamiseen on Paolo Nutinin New Shoes. Sopivan kepeä ja helppo hoilata mukana, vaikka laulutaitoja ei löydykään.

Selina Kustula

PS. Kuvat lähes kymmenen vuoden takaa Lappajärveltä joulu 2006.

// ENG Great week ahead.

Pete Townshendin Let My Love Open the Door voisi olla mainio herätysääni.

Väsymys painaa aivan uskomattoman voimakkaasti. Valo ei tunnu auttavan tai sitten se ei vain tavoita tätä työpistettä. Kahvi ei auta. Se lähinnä saa viimeisetkin keskittymiskyvyn rippeet katoamaan. Pää liitelee ympäriinsä jossain muissa maissa ja maailmoissa, vaikka perse onkin penkissä.

Vaihdan teehen. Opettelin aikoinaan juomaan teetä vain sen vuoksi, että äitini silloin omistamassa sisustus- ja lahjatavaraliikkeessä oli myynnissä niin kaunis Sagaformin teepannu, että se oli pakko saada. Kyseinen teepannu löytyy keittiöstäni vielä näin 10 vuotta myöhemmin.

Olen kuullut huhuja, että terveellinen ruokavalio, liikunta ja riittävä uni auttaa jaksamaan. Kummallisia puheita. En ole koskaan kokeillut. Paljon kehutaan myös kohtuutta kaikessa. Voit herkutella, jos syöt yleensä terveellisesti. Voit laiskotella, kunhan muistat kuitenkin myös liikkua.

Olen ääripäiden ihminen. Jos syön suklaata, syön sitä joka päivä. Jos juon kahvia, se tarkoittaa noin litraa päivässä. Katsottuani lokakuussa Cowspiracyn olin lihattomalla kuukauden putkeen. Siihen on tullut kuitenkin käytännön ja kulttuurin sanelemana jonkinlainen kohtuus. En vieläkään ymmärrä, miten muuttaisin helposti ja halvalla ruokavalioni lihattomaksi. Kvinoa, soijarouhe, tofu… Voi luoja.

Jostain syystä ääripäätä liikunnasta ei ole löytynyt. Ehkä pitäisi etsiä joku höntsyjoukkue, koska yksilöurheilua en tajua. En liikunnan enkä työn suhteen. Mitä iloa on voittaa ja kehittyä, jos sen tekee yksin?

Näissä mietteissä tätä viikkoa eteenpäin.

Aikamoinen päivä taas kerran. Viime aikoina olen tehnyt töitä lähinnä yksin koneella. Kommunikaatio ulkomaailmaan tapahtuu lähinnä sähköpostitse ja puhelimitse. Meinaa olla hieman mökkihöperö olo.

Olikin ihana tänään käväistä päivällä kaupungilla. Ostin kolme kiloa klementtiinejä ja neljä lankakerää. Mitä eroa on Miami-langalla, Isoveli-langalla ja Nalle-langalla? En oikeastaan tiedä, mutta onneksi Sokoksella käy asiakkaina myös ihania mummoja, jotka innostuvat, kun heiltä kysyy apua. Tänäänkin eräs rouva tokaisi ylpeänä, että kyllä hän jotain tietää yli 60 vuoden kokemuksella.

Tavallisten ihmisten ilta meni ystävän kanssa avulla koodia ihmetellen. Yritän herätellä etäisiä muistoja CSS:n ja PHP:n suhteen. Jossain syvällä aivosopukoissani on tietoa, joka auttaa jonkin verran uutta opetellessa. Onneksi ei tarvitse yksin ihmetellä. Yhtäkkiä huomattiin, että kello onkin jo kymmenen ja voisi olla järkevää lähteä kotiin. Olipa kiva oppia taas uutta.

Kotona oma ilta alkoi sitten vähän myöhemmin. Join teetä Heavy Metal -mukista, joka alkaa olemaan jo varmaan 10 vuotta vanha. Söin kolme klementtiiniä ja neuloin villasukkaa. Huomenna uusiksi. Työt ja huvit.